Talk Magazine - Kestävä tulevaisuus / 2022

Page 30

Saaristomeren norpista kerätään uutta tietoa riistakameroiden avulla Teksti | Jussi Laaksonlaita, hankeasiantuntija, Turun AMK ja Olli Loisa, erityisasiantuntija, Turun AMK Kuvat | Seppo Keränen, Jouko Högmander, Olli Loisa ja Jussi Laaksonlaita Vene lähestyy karun somerikkosaaren rantaa Saaristomeren ulkosaaristossa. Rantautumispaikkaa joutuu hakemaan pitkään, sillä saaren rannat ovat täynnä suuria lohkareita, jotka tekevät rantautumisesta haastavaa. Sää on kuitenkin onneksi tyyni ja aurinkoinen. Haahkojen huudot ja pohjoiseen suuntaavat satojen kurkien aurat kertovat kevään saapuneen. Uteliaat silmäparit seuraavat venettä, kun norppien päitä nousee vedestä saaren ympärillä. Norpat ovat hyvin arkoja ja pakenivat venettä mereen jo kaukaa. Juuri kivikkoisten rantojen vuoksi saari on myös itämerennorppien suosiossa. Asennamme saarelle riistakameroita, joilla on tarkoitus kuvata keväisin karvavaihtoaikaan rantakiville köllöttelemään nousevia norppia. Norppien turkin kiehkurakuviot ovat yksilöllisiä sormenjälkien tapaan. Riistakameroiden tarkoituksena onkin kerätä norpista yksilöivää kuva-aineistoa, jonka perusteella eläinten liikkeitä, paikkauskollisuutta ja jopa terveyden tilaa voidaan tutkia. Ilmastonmuutos uhkaa arktisiin olosuhteisiin sopeutuneita norppia. Saimaannorpan tapaan myös ulkosaaristossa ja avomerellä viihtyvä itämerennorppa tarvitsee lunta ja jäätä etenkin lisäänty-

30

TALK KESTÄVÄ TULEVAISUUS 2022

misaikana. Jäättöminä talvina kuutit jäävät vaille suojaa ja ovat alttiimpia petojen saalistukselle. Aiemmin norpat olivat yleisiä Saaristomerellä, mutta nykyisin kannan kooksi arvioidaan ainoastaan 200–300 yksilöä. Norppakanta romahti 1900-luvulla, ensin liiallisen metsästyksen ja sen jälkeen ympäristömyrkkyjen aiheuttamien lisääntymisongelmien vuoksi. Our Saimaa Seal LIFE -hankkeen tavoitteena on ehkäistä ja vähentää ilmastonmuutoksen, ihmisperäisen häiriön ja kalastuksen aiheuttamia haittoja norpille. Turun AMK koordinoi hankkeessa Saaristomerellä ja Ahvenanmaalla toteutettavia toimenpiteitä. Tavoitteena on muun muassa kehittää norppayksilöiden tunnistamista valokuvien avulla, pilotoida erilaisia keinopesäratkaisuja sekä tunnistaa norppien kannalta tärkeimpiä alueita suojelutoimia varten. Kun olemme saaneet kamerat asennettua, lähdemme kohti seuraavaa saarta. Tallentuneista kuvista voidaan loppukesällä todeta, että norpat ovat nousseet takaisin rantakiville paistattelemaan pian tutkijoiden poistuttua paikalta.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy rakentaa sosiaalisesti kestävää huomista

2min
pages 64-65

Onnellinen sattuma johdatti Anni Silokosken energia-alalle

2min
pages 62-63

Tradenomit kestävää kehitystä toteuttamassa

1min
page 61

Viisi opintopistettä pelilaudalla – Oivalluksia kestävästä kehityksestä

2min
pages 58-60

DanceMe UP – aktiivisen katsojan jäljillä

1min
pages 50-51

Koulutuksella kestävää kehitystä edistämässä

2min
pages 56-57

Kestävä taide syntyy kestävillä valinnoilla

3min
pages 52-55

Jääkarhuja, taidetta ja kestävää kehitystä ”Toin erilaisia ihmisiä yhteen”

2min
pages 48-49

Yrittäjyyden avulla kestävämpää tulevaisuutta

1min
pages 46-47

Kupittaan alue hiiliviisaammaksi yhteistyössä yritysten kanssa

4min
pages 42-45

Arvaa mitä? Hän sai töitä

2min
pages 40-41

GreenSAM-hankkeesta sai alkunsa fölikaveritoiminta

1min
pages 22-23

Itämeri terveeksi

3min
pages 24-27

Turun AMK:n toiminta tukee kiertotalousohjelman tavoitteita

5min
pages 36-39

Saaristomeren norpista kerätään uutta tietoa riistakameroiden avulla

2min
pages 30-35

Ruovikot hyödyksi

0
pages 28-29

Kestävää osallisuutta ilmastotalkoisiin

1min
pages 20-21

Esipuhe

1min
pages 4-5

Markku Ikonen tietää vinkit taloudelliseen ajoon

4min
pages 16-19

Pääkirjoitus

0
page 3

Hop, pyörän selkään entistä helpommin

1min
page 15

Suurella kädellä ja kepeällä jalalla kohti ilmastopositiivisuutta

3min
pages 6-9

Kestävän kehityksen tuntemus on tulevaisuudessa yhä tärkeämpi perustaito

1min
page 14

Rakennusten hiilijalanjälki

4min
pages 11-13

EduCitylle myönnettiin arvostettu

0
page 10
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.