VIHATUT VALKOPOSKET – vieraslajipuhetta ja lajien välisiä konflikteja TEKSTI | Tiina Ollila ja Sanna Hagelberg
Eläin tuntuu olevan väärässä paikassa luodolla, väärässä paikassa kaupungissa, väärässä paikassa metsässä ja pahanteossa vilahtaessaan ihmisen pihalla. Ihmisen ja muiden eläinten kohtaaminen tarkoittaa Suomessa useimmiten syömistä, torjuntaa tai tappamista.
O
LETKO KUULLUT, että
supikoira levittää tauteja? Entä nähnyt, että koiria usutetaan valkoposkihanhien kimppuun? Oletko itse ärsyyntynyt lokeista? Siitä tuskin on kauaa, kun luit jutun, jossa poliisi ampui kaupungissa harhailleen eläimen, vaikka eläin ei ollut tehnyt muuta kuin eksynyt väärälle alueelle. Meitä pelotellaan pedoilla ja tautien tartuttajilla. Joinain vuosina puhutaan enemmän susista, joinain hätäillään rottien takia. Tänä vuonna tähtäimessä ovat olleet ainakin villisiat, valkoposkihanhet, talitintit, naakat ja merimetsot. Merimetsojen ulosteiden kuolettamia puuhehtaareja kauhistellaan, vaikka mittakaava on totaalisen toinen, kun puhutaan ihmisen suorittamista avohaukkuista. Jotkut kansalaiset ovat hävittäneet pesiä, jahdanneet, yliajaneet, loukuttaneet ja ampuneet lukemattomia erilajisia yksilöitä. Yhden lajin de18
HESY | JÄSENLEHTI 2/2020
monisointi johtaa laajempaan pelkoon, joka aiheuttaa tappo- ja torjuntakierteen: espanjansiruetanapelon takia tuhotaan ulkoisesti samannäköisiä ukkoja metsäetanoita. Eläinsuojeluyhdistyksille tulee ilmoituksia loukkaantuneista linnuista, joiden vammojen syynä on ihmisen toiminta. Usein kyse on tahallisesta eläinten satuttamisesta; esimerkiksi valkoposkihanhien päälle on raportoitu kaadetun kuumaa kahvia Korkeasaaressa. Yleisimmät vammat kaupunkien valkoposkihanhilla ovat koirien aiheuttamia. Monet lajit ovat kohdanneet kymmenien ja satojen vuosien ajan vainoa. Suoran vainon lisäksi monia on tuhoreissujen kylkiäisenä häiritty. Luonnon tasapainosta puhuminen tuntuu mahdottomalta, sillä ihminen sorkkii petojen määrää, hyönteisten määrää, lintujen määrää, nisäkkäiden määrää niin luonnossa kuin rakennetuissa ympäristöissäkin. Media elää jatkuvasta konfliktinnäläs-
tä, käyttää asiantuntijoina metsästäjiä ja paisuttaa väärillä tiedoilla yksittäistapauksia ilmiöiksi. Tiettyjen lajien kohdalla halutaan rakentaa kuvaa hankalista tai vaarallisista eläimistä, joiden metsästystä ja tuhoamista voidaan perustella lehtijuttujen synnyttämien mielikuvien perustein. Terveydensuojelu, vieraslajeihin liittyvä lainsäädäntö ja taloudelliset intressit kietoutuvat puheissa sekasotkuksi. Eläimiä torjutaan tautien levittämisen pelon takia, eläimen ominaisuuksien takia, ulosteen takia ja rahan takia. Miksi vihaa ei pystytä perkaamaan? Mistä näin torjuva eläinkäsitys ja eläinviha kumpuavat? Ihminen kategorisoi muita eläimiä tarpeidensa ja mieltymystensä mukaan esimerkiksi lemmikeiksi, terapiaeläimiksi, haitta- ja tuhoeläimiksi. Me tuskin koskaan pääsemme kokonaan vapaiksi luokittelun tarpeesta, mutta lainsäädäntöä ja ajatusmaailmaa voimme muuttaa vähemmän tuhoavaksi ja leimaavaksi. Petoeläimet, kaupunkiin asettuneet eläimet ja lentävät eläimet tuntuvat uhmaavan ihmisen yksinvaltiutta kulkiessaan mielensä mukaan. Ne eivät suostu hyötyeläimen ja siten hallittavan eläimen kategoriaan vaan toimivat itsenäisesti. Myös nämä eläimet pitäisi nähdä ihmiskeskeisyyden katsantotavan ulkopuolelta. Perinteinen
