Keski-Suomen Kiinteistöviesti 3/2021

Page 19

Vesihuollon kustannukset nousivat Keuruulla, Jyväskylässä ja Laukaassa n TEKSTI: HANNU MÄHÖNEN  n PIIRROS: PIXABAY

V

esihuollon kustannukset muodostuvat veden ja jäteveden perusmaksuista ja käyttömaksuista. Joissakin kunnissa kerätään myös hulevesimaksua. Taloyhtiön vesihuollon kustannukset katetaan asukkailta perittävillä vastikkeilla. Jyväskylässä ja Laukaassa on nostettu kaikkia perusmaksuja ja käyttömaksuja viime vuodesta. Keuruulla on nostettu jäteveden käyttömaksua. Viitasaarellakin on nostettu perusmaksuja, mutta vastaavasti käyttömaksuja on laskettu, jolloin kustannusvaikutus taloyhtiölle on jäänyt pieneksi. Vesihuollon kustannukset laskivat ainoastaan Jämsässä, jossa hulevesimaksu lopetettiin. Muuramessa, Saarijärvellä ja

Äänekoskella vesihuollon maksut eivät ole muuttuneet vuoden aikana. Vertailukunnista vesihuollon kustannukset ovat nyt korkeimmat Äänekoskella ja alimmat Muuramessa. Kerrostaloyhtiö Äänekoskella maksaa vuodessa vesihuollon maksuja peräti 3 000 euroa enemmän kuin samanlainen taloyhtiö Muuramessa.

▶▶ Kiinteistöliitto Keski-Suomi seuraa kunnallisten

kiinteistökustannusten kehitystä maakunnan suurimmilla paikkakunnilla. Tarkasteltuja kustannuksia ovat kiinteistöverot, kaukolämpö, vesihuolto, kiinteistösähkö (siirtomaksut) ja jätehuolto. Nämä kattavat keskimäärin yli puolet kaikista kerrostaloyhtiön hoitokuluista. Vertailuun käytetään keskikokoista 20 asunnon kerrostaloyhtiötä.

TIESITKÖ? Taloyhtiön veden ja jäteveden perusmaksut perustuvat vesimittarin kokoon. Jos vesimittari on tarpeettoman suuri, se kannattaa vaihtaa pienempään. Eräs jäsentaloyhtiömme vaihtoi 40 mm mittarin 30 mm mittariin. Kun perusmaksut olivat aikaisemmin 168+168 euroa kuukaudessa, ne ovat nyt 66+66 euroa kuukaudessa, eli säästöä syntyy 2 400 euroa vuodessa.

Vesihuollon maksut syyskuussa 2021 Jyväskylä

Jämsä

Keuruu

Laukaa

Muurame

Saarijärvi

Viitasaari

Äänekoski

Veden käyttömaksu / m³

2,00 €

1,86 €

1,76 €

1,89 €

1,60 €

1,43 €

2,37 €

2,43 €

Jäteveden käyttömaksu / m³

2,20 €

2,74 €

2,94 €

3,18 €

2,33 €

3,00 €

2,59 €

2,92 €

Veden perusmaksu / kk

65,79 €

12,92 €

24,35 €

34,92 €

29,05 €

Jäteveden perusmaksu / kk

65,79 €

19,38 €

27,09 €

34,92 €

29,05 €

Hulevesimaksu / vuosi

300,00 €

Poistui

-

-

-

-

-

200,00 €

10 195,49 €

9 496,08 €

10 326,59 €

11 117,80 €

8 465,48 €

9 389,23 €

10 659,50 €

11 490,91 €

Vesihuollon maksut 2020

9 637,94 €

9 736,08 €

9 732,55 €

10 742,54 €

8 465,48 €

9 389,23 €

10 653,19 €

11 490,91 €

Muutos vuoden aikana

+ 5,78 %

-2,47 %

+ 6,10 %

+ 3,49 %

0,00 %

0,00 %

+ 0,06 %

0,00 %

Vesihuollon maksut / vuosi

Yhteensä 85,00 €

35,13 € 54,76 €

Yhteensä 56,83 €

Laskennassa käytetyt tiedot: Asuinkerrostalo kunnan keskustaajamassa • Talossa 20 huoneistoa ja 35 asukasta • Kiinteistön vesimittari 30 mm tai kunnan politiikan mukainen • Veden kulutus keskimäärin 155 litraa / asukas / vuorokausi

3 • 2021

Kohonneet maksut Alentuneet maksut

19


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.