Kiinteistoliitto Pohjois-Suomen Jäsenlehti 4/2021

Page 16

Teksti ja kuva: Pirkko Koivu

YHTEISTYÖ JA ENNAKOINTI KANNATTAA Istuu hyvin maalaisjärkeen, että lähekkäiset pienet taloyhtiöt tekevät arjessa yhteistyötä. Näin toimitaan Oulun Hiirosessa.

K

olmen

rivitaloyhtiön

hallitusten puheenjoh-

Pekka Lähtevänoja ja Olli Karppinen vaihtavat taloyhtiöiden asioista kuulumisia pihalla

tajat ovat ottaneet tavak-

kohdatessaan. He toivovat, että ihmiset

sia, suunnitella asioita

taloyhtiöiden toimintaan.

seen vaihtaa kuulumi-

ehtisivät aktiivisemmin mukaan

ja viedä viestiä eteenpäin osakkaille. Tapa on koettu hyödylliseksi.

”Puheenjohtajien kesken pohdi-

taan kiinteistön hoitoa ja huoltoa, kuten kattojen ja salaojien huoltoa ja

kuntoa, lumiesteitä, puiden kaatoa, kantojen jyrsintää ja muita arjen asioita”, sanoo Pe k ka Läh t e vänoja.

Isot hankkeet yhteistuumin

tajana Asunto-osakeyhtiö Oulun Pu-

Isot hankkeet yhtiöt ovat päättäneet to-

ovat Oulun Punaturkinkartano ja Ou-

lämmönvaihtimien uusiminen, joka to-

Ka rp p inen, joka johtaa Punaturkin-

”Kauhuskenaario oli, että läm-

ja töiden keskittämisellä jokainen talo-

Hän toimii hallituksen puheenjoh-

naturkinpolussa, muut kaksi yhtiötä

lun Repolainen. Yhteistoiminta alkoi

20 vuotta sitten. Talojen valmistuttua

teuttaa yhdessä. Tuorein esimerkki on teutui tänä vuonna.

”Säästö oli tuntuva”, kertoo O l l i

kartanon hallitusta. Yhteishankinnalla

yhtiö sai lämmönvaihtimen vaihdon

laadittiin yhteiseen LPA-alueeseen liit-

mönvaihdin rikkoutuu tammikuun

kaan kustannukset lumiaurauksesta ja

nakoiden, ja kaikki yhtiöt olivat samaa

ne olivat varautuneet talousarviois­

Asunto-osakeyhtiöt kysyivät tar-

”Urakasta sovittiin viime touko-

tyvä hallinnanjakosopimus, jonka mu-

huollosta jyvitetään tonttien kokojen mukaan.

pakkasilla. Tätä haluttiin välttää enmieltä”, Lähtevänoja sanoo.

yli 1000 euroa halvemmalla kuin mihin

saan.

Kun kaikki toimi hyvin, kimpas-

jouksia 9 yrityksestä, joista 8 vastasi.

kuussa, ja jo nyt kesän aikana hinnat

yhtiöistä on sama isännöitsijä, joka hoi-

Energia auttoivat hankkeen läpivien-

si siirtynyt syksyyn”, Karppinen sanoo.

sa alettiin toimia muutenkin. Kahdella

taa kolmannessakin kirjanpidon. Kaikki käyttävät samoja kiinteistönhuollon

ja jätehuollon yrityksiä. Syksyllä pihojen haravointijätteet ja risut kootaan samalla kuljetuksella Ruskoon.

16

Isännöitsijä, laitetoimittaja ja Oulun nissä ja Kiinteistöliitosta sai tietoa.

nousivat. Nyt kärsittäisiin, jos hanke oliYhteisenä periaatteena on pitää pai-

Kustannukset olivat noin 10 000 euroa

kat ennakoivasti kunnossa ja kerätä hoi-

kaikkiin kolmeen yhtiöön saman vii-

kuin alakanttiin, jotta puskuria kertyy

taloyhtiötä kohti. Asennukset tehtiin kon aikana.

tovastiketta mieluummin hiukan ylämahdollisiin yllättäviin menoihin.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.