SUKUPOLVET
Hyvää mieltä on ilo jakaa Marttailu on merkinnyt ystäviä ja hyviä neuvoja Lyylille ja Liisalle. Marttasiskoa on autettu mäessä ja nauru on herkässä. HANNELE NIEMI KUVA // MARJA SEPPÄLÄ
M
uistikuva 20 vuoden takaa: – Huhhuh, tulipa kuuma polkiessa! puuskahtaa Lyyli Järvinen tupsahtaessaan Liisa Kupiaksen keittiöön. Kaivaa kassistaan paketin, jossa on vielä lämmin bostonkakku. Keitetään kahvit, rupatellaan. Vuonna 2000 Lyyli oli kahdeksankymppinen. Parikymmentä vuotta nuorempi Liisa oli juuri loukannut selkänsä autokolarissa. Lyylin leipomuskäynti oli Aitomäen martta-tapa auttaa siskoa mäessä. Tätä ja monia muita kohtaamisia Liisa Kupias muisteli juhlapuheessaan tammikuussa 2020, kun Lyyli Järvinen vietti 100-vuotisiaan. Aitomäen seuratalolle kokoontuneessa laajassa kyläläisjoukossa oli totta kai myös monta marttaa. – Martoilla oli muinoin tapana käydä katsomassa sairaalaan joutuneita kyläläisiä. Yhä voisi enemmän käydä, vaikka naapurissa muuten vaan, Liisa pohtii.
VANHAN AJAN NÄPPITUNTUMA Lyyli Järvinen syntyi Hollolassa vuonna 1920. Marttoihin hän liittyi vuonna 1949 muutettuaan miehensä Paavo Järvisen kanssa Kouvolan kupeeseen Aitomäkeen. Alkuun hän työskenteli karjakkona Lankun tilalla. – Mitäs muita harrastuksia tällaisella maalaismammalla olisi ollut! kuittaa Lyyli. Takana olivat raskaat sotavuodet ja huoli puolisosta. Paavo palasi kuuden vuoden jälkeen rintamalta haavoittu-
50 | MARTAT 2 | 2020
mattomana. Rakennettiin talo, tehtiin kovasti töitä. Lapsia syntyi kuusi. Heillä on jälkikasvua jo monessa polvessa. Paavo kuoli yli 30 vuotta sitten. Tyttäret käyvät äidille kaupassa, mutta ruokansa tämä laittaa itse omassa keittiössään. Sysmäläissyntyinen Liisa Kupias oli muuttanut 1960-luvulla Sippolasta Aitomäkeen emännäksi. Liisa liittyi Marttoihin vuonna 1968 ja tutustui Lyylin. Seitsenvuotiaana äitinsä menettänyt Liisa ammentaa yhä kiitollisena kaikki marttaopit, taloudenpidosta järjestötoimintaan. – Kokeneempien neuvot kannattaa painaa mieleensä, Liisa kannustaa. – Vaikka lehdet ovat täynnä reseptejä, mikään ei voita vanhan ajan näppituntumaa, niin hapanleivän kuin mämmin teossakaan. SOVUSSA KAIKKIEN KANSSA Lyyli kiit-
tää marttailun tuomia lukuisia ystäviä. – On tärkeää olla sovussa toisten kanssa. Kaikki me olemme samanarvoisia. Liisa huomauttaa, että Lyyli ei ole koskaan pitänyt itseään tärkeänä, tuskin edes ollut riidoissa kenenkään kanssa. Lyyli itsekin arvelee, ettei ole tainnut ketään nurjalla silmällä katsoa. Nauru on herkässä, mutta tyhjännaurajaksi ei passaa ruveta. – Kun on kipuja ja suruja, ei naurata, Lyyli huomauttaa. – Mutta jos on saanut elää ilman perussairauksia ja kokea monia hauskoja juttuja, niin naurukin tulee helposti.
Nauru luo hyvää mieltä. Sitä on ilo jakaa toisten kanssa. – Muiden seurassa vanhakin piristyy! Pitäisi varmaan taas järjestää marttailta. Ei se niin paha vaiva ole kahvia keittää, Lyyli ilakoi. – Lyyli on aina ollut ahkerasti Martoissa mukana, Liisa kehaisee. – No ei sitä aina ole tullut oltua. Kun olin töissä ja lapset pieniä, ei joka paikkaan revennyt, Lyyli toppuuttelee. ”EN HEVIN HELLITÄ” Aitomäen Martat pitivät ennen marttaillat vuoroin kunkin kodissa. Jokaisella oli mukanaan sukankudin. Yhdessä Lyyli ja Liisa ovat ehtineet puuhata kaikenlaista, kuten paistaa grillimakkaraa. Lukuisina vuosina he ovat pystyttäneet kojunsa Aitomäen kuulujen läävänvinttitanssienkin pihapiiriin. Nyt Lyyli ja Liisa jakavat kaihon kulkupeliensä perään. Lyyli harmittelee, ettei voi enää polkea rakkaalla pyörällään, jolla kävi vuosikymmenet töissä ruusutarhoilla, asioilla kaupungissa ja marttailloissa kylällä. Liisan pojat kielsivät äidiltä autoilun, kun tämä puolisen vuotta sitten ajoi kolarin. – On se kova paikka, kun itsenäisyys menee ja joutuu riippuvaiseksi toisten kyydeistä, toteaa Liisa. –Kyllä mie hullu olin, kun pyörästä luovuin! Aina ei pidä antaa periksi muille. Olenkin sellainen jääräpää, etten hevin hellitä, jatkaa Lyyli.
