Martat-lehti 4/2021

Page 57

MARTTAENERGIAA VALTUUSTOIHIN Maaliskuun Martat-lehdessä haastateltiin viittä kuntavaaliehdokasta. Heistä neljä pääsi kotikuntansa valtuustoon. SUSANNA VILJANEN //

Eila Aavakare

Eija Esko

L

iedon kunnanvaltuusto saa marttavoimaa Lotta Salmisesta (vihr.), joka oli ensimmäistä kertaa ehdolla ja pääsi heti läpi. – Olin iloisesti yllättynyt saamistani 67 äänestä. Ilmeisesti omasta aktiivisuudesta erilaisissa yhdistyksissä, kuten Martoissa, on ollut hyötyä. Kampanjoin jonkin verran sosiaalisessa mediassa, ja näkyvyyttä tuli varmasti myös talkoissa, kun keräsimme roskia ja kitkimme lupiineja, Lotta Salminen kertoo. Uusi marttavaltuutettu on myös kemiönsaarelainen Marjaana Hoikkala (kesk.). Hän on ollut valtuutettuna aiemminkin, muttei silloin vielä kuulunut Marttoihin. Viime valtuustokaudella hän ei ollut politiikassa mukana. – En uskonut, että pääsisin suoraan valtuustoon, kun yksi kausi oli välissä, mutta niin vain sain jo ennakkoäänestyksessä tuplasti sen verran ääniä kuin odotin yhteensä saavani. Voi olla, että Martat-lehden jutullakin oli jotain vaikutusta. Kemiönsaarella on aika paljon marttoja, Marjaana Hoikkala puntaroi. SUURIA Ä ÄNISA ALIITA

Eila Aavakareesta (ps.) äänestäjät leipoivat koko Kainuun äänikuningattaren. Hän

Marjaana Hoikkala

Lea Sairanen

sai kajaanilaisittain ennätykselliset 568 ääntä ja sitä myötä Kajaanin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan paikan. Savonlinnalainen paikallispolitiikan konkari Lea Sairanen (kok.) sai toiseksi eniten ääniä omassa ryhmässään, joten lukuisia luottamustoimia on tiedossa hänellekin. Martat-lehden nettipalaveriin osallistuneista kuntavaaliehdokkaista ainoastaan Eija Esko (sd.) ei päässyt valtuustoon. Silti hän oli iloisesti yllättynyt saamastaan äänimäärästä. – Sain 66 ääntä, mikä oli paljon enemmän kuin osasin odottaa. Olen kuitenkin suhteellisen uusi turkulainen. En ole mukana sosiaalisessa mediassa, joten minulla ei ollut ollenkaan henkilökohtaista somekampanjaa, Eija Esko kertoo. – Minusta on tärkeää nostaa esiin sitäkin, että on ihan mahdollista elää hyvää elämää ja vaikuttaa myös täällä vanhanaikaisessa reaalimaailmassa. Moni ikäihminen elää somen ulkopuolella.

Lotta Salminen

– Kajaanissa valtuustoon pääsi paljon uusia tulokkaita ja koulutettua nuorta väkeä. Mukana on toki myös vanhempaa polvea, eli ihan kaikenikäisiä valtuutettuja, mikä on demokratian kannalta tosi hyvä asia, Eila Aavakare iloitsee. Savonlinnassa liki puolet valtuutetuista on uusia. Mukana on kaupungissa uusi puoluekin, Liike Nyt. – Päättyneellä vaalikaudella Savonlinnan kaupunginhallituksessa oli paljon kovaa poliittista vääntöä. Ihmiset ovat selvästi kyllästyneet eripuraan ja äänestivät siksi uusia kasvoja. Luotan siihen, että uusi valtuusto pystyy toimimaan yli puoluerajojen oman paikkakunnan parhaaksi, Lea Sairanen sanoo.

NUORENNUSLEIKK AUKSIA

Koronan takia poikkeuksellisissa oloissa käydyt vaalit toivat monessa kunnassa isoja muutoksia valtuustoon. Kampanjointi tapahtui melkein kokonaan sosiaalisessa mediassa, mikä suosi nuorempia ehdokkaita.

TÄSTÄ PUHE

Juttu Marttana ehdolla vaaleissa ilmestyi numerossa 2/20212, sivulla 42–45.

MARTAT 4 | 2021

57 kuntavaalit4-2021.indd 57

| 57

13.8.2021 13.42


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Viekas: Keltamajavankaali

1min
pages 75-76

Marttapiirit

22min
pages 64-71

Monessa mukana

4min
pages 62-63

Martan pitkä marssi

4min
pages 58-59

Elämänmeno

6min
pages 60-61

Marttaenergiaa valtuustoihin

1min
page 57

Nostetaan osaaminen näkyviin

1min
page 56

Martan lakitieto: Voiko rintaperil lisen tehdä perinnöttömäksi?

2min
pages 48-49

Yhdessä & yhdistyksessä

6min
pages 50-55

Martta menee taskuun

4min
pages 44-47

Juuri hyvää

6min
pages 40-43

Lehtiä, tähtiä ja liikennevaloja

3min
pages 36-37

Täit pois päästä

2min
pages 38-39

Keinunmaton minäkin virkkaan

3min
pages 34-35

Hauska tutustua, haperot

6min
pages 28-33

Martta avaa vaatekaappinsa Mekkomartta

3min
pages 24-26

Toipilas tarvitsee energiaa ja pro teiinia

3min
pages 22-23

Lukijalta

1min
page 6

Perheen kesken: Skandinaavisen hillitty kaaos

1min
page 27

Marttakartta

1min
page 4

Pääkirjoitus

1min
page 5

Vieraanvaraiset omavaraiset

6min
pages 8-13

Martta suosittelee

1min
page 7
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.