Martat-lehti 4/2021

Page 62

MONESSA MUK ANA

1

Oriveden Martat keräsivät omaan kotiin muuttaville nuorille itsenäistymisstipendin yhteistyössä etsivän nuorisotyön ja Oriveden kaupungin nuorisotyön kanssa. Stipendillä tuetaan nuoria, joilla on vaikeuksia esimerkiksi talouteen liittyvissä asioissa. Martat kokosivat 40 stipendipakettia, joissa on yhdistyksen jäsenten lahjoittamia kodintarvikkeita, kodinhoidon ja ruoanlaiton opaskirjoja Pirkanmaan Martoilta ja Martat-lehti. Stipendin saava nuori sitoutuu kolmeen tapaamiseen etsivän nuorisotyöntekijän kanssa. Itsenäistymisstipendin on tarkoitus jäädä pysyväksi tukikeinoksi. Paketit luovutettiin Oriveden Kampuksella, kuvassa Anneli Kyllästinen (vas.), etsivä nuorisotyöntekijä Marika Mäkinen, yhdistyksen puheenjohtaja Seija Siukola ja nuorisotyöntekijä Jenni Ahokas.

Iloa ja hyötyä

3

Vilppu-hanke toi keväällä kuopiolaiseen palvelutaloon virkistystä ja iloa: Tapaamisissa kylvettiin kukkia, syötiin kalakukkoa, tehtiin vappuhuiskia ja tutustuttiin savolaiseen huumorikirjallisuuteen muistelujen ja kahvin äärellä. Ulkoilukerroilla porhallettiin rollaattoreilla ja pyörätuoleilla torille ja satamaan. Äitienpäivän aikaan nautittiin kakuista ja kukista. Ryhmän vetäjinä toimi marttoja kolmesta eri yhdistyksestä.

2

Linnan Martat lahjoittivat Hämeenlinnassa Keinukamarin muistiyksikköön ja Voutilakeskuksen päivätoimintaan neulottuja ja ommeltuja lämmikkeitä: pipoja, sukkia, lapasia, kaulahuiveja ja virkattuja turvalonkeroita. Suosikkituote oli vilteistä ja peitoista ommellut jalkojen lämmityspussit, joita on lahjoitettu muihinkin Hämeenlinnan ja Hattulan yksiköhin, yhteensä yli 40 kappaletta, ja lisää valmistuu. Kuvassa Keinukamarin muistiyksikössä johtaja Paula Huovinen-Aalto ja henkilökuntaa sekä Linnan Martoista Merja Pankakoski.

Uusia taitoja

6 5 4

Polvijärven Kirkonkylän Martat kokoustivat metsästysmajan pihapiirissä ja tekivät linnunpönttöjä. Metsästysseuran jäsen oli tehnyt valmiiksi aihiot, joista martat kokosivat linnuille asumukset.

Leena Selkivuori-Mikkonen järjesti kotonaan kombuchakursseja pienryhmissä Joensuun MM-Martoille. Ensimmäisessä ryhmässä olivat Leenan mukana Kyoko Takahashi-Leppänen, Heljä Lehtonen, Toini Koistinen ja kuvaaja Helena Mikkonen. Kurssilaiset saivat purkkiinsa emokombuchan, startteria ja teejuomaa harrastuksen jatkamiseen kotioloissa.

Saarijärven Martoilla on ollut jo 15 vuotta kummitoimintaa, jossa muistetaan paikkakunnan lapsia vastasyntyneistä 15-vuotiaiksi saakka. Kummitoimikunta pitää näin vireillä myönteistä marttamielikuvaa pitkäjänteisesti. Tänä vuonna yllätyksen saavat kaikki 0-, 5-, 10- ja 15-vuotiaat. Vauvaperheet saavat perheneuvolan kautta paketin, joka sisältää vauvantossut, onnittelukortin ja marttainfoa eli hyviä käytännön ohjeita vauva-arkeen. Marttojen neulomia tossuja pakataan noin sataan pakettiin. Kaikki 5-vuotiaat, eli noin 80 lasta, saivat keväällä sosiaalitoimen ja seurakunnan kautta paketin, jossa oli mukana marttojen kasvattama auringonkukan taimi. Kesän lopussa martoille voi lähettää kuvia avautuneista auringonkukista, ja osallistujien kesken arvotaan yllätyspalkinto. Kouluikäisille järjestetään omat tempaukset syksyllä.

62 | MARTAT 4 | 2021

62-63 monessamukana4.indd 62

13.8.2021 14.02


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Viekas: Keltamajavankaali

1min
pages 75-76

Marttapiirit

22min
pages 64-71

Monessa mukana

4min
pages 62-63

Martan pitkä marssi

4min
pages 58-59

Elämänmeno

6min
pages 60-61

Marttaenergiaa valtuustoihin

1min
page 57

Nostetaan osaaminen näkyviin

1min
page 56

Martan lakitieto: Voiko rintaperil lisen tehdä perinnöttömäksi?

2min
pages 48-49

Yhdessä & yhdistyksessä

6min
pages 50-55

Martta menee taskuun

4min
pages 44-47

Juuri hyvää

6min
pages 40-43

Lehtiä, tähtiä ja liikennevaloja

3min
pages 36-37

Täit pois päästä

2min
pages 38-39

Keinunmaton minäkin virkkaan

3min
pages 34-35

Hauska tutustua, haperot

6min
pages 28-33

Martta avaa vaatekaappinsa Mekkomartta

3min
pages 24-26

Toipilas tarvitsee energiaa ja pro teiinia

3min
pages 22-23

Lukijalta

1min
page 6

Perheen kesken: Skandinaavisen hillitty kaaos

1min
page 27

Marttakartta

1min
page 4

Pääkirjoitus

1min
page 5

Vieraanvaraiset omavaraiset

6min
pages 8-13

Martta suosittelee

1min
page 7
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.