BLOGISSA
Keskellä prosessia – aina TEKSTI: TUIJA RAATIKAINEN KUVA: SAARA SAVUSALO
”Sieltä se on tulossa!” Olen kuullut tanssinopettajieni sanovan minulle näin useinkin jotain taitoa harjoitellessani. Lausahdus on suora viittaus oppimisprosessiin, joka minulla on ollut käynnissä saadakseni kehooni haltuun jotain uutta ja olennaista. Hahmotan maailmaani sekä omaa oppimistani ja kehittymistäni todella vahvasti prosesseina ja usein luotan niihin kuin kallioon. Prosessilla en tässä yhteydessä tarkoita tekniikan tai liikkeenjohdon maailmasta tuttuja monimutkaisia prosessikaavioita, vaan ennemminkin tapaa hahmottaa asioita keskeneräisinä, mutta jonnekin päin suuntaavina. Liitän prosessit niin pieniin asioihin (esimerkiksi kuinka hyvin saan aukikierrettyä tukijalkaa balettitunnilla) kuin isoihinkin ilmiöihin (esim. millainen tanssinopettaja olen). Prosessiajattelu tuo minulle lohtua ja luottamusta tulevaan; minun ei tarvitse ikinä olla valmis juuri tässä hetkessä, vaan olen aina jossain siellä prosessin mutkassa menossa. Aina on jotakin, mitä kohti suunnata. Ymmärrän hyvin, että tämä ajattelu voi aiheuttaa myös pakokauhua; enkö ole ikinä valmis? Minulle se sen sijaan tuo levollisuutta ja turvallisuuden tunnetta, koska saan käyttää aikaa tässä prosessin kohdassa nyt tämän käsillä olevan taidon tai asian harjoittelemiseen. Minun ei tarvitse vielä tavoitella jotakin sellaista, jonka hahmotan itselleni tällä hetkellä liian kaukaiseksi, liian haastavaksi tai liian pelottavaksi. Senkin aika tulee sitten myöhemmin, kun nyt maltan pysähtyä tähän vallitsevaan hetkeen. Minulle prosessiajattelu tuo rauhaa edetä asioissa omaan tahtiini sekä mahdollisuutta sietää myös hankalia tunteita, koska hahmotan nekin osaksi prosessia. On myös erittäin inspiroivaa toisinaan katsoa taaksepäin ja huomata selkeästi edenneensä jossain asiassa. Eräs minua ilahduttava käytännön esimerkki liittyy tanssikatselmus Arktisiin askeliin. Me tanssinopettajaopiskelijat osallistumme tapahtuman tuottamiseen ja jokaisessa tapahtumassa jokaisella on joku hänelle annettu työtehtävä. Syksyn 2020 eArktisissa olin keittiövastaava ja huolehdin siitä, että kaikki tapahtumassa työskennelleet saivat tarpeeksi murua rinnan alle. Tämä
oli minusta huojentavaa, sillä ajatuskin vaikkapa etätanssitunnin pitämisestä osallistujille kauhistutti minua. Minulla ei ollut tuossa kohtaa vielä oikeastaan lainkaan opetuskokemusta enkä kokenut, että olisin ollut valmis tuollaiseen opetustilanteeseen, vaikka opiskelen ammattiin. Kuitenkin, kun seitsemän kuukautta myöhemmin valmistauduimme järjestämään toiset eArktiset, olin valmis. En pelkästään ollut valmis opettamaan etätanssitunteja, vaan nimenomaan halusin päästä kokeilemaan sitä. Koin edenneeni tanssinopettajaksi kasvamisen prosessissani siihen pisteeseen, että minulla on tarpeeksi asiantuntemusta sekä suunnitella että toteuttaa mukava yhteinen tanssihetki. Oma oloni oli turvallinen. Syksyllä se ei vielä olisi ollut. Näitä prosesseja pitkin ei tarvitse onneksi kulkea yksin, vaikka ne usein henkilökohtaisia ovatkin. Esimerkiksi tanssinopettajana kasvaessani olen luottanut vahvasti Oamkin tanssinopettajakoulutuksen opetussuunnitelmaan ja siihen, että se on luotu tukemaan oppimistani juuri sopivin haastein ja juuri sopivassa kohdassa. Esimerkiksi ensimmäinen työharjoittelu tehdään parin kanssa ja se on ainakin itselleni sopinut erittäin hyvin. Työharkkaan meneminen jännitti aluksi kovasti, mutta pariin on voinut tukeutua ihanasti. Nyt koenkin jo olevani valmis seuraavaan työharjoitteluun, jossa ei enää ole parin tukea tarjolla. Jälleen kerran, oma oloni on tarpeeksi turvallinen edetäkseni seuraavalle askeleelle. Toivon, että tulevaisuudessa tanssinopettajana maltan antaa myös oppilailleni tilaa ja aikaa heidän omille prosesseilleen. Olipa kyse sitten taidon oppimisesta tai muuhun elämään liittyvästä prosessista, tavoitteeni on olla se aikuinen, joka luo turvaa ja luottamusta pysähtyä prosessin pienten palasten äärelle, hoputtamatta liikaa, mutta kuitenkin haastaen juuri sopivasti. Hyväksyen osaksi prosessia myös ne vaikeat päivät ja tunteet, koko paketin.
Kirjoittaja on toisen vuoden tanssinopettajaopiskelija.
21
