Lapsiperheissä koettuun haitalliseen stressiin halutaan puuttua varhain Ensi- ja turvakotien liitto ry käynnisti vuonna 2020 yhdessä paikallisyhdistysten kanssa Stressistä säätelyyn -hankkeen, jonka tavoitteena on vähentää lapsiperheiden kokemaa haitallista stressiä. TEKSTI JENNI VILJALINNA JA VEERA INTIHAR KUVA TINA LINDROOS
Stressi on haitallista silloin, kun se on luonteeltaan voimakasta tai pitkäkestoista, tai molempia. Tämänkaltainen vanhemman kokema stressi voi lisätä perheiden eriarvoistumista ja vaikuttaa kielteisesti lapsen kehitykseen ja terveyteen. Ensi- ja turvakotien liiton Stressistä säätelyyn -hankkeen aikana on kehitetty ja kehitetään edelleen työkaluja odotus– ja vauva-ajan työhön perheiden kokeman stressin tunnistamiseksi ja säätelemiseksi sekä pyritään lisäämään raskaana olevien ja vauvaperheiden voimavaroja niin, että perheiden luottamus omiin kykyihin selviytyä vahvistuu. – Stressi sinällään on normaali mielen ja kehon reaktio tilanteessa, johon liittyy muutos, uhka tai joka vaatii ponnisteluja. Odotus– ja vauva-aikaan kuuluu jossain määrin stressiä ja sillä on myös myönteistä vaikutusta sikiön kehitykseen. Haitallinen stressi voi kuitenkin vaikeuttaa vanhemmuuteen siirtymistä sekä vauvan ja
vanhemman vuorovaikutusta. Stressiä lapsiperheille aiheuttavat mm. yksinäisyys ja verkostojen puute, koronapandemian vaikutukset, raskauteen, synnytykseen ja tulevaan vanhemmuuteen liittyvät huolet sekä perheen talouteen liittyvät haasteet, joiden aiheuttama stressi voi jatkua pitkäänkin, kertoo Stressistä säätelyyn -hankkeen projektipäällikkö Jonna Lehikoinen. Muun muassa suomalainen, Turun yliopistossa toimiva tutkimusryhmä Finn Brain tekee tutkimusta varhaisen stressin ja lapsen itsesäätelytaitojen kehittymisen parissa. Tutkimuksessa selvitetään esimerkiksi sitä, miten vanhemman ja lapsen välinen suhde vaikuttaa lapsen itsesäätelytaitojen kehittymiseen. FinnBrain on yksi Stressistä säätelyyn -hankkeen yhteistyökumppaneista. – Tutkimuksissa on todettu, että raskauden aikana koetulla, voimakkaalla tai toistuvalla stressillä voi olla niin kutsuttua ohjelmointivaikutusta vauvan kehitykseen
Imetysuutisia 2/2021 20