Uutis-Ankka 1/2020

Page 8

 KATARIINA RAWLINS JA JOHANNA LEPPÄMÄKI

I JOONAS LAINE

Puheenjohtajan kesäpäivät 2020

K

esäpäivien suunnittelu aloitettiin innokkain mielin heti vuoden alussa koko untuvikkoporukan voimin. Yllättävästä koronatilanteesta johtuen suunnittelut menivät kuitenkin nopeasti jäihin ja tilanteesta seuranneet muutokset veivät kaiken huomiomme. Loppukeväästä saimme kuitenkin vihreää valoa suunnittelun jatkamiselle hallituksen kevennettyä kokoontumisrajoituksia. Lyhyestä valmisteluajasta huolimatta puheenjohtajalla saatiin järjestettyä onnistuneesti hänen ansaitsemansa kesäjuhla. Kesäpäiviä vietettiin aurinkoisessa säässä ja lomamatkan tunnelmissa Ala-Lemun kartanolla. Juhlapaikalle Kaarinaan meidän kyyditsi Linjaliikenne Nyholm ja teeman henkiin herättämisessä saimme apua Punanaamiolta. Alkumaljoja kilisteltiin Tukkuerän tarjoamilla hamppujuomilla. Ohjelma polkaistiin käyntiin The Cow:n drinkkikoululla, jossa osallistujat pääsivät testaamaan baarimikon taitojaan. Terveellisen ja maittavan salaattilounaan tarjosi DoBe. Lounaan aikana saimme nauttia Parceron järjestämästä tietokisasta, jossa testattiin juhlijoiden tietoja kyseisestä yrityksestä. Nopeus oli tietokisassa valttia ja voittaja sai iloisen yllätyksen. Lounaan jälkeen kesäpäiviin osallistujat pääsivät kisailemaan ryhmissä toisiaan vastaan ANKK:n urheilukisoissa. Kisoissa päästiin mittelemään mm. heittotaidoissa, räpylän maalaamisessa ja sokkosuunnistuksessa. Railakkaat urheilukisat jatkuivat iltaan saakka ja voittajaryhmä sai palkinnoksi pullon kuohuvaa. Ilta jatkui rennosti saunarakennuksessa, jossa oli tarjolla K-Citymarket Kupittaan sponsoroimia patonkeja, hyvää musiikkia ja uintiloikkia laiturilta. Linjaliikenne Nyholm tarjosi vielä paluukyydin keskustaan, josta porukka jatkoi iltaa Apolloon. Iso kiitos vielä kaikille sponsoreillemme: Ala-Lemun kartano, Linjaliikenne Nyholm, Tukkuerä, The Cow, DoBe, Parcero, Punanaamio, Mehiläinen, Mia Santala Consulting, Reveiller, K-Citymarket Kupittaa ja Apollo.

8

UUTISANKKA 1 ∙ 2020


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.