PATOLOGIT Teksti ja kuvat JANI HELMINEN
Hietamankosken kalatie sijaitsee ohijuoksutusuoman (oikealla) ja voimalaitoksen alakanavan välissä.
Taimenten ja lohien alasvaellusta tutkitaan voimalaitospadoilla Keväinen aurinko on hellinyt ulkoilijoita tänäkin vuonna mukavasti ja edistänyt jäiden lähtöä ympäri Suomen. Jääkannen poistuttua valo on alkanut tavoittaa myös vedenalaisen maailman.
T
aimenen ja lohen vaelluspoikasille kevät on muutosten aikaa. Ne ovat viettäneet ensimmäiset vuotensa synnyinjoessaan hyönteisravinnon parissa, mutta nyt on aika suunnata kohti alavirtaa suurempien ruokapöytien pariin merelle tai järvialtaille. Vaellus voi alkaa jo jään alla ja kestää pitkälle kesään, mutta tyypillisesti aktiivisin vaellusaika ajoittuu toukokuun tulviin. Poikaset käyvät läpi fysiologisen muodonmuutoksen, jotta ne selviävät ympäristönvaihdoksesta jokivesistä suolaiseen meriveteen. Muutos itsessään on rankka, mutta niin on myös vaellus. Vaarana ovat etenkin pedot – nekin aktivoituvat keväällä. Voimalaitospadot haittana
Kuten tunnettua, jokien patoaminen on heikentänyt vaelluskalojen elinolosuhteita. Padot haittaavat myös alavirtaan uivien poikasten matkaa. Ongelmia on monenlaisia. Voimalaitokset verottavat poikasten määriä ja vaellusten on esimerkiksi havaittu hidastuvan voimalaitosten yläpuolella, missä joen luonnollinen virtaus on heikentynyt järvimäiseksi. Vaikutukset vaihtelevat eri laitosten välillä, eikä kaikenkattavaa pelastusratkaisua ei ole keksitty.
Patologit
Taimentutkimusta Keski-Suomessa
Viime vuonna selvitettiin taimenen vaelluspoikasten käyttäytymistä ja kuolleisuutta kahdella keskisuomalaisella voimalaitoksella Hietamalla ja Leuhussa Saarijärven reitillä. 70
Kalastus-lehti 1/22 | Kalamies.com
Tutkimuskaloihin asennetaan radiolähetin, joiden avulla kalan sijainti paikannetaan.