-valmennuksen ja lisäsi osaamistaan sitä kautta. Kuntoutujasta vertaisohjaajan rooliin siirtymisessä näkökulma muuttuu ja ohjaajuudesta tulee uusia kokemuksia, jotka jalostuvat taidoiksi. ”Sitten siirryttiin kahdelle maneesiin järjestetylle pujotteluradalle. Kaikki hallitsivat hevosensa niin hyvin, että seuraavaksi köydet irrotettiin riimuista ja asetettiin löysästi roikkumaan hevosten kauloille. Näin taluttaja joutui käyttämään pääasiassa kehonkieltään, mutta kädessä oli vielä köydenpäät henkisenä turvana ja ”hätäjarruna”. Joidenkin kohdalla tämä yhden kontrollointivälineen poistaminen paransi huomattavasti hevosen ja ihmisen välistä yhteyttä. Lopuksi ryhmäläiset jäivät paikalleen irti seisovan hevosensa kanssa. Hevosia siliteltiin hiljakseen joka puolelta, mikä johti sekä ihmisen että hevosen rentoutumiseen ja ryhmäläiset saivat nauttia olostaan ”kuplassa”. Me ohjaajat seurasimme kauempaa. Tilanne oli itselle erittäin mielenkiintoinen, sillä ensimmäistä kertaa pääsin tarkkailemaan tuttuja harjoituksia ja prosessia ulkopuolelta.”
VERTAISOHJAAJAN TOIMINTA JA TEHTÄVÄT Vertaisohjausta toteutettiin pari- ja ryhmäkeskusteluin toimintaan sitouttaen jo ennen ryhmien alkamista. Tämä toimintatapa oli erityisen toimiva maatilaympäristössä toimineen eläinavusteisen ryhmän kokoamisessa. Ryhmä järjestettiin Ruska Laukassa ja pohjautui osittain sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan. Tähän ryhmään osallistujien saamisessa vertaisohjaajalla oli suurin vaikutus. Monia arvelutti toimiminen talliympäristössä hevosten kanssa. Henkilökohtaiset keskustelut, joissa vertaisohjaaja kertoi omista kokemuksistaan, auttoivat päättämään osallistumisesta. Ryhmissä vertaisohjaajalla oli oma roolinsa ohjaamisessa ja hän tuki ryhmän jäseniä eri toiminnoissa. Hän ei tehnyt asioita muiden puolesta vaan rohkaisi ja auttoi lopputulokseen. ”Hevoset hoidettiin tuttuun tapaan ja satulat ja suitset haettiin opastetusti varustehuoneesta. Koska itselläni ei ollut juuri laittamista, opetin yhdelle ryhmäläiselle valjastamisen alusta loppuun. Siinä joutui vähän pohtimaan, että mites tällaiset itsellä niskaytimessä olevat asiat selitetään toiselle suullisesti ja hahmotuskyky oli koetuksella” Vertaisohjaajan kautta saatiin myös arvokasta tietoa osallistujien toimintakyvystä ja haasteista, jotka muuten olisivat voineet jäädä ohjaajalta pimentoon. Vertaisohjaajan omat kokemukset auttoivat ryhmäläisiä saamaan tukea toiminnasta. Eläinavusteisen ryhmän vertaisohjaaja osasi sanoittaa etenemistä osallistujille sopivalla tavalla. Hänen kanssaan oli myös mahdollista peilata niitä tunteita ja kysymyksiä, joita toiminta herätti. Lisäksi vertaisohjaaja oli ryhmänvetäjän tukena havaintojen tekemisessä sekä reflektoinnissa.
32
