Martat lehti 2/2020

Page 22

YHDIST YS

Velkuan Marttayhdistyksessä maisteltiin suosikkijuoma kombuchaa. Sen teko onnistuu kotioloissa, ja silloin kuivauskaapista on paljon hyötyä. TEKSTI SUSANNA VILJANEN // KUVAT PASI LEINO

Kirsikkakombuchaa.

N

yt jännittää. Olen järjestämässä ihka ensimmäistä marttailtaani, ja aiheena on kombucha, jota olen tehnyt vasta muutaman satsin. Entä jos kotitekoiseni ei olekaan yhtä hyvää kuin kaupan juomat? Ensimmäiseksi maistelemme kirsikkakombuchaa, jossa hapatetun juoman ominaismaku on selkeä ja voimakas. – Ihanan raikasta ja virkistävää, sanoo Annika, jolle kombucha on entuudestaan tuttu juoma. – Onpa erikoisen makuista, toteaa Anni, joka ei ole ennen kombuchaa maistanut. Epäilen, että erikoinen tarkoittaa tässä kohden pahaa! Seuraavassa pullossa on miedompaa ja makeampaa mustikkakombuchaa. Happaman ystävät tuomitsevat juoman mehuksi, mutta kirsikkakombuchaa vieroksuneet tykkäävät. – Tätä voisi juoda enemmänkin. Vähän kuin tavallista raikkaampaa mehua, kehaisee Annikin. Sitruunalla ja inkiväärillä maustettu puolihapokas juoma tuntuu maistuvan kaikille. TEETÄ, SOKERIA JA JUURI Kombucha-

teen makeanhapan maku jakaa mielipiteitä, mutta tykkääjiä on yhä enemmän. Juomanvalmistajien Facebook-fooru-

22 | MARTAT 2 | 2020

meilla on jo tuhansia suomalaisharrastajia. Kaupoista juoma myydään välillä loppuun, kun kysyntä ylittää kaupallisten tuottajien tarjonnan. Onneksi kombuchaa on hyvin yksinkertaista valmistaa itse. Tarvitaan teetä, sokeria ja iso lasiastia, joka peitetään kannen sijaan harsolla. Ja tietenkin juoman juuri, scoby. Juurta jaetaan ystävältä toiselle, sillä scoby kasvaa koko ajan ja siitä voi irrottaa palasia. Kun hankkii juuren tuttavalta, Facebook-ryhmästä tai vaikka verkkokaupasta, makujen maailma on avoin. Juoman perusnesteenä on vihreä tai musta tee. Pullotusvaiheessa sen voi maustaa haluamal- Kombuchan juuri eli scoby muodostuu bakteereista laan tavalla hedelmillä, mar- ja hiivasta. joilla tai yrteillä. Onneksi jokaisessa suomalaiskodissa on kuivauskaappi! Se on pi- HAPANTA JA KUPLIVAA Kauppojen kommeä mutta ilmava, eli hyvä paikka säi- buchoja maistaneet arvioivat kotitekoilyttää juurta ja valmisteilla olevaa juo- set juomani hiukan miedommiksi kuin maa. Kombuchan bakteerit ja hiivat kaupalliset tuotteet. kaihtavat päivänvaloa mutta tykkäävät – Ihan kuin tämä menisi vähän pääraikkaasta ilmasta. hän! Johtuu varmaan hiilihapoista, joku Toinen vaihtoehto on säilyttää juur- silti arvailee. ta sellaisella pöydällä, johon aurinko ei Fermentointi eli hapattaminen muopaista suoraan, ja suojata purkki valol- dostaa kombuchaan paitsi vatsalle ystävällisiä maitohappobakteereita myös alta pyyhkeellä.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.