Myynti & Markkinointi 2/2022

Page 44

LI I KKEELL Ä Työmatkustamisen viimeisimmät käänteet ja ajankohtaiset trendit.

Kallis bensa vie auton käyttöedun pakkaselle MMA:n jäsenistä neljällä prosentilla on auton käyttöetu, eli he maksavat itse työsuhdeautonsa polttoaineet. Bensan ja dieselin nykyisillä hinnoilla 10 sentin kilometrikorvaus työajoista ei kata polttoainekuluja. Teksti Timo Kiiski Kuva Susa Junnola

H

allitus on tehnyt viimeisen puolen vuoden aikana monia muutoksia, joilla helpotetaan autoa käyttävien suomalaisten ahdinkoa korkeiden polttoaineiden hintojen aikana. Jo ennen kuin Ukrainan sota nosti polttoaineiden hintoja, hallitus päätti korottaa autoa kodin ja työpaikan välisiin matkoihin käyttävän matkakuluvähennystä viidellä sentillä. Vähennys koskee niin omalla kuin käyttöetuautolla ajavia. Verovapaa kilometrikorvauskin oman auton käytöstä nousi 0,44 eurosta 0,46 euroon kilometriltä. Niin ikään vähäpäästöisille työsuhdeautoille myönnettiin vuoden 2022 alusta alkaen 85 euron alennus kuukausikohtaisesta verotusarvosta. Työsuhdekäytössä oleville täyssähköautoille otettiin käyttöön 170 euron suuruinen verotusarvon alennus jo viime vuoden alussa. MMA:n palkkatutkimukseen vastasi 2 519 jäsentä. Heistä 29 prosentilla on vapaa

44

autoetu, jossa työnantaja maksaa kaikki työsuhdeauton kustannukset. Sen sijaan neljällä prosentilla vastanneista on työsuhdeauton käyttöetu, jolloin työntekijä maksaa itse vähintään autonsa polttoaineet. Työnantajan korvaus työajoista on 10 senttiä kilometriltä. Käyttöetu on kannattavaa silloin, kun autolla ajetaan paljon työajoja ja vähän yksityisajoja. MUUTOS AIKAISINTAAN 2023. Työsuhdeautolla ajavista MMA:n jäsenistä vuonna 2021 dieselautolla ajoi 51 prosenttia ja bensiiniautolla 30 prosenttia. Hybridi-, sähkö- tai kaasuautolla ajoi 19 prosenttia palkkatutkimukseen vastanneista. Nyt 10 sentin kilometrikorvaus työajoista ei riitä enää kattamaan perinteisen polttomoottoriauton polttoainekuluja. 95 E 10 -bensiinin keskihinta oli maaliskuussa 2,23 euroa litralta ja dieselin 2,33 euroa. Huhtikuussa hinnat tulivat vain hiukan alaspäin. Autoleasingyhtiö Leaseplanin selvityk-

73 500 suomalaisella oli vuonna 2020 autoetu, heistä käyttöetu oli noin 20 000:lla.

Käyttöetuautoilija maksaa itse vähintään työsuhdeautonsa polttoainekulut ja laskuttaa työajoista

10

snt/km.

Myynti & Markkinointi 2/22

44-45_222MMA_Liikkeella.indd 44

9.5.2022 13.04


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.