Kuva: Samu Torsti
IHANNEKÄÄNNÖS – ONKO SELLAISTA OLEMASSA? KÄÄNNÖKSILLÄ ON HISTORIANSA
Asiaan on hyvä aluksi ottaa jonkinlainen historiaperspektiivi. Kun viime vuosisadan alkupuolella alettiin laskea ensimmäisiä kansainvälisiä kisoja (Kandahar-kisat), niin suunnilleen samaan aikaan alettiin myös kehittää opetusohjelmia, varsinkin armeijan ja hiihtokoulujen käyttöön. Näihin ohjelmiin poimittiin silloisen tiedon valossa yleispäteviksi havaittuja keinoja alppihiihtotaitojen kehittämiseksi. Näin yritettiin löytää pakettiratkaisu, joka toimisi mahdollisimman monille mahdollisimman hyvin. Tällaisen yleistaitoratkaisun pohjalta kehittyivät myös ne laskijat, joilla oli se kisageeni. No, eräänlaiseksi tekniikkakilpailuksi ja kiistelyksihän se lopulta tietysti meni eri kansallisuuksien ja koulukuntien välillä: siinä missä esimerkiksi Itävallassa korostettiin ylös- tai alaskevennystä, jalkojen aktiivista työtä (Beinspieltechnik) ja vastakiertoa (Verwindung) niin ranskalaiset vannoivat pitkään myötäkierron (rotation) nimeen – osittain ihan vaan sen takia, että pyrittiin erottautumaan naapurista. Vasta 70-luvulta alkaen tekniikka alkoi kansainvälisesti yhdenmukaistua jonkinlaiseksi ylös-alas-liikettä hyödyntäväksi askeltekniikaksi (Ingemar Stenmark). Tuolloin, kun sukset olivat vielä suoria ja pitkiä – sekä SL- että GS-sukset yli 200 cm – käännöksen aloittaminen vaati nykyistä paljon enemmän ylös- tai alaskevennystä, rotaatiota, vastakiertoa tai askellusta, tilanteesta riippuen. Näitä tietysti treenattiin myös alppihiihtäjien harjoituksissa, ja ajateltiin yleisesti, että kaikkien kannattaa harjoitella suunnilleen samalla tavalla.
CARVING-SUKSIEN VAIKUTUS
Mutta carving-sukset muuttivat kaiken – vai muuttivatko sittenkään? Alppihiihtotekniikan kehittymiseen ovat vuosien saatossa eniten vaikuttaneet välineiden, rinnekunnostuksen ja kilpailulajien sekä -sääntöjen kehittyminen ja muuttuminen. Nykyisillä suksilla käännöksen aloittaminen on yleensä ottaen helpompaa kuin entisaikojen suorilla suksilla, koska ne ovat sivukaarevuuden ansiosta entistä itseohjautuvampia, ja lyhyempiin suksiin on opittu rakentamaan riittävät elastisuus-, jäykkyys- ja vaimennusominaisuudet. Alppilajit, välineet ja jäädytetyt kisarinteet ovat tehneet laske-
34
misesta nopeaa ja vaativat nykytekniikalta lajin alkuaikoihin verrattuna ennen muuta hyvää laskulinjan hallintaa ja suksipaineen ajoitus- ja säätelykykyä – mutta myös hyvää kanttauksen, myötä- ja vastakierron sekä kääntävien ja jousto-ojennusliikkeiden hienosäätöä ja hallintaa, eli aivan samoja asioita, joita suksilla harjoiteltiin jo lähes sata vuotta sitten!
IHANNETEKNIIKKA ON OSIN YKSILÖLLINEN
Alppihiihdon maailmancupkisoja katsellessa voi todeta, että hyviä tuloksia voi huipputasollakin saavuttaa hyvin erityyppisillä tekniikoilla. Herää kysymys, onko edes olemassa mitään yhtä tiettyä kaikille sopivaa ihannetekniikkaa? Mehän kaikki liikumme, kävelemme ja juoksemmekin omalla personnallisella tavallamme, josta meidät voi myös tunnistaa jo etäältä. Tämä selittää osittain myös sen miksi esimerkiksi Ramon Zenhäusern, Marcel Hirscher ja Alexander Popov laskevat niin eri tavoilla. Tietysti myös näiden kavereiden hyvin erilaiset kehotyypit määrittävät, millä tavalla heidän kannattaa laskea, jotta se olisi tehokasta ja toimivaa. Yhteistä heille kaikille on, että he ovat oppineet hyödyntämään omaa yksilöllistä liikkumistapaansa ja kehotyyppiään erittäin tehokkaasti.
YKSITTÄISET TOTUUDET VAARALLISIA
Alppihiihtovalmennuksessa on vuosien saatossa näkynyt erilaisia trendejä, joissa jotkin taidon tai tekniikan osatekijät tai seurannaisilmiöt ovat korostuneet. Esimerkkejä tällaisista ovat ”sisäkäsi lumessa -tyyli” ja vaikkapa ”koko ajan matalasta asennosta” laskeminen. Tämän tyyppinen yksipuolinen ”taikanappiajattelu” johtaa helposti harhaan, sillä kuvatun kaltaiset tekniikan ilmentymät ovat usein vain seurannaisilmiöitä, eivätkä ne edesauta toimivan tekniikan löytämistä kaikkialla tai kaikilla laskijoilla. Liialliset tekniikan yksinkertaistukset voivat samalla tavalla johtaa väärinkäsityksiin ja haitata urheilijan kehittymistä. Tällaisia ovat esimerkiksi hokemat ”lantio pois suksen päältä”, ”jalat hartioiden leveydellä”, ”nilkka ei voi liikkua monossa”, ”polvea vaan sisään” tai ”hartiat aina horisontaalissa”. Pahimmillaan kapea-alainen taitoharjoittelu ja epäergonominen laskutekniikka voivat johtaa loukkaantumisiin ja rasitusvam-
