KORJAUSKLINIKKA
Kuva: Reetta Nousiainen.
4
Esipuhe
Korjausklinikka -hanketta alettiin suunnitella Lahden ammattikorkeakoulussa aiempien kulttuuriympäristöön liittyvien hankkeiden ja asiantuntijoiden kiinnostuksen pohjalta. Oli tiedostettu, että Päijät-Hämeessä olisi tarvetta kehittää korjausrakentamisen neuvontaa ja viestintää sekä tukea korjausrakentamista eri tavoin ja samalla etsiä pitkäjänteisempiäkin ratkaisuja. TKI-asiantuntija Reetta Nousiainen oli keskeisessä asemassa hankkeen suunnittelussa ja Reetta toimi hankkeen projektipäällikkönä vuoden 2020
syksyyn asti, jonka jälkeen TKI-asiantuntija Minna Hietanen otti projektipäällikön tehtävän Reetan siirryttyä rakennustutkijaksi Lahden museoon. Hanke käynnistyi syksyllä 2019 valtakunnallisella kyselyllä koskien korjausrakentamiseen liittyviä hyviä käytäntöjä. Samalla kerättiin laajasti erilaista tausta-aineistoa esimerkiksi alan kirjallisuudesta sekä korjausrakentamisen neuvonnasta. Heinolan kaupunki on ollut hankkeen kohdekunta, ja hyvässä yhteistyössä on voitu järjestää erilaisia hankkeen
tilaisuuksia ja kohdetarkasteluja Heinolassa sekä seurata joidenkin korjausten toteuttamista. Ensimmäinen kohde Heinolassa oli WPK-talo, jossa pystyttiin järjestämään vielä maaliskuussa 2020 yleisötilaisuus. Myöhemmin käynnistettiin talon laaja rakennushistoriaselvitys, jonka laati FM Teija Ahola. WPK-talon julkisivukorjausta ja -maalausta on voitu seurata hankkeen aikana. Lahden museossa vuonna 2020 aloittaneen korjausrakentamisen neuvojan Anssi Malisen kanssa tehtiin joitakin neuvontakäyntejä eri kuntien alueilla sijaitseviin seurantaloihin ja
Kirjoittajat: Minna Hietanen, TKI-asiantuntija, Korjausklinikka-hankkeen projektipäällikkö / LAB-ammattikorkeakoulu Eeva Aarrevaara, arkkitehti, Korjausklinikka-hankkeen asiantuntija / LAB-ammattikorkeakoulu
KESTÄVÄN KORJAAMISEN POLULLA