E NS IAS KEL Alan opiskelija pohtii opintojaan ja tulevaisuuden uraansa.
Pikajuoksijan pitkä matka
Eläintarhan kenttä Helsingissä on Amiralle kuin toinen koti. Yleensä hän tosin tarkastelee kenttää radalta, ei katsomosta.
Amira Chokairy opiskelee, työskentelee ja juoksee tavoitteellisesti, vaikka matkalla on ollut monta mutkaa. Keväällä hänet palkittiin MMA:n stipendillä. Teksti Maarit Krok Kuva Timo Porthan
O
pintomenestys ei ole ollut koskaan minulle itsestäänselvyys. Kävin kymppiluokan enkä silti päässyt lukioon. Opiskelin Helsinki Business Collegessa ja tein sen jälkeen töitä muun muassa kiinteistönvälittäjänä. Tuntui hienolta, kun sain suoritettua tradenomiopinnot etuajassa ja vielä stipendin kera. Minulla on yrittäjäluonne, ja olen aina ollut myyntihenkinen. Jo lapsena kokosin pienistä leluistani pääsiäismunia, joita myin naapureillemme. 15-vuotiaana aloitin puhe-
Kunnianhimo vie minua eteenpäin.
10
linmyyntityössä, ja siitä asti olen tehnyt jonkinlaista myyntityötä. Olen myös pikajuoksija ja urheilijana tarvitsen aina tavoitteen, jota kohti mennä; haluan saada kicksejä onnistumisista. Syksyllä aloitankin yritysjuridiikan opinnot Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Minulla on sellainen perinteinen kunnianhimoinen urheilijaluonne. Uskon, että juuri se vie minua eteenpäin kaikilla osa-alueilla, kun on halu kehittää itseään. Pääaineeni oli digitaalinen markkinointi, ja tein opinnäytetyöni urheilijoiden sponsoroinnista. Yrityksillä on isoja eroja sponsorointikäytäntöjen kanssa. Yrityksillä, jotka sponsoroivat useita urheilijoita, sponsorointi on selkeä osa markkinointistrategiaa, mutta kaikilla yrityksillä näin ei ole. Sponsorointi on kuitenkin mennyt paljon eteenpäin. Se ei tarkoita enää vain logoa urheilijan rinnassa. Tällä hetkellä teen töitä hallinnon assistenttina, mutta tulevaisuudessa toivoisin löytäväni työn, jossa pääsen yhdistämään digitaalisen markkinoinnin ja yritysjuridiikan. Se ei ehkä ole tavanomaisin yhdistelmä, mutta haluan raivata tietä urallanikin eteenpäin.”
Myynti & Markkinointi 3/21
10-13_221MMA_Askeleet.indd 10
13.9.2021 10.33