Myynti&Markkinointi 1/2024

Page 9

T UHAT M E R KKIÄ

Turo Ulvinen

Palstalla aihe ja kirjoittaja vaihtuvat, mutta merkkimäärä pysyy.

Kirjoittaja Jenni Sipilä on markkinointiin erikoistunut tutkija­ tohtori LUT-kauppa­ korkeakoulusta.

Myynti ja markkinointi kestävyyden asialla Olemme vakavan ilmastokriisin edessä. Sen yhtenä aiheuttajana on ylikuluttaminen. Tarvitsemme kiireesti kestävämpiä kuluttamisen tapoja. Kestävä kuluttaminen mielletään usein ”vihreiden” vaihtoehtojen, kuten ympäristömerkittyjen tuotteiden ostamiseksi. Se on kuitenkin paljon laajempi kokonaisuus. Se pyrkii vastaamaan sekä nykyisen että tulevien sukupolvien tarpeisiin, ulottuu koko tuotteen tai palvelun elinkaaren läpi ja huomioi kuluttamisen ympäristö-, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden. Kestävä kuluttaminen voi tarkoit-

taa monenlaista käyttäytymistä, kuten kuluttamisen vähentämistä, tuotteiden käyttöiän pidentämistä tai kulutuskeskeisen elämäntavan haastamista. Kestävä kuluttaminen vaatii suuria muutoksia, joiden mahdollistamiseksi tarvitaan sekä kuluttajia, yrityksiä että politiikkaa.

Myynnin ja markkinoinnin keinoin voidaan tukea kestävää kuluttamista esimerkiksi viestimällä kestävyydestä tehokkaasti ja rakentamalla kestävän kuluttamisen ympärille positiivisia kokemuksia. Valjastakaamme siis osaamisemme hyvään käyttöön!

”Kestävää kuluttamista voi tukea myynnin ja markkinoinnin keinoin.”

1/24 Myynti & Markkinointi

06-09_124MMA_Sisaanheitto.indd 9

9 5.2.2024 11.06


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.