Nuorten Luonto 2/2020 by Nuorten Luonto

2/2020

Ekologian ehdoilla

Koronakriisistä jälleenrakennukseen s.6 Rentoa riippumattolukemista s.12 Eläinten oikeudet tapetille s.28

STÖMER ÄRI KK MP

LJÖ M Ä RKT 4041 0955 Painolaitos

nuorten luonto

kuva joonas rimpiläinen

Numero 2/2020, 77. vuosikerta Nuorten Luonto on aikakauslehti, jota julkaisee Luonto-Liitto ry. Luonto-Liitto on lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestö, jonka tavoitteena on vaikuttaa yhteiskuntaan niin, että luonnon monimuotoisuus säilyy ja luonnon itseisarvo tunnustetaan. Luonto-Liitto tarjoaa tietoa, elämyksiä ja toimintaa sekä luo mahdollisuuksia ympäristöpoliittiseen vaikuttamiseen. Nuorten Luonnon toimitus: Päätoimittaja Aino Huotari aino.huotari@luontoliitto.fi Avustajat tässä numerossa Milla Aalto, Mari Aarnipelto, Sofia Bister, Terike Haapoja, Kaisa Illukka, Maija Karala, Eeva-Leena Karihtala, Emmi Ketonen, Juho Kuva, Ville Laitinen, Juuli Lehtinen, Maria Leskinen, Sini Malminiemi, Riina Pippuri, Minttu Pyykkönen, Joonas Rimpiläinen, Emma Sairanen, Antti Salovaara, Anna Stenius, Suvi Suitiala, Vilma Tammelin, Tuuli Turtola, Hanna Varjakoski Ulkoasu ja taitto Studio Merileena Maria Kannen kuva Aino Huotari Liity Luonto-Liiton jäseneksi tai tilaa lehti www.luontoliitto.fi/liity Osoitteenmuutos www.luontoliitto.fi/muutos Yhteystiedot Itälahdenkatu 22 B, 00210 Helsinki puh 09 684 4420 www.nuortenluonto.fi www.facebook.com/nuortenluonto Toimitus ottaa vastaan artikkeleita ja kuvia. Kirjoittajat vastaavat itse artikkeliensa sisällöstä, eivätkä tekstit edusta julkaisijan virallista kantaa, ellei toisin mainita. Nuorten Luonto on Aikakauslehtien liitto ry:n sekä Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. Painatus Grano Vaasa (Oy Fram Ab) Nuorten Luonto on painettu uusiopaperille.

Pääkirjoitus

H aino huotari

yvä Nuorten Luonnon lukija, miten olet voinut? Vuosi 2020 sai ennennäkemättömän alun. Vaadimme yhteiskunnallista muutosta ja ilmastotoimia viime kevään eduskuntavaaleissa, mutta kuka olisi uskonut, että jotain muuttuu näin nopeasti, vaikkakin pakon, eikä niinkään yhteisen tahtotilan vuoksi. Koronakriisi on herätellyt ihmiset tarkastelemaan sen yhtymäkohtia ilmastokriisiin: kuten ilmastonmuutos, myös korona koettelee koviten heikommassa asemassa olevia paljastaen yhteiskuntamme epätasa-arvoisuuden. Koronan ympäristövaikutuksista puhutaan paljon, mutta tällaisenaan muutos ei ole asiantuntijoiden mukaan ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta kestävä. BIOS-tutkimusyksikkö puhuukin ekologisesta jälleenrakennuksesta: yhteiskuntamme tulisi irtautua fossiilisista energialähteistä ja niiden mahdollistamista rakenteista ja elämäntyylistä. Meidän tulisi pyrkiä kohti yhdenvertaista ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa, jossa ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden vähenemisen kaltaisia globaaleja ongelmia ratkottaisiin sosiaalisesti reilusti ja ympäristön kannalta pitkäjänteisesti. Samoilla linjoilla ovat sivulla 6 Eeva-Leena Karihtalan haastattelemat Luonto-Liiton ilmastoryhmäläiset, jotka pohtivat jutussa yhteiskunnallisen murroksen ulottuvuuksia. Pandemiakuohunnan alla piilee myös pörröinen paniikinaihe, nimittäin pölyt-

täjäkato. Korona on akuutti silmin havaittava huolenaihe, mutta pölyttäjähyönteisten kato voi romuttaa yhteiskuntamme peruspilarit. Milla Aallon juttu sivulla 14 valottaa pölyttäjien kohtaamia ongelmia ja kertoo muutamia vinkkejä, joiden avulla jokainen voi auttaa pölyttäjiä selviytymään. Muutos lähtee yllättävän pienistä teoista! Viime ajat ovat olleet monelle tunteiden vuoristorataa. Oli kyseessä koronavirus tai ilmastokriisi, omia tuntemuksia on hyödyllistä opetella tunnistamaan. Emmi Ketonen ja Sini Malminiemi tutkailivat tähän numeroon Panu Pihkalan teoksessa Mieli maassa?: Ympäristötunteet nimettyjä ympäristötunteita ja avasivat niistä syntyneitä ajatuksiaan sivun 30 lukupiirijutussa. Veikkaan, että moni löytää esitellyistä tunteista samaistuttavia kokemuksia. Kriisin keskeltä löytyy myös jotain hyvää: rajoitteet ovat saaneet meidät arvostamaan jälleen yksinkertaisia asioita, kuten terveyttä, aikaa läheisten kanssa ja mahdollisuutta liikkua lähiluonnossa – perusarkea. Toimimme empaattisesti ja tulemme tietoiseksi niistä, jotka kärsivät eniten kriisin keskellä. Kunpa jotain tästä jäisi mukaamme, kun yhteiskunta ottaa taas askeleita kohti vapaampaa liikkuvuutta. Jälleenrakennuksessa on kyse pitkälti yhteiskuntamme rakenteiden mitoittamisesta ekologisiin reunaehtoihin: poliittista painetta ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tarvitaan myös koronakriisin aikana. Oivaltavia kesäisiä lukuhetkiä kaikille!

2/2020

Ratkaisuja ruoantuotannon kysymyksiin

TEEMA:

EKOLOGIAN EHDOILLA SISÄLLYS: 2 4 6 9 10 12 14 17 18 20 22 24 26 28 30 33 34 35

Pääkirjoitus Luonto-Liitossa nyt Koronakriisistä työkalut yhteiskunnan ekososiaaliseen remonttiin Alkuperäiskansojen ääni ekologisessa jälleenrakentamisessa Agroekologiasta vastauksia kestävään ruoantuotantoon Rentoa riippumattolukemista – esittelyssä luontoliittolaisten blogit Hyönteisten hätähuuto Pelastetaan pörriäiset Taidehaukka: Metsäretkellä Ateneumissa Kesän villit lätyt Luontopolulla: Porlan altailla vesilintujen luona Luonto-Liitossa tapahtuu Arviot Eläinfilosofi nostaa eläinten oikeudet tieteen tapetille Lukupiiri: Mieli maassa? Uusi teos johdattaa moninaisiin ympäristötunteisiin Maanalainen: Myrskyn katsastajat DIY: Amppeli trikoovaatteesta Sarjakuva

hyönteisten hätähuuto

NUORTEN LUONTOA tekevät nuoret itse ammattilaisten opastuksella. Haluaisitko sinä avustajaksi? Ota yhteyttä toimitussihteeriin! NUORTEN LUONTO löytyy myös verkosta: nuortenluonto.fi ja Facebookista: facebook.com/nuortenluonto ANNA PALAUTETTA! Mistä jutusta pidit tässä lehdessä eniten? Entä mikä jätti kylmäksi? Lähetä palautteesi Nuorten Luonnolle osoitteeseen viestinta@luontoliitto.fi tai Facebookin kautta yksityisviestillä. Kaikkien palautteen antajien kesken arvotaan yllätyspalkinto!

Mieli maassa? nuorten luonto

LUONTO-LIITOSSA

NYT:

VIESTINTÄPÄÄLLIKÖN TERVEHDYS teksti anna stenius | kuva juho kuva

len Anna, Luonto-Liiton uusi viestintäpäällikkö. Minulla on ollut monta elämää. Lapsena asuin Etelä-Ranskan Provencessa ja Helsingin Puu-Käpylässä. Mummolakesäni vietin saaressa (tai oikeastaan pienellä luodolla) Keski-Suomessa. Rakkain paikkani maailmassa oli – ja on edelleen – suomalainen mäntymetsä. Metsää kaipasin, kun asuin lähes viisitoista vuotta Lontoossa. Siellä opiskelin yliopistoissa, valtasin taloja ja osallistuin historian suurimpiin mielenosoituksiin. Tein töitä järjestöissä ja vapaaehtoisena. Olin mukana muun muassa aktivistien puumajaleirissä Etelä-Lontoolaisessa puistossa. Vanha, historiallinen miljöö metsikköineen pelastettiin sinne kaavaillulta parkkipaikalta ja ostoskeskukselta. Palasin Suomeen tyttäreni kanssa vuonna 2010. Löysin itseni ulkoministeriöstä somestrategistina aikana, jolloin kaikki oli sillä areenalla vielä uutta ja ihmeellistä. UM:stä päädyin Visit

nuorten luonto

Finlandille digitaalisten kanavien päätoimittajaksi. Viihdyin työssäni pitkään, mutta lopulta ristiriita arvojeni ja työni kesken kävi liian suureksi. Kestävän matkailun markkinointi ei enää riittänyt, vaikka se olikin minulle rakas henkireikä työssäni. Nykyään asun rauhallisessa Vanhassa Porvoossa, lähellä luontoa. Perheeseeni kuuluu tyttäreni (nyt 16 v) lisäksi aviomieheni ja 4-vuotias poikamme. Olin

niin onnellinen, kun sain tämän työpaikan Luonto-Liitossa ja pääsin takaisin järjestömaailmaan! Voiko olla tärkeämpää työtä? Toivon, että minusta on apua Luonto-Liiton viestinnän suunnittelussa niin, että saamme rakkaan järjestömme loistamaan – myös ulkomaailman silmissä. Haluaisitko auttaa viestinnän kehittämisessä? Olemme tehneet LuontoLiitolle viestintästrategian ja seuraavaksi otamme työryhmän kanssa syyniin somekanavat ja vanhentuneet nettisivut. Luonto-Liiton ilmeestä tulee modernimpi ja toimivampi. Kaipaamme uusia ideoita ja esimerkiksi uusia valokuvia. Huikkaathan minulle, jos haluat olla mukana! Ihanaa, aurinkoista ja levollista kesää ”poikkeusajasta” huolimatta. anna

LYHYET koonnut aino huotari ja riina pippuri kuvat riina pippuri ja antti salovaara

Liikkeelle lähiluontoon Luonto-Liitto ja Kalevan kierros loivat yhdessä Luontoliikuntahaasteen! Luontoliikuntahaaste saa sekä liikkumaan luonnossa että pohtimaan sen ainutlaatuisuutta. Haasteessa ei ensikädessä ole kyse vauhdista ja kilpailemisesta vaan liikunnan ilon löytämisestä ja luonnon ihailusta sen eri vuoden aikoina. Järvi, jossa kesällä suppailtiin ja soudeltiin, kantaakin talvella luistimilla. Tartu rohkeasti haasteisiin ja toteuta niitä oman kunnon ja jaksamisen mukaan! Lomakkeessa on 30 erilaista liikuntahaastetta. Osallistu yksin, porukassa tai perheesi kanssa, ja jaa kuvasi somessa tunnisteella #luontoliikuntahaaste. Aikaa on koko vuosi 2020 – tule mukaan!

kalevankierros.fi/luontoliikuntahaaste

Tunnista 100 lintulajia! Jo vuodesta 2017 käynnissä ollut BirdLife Suomi ry:n ”Tunnista 100 lintulajia” -haaste kannustaa ihmisiä tänäkin vuonna tunnistamaan lintuja Suomessa. Yhden kalenterivuoden aikana lintuja havainnoidaan omaan tahtiin; kyseessä ei ole kilpailu vaan pyrkimys innostaa ihmisiä lintuharrastuksen pariin ja oppimaan luonnosta. Vuonna 2020 lintuja tunnistetaan kolmessa sarjassa. Mukana ovat perinteinen sarja, eko- ja kuvaussarja. Alkuun havainnoissa pääsee esimerkiksi osallistumalla alueellisten lintuyhdistysten opastetuille retkille. Haasteella on oma Facebook-ryhmä “100 lintulajia”, jossa voit jakaa kokemuksia, kuvia ja kysymyksiä. Muualla sosiaalisessa mediassa käytä aihetunnistetta #100lintulajia. Rekisteröidy ja ilmoita havaintosi verkkolomakkeella, johon linkki löytyy osoitteesta: birdlife.fi/lintuharrastus/100lintulajia nuorten luonto

KORONAKRIISISTÄ TYÖKALUT YHTEISKUNNAN EKOSOSIAALISEEN REMONTTIIN Koronapandemia on niksauttanut lähes koko maailman arkijärjestyksen sijoiltaan. Voiko kriisi edesauttaa murrosta kohti kestävämpää ja osallistavampaa maailmanjärjestystä? teksti eeva-leena karihtala kuvat aino huotari

nuorten luonto

allitseva koronaviruskriisi on kohdattu universaalisti kohtalaisen yhtenevällä tavalla – maailman terveysjärjestö WHO:n ohjeistuksia on sovitettu eri valtioiden kriisinhallintaan tiukemmin tai löyhemmin. Viruksen muodostama uhka on vaatinut jyrkkiä päätöksiä ja rajoitusten kurinalaista noudattamista. Ympäri maailmaa ihmiset ovat luottaneet jopa demokratian hetkittäiseen heikkenemiseen oman hyvinvointinsa takaamiseksi. Ilmastoaktivisteilta ei ole jäänyt huomaamatta, että koronakriisin laukaisema tarmokas toimintavalmius niin yksilö- kuin yhteiskuntatasolla olisi ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussakin ihanteellista. BIOS-tutkimusyksikön ajatuksia lainaten, tarvitsemme yhteiskunnan ekologista jälleenrakennusta. Myös Luonto-Liiton ilmastoryhmän aktivistit toivovat koro-

Ruoantuotannon ja maanviljelyn tulisi välttää ilmastopäästöjä, maan köyhtymistä ja saastuttamista sekä geeniaineksen supistumista.

nakriisin opettavan meille hyvinvoivan ja merkityksellisen elämän palasista.

Kriisistä kriisiin Monitieteinen BIOS-tutkimusyksikkö tiivistää koronakriisin ja ilmastokriisin eroksi keston – väliaikaisten kriisien, kuten koronan, kohdalla ihminen on valmiimpi muokkaamaan elintapojaan vaaditulla tavalla. Ilmastokriisin näkymättömyys ja pitkäkestoisuus ovat hankalampi pala purtavaksi. – Ratkaisuja ilmastokriisiin ei luultavasti voitaisi toteuttaa ottamalla poikkeustila käyttöön niin kuin sota- tai koronakriisin aikana, se ei saisi samanlaista hyväksyntää. Muutosten pitäisi olla nopeita, mutta niiden pitää mennä demokratian ja byrokratian rattaiden läpi, pohtii Henna Kurki, Luonto-Liiton ilmastoryhmän varapuheenjohtaja ja politiikan tutkimuksen yliopisto-opiskelija. Psykologiaa Joensuussa opiskeleva aktivisti Juni Sinkkonen analysoi ihmisen olevan evolutiivisesti kehittynyt kohtaamaan näkyviä uhkia, jollainen koronaviruskin on. Korona näkyy päivittyvissä tilastoseurannoissa numerotietona oireilevista ja kuolleista. Sinkkonen luonnehtii pandemiaan liittyvän myös tarinallisuutta, mikä tekee siitä vetoa-

vamman uhan kuin etäinen ja hiljakseen etenevä ilmastonmuutos. Ilmasto- ja luonnon monimuotoisuuskriisin kohtaamisessa yhteiskunta tulisi rakentaa ekologisten periaatteiden mukaisesti. BIOS-tutkimusyksikkö, jota rahoittavat Koneen Säätiö ja Suomen Akatemian WISE-konsortio, linjaa viisi yhteiskunnassa uudelleen organisoitavaa osa-aluetta. Ekologinen jälleenrakennus tulisi kohdentaa energiaan, liikenteeseen ja rakentamiseen, ruokaan ja maanviljelyyn, metsiin ja maankäyttöön sekä hoivaan ja kulttuuriin. Ilmastoaktivistit toivovat jälleenrakennuksen olevan kokonaisvaltaista ja osallistavaa.

Tieto lisää taitoa BIOS-yksikkö nimeää yhdeksi ekologisen jälleenrakentamisen työkaluksi koulutuksen, sillä koulutusohjelmien sisällöillä tuotetaan osaamista. Ilmastoaktivistit toivovat muutoksia peruskoulujärjestelmään, niin kokonaisvaltaiseen pedagogiikkaan kuin oppiaineiden sisältöihin. Koulun tulisi tukeutua ekososiaalisen sivistyksen ideaaliin, jota ympäristökasvattaja ja aktivisti Emma Pohjan näkökulmasta siivittäisivät esimerkiksi seikkailupedagogisten menetelmien ja ulkona oppimisen käytänteiden omaksuminen.

Luonto-Liiton ilmastoryhmän puheenjohtaja Emma Sairanen kaiuttaa ajatusta, että tällä hetkellä lapsia kasvatetaan passiivisiksi kuluttajiksi. Se on nurinkurista, sillä nuorten toivotaan varttuvan aktiivisiksi kansalaisiksi. Kasvatusta tulisi siksi muovata tukemaan lasten uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. – He eivät ole pelkkiä räsynukkeja yhteiskunnan koneistossa, Sairanen kiteyttää. Vaikuttamiseen ja tiedon kartuttamiseen liittyy tyypillisesti myös rypäs hankaliakin tunteita. Siksi Kurki nostaa esille tunnetaitojen opettamisen tarpeellisuuden. – Olisi tärkeää opetella käsittelemään ilmastoahdistusta. Aikuisten on tarjottava mahdollisuutta tulla puhumaan ja työpajoja voidaan järjestää. Olen itse kokenut, että vahva yhteisöllisyys auttaa [ilmastoahdistukseen]. Oppiaineiden tasolla Sairanen kannattaa sisältöjen kokonaisvaltaista tukeutumista ekologiseen elämäntapaan. Erityisesti taito- ja taideaineissa on unohdettua potentiaalia. Kotitaloudessa tulisi painottaa kasvisruoanlaittoa ja käsityössä vaatteiden ja esineiden käyttöajan pidentämistä.

Kestävää ja kiireetöntä työntekoa kohti Markkinatalouspohjainen työ- ja elinkeinoelämä on noussut koronakriisin uutisoinnissa etualalle, sillä kriisi on edellyttänyt monilla aloilla työnteon muovaamista tai hidastamista. Monessa tapauksessa muutokset ovat olleet ainakin osittain ekologisesta näkökulmasta kiitettäviä. Kokonaisvaltainen jälleenrakennus peräänkuuluttaa työelämän vihertämistä. Sinkkonen haastaa yleisesti hyväksytyn työelämän oravanpyörän. Hänestä työajan lyhentäminen vähentäisi kulutusta ja edistäisi hyvinvointia. Aikaa vapautuisi immateriaalisille asioille. Lisäksi kiireettömämpi elämä olisi merkityksellisempää. Pohja pitää työntekoa kuitenkin hyvinvoivan yhteiskunnan perustana. Ongelmana koronatilanteen aiheuttamassa tilapäisessä vähäpäästöisyydessä on sosiaalinen kestämättömyys, sillä työttömyys on yhteiskunnalle raskasta. Hän kokee laman vahvistavan esimerkiksi sellaista poliittista liikehdintää, jonka arvoja hän ei voi allekirjoittaa. nuorten luonto

Sairanen ehdottaa, että työelämän ekologistuessa työttömäksi jääviä ohjattaisiin uusiin työpaikkoihin, jotka edistäisivät yhteiskunnan siirtymää ympäristötietoisempaan suuntaan. – Rahoitusta voitaisiin myös vähentää fossiili-intensiivisiltä aloilta ja kohdentaa [ympäristöasioissa] edelläkävijöille. Sinkkonen säestää, että koronakriisin kautta meille on kirkastunut yhteiskunnan kriittisten alojen kokoonpano. Hän odottaakin hoiva-alan palkankorotuksia ja tukea taloudellisesti haavoittuvaisille ammatinharjoittajille, kuten freelance- ja kulttuuritoimijoille.

Tasa-arvon ja osallisuuden kautta Jälleenrakennuksessa ei aktivistien mielestä pitäisi unohtaa tasa-arvoa ja osallisuutta. – Muutos vaatii kaikki toimijat mukaan, esimerkiksi julkisvallan, etujärjestöt, yritykset, yhteisöt ja yksityishenkilöt, Varsinkin nuoret tulee ottaa vahvasti mukaan, koska heihin [muutos] tulee vaikuttamaan pitkällä aikavälillä eniten, huomauttaa Kurki. Nuorisovaltuustojen ja kansalaisraatien kautta alaikäisten äänen voi saada päätöksenteossa kuuluviin. Jos nuorilla olisi valmius ja tahto äänestää, voisi äänioikeuden laskeminen olla mahdollinen tapa lisätä nuorten kuuluvuutta. Se ei Kurjen mukaan ole kuitenkaan täysin ongelmaton ratkaisu, ja nuorten kuvitteellinen äänestysprosentti jää spekulaation varaan. Mukaan ottava kriisin kohtaaminen merkitsee sukupolvien yhteentuomisen lisäksi myös yhteiskunnan rakenteellisten, sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta luovien epäkohtien huomioimista. Ekofeministinen liike kamppailee ihmisten ja luonnon vapauttamisesta sortavasta patriarkaalisesta järjestyksestä. Patriarkaalisuus viittaa miesten etuoikeutettuun asemaan, mutta kokonaisvaltaisemmin kyse on vallan keskittymisestä tietyille viiteryhmille. Valkoisessa, cis-sukupuolisessa, vammattomassa heteromiehessä tiivistyvät ominaisuudet, jotka ovat yhdistäneet suurinta osaa vallankäyttäjistä kautta historian. Epätasa-arvo on yhteydessä ympäristökatastrofiin. Monet aiemmin marginalisoidut ryhmät kritisoivat aiheellisesti kolonialismia – kansojen väkivaltaista ja epäoikeudenmukaista kohtelua, luon8

nuorten luonto

Kaupunkiympäristössä voidaan tukea luonnon monimuotoisuutta jättämällä osa viheralueista luonnontilaan.

nonvarojen riistoa ja näistä seurannutta yhteiskunnan eriarvoistumista – ekokriisin laukaisseeksi tekijäksi. Ekologisen jälleenrakennuksen ratkaisut peräänkuuluttavat kulttuurista herkkyyttä, sillä kuten Green Dreamer -podcastin Kamea Chayne huomauttaa, maailmanlaajuisesti yhdenmukaisten ratkaisujen kehittäminen ilmastoja monimuotoisuuskriisin hallintaan voi niukentaa kulttuurista moninaisuutta ja häivyttää kulttuurikohtaista tietotaitoa.

Hyvinvoinnin pohjaksi kukoistava kulttuuri Yhteiskunnan ekoremontti ei kuitenkaan tarkoita luopumista hyvinvoinnista – päinvastoin. Mikäli yhteiskunnan rakenteita muutettaisiin aineettomiin arvoihin, kuten empatiaan, luovuuteen, taiteeseen, yhteisöllisyyteen ja vastuuntuntoon nojautuen, merkityksellisyyden tunne voisi vahvistua. – On otettava huomioon ihmisten ja muun luonnon hyvinvoinnin tasapainoinen suhde. On tärkeää ymmärtää yhteisyys ja keskinäisriippuvuus. Ihanteena on mielestäni yhteisvastuullisuus, sillä kukaan ei ole täällä vapaamatkustajana, vaikka saatamme elää sellaisessa illuusiossa, Sinkkonen painottaa.

Kestävää hyvinvointia voi rakentaa muun muassa elinvoimaisen kulttuurielämän ylläpitämisen kautta. – Maailma olisi aika kurja paikka ilman monimuotoista taidetta ja esteettisiä elämyksiä, Sinkkonen tiivistää.

Päättäjiltä toivotaan tarmoa ja huolenpitoa Koronan jälkeinen aika on hedelmällinen maaperä yhteiskunnan muokkaamiseksi. Vaikka koronakriisin ratkaisuja ei voida suoraan sovittaa ilmastokriisin nujertamiseen, Pohja vaatii siihen samanveroista tarmoa. Myös Kurjella on konkreettinen toive päättäjille. – Kunhan pidettäisiin kiinni hallitusohjelman ilmastotavoitteista. Niin yhteiskunnan kuin yksilönkin resilienssiä koetellaan globaalien kriisien kietoutuessa yhteen. Yksilön sinnikkyyden osalta The New York Times (7.4.2020) soveltaa psykiatri Viktor Franklin traagisen optimismin käsitettä koronakriisistä selviytymiseen. Epävarmuuden, surun ja muiden mieltä horjuttavien tunteiden kuormaa on helpompi kannatella, kun synkkyydessäkin varjelee toivoa. Sitkeyttä lisää kyky havaita pieniäkin hyviä asioita. Traaginen optimismi sopii myös jaksamiseen ilmastokriisissä.

ALKUPERÄISKANSOJEN ÄÄNI EKOLOGISESSA JÄLLEENRAKENTAMISESSA teksti eeva-leena karihtala

Kun luontoa tarkastellaan vain hyötymisen kohteena, sen itseisarvo voi unohtua.

Viesti päättäjille kristallisoituu empatiaksi. – Kyllä se luonto palautuu, jos annamme sen levähtää. Pidetään toisistamme huolta, muistuttaa Sinkkonen. Kaikki palautuu kriisin etymologiseen merkitykseen: se on käännekohta johonkin uuteen suuntaan, ja tuo määränpää on meidän päätettävissämme. Juttua varten on haastateltu Luonto-Liiton valtakunnallisen ilmastoryhmän nuoria jäseniä. Ilmastoryhmän liittymisohjeet ja lisää tietoa löytyy Luonto-Liiton sivuilta: luontoliitto.fi/toiminta/toimintaryhmat/ilmastoryhma

Lue ja kuuntele lisää: eko.bios.fi bios.fi/ekologinen-jalleenrakennus-epavarmassamaailmassa nytimes.com – On Coronavirus Lockdown? Look for Meaning, not Happiness. eand.co – How Climate Change is a Hangover of Colonialism, Exploitation and Slavery. Green Dreamer -podcast. Galina Angarova: Why preserving cultural and language diversity is vital to protecting biodiversity.

lkuperäiskansat ovat tyypillisesti eläneet tasapainossa muun luonnon kanssa. Monisyinen ympäristökriisien sotku on pitkälti luonnonvarojen ylikulutukseen perustuvien yhteiskuntien käsialaa, jonka seurauksena monet vähemmistöt joutuvat sopeutumaan kolonialismin ja imperialismin vaurioittamaan luontoon. Ekologisen jälleenrakennuksen näkökulmasta luontoperäisiä elinkeinoja harjoittavat alkuperäiskansat ovat esimerkillisiä – ja silti usein unohdettuja. Taustalla on rakenteisiin syöpynyttä rasismia, minkä seurauksesta ekologinen jälleenrakentaminen ei välttämättä ole aina inklusiivista eli mukaan ottavaa. Food First -ihmisoikeusjärjestön Eric Holt-Giménez ja Breeze Harper kirjoittavat siitä, miten esimerkiksi ruoantuotantojärjestelmä on kautta aikain sortanut rodullistettua väestöä ja alkuperäiskansoja: maanviljelymaita on riistetty ja ympäristöä saastutettu. Saamelaisaktivisti Petra Laiti on tuonut mediassa useaan otteeseen esille suomalaiskolonialismin ja alkuperäiskansojen sorron, joka kytkeytyy erottamattomasti ilmastokriisin näkymiseen Lapissa. Esimerkiksi syksyn 2018 ilmastomarssilla Laiti soimasi puheessaan saamelaisoikeuksia tallovia kaivos- ja hakkuusuunnitelmia. Saamelaiskäräjät ovat tuominneet Peter Vesterbackan henkilöimän Jäämeren rata -projektin. Vihreäksi kolonialismiksi leimattu hanke uhkaa perinteisiä elinkeinoja, sillä radan myötä esimerkiksi porojen vapaa laiduntaminen vaikeutuisi. Lapin Kansa uutisoi helmikuussa Oulun yliopiston tutkimusryhmän toteuttamasta Saamelaisten sopeutuminen ilmastonmuutokseen -tutkimushankkeesta (1960–2018), jossa on selvitetty ilmastonmuutoksen vaikutuksia muun muassa poronhoitoon ja kasvukauteen. Tulosten mukaan esimerkiksi alkutalven koetaan pidentyneen ja

lämmenneen. Poronhoidon kannalta tilanne on haastava: järvien teräsjään oheneminen on vaaraksi, ja pehmyt lumikerroskin hankaloittaa kelkkamatkoja. Kesien lämpeneminen on yhteydessä vasakuolemiin ja lisääntyneeseen räkkään (poroille haitallisten hyönteisten joukkio). Myös merkittävät kasvillisuusmuutokset vahingoittavat saamelaiselinkeinoa. Ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden supistumisen vaikutukset ovat suoraan yhteydessä alkuperäiskansojen kulttuuriin ja kieleen. Poronhoitajien haastatteluissa ilmenee, että uusille kasveille ei löydy aina nimiä saameksi, ja siksi turvaudutaan suomenkielisiin lajinimiin. Green Dreamer -podcastilla tämän vuoden maaliskuussa vieraillut, Pohjois-Aasian Baikaljärven seudulla asuvaan burjaattien alkuperäiskansaan kuuluva Galina Angarova huomauttaakin, että alkuperäiskansojen kieliin kutoutuu paljon arvokasta tietoa luonnosta ja monimuotoisuuden varjelemisesta. Torjumalla ilmastonmuutosta ja lajikatoa tuetaan myös alkuperäiskansojen kielten elinvoimaisuutta. Saamelaiskulttuurin tukemiseksi ilmastokriisissä on laadittu aiemmin mainittuun tutkimukseen perustuvia toimenpideehdotuksia, joista yksi olisi monitieteinen saamelaisten muodostama ilmastopaneeli ilmastonmuutoksen sopeutumisprosessin seurantaa varten. Tämä olisi yksi tapa hyödyntää alkuperäiskansan tietoa luonnosta yhteiskunnan ekologisessa muokkaamisessa ja turvata vähemmistön oikeuksia. *

nuorten luonto

AGROEKOLOGIASTA VASTAUKSIA KESTÄVÄÄN RUOANTUOTANTOON

Ruoantuotantoon liittyy nykyään monenlaisia haasteita ja ympäristövaikutuksia. Agroekologia on tieteenala, joka pyrkii löytämään vastauksia aikamme suuriin kysymyksiin. teksti tuuli turtola kuvitus maria leskinen

nuorten luonto

groekologia tutkii ruoantuotannon kehittämistä kestävämmälle pohjalle. Alaa voi opiskella Helsingin yliopistossa maatalous- ja metsätieteellisessä tiedekunnassa. Pääaineenaan agroekologiaa opiskellut ympäristösuunnittelija ja maatalous-metsätieteiden maisteri Riina Koivuranta kertoo, että Helsingin yliopistossa tehtäviä agroekologian pro gradu -tutkielmia, väitöskirjoja ja tutkimusta silmäillessä huomaa hyvin alalla käsiteltävien kysymysten laajuuden.

– Tarkasteltavat kysymykset voivat liittyä esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ruoantuotannolle, ruokahävikin vähentämiseen tai vaikka alkuperäiskansojen ruokaturvaan. Lisäksi tutkitaan muun muassa maatalouden ympäristötukijärjestelmän vaikuttavuutta, tehdään pölyttäjätutkimusta ja pohditaan alkuperäisrotujen ja -kasvien elinvoimaisuutta. Kaikkea hurjan mielenkiintoista siis!

Omavaraisuus ruoantuotannossa Omavaraisuus ruoantuotannossa tarkoittaa sitä, että suurin osa ruoasta tulee omasta kotimaisesta tuotannosta. Omavaraisuudesta huolehtiminen liittyy myös agroekologian opintoihin, sillä riittävä tietotaito ruoantuotantoon liittyen on oleellista kansalliselle omavaraisuudelle. 80 prosentin omavaraisuus on jo varsin hyvä taso omavaraisuudessa. Koivuranta nostaa esille viljan tuotannon Suomessa, jonka suhteen maamme on lähes omavarainen. – Vehnä-, ohra- ja kaurasatomme riittävät kattamaan kotimaisen tarpeen. Suomeen kuitenkin myös tuodaan runsaasti erilaisia elintarvikkeita. Esimerkkejä alhaisesta omavaraisuusasteesta saa helposti, kun miettii mitä tuotteita jäisi välittömästi uupumaan kauppojen hyllyiltä, jos voimaan tulisi kielto tuoda ulkomaisia elintarvikkeita Suomeen. Ainakin banaanit, sitrushedelmät ja taatelit puuttuisivat hyllyiltä nopeasti. Ruoantuotannon omavaraisuuteen liittyy elintarvikkeiden lisäksi myös muita resursseja laajemmassa mittakaavassa. Tehomaatalous vaatii suuren määrän muualta tuotuja energialähteitä, ulkomaisia kasviravinteita, torjunta-aineita, koneita ja rehuja. Koivuranta painottaa, että usein kotimaisen tuotteen takaa löytyykin pitkä lista kytköksiä Suomen rajojen ulkopuolelle. – Kotimaisen viljan on korjannut hollantilainen traktori, lannoite on tullut Venäjältä ja pakkaus on tehty Saksassa. Olemme siis monin tavoin kytköksissä kansainväliseen talouteen ja tapahtumiin. Omavaraisuus ei siis tarkoita sisäänpäinkääntymistä tai globaalin näkökulman unohtamista – päinvastoin siihen pyrkiminen tai sen huomioon ottaminen vaatii laajojen ja monimutkaisten kytkösten ymmärtämistä. Nämä kytkökset ovat tulleet konkreettisella tavalla näkyviin, kun koronakriisin vuoksi maataloudessa käytetty ulkomainen

kausityövoima ei pääsekään tänä vuonna Suomeen.

Lihan korvaaminen kasviksilla on ekoteko Ruoan ympäristöystävällisyyden arviointi ei aina ole yksinkertaista. Elintarvikkeita, joiden tuotanto vaatii enemmän uusiutumattoman energian käyttöä, maata ja vettä, voidaan pitää ympäristön kannalta ongelmallisina. Maan käyttö on ongelma, jos viljelyyn käytetty maa-alue aiheuttaa esimerkiksi alueen metsien tuhoutumista, ja siten biodiversiteetin katoamista. Esimerkki tästä on palmuöljyn tuotanto, joka aiheuttaa metsien hakkuita Indonesiassa. Lihaa pidetään ympäristön kannalta haitallisempana kuin kasviksia. Yleisesti ottaen eläinperäiset elintarvikkeet kuluttavat paljon enemmän luonnonvaroja kuin kasviperäiset elintarvikkeet. Yksi suurimmista ongelmista on lihatuotteiden kulutuksen kasvu länsimaisessa ruokavaliossa. Lihan syöminen maltilla tai sen korvaaminen kasviksilla onkin Koivurannan mukaan ekoteko. – Lihaa syödään Suomessa enemmän kuin olisi luonnon ja terveyden kannalta kestävää, ja erityisesti naudanlihan tuotanto kuormittaa ilmastoa. Runsas lihankulutus myös ajaa luonnonvaraiset eläimet ja kasvit ahtaalle, kun metsiä raivataan pelloiksi ja laidunmaiksi. Syöminen on kuitenkin sekä terveyden että ympäristökuormituksen kannalta ennen kaikkea kokonaisuus, eikä oikeastaan mikään elintarvike ole absoluuttisesti vain hyvä tai huono. Tuotanto-olosuhteilla ja määrillä on merkitystä. Lihan kulutus on Suomessa yli kaksinkertaistunut 1960-luvulta, joten nyt olisi kuitenkin aika keskittyä laatuun ja nipistää määrästä.

Ruoankulutuksella ja -tuotannolla on merkittäviä vaikutuksia ympäristöön Ruoantuotanto vaikuttaa esimerkiksi ilmaston lämpenemiseen, vesistöjen rehevöitymiseen ja happamoitumiseen sekä elinympäristöjen häviämiseen ja lajiston köyhtymiseen. Ruoantuotanto vie paljon resursseja, kuten maapinta-alaa ja vesivaroja. Koivuranta muistuttaa, että maataloudella on kuitenkin myös monia positiivisia vaikutuksia. – Esimerkiksi perinnebiotoopit kuten kedot, niityt ja metsälaitumet ovat

todellisia monimuotoisuuden kehtoja ja maataloudella on huomattava merkitys alueiden elinvoimaisuudelle ja maisemalle! Monet lintu-, nisäkäs- ja hyönteislajit käyttävät peltoja ja niiden pientareita pesimäpaikkoina tai ravinnonhankintaan. Maatalouden ympäristökuormituksen lisäksi haasteita liittyy Koivurannan mukaan ruoan riittävyyteen ja ruoan jakautumiseen. Yksi nykyajan suurista ongelmista on ruokahävikin syntyminen: jopa 30 prosenttia syömäkelpoisesta ruoasta päätyy jätteeksi. – Maailmanlaajuisesti noin kolmannes tuotetusta ruoasta menee hukkaan, kun samaan aikaan noin 800 miljoonaa ihmistä kärsii nälästä. Kun toisaalla nähdään nälkää, on tietyillä alueilla käynnissä terveydellisesti ja taloudellisesti kestämätön ylipainoepidemia. Kuinka turvataan terveellinen, turvallinen ja riittävä ravinto kasvavalle väestölle planeetan kantokyvyn rajoissa – siinäpä agroekologian keskeinen kysymys.

Reilumpaa ruokapolitiikkaa Mikäli omaa ympäristökuormaansa haluaa pienentää, on lautaselle katsominen yksi helppo ja herkullinen tapa vaikuttaa. Muun muassa kotimaiset täysjyväviljatuotteet, palkokasvit, marjat, vihannekset ja sienet ovat ilmaston kannalta kestävä valinta, ja lisäksi hurjan terveellisiä ja maukkaita. Ostamalla lähellä tuotettua, sesongin mukaista ruokaa voi vaikuttaa omien valintojen kautta. Henkilökohtaisten valintojen ohella on Koivurannan mukaan tärkeää muistaa, että ruokajärjestelmään tulisi vaikuttaa myös politiikan keinoin järjestelmätasolla. – Mikäli ajattelemme, että vaikutamme vain ostostemme kautta, viemme vaikutusmahdollisuuden niiltä, joilla ei ole varaa vaikuttaa lompakollaan. Ruokaketjun vastuullisuus ja ruokajärjestelmän peruskysymykset ovat hyvin laaja kokonaisuus, joka pitää sisällään sekä ihmisten, eläinten että ympäristön hyvinvoinnin, terveyden ja talouden. Terveellinen, turvallinen ja riittävä ruoka, joka tuotetaan kestävästi, on teema, jonka merkitys ei tule ainakaan vähenemään väestömäärän kasvaessa ja ilmastonmuutoksen ja elonkirjon vähenemisen aiheuttaessa uusia haasteita koko ruokajärjestelmälle. *

nuorten luonto

RENTOA ESIT

RIIPPUMATTOLUKEMISTA

TELYS teks

ti juu

SÄ LUONTOLIITTOLAISTE

li leh

tinen I kuvat milla a

alto, maija karala, sini ma

ja ant lminiemi

T I G O N BL

ti sal

ra ovaa

Kesällä moni kaipaa inspiroivaa, kevyttä ja hyväntuulista lukemista ajanvietteeksi mökkireissuille tai rannalla loikoiluun. Kirjojen ja lehtien rinnalle varteenotettavan vaihtoehdon tarjoaa blogien kiehtova maailma!

logipostaukset ovat ajankohtaisia ja kirjoittajan omalla äänellä tehtyjä tekstejä, jotka avaavat lukijalleen ikkunoita niin täysin uusiin kuin omaakin elämää koskettaviin kokemuksiin ja näkemyksiin. Tällä kertaa esittelemme muutamia Luonto-Liiton toiminnassa mukana olevien ylläpitämiä blogeja, joihin kannattaa tutustua.

Tunturihullun päiväkirjat: M. T. Ainasoja: blogi blogi luonnosta ja mielen- luonnosta ja luonnonterveydestä läheisestä elämästä

Blogissaan Sini Malminiemi kertoo muun muassa terveyttä edistävistä luontopoluista upeita valokuvia unohtamatta.

Blogin löydät osoitteesta mtainasoja.fi

Tunturihullun päiväkirjat -blogissa luontoliittolainen biologi Sini Malminiemi käsittelee monenlaisia aiheita, kuten luontosuhdetta, mielenterveyttä, retkeilyä ja ajankohtaisia ympäristöön liittyviä teemoja informatiivisesti omalla äänellään. Vaikka blogi ei tällä hetkellä täytykään viikoittain uusista kirjoituksista, riittää aiemmissakin julkaisuissa aina lokakuulta 2017 tähän päivään asti luettavaa hetkeksi. Kirjoituksissaan Malminiemi tarttuu myös vakaviin aiheisiin, kuten metsäpaloihin ja mielenterveysongelmiin. Retkeilyn ja luontosuhteen teemat ovat tämän blogin lisäksi läsnä hänen toisessa blogissaan retkipaikka.fi-sivustolla. Aloita tutustuminen esimerkiksi postauksesta ”Terveysluontopolut osa 1: Ikaalisten Voimametsä – Suomen ensimmäinen terveysluontopolku antaa voimaa, mutta myös vaatii sitä”.

Blogin löydät osoitteesta tunturihullu.fi 12

nuorten luonto

Innostavaa ja tuoretta sisältöä tähän aktiivisesti päivittyvään blogiin kirjoittaa Nuorten Luontoakin säännöllisesti avustava, Turussa biologiaa ja ympäristötiedettä opiskeleva Milla Aalto. Blogin kirjoitukset käsittelevät paitsi erilaisia luontoelämyksiä myös kasvien hoitoa ja ekologisempaa arkea rennolla otteella. Lukija pääsee kurkistamaan ympäri vuoden luontoretkien tarjoamiin seikkailuihin, seikkailuilla tehtyihin luontohavaintoihin ja huonekasvien monimuotoiseen maailmaan. Blogissa julkaistaan ajoittain myös ajankohtaista tietoa blogin aihepiireihin kytkeytyvistä tapahtumista. Aloita tutustuminen esimerkiksi postauksesta ”Kolme pientä retkeä talvisessa Ruissalossa”.

Erään planeetan ihmeitä Maija Karala on biologi, tiedetoimittaja ja kuvittaja, jonka käsialaa ovat muun muassa monet Luonto-Liiton lastenlehden, Siepon kuvitukset. Hän on taitava kynästään paitsi upeiden kuvitusten myös kirjoittamisen suhteen, ja hänen Erään planeetan ihmeitä -bloginsa sisältääkin runsaasti mielenkiintoista luettavaa. Blogikirjoitukset käsittelevät monipuolisesti eri aiheita valtamedian huomiosta paitsi jääneistä tiedeuutisista eliökunnan historiaan heijastellen kirjoittajan mielenkiinnonkohteita. Postauksia lukiessaan sivistyy ja oppii uutta, sillä laadukkaat tekstit lepäävät faktapohjalla. Kokonaisuutena blogi tarjoaa kahmalokaupalla populaaritiedettä, johon tutustua matalalla kynnyksellä. Aloita tutustuminen esimerkiksi postauksesta ”Minne megafauna katosi?”.

Blogin löydät osoitteesta planeetanihmeet.wordpress.com

BONUKSENA esittelemme yhden blogin, joka ei enää ole aktiivinen, mutta sisältää runsaasti vanhoja, laadukkaita postauksia. Kyseessä on Luonto-Liiton toiminnassa mukana olevan Antti Salovaaran ylläpitämä Lähiluonnon huvituksia: päivystävähkö luontoblogi. Postauksissaan Salovaara käsittelee omia mielenkiinnonkohteitaan, ympäröivää luontoa ja retkeilyä suomeksi ja englanniksi. Lukija pääsee seuraamaan kirjoittajan tekemiä luontohavaintoja ja näkemään vuodenkierron sekä kirjoitusten että kuvien muodossa. Blogissa esiin nousee erityisesti taiteellinen näkemys luonnosta, sillä postauksissa on kasapäin kauniita valokuvia. Aloita tutustuminen esimerkiksi postauksesta ”Tammilintuja”.

Blogin löydät osoitteesta ass.fi/kohta ”Minne megafauna katosi?” -postauksessa saadaan ihastella Karalan omaa käsialaa olevia kuvituksia, kuten tätä kruunukaurista.

Milla Aallon blogissa päästään luontoretkien tunnelmiin.

Antti Salovaaran blogissa lukija saa nauttia upeista luontokuvista.

nuorten luonto

HYÖNTEISTEN

HÄTÄHUUTO teksti milla aalto kuvat aino huotari ja antti salovaara

nuorten luonto

Lupiini (kuvassa etualalla) syrjäyttää pölyttäjille tärkeitä kotoperäisiä lajeja.

Hyönteisten määrä on romahtamassa. Ilmiö on maailmanlaajuinen, ja siitä on syytä olla huolissaan. Voimmeko vielä korjata tilanteen?

uomattava osa ekosysteemien toiminnoista on riippuvaisia hyönteisistä. Jos hyönteiset katoaisivat, menetettäisiin myös merkittävä osa kasvillisuudesta, joka muun muassa ylläpitää hengitettävää ilmaa ja hidastaa eroosiota. Hyönteisten mukana katoaisivat myös hyönteisiä syövät eläimet ja kaikki muut niistä riippuvaiset ravintoverkon osaset. Hyönteiskato on myös merkittävä uhka ruuantuotannollemme, sillä valtaosa maailman viljelykasveista on riippuvaisia hyönteispölytyksestä. Suomessakin on jo havaittu satojen pienentyneen. Meneillään olevan hyönteiskadon syitä ja mahdollisia seurauksia on tutkittu eri puolilla maailmaa, ja suunta näyttää synkältä. Vaikka monet yksityiskohdat ja syyseuraussuhteet ovat vielä selvittämättä, on ilmeistä, että ihmiskunnan täytyy muuttaa toimintaansa jyrkästi pelastuakseen.

Maailman ruuantuotanto horjuu Eräs ihmisen kannalta erityinen riski piilee ruuantuotannossa, sillä luonnonvaraiset hyönteiset pölyttävät merkittävän osan ravintokasveistamme. Kaikista viljelykasveista 75 prosenttia on riippuvaisia hyönteispölytyksestä. Niiden tarvitsemista pölyttäjähyönteisistä puolestaan jo noin 40 prosenttia on uhanalaisia ja vaarassa kuolla sukupuuttoon. Pölyttäjähyönteisten katoaminen ei ole enää vain tulevaisuudessa häämöttävä uhka vaan todellinen kriisi jo nyt. Saksassa on havaittu, että lentävien hyönteisten määrä on romahtanut neljäsosaan vajaan kolmen vuosikymmenen aikana. Kiinassa pölyttäjiä on paikoin enää niin vähän, että on jouduttu jo turvautumaan tuotantokasvien vaivalloiseen ihmistyövoimalla pölyttämiseen.

Pölyttäjien parhaat elinympäristöt, niityt ja kedot, lukeutuvat nykyään Suomessa kaikkein uhanalaisimpiin luontotyyppeihin.

On arvioitu, että pölyttäjähyönteisten kato johtaa ruuan hinnan nousuun sekä lisää eriarvoisuutta köyhien ja rikkaiden maiden välillä. Kun viljelykasvien sadot hupenevat, ihmisten ruokavalio yksipuolistuu, elintärkeiden vitamiinien ja hivenaineiden saanti vaarantuu ja monien maiden koko ruokahuolto horjuu. Nykysuomalaiselle arkiset asiat, kuten puuvilla, kahvi ja kaakao, voivat pian olla vaikeasti saatavia ja kalliita ylellisyystuotteita, sillä niidenkin tuotanto on hyönteisriippuvaista. Tulevaisuudessa suomalainen ei välttämättä voikaan noin vain ostaa uutta t-paitaa ja farkkuja, hörppiä kahta pannullista kahvia päivässä tai herkutella suklaalla. Pölyttäjien väheneminen aiheuttaa myös massiiviset taloudelliset tappiot. Hyönteisten tarjoaman pölytyspalvelun taloudellista merkitystä arvioitaessa liikutaan päätähuimaavan suurissa luvuis-

sa: jo yksin EU:n maataloustuotannon arvosta noin 15 miljardia euroa vuodessa on pölytyksen ansiota.

Ihmistoiminta uhkaa pölyttäjiä Keskeisimpiin hyönteiskadon syihin lukeutuvat tehomaatalous, torjunta-aineet ja maankäytön muutokset. Pyrkiessään tuottamaan mahdollisimman tehokkaasti mahdollisimman paljon ruokaa ihminen tuhoaa ruuantuotantonsa perusteita. Nykyisenlaista kemiallisiin torjunta-aineisiin ja lannoitteisiin sekä valtaviin yhden viljelykasvin peltoihin perustuvaa maataloutta harjoittava ihminen kaivaa itselleen hautaa. Pölyttäjähyönteiset tarvitsevat vaihtelevia, monilajisia elinympäristöjä, jotka tarjoavat monipuolista ravintoa läpi kesän sekä turvallisia paikkoja pesien rakentamiseen, lisääntymiseen ja levähtämiseen. Pienimuotoinen viljely ja karnuorten luonto

jankasvatus jopa lisäävät tällaisia ympäristöjä, mutta ylitehostettu maatalous on sen vastakohta. Laajat peltoalat, joissa kasvatetaan vain yhtä viljelylajia, eli monokulttuurit, eivät ylläpidä pölyttäjäelämää. Kukkiva rypsipelto tarjoaa kyllä runsaasti ravintoa, ja hyönteiset kiertelevätkin siellä ahkerasti pölyttäen samalla satoa, mutta kukintaajan ulkopuolella se on pölyttäjille arvoton autiomaa. Kemiallisten torjunta-aineiden käyttö pahentaa tilannetta. Myrkyt, joilla poistetaan viljelyksiltä tuholaisia ja rikkakasveja, voivat tappaa myös toivottuja vieraita. Muutkin pölyttäjäkadon syyt ovat ihmistoiminnasta johtuvia. Tehomaatalouden, torjunta-aineiden ja maankäytön muutosten ohella syiksi on tunnistettu vieraslajit, taudinaiheuttajat ja ympäristön pilaantuminen – sekä ilmastonmuutos. Ilmastonmuutos lienee uhista suurin mutta myös arvaamattomin. Sen vaikutukset takaisinkytkentöineen ovat monimutkaisia ja vaikeasti ennustettavia. Lämpenemisen on kuitenkin jo havaittu aiheuttaneen hyönteisten vähenemistä. Kimalaisten määrä on paikoin romahtanut niin, että puhutaan peräti massasukupuutosta. Tämä näkyy etenkin alueilla, joissa lämpeneminen on ollut suurinta, kuten Meksikossa ja Espanjassa. Tilanne ei ole toivoton, mutta siihen on puututtava nopeasti. Ensiarvoisen tärkeää olisi maailmanlaajuinen siirtyminen voimallisesta tehomaataloudesta, monokulttuurista ja torjunta-aineiden käytöstä kohti monimuotoisempaa ja luonnonmukaisempaa maanviljelyä. Haitallisten vieraslajien levittäminen olisi saatava loppumaan ja niiden torjuntaan tulisi suunnata riittävästi resursseja. Kaikessa toiminnassa tulisi sitoutua ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen.

Pölyttäjäkato näkyy Suomessakin Suomi ei ole maailmanlaajuisesta trendistä irrallinen saareke: myös täällä maatalous sekä kärsii pölyttäjäkadosta että aiheuttaa sitä. Tiettyjen, pölyttäjistä riippuvaisten viljelykasvien, kuten rypsin ja rapsin, sadot ovat jo pienentyneet. Tärkeimmistä pölyttäjähyönteislajeista Suomessa joka viides on uhanalainen. Tärkeimpiä pölyttäjiämme ovat luonnonvaraiset kimalaiset ja mehiläiset. Myös kukkakärpäset sekä jossain määrin ampiaiset, eräät perhoset ja kovakuoriaiset pölyttävät. Pölyttäjiä uhkaavat Suomessa etenkin maatalouden tuholais16

nuorten luonto

torjuntamyrkyt sekä sopivien elinympäristöjen katoaminen. Luonnonvaraisia kukkia kasvavat pientareet, avo-ojat, pajukot, niityt ja laidunmaat ovat vähentyneet maankäytön muutosten ja maatalouden tehostumisen myötä. Muutokset ovat olleet näennäisen pieniä, hiljalleen eteneviä ja toisistaan irrallisia, mutta kokonaisuutena niillä on ollut dramaattinen vaikutus. Pienimuotoinen karjanlaidunnus metsä- ja rantalaitumilla on vähentynyt, ja vanhat laidunniityt ovat kasvaneet umpeen. Torjunta-aineiden käyttö on kasvanut. Peltojen avo-ojia on korvattu salaojilla. Kukkivat tienpiennarkedot ovat peittymässä vieraslajina Suomeen tuotujen lupiinien alle. Vielä 50 vuotta sitten pölyttäjien parhaat elinympäristöt, niityt ja kedot, olivat yleisiä, mutta nyt niiden määrä on romahtanut jyrkästi. Varhaiskeväällä kukkivat pajut ovat kimalaiskuningattarien tärkeimpiä ravinnonlähteitä. Pajuryteikköjen karsiminen vaarantaa kuningattarien selviytymisen ja siten koko kimalaispesien syntymisen.

Pienillä teoilla on merkitystä Valtavien maailmanlaajuisten ongelmien edessä ihminen tuntee itsensä usein voimattomaksi. Huoli saa pohtimaan, keskustelemaan, etsimään ja jakamaan

tietoa, mutta pelkkä puhuminen, somekampanjointi ja vaaleissa äänestäminen ei tunnu aina riittävältä. Onneksi on monia konkreettisia käytännön keinoja, joilla kuka tahansa meistä voi auttaa hätää kärsiviä hyönteisiä. Pölyttäjien ravintopulaa voi helpottaa yksinkertaisesti ylläpitämällä keväästä syksyyn kukkivaa pihaa tai parveketta, jossa on runsaasti pölyttäjille sopivia, meteviä kasveja. Pienikin tällainen keidas keskellä yksitoikkoista maaseudun autiomaata tai tiiviisti rakennettua, tukkoon asfaltoitua kaupunkialuetta on arvokas. Kukkia valitessa kannattaa huomioida, ettei niitä ole jalostettu pölyttäjien kannalta kehnoiksi – näyttävä kerrottu kukka voi olla vaikeasti lähestyttävä ja ulkonäkö edellä jalostettu kasvi mesitarjonnaltaan heikko. Haitalliset vieraslajit on syytä jättää ostamatta, ja niiden ongelmallisuudesta kannattaa vieläpä huomauttaa kauppiaalle. Haitallisten lajien leviämistä voi ehkäistä myös osallistumalla vieraslajien torjuntatalkoisiin. Hyönteisystävälliseen, luonnon monimuotoisuutta tukevaan pihanhoitoon kuuluu myös tyystin hoitamattomien alueiden, leikkaamattoman nurmikon, risukasojen ja lahopuun jättäminen. Tuholais- ja rikkakasvitorjuntaan ei pidä käyttää myrkkyjä. Kuka tahansa voi myös

Kimalaisille tärkeitä ravinnonlähteitä, pajukkoja, kannattaa suojella.

P E L A S T E TA A N P Ö R R I Ä I S E T ! teksti milla aalto | kuva antti salovaara

nikkaroida hyönteishotelleja, jotka oikein tehtyinä ja hoidettuina tuovat helpotusta luonnonpesäkolojen pulaan monille tärkeille pölyttäjille, kuten erakkomehiläisille. Kotimaisten niittykukkien siementen kylväminen joutomaille ja tienpientareille sissiviljelyn hengessä tarjoaa apua niin pölyttäjille kuin muillekin uhanalaisten niitty- ja ketoluontotyyppien lajeille. Luonnon monimuotoisuutta vaaliakseen maatilallinen voi ylläpitää monimuotoisuuskaistoja tai kokonaista kukkapeltoa. Viljelijöiden avuksi on peräti tehty tutkimus kustannustehokkaimmasta tavasta luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi maatalousympäristössä – tiedosta ei ole puutetta. Perinteisen, vanhan ajan maataloustoiminnan ylläpitämien luontotyyppien eli perinnemaisemien suojeleminen ja hoitaminen on tärkeää yhä olemassa olevien vanhojen niitty- ja ketokohteiden säilyttämiseksi. Myös pajukkojen suojeluun olisi syytä ryhtyä, vaikka niiden poistaminen maiseman siistimisen nimissä sekä pajunoksien taittaminen keväällä koristeeksi koteihin onkin laajalti hyväksytty maan tapa. Kuluttajana kannattaa myös pyrkiä tekemään hyönteisystävällisiä valintoja. Luomutuotteita suosimalla tukee torjuntaaineetonta maataloustuotantoa. Pienviljelijöiltä ostamalla on mukana mahdollistamassa pienimuotoisemman maatalouden kannattavuutta. Jos ihmiset siirtyisivät kasvipainotteiseen ruokavalioon, valtavat määrät karjanrehun monokulttuuriviljelyyn varattua maa-alaa vapautuisi muuhun käyttöön. Se on ratkaisevaa myös ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta. Muutkin ilmastomyönteiset valinnat auttavat myös hyönteisiä.

Lue lisää aiheesta: Goulson, Dave: Kimalaisen kyydissä – Matka mesipistiäisten maailmaan (2019). Gaudeamus. Parkkinen, Paukkunen & Teräs: Suomen kimalaiset (2018). Docendo.

Pölyttäjäkato on noussut ryminällä otsikoihin, ja moni taho kampanjoi nyt pölyttäjien hyväksi.

Tutkijoiden mukaan edessä saattaa olla jopa ekologinen maailmanloppu, jos hyönteisten katoamista ei saada pian loppumaan.

uonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri aloitti maaliskuussa Pelastetaan pörriäiset -kampanjatoiminnan, jonka ydin on pölyttäjien auttaminen pienellä mutta hyvin konkreettisella työllä, niittykukkia kylvämällä. Viime kesänä kampanjaa suunnitellessa ideoitiin mukaan monenlaista luonnonsuojelu- ja ympäristökasvatussisältöä, mutta vallitsevien pandemiaolosuhteiden vuoksi kukkien kylväminen on noussut kärkeen. Tänä keväänä piiri lahjoittaa niittykukkien siemeniä jäsenilleen ja muille kiinnostuneille yhteensä viiden aarin kukkaniityn edestä. Siemenkirjeet postitetaan kaikille piirin lapsijäsenille sekä niin monelle siemeniä tiedustelevalle kuin tavaraa riittää. Siemenet ovat peräisin Suomen Niittysiemeneltä, jonka valikoimasta piiri on tilannut ison erän sellaisia siemensekoituksia, joissa on vain suomalaisia, luonnonvaraisinakin esiintyviä ja tutkimusten mukaan kimalaisille erityisen hyvin maittavia kukkia. Siemenkirjeisiin päätyy kuhunkin noin 1–2 neliömetrille riittävä pussillinen siemeniä, jotka voi kylvää omalle pihalle, parvekelaatikkoon, kukkaruukkuun, joutomaalle, tienpientareelle tai oikeastaan minne vain. Ihanteellisin kasvupaikka on avoin ja aurinkoinen. Siemenpussissa on kuitenkin sekaisin erilaisille kasvupaikoille sopivia ja kasvupaikkavaatimuksiltaan joustavia laje-

ja – niinpä ainakin osan pitäisi itää ja kukkia kylvöpaikasta riippumatta. Kesä 2020 on laajemminkin pörriäiskampanjoinnin kesä. Maa- ja metsätalousministeriö lukuisine yhteistyökumppaneineen pyörittää #hyönteishotellit2020kampanjaa, jossa kannustetaan ihmisiä rakentamaan hyönteisille keinopesiä. Suomen ympäristökeskus SYKE vie eteenpäin PÖLYHYÖTY-hankettaan, jonka puitteissa viime kesänä aloitettua kimalaisseurantatutkimusta jatketaan ja laajennetaan. Seuranta tehdään vapaaehtoisvoimin, ja periaatteessa kuka tahansa kimalaisista kiinnostunut voi kouluttautua avustajaksi. Myös Yle lähti rummuttamaan pörriäisten puolesta Pelasta pörriäinen -kampanjallaan. Siihen sisältyy paitsi runsaasti uutisointia hyönteisten tilanteesta myös lukijoiden kannustamista pörriäistekoihin. Yle esittelee listan yksinkertaisia tekoja pölyttäjähyönteisten hyväksi, ja ihmiset voivat käydä ilmoittamassa, mihin pörriäistekoihin ovat itse tarttuneet. Tätä juttua kirjoitettaessa pörriäistekoja on ilmoitettu jo lähemmäs kolmekymmentätuhatta. *

Tutustu kampanjoihin ja lähde mukaan: luontoliitto.fi/vasp/pelastetaanporriaiset hyonteishotellit.fi syke.fi/hankkeet/polyhyoty yle.fi/aihe/kategoria/luonto/pelasta-porriainen nuorten luonto

METSÄRETKELL Ä AT ENE UMIS S A

TAIDEHAUKKA teksti kaisa illukka kuvitus suvi suitiala

Taidemuseon metsäretkellä ei voi poimia sieniä tai kelliä sammalikossa, mutta siellä näkee, millainen metsä voisi olla. Vanha suomalainen maalaustaide on osaltaan säilyttänyt metsämaisemia, jotka muuten unohtuvat kulttuurisesta muististamme.

avahduin aikoinaan kuvataiteilija Jussi Kiven toteamukseen kirjassaan Kaunotaiteellinen eräretkeilyopas (2010): ”Varmimmin ikihonkia näkeekin esimerkiksi Ateneumin taidemuseon kokoelmissa.” Tosiaan, yksittäisiä luonnonmuistomerkkejä saattaa maastossa vielä nähdä, mutta vanhat metsät ovat enää harvinainen poikkeus, eivätkä enää arkiympäristöämme. Sen sijaan Ateneumin taidemuseossa metsätilanne saattaa olla toisin päin. Tein siis syksyllä Ateneumiin erityisen metsäretken. Taidehistorian mukaan 1800-luvun sekä 1800–1900-lukujen vaihteen kansallisromantiikan luontomaalauksia tulisi katsoa maalareiden omaksumaa keskieurooppalaisen romantiikan maalaustyyliä ja luonnon esittämisen tapaa vasten sekä kansallisen identiteetin rakentamisprojektina. Suomi ainutlaatuisena metsäkansana kehiteltiin oppineissa fennomaanipiireissä tuolloin. Esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan (1865–1931) tai Pekka Halosen (1865–1933) maalausten sitkeänä seisova tai myrskyn murtama ikihonka voi toisaalta symboloida Suomea Venäjän pinteessä, mutta toisaalta olla tekijänsä jopa uskonnollinen tulkinta metsäkokemuksestaan. Tällä kertaa en kuitenkaan nyökytellyt virallisen taidehistorian mukana vaan katsoin maalauksia mahdollisina muistoina menneestä ja menetetystä metsästä. Tai: mitä voisi olla. Werner Holmbergin (1830–1860) klassikko Maantie Hämeessä (1860) on luonnosteltu aikoinaan Tampereen seudun maastoissa ja maalattu Saksassa. Maa-

lausta voi ajatella taiteilijan henkilökohtaisena kokemuksena, ei-dokumentaarisena metsäkuvana ja lisäksi saksalaisen romantiikan leimaamana luonnon ihannointina. Eikä Holmberg edes maalannut ihmisetöntä, täysin koskematonta maisemaa vaan oikeastaan luonnon ja kulttuurin rinnakkaiseloa. Lämpimän kesäpäivän pölyinen tiepahanen mutkittelee suurten petäjien välistä kohti kauempana siintäviä loputtomia metsätaipaleita. Vertaan maalauksen vanhaa hämäläistä tienlaitametsää usein kulkemaani Valtatie 13:een Savossa ja Etelä-Karjalassa, jossa näen lähinnä nuorta talousmetsää, taimikkoa ja hakkuualueita. Ne tekevät tienkulkijan silmän turtuneeksi ja mielen yksitoikkoiseksi. Kuka sellaisen maiseman haluaisi maalata ja miksi? Silmäni kiipeillessä Ateneumin seinillä myös Holmbergin akvarellitutkielmat metsistä koskettivat kaikessa yksinkertaisuudessaan: niissä on salaperäinen siimes. Katsojan mieli alkaa kuvitella. Metsä on kerrostunut ja sen tilat ja suhteet ovat kiinnostavia. Metsässä kasvaa eri-ikäisiä ja erilajisia puita. Näitä metsäekologisia piirteitä katsoo nyt tietyn surumielisyyden läpi: miksei ole tämmöistä? Oliko 1800-luvullakaan? Olisiko romanttinen luonnonkuvaus enää mahdollista nykyään? Virtaako kuvien kauneus metsän muodoista, evoluution ihmeellisyydestä vai menetyksen surumielisyydestä? Tekee myös mieli maastoon vertailemaan, oliko Holmbergin maalauspaikoilla tosiaan niin jylhää kuin maalaukset uskottelevat. Puusto ja muu kasvisto lienevät jo muuttuneet, mutta entä jylhät kalliot lampineen (kuten maalauksessa Aihe Torisevalta, 1859)?

Toisaalla Järnefeltin kaskimaalaus eli Raatajat rahanalaiset (1893) tervehtii Ateneumin pääsalissa ja muistuttaa 1800-luvun metsämaisemien toisesta puolesta. Nyt kotoilukeväänä jatkan siitä, mihin museossa syksyllä jäin. Kansallisgallerian omistamia teoksia voi katsella verkossa* laadukkaina kuvatallenteina, ja nähdä muun muassa sellaisiakin Holmbergin ja muiden metsänkuvaajien piirroksia ja luonnoksia, joita ei juuri koskaan näyttelyissä esitellä. Olen edelleen lumoutunut: joko Holmberg on taikuri puiden piirtäjänä tai sitten hänen kohteensa olivat uskomattoman hienoja jo itsessään. Myös Pekka Halosen ulkona, jopa -40 asteen pakkassäässä maalaamat talvimetsät saavat jatkamaan Jussi Kiven ajatusta: varmimmin myös lumitalvia näkee tulevaisuudessa Ateneumissa… Kuvataiteemme ja visuaalinen kulttuurimme ovat täynnä vanhoja, mystisiä ja myyttisiä luonnonmetsiä. Mutta entä talousmetsiä? Innoittuuko kuvataiteilija niistä? Jäävätkö ne kulttuuriperintöömme, onko niillä ylisukupolvista merkitystä tai viehätysvoimaa?

*Kansallisgallerian teokset metsineen osoiteessa: kansallisgalleria.fi

nuorten luonto

KESÄN VILLIT LÄTYT Luonnossa liikkuminen on ihanaa, mutta pienen lisätwistin metsäretkeen saa, kun matkalla pysähtyy poimimaan luonnon superfoodeja kotiin tuomisiksi. Tässä kaksi helppoa reseptiä, joilla pääset villiyrtteilyn alkuun. Seikkailun ja herkuttelun iloa!

Villiyrttipannari • 150 g tuoretta tai pakastettua vuohenputkea (myös nokkonen sopii ryöpättynä mainiosti pannariin) • 2 dl vehnäjauhoja • 1,5 dl grahamjauhoja tai tattarijauhoja (myös vehnäjauho on ok) • 1,5 dl kikhernejauhoja • 1 tl suolaa • 6,5 dl kasvimaitoa • 2 rkl öljyä • (2–4 rkl ravintohiivahiutale) 1. Hienonna vuohenputket. 2. Sekoita kuivat aineet keskenään. 3. Sekoita kasvimaito kuivien aineiden

joukkoon. 4. Lisää öljy ja villiyrtit. 5. Voit halutessasi lisätä taikinaan ravin-

tohiivahiutaleita tuomaan juustoista makua. 6. Paista 225 asteessa noin 30 min. 7. Tarjoile pannari lämpimänä esimerkiksi hummuksen ja itujen kanssa. Pannari sopii myös loistavasti retkievääksi. 20

nuorten luonto

Vuohenputki, Aegopodium podagraria Vuohenputken tunnistaa siitä, että lehdet ovat kahteen kertaan kolmisormiset: lehti jakautuu kolmeen haaraan, joista kukin jakaantuu edelleen kolmeen sahalaitaiseen lehdykkään. Toisinaan kolmisormisuutta on vaikeampi havaita, jos sivuhaarojen alimmat lehdet ovat kasvaneet yhteen. Vuohenputken löytää tiheänä mattona esimerkiksi pihoilta ja ojanpientareilta. Porkkanannaattia muistuttava maku on parhaimmillaan, kun kasvi on vielä nuori, vaaleanvihreä ja hiukan nupullaan, mutta vanhempiakin lehtiä voi hyvin käyttää ruuanlaittoon. Paras vuohenputken keruuaika on toukokuussa. Tämä ”luonnon oma pinaatti” sisältää muun muassa rautaa ja Cvitamiinia. HUOM! Opi tunnistamaan vuohenputki kunnolla, sillä monet sen kanssa samaan heimoon kuuluvat kasvit ovat myrkyllisiä.

teksti emma sairanen kuvat eeva-leena karihtala ja aino huotari

Aromaattiset ruusuletut • 2 dl kasvimaitoa • 1 tl suolaa • 3 rkl sokeria • 1 tl vanilliinisokeria • 2 rkl öljyä • 4 dl vehnäjauhoja • 3 dl vissyä (tai korvaa kasvimaidolla) • ½ l tuoksuvia ruusun terälehtiä (jos käytät kuivattuja terälehtiä noin 3 dl riittää) 1. Nypi ruusun terälehdistä valkoinen

piikki pois. Hienonna terälehdet. 2. Sekoita kuivat aineet kasvimaidon

joukkoon. 3. Lisää ruusun terälehdet. 4. Lisää lopuksi vissy. 5. Paista kuumalla pannulla kullanrus-

keiksi. 6. Tarjoile esimerkiksi hillon, sokerin tai

jäätelön kanssa.

Ruusut, Rosa Syötävien ruusujen terälehdet on helppo tunnistaa ja löytää, sillä kaikkien ruusujen terälehdet sopivat lautaselle. Erityisen suositeltavaa on poimia haitallisen vieraslajin, kurtturuusun (Rosa rugosa), terälehtiä. Kurtturuusu kukkii kesä–syyskuussa. HUOM! Ethän koskaan poimi luonnosta kasvia, jonka tunnistamisen suhteen olet epävarma. Muista myös kerätä villiyrtit puhtaalta paikalta, eli poimi tarpeeksi kaukaa vilkkaasti liikennöidyiltä teiltä (noin 50–100 metriä), teollisuus alueilta, navetoista ja komposteista.

Lue lisää: Lehmuskallio & Lehmuskallio: Luonnon villit käyttökasvit (2019). Readme.fi. Lue verkossa: luontoportti.com/suomi/fi arktisetaromit.fi

PIIRIEN YHTEYSTIEDOT

LUONTO-LIITON YHTEYSTIEDOT

Hämeen piiri Ville Lahtinen, puheenjohtaja ville.lahtinen@live.com puh. 040 765 9395 Takamaanrinne 9 B 83 33870 Tampere lhp@luontoliitto.fi Faceboook: Luonto-Liiton Hämeen piiri Instagram: luontoliitto_hame Kaakkois-Suomen piiri Yhteydenotot kaasu@luontoliitto.fi facebook.com/kaasu.luontoliitto Keski-Suomen piiri Oula Palttala, puheenjohtaja oula.p.palttala@student.jyu.fi puh. 040 091 7864 kessu@luontoliitto.fi luontoliitto.fi/kessu Pohjanmaan piiri Asseri Laitinen puh. 044 566 4290 asseri.laitinen@gmail.com polp.fi Savo-Karjalan piiri Emma Thitz, puheenjohtaja thitzemma@gmail.com puh. 045 246 7104 saka@luontoliitto.fi luontoliitto.fi/saka Pohjois-Suomen piiri Maria Honkanen, puheenjohtaja maria.honkanen@student.oulu.fi puh. 044 283 7259 possu@luontoliitto.fi luontoliitto.fi/possu Uudenmaan piiri / Espoon nuoret ympäristönsuojelijat / Vantaan Luonnonystävät Rauna Lilja, puheenjohtaja rauna.lilja@gmail.com puh. 050 406 7216 lup@luontoliitto.fi luppi.fi Varsinais-Suomen piiri Milla Aalto puh. 050 572 2345 milla.aalto@luontoliitto.fi luontoliitto.fi/vasp Satu Suvanto, aluetyöntekijä puh. 045 127 1228 satu.suvanto@luontoliitto.fi

Luonto-Liiton keskustoimisto Itälahdenkatu 22 B 00210 Helsinki puh. (09) 684 4420 toimisto@luontoliitto.fi luontoliitto.fi facebook.com/luontoliitto Ellei toisin mainita, sähköpostiosoitteet muodostetaan kirjoittamalla etunimi.sukunimi@luontoliitto.fi Toiminnanjohtaja Anne Porthén puh. 040 053 0990 Puheenjohtaja Ina Rosberg Järjestöpäällikkö Sami Säynevirta puh. 040 560 7303 Nuorten Luonnon päätoimittaja Aino Huotari Viestintäpäällikkö Anna Stenius puh. 044 075 5635 Sieppo-lehti sieppo.toimitus@luontoliitto.fi Ympäristökasvatuspäällikkö Malva Green puh. 044 045 8898 Talousjohtaja Tarja Karppinen Talouspäällikkö Pirjo Puttonen puh. (09) 6844 4250 Toimisto- ja jäsenrekisterivastaava Jyrki Pynnönen puh. (09) 6844 4223 Metsävastaava Lauri Kajander puh. 045 117 9610 Susikampanjavastaava Francisco Sánchez Molina puh. 044 516 6227 Kouluvierailuvastaava Hanna Jauhiainen puh. 044 700 6113 Projektipäällikkö (Kiertotalousaiheinen kouluvierailukampanja) Leena Koivula puh. 044 516 6228

nuorten luonto

LUONTOPOLULLA

Vesilintujen suosimien kala-altaiden lisäksi Porlan luontoon kuuluu noin hehtaarin laajuinen lehtokorpimetsän saareke.

teksti ja kuvat milla aalto

PORLAN ALTAILLA VESILINTUJEN LUONA Helteisenä päivänä on mukavaa suunnata veden äärelle havainnoimaan vesilintuperheiden elämää.

esä on poikasten aikaa. Söpöjen untuvikkojen puuhia on ilahduttavaa tarkkailla, ja lintuharrastaja saa mukavaa lisähaastetta keskenkasvuisten siivekkäiden määrittämisestä. Äänimaisemaa ei hallitse enää lintujen kevätlaulukonsertti vaan poikasten mekastus.

Nokikanaperhettä tarkkailemassa Nokikana piksauttaa ilmoille kipakan varoitusäänen ja syöksyy kohti ohi lipuvaa sinisorsaa niin, että vesi pärskyy. Liian lähelle ärhäkän emon poikuetta eksynyt sorsa joutuu kiihdyttämään etäämmälle. Saatuaan tunkeilijan poistumaan nokikanaemo jatkaa ravinnon sukeltelua poikasilleen. Emo humpsahtaa uppeluksiin, ja kirkkaan veden läpi voin nähdä sen nyhtävän nokkaansa vesikasvin juurakkoa. Pian lintu pomppaa pintaan kuin poiju. Kolme hassun näköistä poikasta kieppuu emon ympärillä ruokaa kärttäen. Nokikanan poikaset ovat emojensa tapaan väritykseltään enimmäkseen mustia, mutta niiden pää on huomiota herättävän punakeltainen. Kaulan ja pään värikkäät untuvat hapsottavat joka suuntaan, päälaki on osittain kalju, ja nokka räikeän punainen. Suhteettoman suurilta vaikuttavat jalat erikoisine puoliräpylävarpaineen 22

nuorten luonto

polkevat vettä palleroisen untuvaisen takamuksen alapuolella poikasten uiskennellessa ympäriinsä. Olen saapunut Porlaan, lohjalaiseen kaupunkiluontokeitaaseen, viettääkseni helteisen iltapäivän vesilintuperheitä tarkkaillen. Suorastaan pelottoman rohkeita nokikanoja on helppo päästä havainnoimaan hyvinkin lähietäisyydeltä, mutta turhan likelle ei ole hyvä tunkea, jotta linnut saavat puuhailla omiaan häiriöttä. Emot myös puolustavat poikasiaan herkästi ja aggressiivisesti – riippumatta siitä, lähestyykö poikuetta todellinen vihollinen vaiko vain sattumoisin viereen eksynyt sorsa tai vaaraton ihminen. Havainnointipaikallani Porlan altailla Lohjanjärven rannassa nokikanaperheet eivät enää juuri reagoi ihmisiin, sillä suositun ulkoilureitin varressa pesiessään ne ovat jo hyvin tottuneita ohikulkijoihin.

Vanhan kalankasvattamon monimuotoinen luonto Porlan altaat on kaivettu Lohjanjärven kupeeseen 1900-luvun alussa kalankasvatusta varten. Lammikoista tehtiin isoja, jotta niissä kasvatetut kalanpoikaset oppisivat pärjäämään myös vapaana suuremmissa vesissä, minne niitä kasvattamosta siirrettiin. Pitkän kalankasvatushistorian ohessa Porlassa on myös tehty opetus- ja tutkimustyötä sekä kasvatettu rapuja.

Nykyään altailla voi edelleen havaita runsaasti ”kultakalaksi” kutsuttua kultasäynettä, mutta ennen kaikkea altaista on tullut vesilintujen pesimäpaikka. Porlan altaita on haukuttu haiseviksi ja epäsiisteiksi, ja niiden paikalle on suunniteltu milloin mitäkin rakennusprojekteja, mutta luonnon ja luonnonystävien onneksi Lohja on toistaiseksi säästänyt kohteen virkistysalueeksi. Altaiden reunaa kulkiessaan voi nauttia myös rantametsikön puiden takaa pilkistävästä avarasta järvimaisemasta. Sudenkorennot lentelevät veden yllä. Ketokukat värittävät polkujen varsia, ja altaiden laidoilla näkee monimuotoista rantakasvillisuutta. Kohdetta pidetään kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti merkittävänä. Porlan allasalue on vain 500 metrin mittainen. Sinne voikin helposti tulla viettämään pikaista luontotuokiota arjen keskellä tai viipyilemään hiljakseen kulkien ja altaiden elämää tarkkaillen. Erityisen otollinen se on vesilintujen poikasten havainnointiin näin kesäkuussa.

Veikeitä untuvikkoja Tarkkailtuani aikani nokikanaperhettä jatkan matkaa seuraavalle altaalle. Siellä uiskenteleekin suureksi ilokseni pari mustakurkku-uikkua, suomalaisittain hieman harvinaisempaa pesimälintua. Pian

Pikku nokikanat ovat niin ruman näköisiä, että se on suorastaan hellyttävää.

löydän kauempaa altaan keskeltä myös niiden poikasen. En muista ikinä aiemmin nähneeni ”mukurun” poikasta, joten katselen sitä pitkään ihastuneena. Poikanen on harmaa ja mustien raitojen kirjoma. Se pysyttelee kaukana altaan rannoista ja sukeltelee tiuhaan pulpahtaen pintaan milloin mistäkin kohtaa. Altaalla on myös mitä herttaisin haapanaemo liki kymmenen poikasen kanssa. Pieni harmaankirjava sorsaäiti vahtii valppaana untuvikkojensa uiskentelua kasvillisuuden seassa. Äkkiä haapana joutuu tappeluun erään nokikanan kanssa. Vesi roiskuu ja välkehtii auringossa. Haapanan pienet pyöreät untuvikot säntäävät pakoon. Kahakka on onneksi nopeasti ohi, ja emo kutsuu poikasiaan hauskasti räpät-

täen. Poikaset kerääntyvät sen ympärille, seuraavat sitä rantaan ja altaiden välisen rantavallin yli toiselle altaalle, jossa perhe saa olla rauhassa hyökkäävästi käyttäytyviltä nokikanoilta. Paikalla on toki myös muutama sinisorsaperhe sekä telkkiä ja tukkasotkia. Sinisorsan, eli kaikille tutun tavallisen ankan, poikaset ovat söpön kelta-ruskeita, ja pään raitakuvio antaa niille veikeän ilmeen. Telkän poikaset sukeltelevat vikkelästi. Tummasävyisillä telkkälapsilla on valkoiset laikut poskissaan, kuten aikuisella telkkäkoiraallakin. Tukkasotkan untuvikot puolestaan ovat kauttaaltaan suklaanruskeita. Ohitettuani viimeisenkin altaan ja laskettuani kaikki paikalliset vesilintuperheet pyörähdän polun loppupään leh-

tometsikössä. Pysähdyn hetkeksi nauttimaan tiheikön suomasta varjosta ja lehdon syvistä vihreän sävyistä ennen kuin lähden palaamaan tulosuuntaani Aurlahden uimarannalle päin. *

Lähteitä: Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry luvy.fi ja porla.fi Pro Porla proporla.fi Luontoportti luontoportti.com/suomi/fi/linnut

nuorten luonto

LUONTO-LIITOSSA

TAPAHTUU koonnut ville laitinen

Kurkista ajankohtaiset tapahtumat Luonto-Liiton tapahtumakalenterista luontoliitto.fi/tapahtumat tai piirien omilta sivuilta!

Luonto-Liitto Nuorten vaelluskurssi siirtyy keväästä loppukesälle. Kolmen teoriakerran (joihin voi osallistua etänä mistä vain) jälkeen lähdetään viikon vaellukselle. Vaelluskurssilla perehdytään vaelluksella tarvittaviin varusteisiin ja taitoihin. Kurssi alkaa kolmena arki-iltana pidettävillä teoriatunneilla ja huipentuu viikon mittaiseen Lapin erämaavaellukseen. Kurssin kohderyhmää ovat noin 15–30-vuotiaat. Kurssi järjestetään piirien yhteistyönä maanlaajuisesti. Lisätiedot Luonto-Liiton tapahtumakalenterissa: luontoliitto.fi/tapahtumat. Lisätietoa ja ilmoittautumiset: sampo.rouhiainen@ gmail.com 24.–28.7. Luonnonharrastusleiri nuorille Hangon Bengtsårissa. Leirillä tutustumme saaren eliöstöön yhdessä ja kirjaamme havaintomme laji.fi -palveluun. Näin saamme kerättyä tiedot saaren lajistosta yhteen paikkaan. Leiri on erinomainen jatkokoulutus luontoleirien ohjaajille, mutta se sopii kaikille luonnonharrastuksesta kiinnostuneille. Tule ja hämmästy miten monimuotoinen saari Hangon helmi Benkku onkaan! Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet LuontoLiiton tapahtumakalenterissa: luontoliitto. fi/tapahtumat 9.–11.10. Luonto-Liiton Syyspäivät. Peruuntuneiden Kevätpäivien tilalle suunnitellaan Syyspäiviä. Paikka on vielä auki, mutta tapahtuman järjestää LuontoLiiton Varsinais-Suomen piiri. Lisätiedot päivitetään Kevätpäivien sivuille (ennen kuin Syyspäivien sivut saadaan auki): luontoliitto.fi/kevatpaivat2020

Uudenmaan piiri Koko perheen Kevätseuranta-retket. LUP ja Helsingin kaupungin työväenopisto järjestävät yhdessä viiden perheretken sarjan keväällä 2020. Kolme 24

nuorten luonto

näistä on Kevätseuranta-retkiä. Herää kevään havaintoihin ja lintujen sirkutuksiin. Keväthavaintoretkellä opitaan tunnistamaan lintuja ja tehdään aisteja herätteleviä elämysharjoituksia. Samalla havainnoidaan Luonto-Liiton Kevätseuranta-lajit. Pakkaa reppuusi myös eväät. 6.6. klo 11–14.15 Tarinallinen viikinkiseikkailu Vartiosaaressa. Perheretken sarjan viimeisellä retkellä sukellamme tarinoihin vanhoista uskomuksista ja teemme luontohavaintoja Vartiosaaren poluilla. Pohdimme eläinten ja kasvien matkaa saarelle hauskojen aisti- ja elämysharjoitusten kautta. Ota mukaan eväät. Ilmoittautuminen; ilmonet.fi tai puh. 09 310 88610. Hinta 10€. Huom! Vain aikuinen ilmoittautuu ja maksaa kurssimaksun. 21.–23.8. Kesäleirien palauteviikonloppu Östersundomissa. Käydään läpi kesäleirejä ja niistä saatua palautetta, mikä meni hyvin? Missä olisi parannettavaa tai mitä muutoksia leirit ehkä kaipaisivat. Tule ja jaa omatkin kokemuksesi ja näkemyksesi. Viikonloppu on tarkoitettu leirityöntekijöille. 25.–27.9. Sieniretki Granön metsissä. Pysy kuulolla, lisätietoa alkusyksystä!

LUPin kesäleirit 2020 Leirille töihin. Haemme jälleen kymmeniä leirityöntekijöitä kesän leireillemme. Hae siis johtajaksi, ohjaajaksi, kokiksi, apuohjaajaksi tai -kokiksi. Tarkemmat tiedot työn sisällöstä, palkasta yms. sekä hakulomakkeen löydät luppi.fi:stä. Kannattaa ilmoittautua myös leirinohjaajatai johtajakurssille ja tsekata muun muassa ensiapukurssi, rakenteluviikonloppu ja syksyn palauteviikonloppu. Leiriläiseksi. Kesällä 2020 järjestämme Hangon Bengtsårissa useita leirejä, joilla retkeillään, tutkitaan, ihmetellään,

havainnoidaan lintuja ja muuta luontoa, seikkaillaan, tehdään ympäristötaidetta, uidaan, muuten vain chillaillaan saarella sekä istutaan iltoja nuotiolla ja parannetaan maailmaa kavereiden ja ohjaajien hyvässä seurassa. lmoittautuminen leireille on auki luppi.fi:ssä. Samasta osoitteesta löydät myös leirien hinnat ja muut leirimme, joita ovat lasten päivä- ja yöleirit, ensileirit sekä perheleirit. 8.–15.6. luontoleiri 2005–2007 syntyneille 27.6.–4.7. luontoleiri 2005–2007 syntyneille 4.–11.7. luontoleiri 2003–2006 syntyneille 24.–28.7.luonnonharrastusleiri nuorille 9.–12.8. talkooleiri nuorille

Varsinais-Suomen piiri Pelastetaan pörriäiset -kampanjatoimintaa! Kylvämme niittykukkia ja teemme muita tekoja pörriäisten hyväksi. Tutustu ja osallistu: luontoliitto.fi/vasp/pelastetaanporriaiset Turun ilmastoryhmä. Turun ilmastoryhmä järjestää ilmastovaikuttamiseen liittyvää toimintaa, pitää tapaamisia erilaisilla teemoilla, suunnittelee tempauksia ja tuo yhteen ilmastonmuutoksesta huolestuneita nuoria. Suunnitelmissa on toteuttaa uusi Uhanalaisajot-pyöräilytempaus luonnon monimuotoisuuden puolesta elokuussa. Tule mukaan! Ota yhteyttä: henna_kurki97@hotmail.com Lisätiedot näistä ja muistakin tulevista tapahtumista piirin verkkosivuilla: luontoliitto.fi/vasp/tapahtumat

Pohjois-Suomen piiri Pohjois-Suomen piirin kesän luontoleirit. Kesällä Possu järjestää taas kaksi luontoleiriä Oulussa. Mahdollisesti myös Kajaanin leiri tiedossa tänä kesänä. Olkaahan kuulolla mainosten suhteen myöhemmin: facebook.com/possut/

Hämeen piiri

Keski-Suomen piiri

Tietoa tapahtumista. Luonto-Liiton Hämeen piirin ajankohtaiset tapahtumat löytyvät nettisivulta luontoliitto.fi/lhp tai Facebook-sivulta Luonto-Liiton Hämeen piiri. Voit myös liittyä Hämeen piirin sähköpostilistalle, josta saa tietoa muun muassa ajankohtaisista tapahtumista, suunnittelukokousista sekä vain piiriläisille tarkoitetusta toiminnasta. Sähköpostilistalle pääset lähettämällä viestin osoitteeseen: sp-listat@luontoliitto.fi Hämeen piirin ilmastoryhmä. Ilmastoryhmässä pääset suojelemaan ilmastoa rennossa porukassa. Järjestämme Tampereella tempauksia, mielenosoituksia, mielipidekirjoitusiltoja ja eväsretkiä sekä kaikkea muuta, mitä tekijöiden mieleen juolahtaa. Kaikki tapahtumamme ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. Tule mukaan tutustumaan ryhmään ja ehkä heittämään omat ideasi ilmoille! Tulevat tapahtumat löydät täältä: luontoliitto.fi/lhp/tapahtumat ja Facebookista sivulta: Luonto-Liiton Hämeen piiri. Toiminnan suunnitteluryhmä Facebookissa: Ilmastotoivo (Luonto-Liitto Tampere). Yhteystiedot: ilmastoryhma.tampere@luontoliitto.fi Susiryhmä, Tampereen paikallisryhmä. Susiryhmä on suurpetoihin ja etenkin suteen keskittyvä toimintaryhmä. Ryhmän tavoitteena on jakaa tietoa sudesta, ja siten hälventää pelkoa ja vihaa sutta kohtaan. Tampereen paikallisryhmä järjestää yleisötapahtumia ja keskustelutilaisuuksia, on mukana rakentamassa petoaitoja reviirialueille sekä järjestää erilaisia tempauksia. Toimintaan ovat tervetulleita kaikki suden suojelusta kiinnostuneet. Tulevat tapahtumat löydät luontoliitto.fi/lhp/ tapahtumat ja Facebookista sivulta: Luonto-Liiton Hämeen piiri tai LuontoLiiton susiryhmä. Yhteystiedot: susiryhmatre@luontoliitto.fi

21.–23.8. Luontoperheleiri Hangasjärvellä. Lähde perheesi kanssa luontoseikkailulle! Kessu järjestää perheleirin 21.–23.8. Hangasjärven ulkoilualueella sijaitsevalla Hangasjärven kämpällä. Perheleirillä pääset rentoutumaan yhteisen ohjelman, ruuan ja saunomisen merkeissä sekä nuotiolla istuen elokuun hämäristä illoista nauttien! Leirille voivat osallistua perheet vauvasta vaariin! Leirin hinta: ensimmäinen perheenjäsen 90/110€ (alennettu hinta Luonto-Liiton jäsenille), seuraava perheenjäsen 30€/ilmoittautuja. Ilmoittautuminen ja lisätietoja: luontoliitto.fi/kessu/leiritjakerhot/leirit Syksyllä tapahtuu! Syksyllä Kessu järjestää kerhonohjaajakoulutuksen, jonka käytyäsi voit vetää Luonto-Liiton kerhoja ympäri Suomen. Koulutuksen lisäksi syksyllä on tulossa myös retkiä ja muuta kivaa toimintaa. Pysykää kuulolla! Tarkemmat ajankohdat ja lisätiedot: facebook.com/KessuLuontoliitto

Pohjanmaan piiri Lasten telttaleirejä ja vaellus Merenkurkun saaristossa kesällä. POLP järjestää kesällä Raippaluodossa lasten telttaleirejä sekä vaelluksen. Lasten luontoseikkailuleirit 7–10-vuotiaille ja 10–12-vuotiaille Sommarössä sekä vaellusleiri kaikenikäisille Björköby-Panike reitillä siirretään loppukesään. Seuraa tiedotusta polp.fi, POLP:n Facebook ja IG. Kesätyö luonnon helmassa! Lasten leireille haetaan vähintään 16-vuotiaita ohjaajia.

nuorten luonto

ARVIOT Monimuotoisuus on uhattuna – Juha Kauppinen tarjoilee teoksessaan uhkakuvia ja toivon skenaarioita Juha Kauppinen: Monimuotoisuus: kertomuksia katoamisista. Siltala 2019, 349 s.

Biologi ja palkittu toimittaja Juha Kauppinen on erikoistunut tutkivaan journalismiin. Viime vuonna julkaistu Monimuotoisuus on Kauppisen esikoisteos.

ykyisin monelle on selvää, että luonnon monimuotoisuudesta eli biodiversiteetistä on pidettävä huolta. Minun ikäpolveni on oppinut asian jo koulussa ympäristötiedon tunneilla. Biodiversiteetistä puhutaan jopa päivälehtien palstoilla ja lähes jokaisen Avara luonto -jakson lopuksi. Monet lajit ovat ajautuneet sukupuuton partaalle muun muassa ilmastonmuutoksen vuoksi, minkä seurauksena myös kokonaiset ekosysteemit ovat vaarassa. Biologi ja toimittaja Juha Kauppinen perustelee uusimmassa teoksessaan Monimuotoisuus, miksi biodiversiteetillä on niin paljon merkitystä ihmisenkin kannalta. Kauppinen valottaa monimuotoisuuden merkitystä niin inhimillisten tragedioiden estämiseksi kuin monimuotoisuuden itseisarvon vuoksi. Kauppisen teoksessa on oikeastaan kaksi pääkohtaa. Aluksi hän esittää radikaalin ajatuksensa siitä, että Darwin olisi erehtynyt. Kun Kauppinen avaa ajatustaan pidemmälle, käy ilmi, että kyse on enemmänkin retoriikasta. Charles Darwin, joka julkaisi teoksensa Lajien synty vuonna 1859, ei vielä ollut tietoinen geeneistä ja niiden vaikutuksista. Silti hän oivalsi lajien evoluution johtuvan luonnonvalinnasta. Darwinin luonnonvalinnan käsitteeseen liittyy myös sanapari ”olemassaolon taistelu”, mutta juuri sitä Kauppinen ei niele pureksimatta. 26

nuorten luonto

Vaikka luonnossa käydään paljon kilpailua elintilasta, ”olemassaolosta taistelu” ei Kauppisen mukaan kuvaa luonnon koko olemusta. Evoluutio on kehitystä ja sopeutumista uudenlaisiin olosuhteisiin. Se on hidas prosessi, mutta nykyisin vallitsevat olot, kuten ilmaston lämpeneminen, kehittyvät ennennäkemättömän kiivaalla tahdilla ja edellyttävät myös lajeilta nopeaa kehitystä. Kaikki lajit eivät pysy tässä tahdissa. Ensimmäiseksi olosuhteiden muuttuminen uhkaa spesialistilajeja, jotka ovat sopeutuneet hyvinkin karuihin ja ainutlaatuisiin olosuhteisiin, eivätkä siksi pärjää generalistilajeille, jotka valtaavat alaa siellä, missä olosuhteet ovat suotuisampia. Toisekseen Kauppisen ajatus johtaa siihen, että nykyisessä evoluutiossa ei ole kyse niinkään ”luonnonvalinnasta” vaan siitä, että ihminen on teoillaan kutistanut, harventanut, eristänyt ja muokannut lajien elinolosuhteita tai tehnyt muuten lajien selviytymisestä hankalaa, jopa mahdotonta. Ajatus kulkee mukana samalla, kun kirjassa esitellään muutamia Suomen uhanalaisimpia lajeja: kultasirkku, kuukkeli, ruusuruohomaamehiläinen, isonuijasammal, taimen, jääleinikki ja sinisiivet. Monet näistä ovat sateenvarjolajeina erityisen hyviä esimerkkejä. Kauppinen korostaa, ettei kyse ole vain yksittäisten populaatioiden katoamisesta: yhden lajin katoaminen vaikuttaa koko ekosysteemiin. Pölyttäjien katoamisesta osataan jo sentään olla jossain määrin huolestuneita, mutta Kauppinen

haluaa kiinnittää katseet laajemmin lajien katoamisesta seuraaviin ongelmiin. Jossakin katoamislistalla on ihmisen vuoro, eikä kukaan pysty aavistamaan missä vaiheessa, sillä evoluutiota määrittää myös sattuma. Kauppinen muistuttaa, että monimuotoisuus on myös ihmiskunnan kysymys. Vaikka aihe on raskas ja teoksessa on jonkin verran toistoa, Kauppinen onnistuu silti pitämään lukijan mielenkiintoa yllä viemällä teoksen henkilökohtaiselle tasolle. Lukija pystyy samastumaan kirjoittajan intoon ja ihmetykseen tämän kohdatessa harvinaislaatuisia luontokappaleita. Vilpitön rakkaus ympäristöä kohtaan välittyy kirjan sivuilta. Teosta on kiitettävä etenkin siitä, ettei Kauppinen tarjoa vain uhkakuvia tulevaisuudesta, vaan esittää myös ratkaisuja lajien katoamisen estämiseksi ja monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Lisäksi hän kirjoittaa aiheestaan yleistajuisesti, mikä avaa teoksen laajalle lukijakunnalle. Teos on kirjoitettu esseen ja reportaasin välimuodoksi: hybridilaji tuo myös miellyttävää vaihtelua lukukokemukseen. emmi ketonen

Retkeilyoppaiden uusi klassikko Ossi Määttä: Kevytretkeilijän opas. Suomalaisen kirjallisuuden seura 2020, 238 s.

aellusvarustuksen ei tarvitse painaa kymmeniä kiloja. Kevyemmällä kuormalla etenee ketterämmin, kärsii vähemmän ja voi nauttia luonnosta täydemmin. Amerikasta Suomeen rantautunut uudenlainen retkeilykulttuuri on ansiokkaasti tiivistetty yksiin kansiin Ossi Määtän Kevytretkeilijän oppaassa. Kevytretkeilyn ydin on kantamusten painon minimointi. Määttä kertoo kokeneesti ja tarkasti kevytretkeilijälle tarpeellisista varusteista ja taidoista. Kirja on selkeä ja näyttää hyvältä. Taulukot helpottavat ominaisuuksien vertailua ja esimerkkivarustelistat pakkaamisen suunnittelua. Vinkkejä varusteiden itse tekemiseenkin annetaan. Teos on uraauurtava muttei täydellinen. Tekstissä on tiettyä tyylittömyyttä. Kapea näkökulma jättää muun muassa noin puolet väestöstä miettimään, miten kevytretkeilijä hoitaa kuukautiset. Varustemateriaalivalintojen eettisyyttä soisi myös pohdittavan kunnolla. Joka tapauksessa Kevytretkeilijän opas on legendaarinen.

Nimeään realistisempi niksikirja

Häpeä ja rakkaus ohjaavat eettisiin tekoihin

Rinna Saramäki: 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman. Otava 2020, 188 s.

Elisa Aaltola: Häpeä ja rakkaus. Ihmiseläinluonto. Into 2019, 231 s.

iedätkö, mistä kasvihuonepäästösi aiheutuvat tai miten voit hillitä niitä? Saramäen teos lupaa paljon. Nimensä mukaisesti se esittelee 250 tapaa hillitä ilmastonmuutosta. Mukana on niin ajattelutehtäviä kuin konkreettista toimintaa. Perusteellisesti kasattu teos pohjaa väitteensä uskottaviin lähteisiin ja viimeisimpiin tuloksiin. Kirja tarjoilee kattavan, mutta tiiviin paketin faktaa, jonka pariin voi palata useampaan kertaan. Siitä huolimatta maailman pelastaminen tuskin tapahtuu pelkästään kirjan ohjeita noudattamalla. Vaikka madonluvut keskimääräisen suomalaisen hiilidioksidipäästöistä uhkaisivat masentaa lukijan, kirja kannustaa jokaista toimimaan. Sivuilta löytyy yksinkertaisia niksejä, joilla kenestä tahansa voi tulla ilmastotoimija. Jokaisen ei tarvitse ryhtyä kansainväliseksi vaikuttajaksi voidakseen tehdä jotain maapallon tulevaisuuden hyväksi. sini malminiemi

ilosofi Elisa Aaltola käsittelee uusimmassa teoksessaan häpeän ja rakkauden tunteita sekä niiden vaikutusta ihmiseen. Kirjoittaja esittelee tunteita moraalifilosofisessa kontekstissa. Samalla hän kiinnittää tunteet laajempaan skaalaan: häpeä liitetään esimerkiksi syyllisyyteen ja rakkaus myötätuntoon. Tunteiden yleisesittelyn lisäksi Aaltola keskustelee niistä tehdyn tutkimuksen kanssa. Teoksen tärkein anti lienee se, että kirjoittaja samalla valaisee ihmisluonnetta. Tunteet nostetaan järjen kanssa samankorkuiselle jalustalle, mikä ei ole tähän asti ollut itsestäänselvää. Häpeä, joka yleensä tuntuu kokijastaan lannistavalta ja negatiiviselta tunteelta, voisikin Aaltolan mukaan ohjata meitä moraalisempiin valintoihin. Rakkauden kohdalla kirjoittaja pohtii, mistä ihmisen luonto- ja eläinrakkaus syntyvät. Kirjoittajan mukaan rakkauden ei pitäisi syntyä vain vastaanottamisesta vaan ulospäin suuntautuvana ilmiönä eli rakkauden osoittamisesta muita kohtaan. emmi ketonen

milla aalto

nuorten luonto

ELÄINFILOSOFI

NOSTAA ELÄINTEN OIKEUDET TIETEEN TAPETILLE Filosofi Elisa Aaltola pohtii tuoreimmassa teoksessaan ihmisen eläin- ja ilmastosuhdetta moraalifilosofian ja -psykologian avulla. Miten häpeä ja rakkaus vaikuttavat ihmisen valintoihin? teksti emmi ketonen kuvat terike haapoja ja hanna varjakoski

nuorten luonto

öytökoiran ääni kuuluu välillä taustalta, kun haastattelen filosofi Elisa Aaltolaa puhelimitse. Koiria on yhteensä kolme. Maaseudulla lapsuutensa viettänyt Aaltola on kasvanut läheiseen eläinsuhteeseen – metsään on edelleen päästävä lähes päivittäin. – Erityisesti varislinnut ovat minulle läheisiä olentoja. On hauska koettaa päätellä niiden mielenliikkeitä ja koettaa kommunikoida niiden kanssa, sillä ne ovat uteliaita ja usein aika humoristisiakin lintuja. Aaltola tutkii työssään eläimiin liittyviä moraalisia kysymyksiä. Eläinfilosofia on melko tuore tieteenala: aiemmin puhuttiin eläinetiikasta, joka kytkeytyi 1970-luvulla analyyttiseen filosofiaan. Aaltola itse suosii nimitystä eläinfilosofia, jolla nykyään viitataan yleisesti eläimiä koskevaan filosofiseen ajatteluun. Siinä ei tarkastella ainoastaan moraalisia kysymyksiä vaan esimerkiksi eläinten tietoisuutta, mieltä ja poliittista asemaa. Aaltola on tehnyt paljon tutkimusta eläinten ja muiden lajien arvosta. Eläinten arvoa voidaan tutkia vertaamalla sitä esimerkiksi ihmisarvoon eli ihmisen itseisarvoon. Eläinfilosofi pohtii, onko eläimellä itseisarvoa tai pikemminkin, miksei olisi? Tällä hetkellä hallitseva kysymys eläinfilosofiassa on moraalinen: se liittyy eläinten arvoon ja oikeuksiin sekä siihen, kuinka eläimiä kohdellaan. Kysymys on noussut viime aikoina esille yhteiskunnallisessa keskustelussa, kun on pohdittu esimerkiksi eläinkokeiden, turkistarhauksen ja tehomaatalouden oikeutusta. Eläinfilosofian tuoreimpia aluevaltauksia ovat luonnonvaraiset eläimet ja niiden kohtelu. Aaltolan mukaan aiheeseen liittyvät kysymykset ovat haastavia. Pitäisikö luonnonvaraisten eläinten kärsimykseen puuttua? Entä onko lemmikkien pitäminen hyväksyttävää? Teorian lisäk-

Elisa Aaltola tutkii eläinfilosofisia kysymyksiä Turun yliopistossa.

si eläinfilosofian tarkoitus on tarjota tukea ja tietoa eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. Toinen äskettäinen suuntaus lähentelee psykologiaa: uusin tutkimus kohdistuu siis eläinten mieleen. Filosofit keskustelevat muun muassa siitä, millainen tietoisuus eläimillä on. Entä millaista on eläinten ajattelu, entä tunteet? Filosofia kulkeekin käsi kädessä mieltä kartoittavien luonnontieteiden kanssa. Filosofit määrittelevät käsitteitä luonnontieteilijöille, joiden empiirinen tutkimus taas tuottaa aineistoa filosofien työstettäväksi.

Tunteet vaikuttavat ihmisen moraaliin Aaltola keskittyy tällä hetkellä filosofiseen moraalipsykologiaan. Hän tutkii tunteiden vaikutusta moraaliin. Aiemmin Aaltola on kirjoittanut empatiasta, mutta hänen uusimman teoksensa tunnepariksi valikoitui häpeä ja rakkaus. Aaltolan näkemyksen mukaan tunteet ovat jossain määrin vastakohtaisia, minkä vuoksi ne liittyvät tiiviisti toisiinsa. Aaltolan päätös kirjoittaa tunteista liittyy hänen havaintoonsa akrasiasta, joka tarkoittaa tilaa, jossa ihminen toimii tietojensa ja arvojensa vastaisesti. ”Akrasia osoittaakin epämukavan tosiasian: ihminen ei ole teoissaan lainkaan niin rationaalinen kuin usein luullaan. Me teemme järjenvastaisia ratkaisuja, joilla voi olla surkeita seurauksia sekä itsellemme että ympäröivälle elämälle”, hän kirjoittaa teoksessaan Häpeä ja rakkaus. Ihmiseläinluonto (Into 2019).

Ihmisten tekoja ohjailevat siis myös tunteet, joita Aaltola tarkastelee eläinteollisuuden ja ilmastokriisin lähtökohdista. Hän pyrkii teoksessaan esittämään, miten tunteet vaikuttavat olennaisesti ihmisen ajattelutapoihin ja valintoihin. Varsinkin häpeä näkyy ihmisen eläinsuhteessa sekä näkemyksissä ilmastonmuutoksesta ilmeten usein negatiivisena tunteena. Se voi laukaista ihmisessä defensiivistä käyttäytymistä, jolloin yritykset taistella ilmastonmuutosta vastaan saatetaan kokea henkilökohtaisina syytöksinä ja niihin suhtaudutaan siksi torjuvasti. – Ihmiset saattavat raivostua tai alkaa pilkata sitä, joka ympäristöasioista puhuu, tai sitten he saattavat vetäytyä kokonaan ja ilmoittaa, että eivät halua kuulla asiasta enää yhtään mitään, tai he yrittävät kiistää vaikkapa ilmastonmuutoksen olemassaolon. Nämä ovat kaikki psykologisen kirjallisuuden mukaan perinteisiä häpeän defenssejä. Siksi on kiinnostavaa pohtia, kuinka paljon ihmiset käyvät tiedostamattomalla tasolla läpi häpeää siitä, miten he kohtelevat muita lajeja ja ympäristöä. Häpeätutkijat ovat yleensä jakautuneet kahteen koulukuntaan. Toiset näkevät häpeän positiivisena, toiset negatiivisena tunteena. Keskustellaan myös siitä, edistääkö häpeä moraalista käyttäytymistä vai tuhoaako se ihmisen moraalin. Aaltolan kanta on sekä optimistinen että pedagoginen. – Jo vaikkapa antiikin filosofiassa häpeä nähtiin hyvin rakentavana ja jopa

välttämättömänä osana meidän moraalista kasvuamme. Aaltola selittää näkemystään sillä, että häpeän tiedostaminen voi vaikuttaa positiivisesti. Häpeän defensiiviset vaikutukset liittyvät siihen, ettei ihminen tiedosta häpeävänsä. Tunteista olisi tärkeä puhua tai olla vähintään tietoinen niistä, sillä silloin niitä on mahdollisuus käsitellä. Tämä mahdollistaa Aaltolan mukaan myös toiminnan ja muutoksen, jotka ovatkin hänen avainkäsitteitään. – Jos havaitsee, että muutos on mahdollinen ja että jo aivan pienillä asioilla voi tulla ympäristöystävällisemmäksi tai eläinystävällisemmäksi, ei silloin ole enää niin suurta syytä häpeään, ja häpeästä oppiminen motivoi moraalista kehitystä. Tärkeintä on muutoshalu eli halu ottaa askelia eteenpäin. Arkipäiväiset tottumukset, hedonismi ja itsekeskeisyys voivat asettua muutoshalun tielle. Niiden sijaan Aaltola korostaa muutoksessa lempeyttä – myös itseä kohtaan. Siksi oli selvää, että kirjan toiseksi tunteeksi valikoitui rakkaus. Sen on tarkoitus tuoda helpotusta häpeään ja syyllisyyteen. Samalla Aaltola pohtii, mitä ”eläinrakkaus” tai ”luontorakkaus” tarkoittavat.

Irti ihmiskeskeisestä ajattelutavasta Aaltolan mukaan olennaisin ongelma ihmisen eläin- ja ympäristösuhteessa on ihmiskeskeinen ajattelutapa, jonka hän näkee lähtökohdiltaan vääränä. Se on johtanut tuhoamisvimmaan, joka nyt pitäisi saada muutettua tueksi muun elämän selviytymiselle. On selvää, että ihmisten eläin- ja ympäristösuhteessa on tapahduttava muutos, jotta maapallon enempi kriisiytyminen voidaan välttää. Tämä koskee niin eläinteollisuutta, lajien sukupuuttoa kuin ilmaston lämpenemistä sekä niistä aiheutuvia muita mahdollisia ekokriisejä. Jos kerran järki ei riitä, on valjastettava tunteet avuksi. Vaikka tunteet voivat Aaltolan mukaan johtaa ihmisen järjenvastaisiin tekoihin, ne voivat saada meidät toimimaan myös järkevästi. Aaltolan mukaan tunteiden hallitsemiseksi ihmiseltä vaaditaan harkintaa, taitoa, harjoittelua ja kehittämistä. Hän ei kuitenkaan halua sälyttää vastuuta ympäristökriiseistä yksilön harteille: tunteet ovat yhtä lailla osa politiikkaa, taloutta ja yritysmaailmaa, ja myös näillä aloilla tunteet ja niiden hallinta tulisi ottaa vakavammin. * nuorten luonto

LUKUPIIRI

MIELI MAASSA? UUSI TEOS JOHDATTAA MONINAISIIN YMPÄRISTÖTUNTEISIIN

teksti sini malminiemi ja emmi ketonen kuvitus minttu pyykkönen

Panu Pihkala sanoittaa uudessa teoksessaan ympäristötunteita. Nuorten Luonnon avustajat, biologi Sini Malminiemi ja toimittaja Emmi Ketonen kävivät lukupiirikeskustelun teoksen pohjalta.

eoksessaan Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo (Kirjapaja 2017) ympäristötunteita tutkiva Panu Pihkala keskittyi ympäristöahdistukseen. Nyt käsillä oleva teos Mieli maassa? Ympäristötunteet (Kirjapaja 2019) sanoittaa monenlaisia tunteita – niin positiivisia kuin negatiivisiakin. Käsittelemättöminä negatiiviset tunteet saattavat lamaannuttaa, mutta tiedostettuina ne voivat johtaa myös asennemuutoksiin. Pihkala korostaa tunnetaitojen merkitystä. Jo pelkkä omien tunteiden sanallistaminen voi olla ensimmäinen askel kohti muutosta. Ensikosketus tunteiden sanakirjaan on hämmentävä, sillä teos on raskas lukea alusta loppuun. Kyse on enemmän hakuteoksesta. Monet kirjassa esitellyistä tunteista ovat ennestään tuttuja, mutta löysimme myös paljon järkeviä selityksiä tunteille, joita emme olleet aiemmin tiedostaneet. Tunteita on lueteltu lähes 80. Monet tunteista on eritelty ja rajattu tarkasti tutkijan täsmällisyydellä, kun taas luon30

nuorten luonto

nossa koettuina rajat usein hämärtyvät. Ehkä siksi osa tunteista tuntui aluksi vierailta, mutta pengottuamme omia kokemuksiamme tarkemmin huomasimme, että olemme itsekin kokeneet montaa ympäristötunnetta. Teoksen alussa sivutaan ohimennen myös eri tunneteorioita, joiden mukaan on luonnollista kokea ahdistuneisuutta ja pelkoa isojen ja vaikeiden asioiden edessä. Tunteet ovat kollektiivisia: ne tarttuvat ihmisestä toiseen. Parhaimmillaan tunteissa on muutosvoimaa. Kun tarpeeksi moni kokee asiat samalla tavalla, syntyy tunnelataus, jonka voi suunnata ympäristön hyväksi.

Ympäristökireydestä helpymiseen sini: Huomaan, että itselläni on viime aikoina ollut selvästi lievää ympäristöturtuneisuutta ja torjumishalua. Kaikki asiat tuntuvat liian isoilta ja voittamattomilta, ja vaikka itse kuinka tekee kaikkensa, näkee, ettei se riitä. Olemme kaikki vain pieniä ihmisiä suuressa systeemissä, ja tässä tarvittaisiin maailmanlaajuista yhteistyötä. Tilanne menee lopulta siihen, että sitä keskittyy vain tekemään

parhaansa: lajittelemaan jätteensä omassa rauhassa, ja ehkä silloin tällöin poimii toisen roskan kadulta. Muutoin haluaa hakea oman mielenterveyden nimissä etäisyyttä kamalaan todellisuuteen. Minulle ikävätkin ympäristöasiat ovat arkipäivää myös työn puolesta, joten oma elämä tuntuu täyttyvän näistä aiheista. Silloin tällöin sitä tuntee tarvitsevansa edes jonkinlaista taukoa kaikesta. Ympäristöturtuneisuutta kuvataan kirjassa tilaksi, ”jossa henkilön tuntemiskyky on laimentunut, koska ympäristökriisin paine on ollut osittain kestämätöntä.” Torjumishalun tunne taas seuraa siitä, että kokee tarvitsevansa etäisyyttä ympäristöasioihin. Torjumishalu on mielen puolustuskeino, joka saattaa pa-

himmillaan johtaa denialismiin eli ikävien asioiden kieltämiseen. Jospa ilmastonmuutosdenialistit ovatkin vain erittäin ahdistuneita? emmi: Olen huomannut, että olen viime aikoina muuttunut ympäristökireäksi. Etenkin suututtaa oma riittämättömyys ja se, etteivät suuret toimijat, kuten val-

tiot ja suuryritykset, saa riittävästi aikaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Vaikka olen kuuliaisesti pyrkinyt pitämään huolta omasta tontistani pienillä arjen teoilla, olen vasta viime vuosina herännyt uudelleen ympäristötietoisuuteen ja alkanut lukea myös niitä ikäviä uutisia. Tuntuu, että ongelmien kohtaa-

minen on erityisen tärkeää. Haluan lukea lajien uhanalaisuudesta ja sukupuuttoaallosta, vaikka se tuntuukin pahalta. Tuntuu, että nämä asiat on vain tiedettävä ja tunnustettava. Väistäminen ei auta. s: Toisaalta koen päivittäin ulkona metsässä kävelyllä ollessani luontoyllätyksiä ja helpymistä, joka tarkoittaa voimakkaaseen luontoyhteyskokemukseen liittyvää omien ja ympäristön rajojen hämärtymistä, mistä seuraa kokonaisvaltainen elpymisen tunne – tunne siitä, että on luonnollinen osa jotain suurempaa. Helpyminen on alunperin Eeva Talvikallion esittelemä uudissana. e: Minulle tuosta kirjasta kolahti suojelijakiitollisuuden tunne. Sitä on todella suuressa kiitollisuudenvelassa niille, jotka pystyvät ja tekevät asioille jotain. Välillä oikein säälittää ympäristön puolesta työskentelevien arki. Saavutukset voivat tuntua tosi pieniltä, kun pääasiassa kaikki tuntuu menevän ”päin mäntyä”. Vaikka negatiiviset tunteet saattanuorten luonto

vat nykyisin olla niitä mieltä hallitsevia tunteita, liittyy ympäristöön myös paljon positiivisia kokemuksia, joita olisi hyvä vaalia. Ilon tunteet saattavat jäädä huomioimatta arjen keskellä.

Vieraita ja omituisia tunteita e: Ilmastoahdistus on se ympäristötunne, josta puhutaan nyt eniten. Minusta se on käsitteenä todella epämääräinen. Siksi onkin hyvä, että Pihkalan teoksessa on niin monipuolisesti ja tarkkaan selitetty määritelmät erilaisille tunteille. Itse en koe olevani ilmastoahdistunut. Kokemani tunteet ovat monisyisempiä – ne tuntuvat eri tilanteissa eri tavalla. Ylipäätään ilmastoahdistuksesta puhuminen ärsyttää. Tuntuu siltä kuin huomio kääntyisi taas ihmiseen: ihan kuin ilmastonmuutoksessa suurin ongelma olisi se, että ihmiselle tulee paha mieli, kun joutuu tekemään ilmastotekoja, vaikka ei millään viitsisi. En halua vähätellä kenenkään tunteita, sillä onhan tärkeää tunnistaa itsensä ahdistuneeksi. Pitäisi kuitenkin keskittyä enemmän tunteen 32

nuorten luonto

hallitsemiseen ja miettiä vielä useammin, mistä ahdistus kumpuaa. Näkisin tärkeänä, että ahdistuksesta puhuttaisiin enemmänkin oireena jostakin suuremmasta ilmiöstä. s: Minulle ehkä vieraampia tunteita, joita ei ole tullut koettua pitkään aikaan, ovat sellaiset tunteet kuin ympäristöluottamus, ympäristötyytyväisyys ja suloisenhaikeus. Ympäristöluottamus viittaa tuntemukseen siitä, että johonkin tahoon tai toimijaan voi luottaa ympäristöasioissa. Kansalainen voi luottaa vaikkapa maan hallitukseen tai omaan naapuriinsa ympäristölle hyvien valintojen tekijöinä. Ympäristötyytyväisyys puolestaan on tyytyväisyyttä joko asioihin itsessään, itseensä ympäristötoimijana tai yleisesti elämään. Suloisenhaikeus tarkoittaa ekokriisin aikaista tunnetta, jossa yhdistyvät ilo ja suru.

Hakuteos tunteidensa kanssa kamppaileville s: Näkisin, että tästä voisi olla hyötyä erilaisissa ympäristöahdistusta käsitte-

levissä keskustelupiireissä ja terapiaistunnoissa. Teos soveltuu omien vaikealta tuntuvien tunteiden käsittelyyn. Jos ihmisen on vaikea nimetä ympäristöön ja ekokriisiin liittyviä tuntemuksia, käsikirja voi toimia sanoittajana. Toisaalta oikein ahdistuneet henkilöt saattavat huomata, että on yhä olemassa ympäristöön liittyviä hyviä tunteita: niilläkin on kaikilla nimet, ja ehkä osa myös tunnistaa kokeneensa niitä. Sillä välin, kun keskitymme tekemään omalla tontillamme voitavamme ja pyrimme vaikuttamaan myös suurempaan muutokseen, meidän on pidettävä huoli omista tunteistamme, siitä, että hyväksyisimme ne kaikki. Siinä tunteiden nimeäminen auttaa. e: Minusta olisi hienoa, jos teos päätyisi tutustuttavaksi sellaiselle henkilölle, jolla on jotenkin hankala suhde ympäristöön tai omiin ympäristötunteisiin. Miksei teosta voisi hyödyntää myös kouluissa ja kasvatuksessa. Itsetuntemus lienee avain muutokseen – iästä riippumatta. *

MAANALAINEN

palstalla esitellään luonnonharrastuksen laitamaita sekä synkintä undergroundia. ainakin joskus.

MYRSKYN KATSASTAJAT teksti ja kuva antti salovaara

yrsky laittaa liikkeelle. Siinä missä yksi pakenee sateen ja salamoinnin alta, toinen hakeutuu niiden luo. Näitä äärisäihin ihastuneita kutsutaan myrsky-

bongareiksi. Aivan kuten lintubongari tarkoittaa oikeastaan lintuharrastajaa, joka etsii muiden jo löytämiä lintuyksilöitä, kokeneen myrskybongarin toiminta on pitkälti myrskyn ja sen liikkeiden ennakointia. Myrskyyn ei törmätä sattumalta, vaan se on nähty jo hyvissä ajoin säätietoja seuraamalla. Myrskyn liittyy olennaisesti kova tuuli. Sen seurana voi olla taivaita tärisyttävä ukkonen, puita kaatava syöksyvirtaus tai järvellä riepova vesipatsas eli trombi. Myös erityisen kovat sateet, jättimäiset rakeet ja erikoiset pilvityypit

ovat myrskybongauksen kohteita. Kesän lämpö on parasta aikaa äärisäiden synnylle. Myrskybongarin aika kuluu suurelta osin sääkarttojen, salamatutkien ja erilaisen numerotiedon äärellä. Ilmakehään ja säähän liittyvien asioiden opettelu onkin olennainen osa harrastusta. Osa käyttää vain meteorologisten tutkimuslaitosten avointa dataa – siis erilaisia säätietoja, -mittauksia ja -ennusteita – mutta joillain on lisäksi omia mittalaitteita. Pienimmät näistä saa liitettyä puhelimeen. Myrskyjä pyritään myös dokumentoimaan. Paitsi että dramaattiset kuvat ovat vetävää somesisältöä, myrskyhavainnoista on myös hyötyä tutkimukselle. Myrskyn silmään katsova bongari seuraa paikallista säätilaa aitiopaikalta. Ilmatieteen laitos kerääkin yleisöltä säähavaintoja, ja myös Ursan Taivaanvahtipalvelu elää harrastajien havainnoista.

Järki on hyvä pitää mukana muussakin kuin säädatan analysoinnissa. Salama tai syöksyvirtaus voi tappaa. Myrskybongaus ei tarkoita heilumista keskellä ukkosmyrskyä, vaan osaava bongari tietää, milloin on aika vetäytyä suojaan. Parhaat kuvatkin saa olemalla paikalla jo ennen kuin myrsky on päällä. *

Ilmoita säähavainto, myös muut kuin myrskyt: ilmatieteenlaitos.fi/omat-havainnot & taivaanvahti.fi Kattavasti sään perusteista: Karttunen ym.: Ilmakehä, sää ja ilmasto (1998). Ursa. Myrskybongausryhmä: ursa.fi/myrskybongaus

nuorten luonto

TARVIKKEET: vanha trikoovaate, sakset, kukkaruukku, (puunoksa)

: Y I D

AMPPELI TRIKOOVAATTEESTA

Muunna nuhjuinen trikoovaate kauniiksi amppeliksi! Tässä kaksi hiukan erilaista ohjetta, tumma (a) helpoilla hevosenhäntäsolmuilla ja turkoosi (b) osittain makrameesolmeilulla. teksti vilma tammelin | kuvat sofia bister

1 2

Leikkaa vaatteesta 3 cm leveää kaitaletta (kuva 2). Kude rullautuu venytettäessä. Pätki kaitaleesta 4 kpl vähintään yli 2 m (a) tai 3 m (b) mittaisia naruja. Taita ne kaksin kerroin.

a) Solmi narut taitetusta päästään yhteen hevosenhäntäsolmulla (amppelin pohja). Laita ruukku ylösalaisin pöydälle ja levitä 8 narua sen päälle. Tee 3 riviä solmuja niin, että solmit 2 vierekkäistä narua yhteen 5–10 cm päähän edellisistä solmuista. Toisen rivin solmut tulevat edellisten väliin, josta syntyy verkkomainen pinta. Kun solmuverkko peittää ruukun, käännä se oikein päin. Tee vielä yhdet solmut ruukun yläpuolelle. Solmi päät yhteen ripustimeksi. Leikkaa pohjan hapsut auki. 34

nuorten luonto

b) Kiinnitä 4 pätkää oksaan taitetusta päästään papinsolmuilla. Tee yläosaan tasosolmuilla (kuva 3) sellainen pinta kuin haluat. Vinkkejä löytyy NuLun numeron 3/2017 DIY-palstalta. Tee ruukkuosa samoin kuin a-ohjeessa. Jos haluat amppelin seinälle, tee ensin 4 keskimmäisellä narulla 2 solmua. Jatka sitten verkon solmimista kaikilla naruilla. Sovita ruukkua, solmi päät yhteen ja leikkaa hapsut tasaisiksi.

mari aarnipelto

nuorten luonto

Luonto-Liitto ItĂ¤lahdenkatu 22 B 00210 Helsinki

Nuorten Luonto 2/2020

Articles inside

tapetille Lukupiiri: Mieli maassa? Uusi teos johdattaa moninaisiin ympäristötunteisiin

Maanalainen: Myrskyn katsastajat

Arviot

Eläinfilosofi nostaa eläinten oikeudet tieteen

DIY: Amppeli trikoovaatteesta

Luonto-Liitossa tapahtuu

Luontopolulla: Porlan altailla vesilintujen luona

Hyönteisten hätähuuto

Pelastetaan pörriäiset

ekososiaaliseen remonttiin Alkuperäiskansojen ääni ekologisessa jälleenrakentamisessa

Taidehaukka: Metsäretkellä Ateneumissa

Agroekologiasta vastauksia kestävään

Kesän villit lätyt

Koronakriisistä työkalut yhteiskunnan

Luonto-Liitossa nyt