Kokoelmasta Suffragettien city (2011).
Valtakunta Liv Strömquistin mukaan Liv Strömquist oli kutsuttu vieraaksi Helsingin sarjakuvafestivaaleille syksyllä 2016, mutta vierailu peruuntui sairastumisen vuoksi. Strömquistia odotellessa meillä on onneksi hänen sarjakuvansa, joihin uppoutua.
l
teksti
Hannele Richert
iv Strömquist on ruotsalainen sarjakuvantekijä ja mediapersoona, joka on työskennellyt paitsi sarjakuvajulkaisujensa parissa myös muun muassa Ruotsin laajalevikkisimpiin lehtiin kuuluvassa Aftonbladetissa ja oman radioohjelmansa vetäjänä. Valtiotieteistä valmistunut Strömquist on yhteiskuntakriittisen sarjakuvan kärkihahmo ja hän on johtanut feministisen sarjakuvan esiinmarssia 2000-luvun Ruotsissa. Samoihin aikoihin maassa alettiin julkaista monia muitakin tekijöitä, joilla yhteiskunnallisuus yhdistyy luontevasti huumoriin. Feministisen aallon myötä perustettiin myös tasa-arvoasioille omistautunut sarjakuvakustantamo Dotterbolaget. Feminismi on Strömquistin töissä lähtökohta laajalle yh-
20
käännös
Filippa Hella
teiskuntakritiikille, jossa heikompaansa sortavia ei säästellä.
•
Albumit ja kalenterit Strömquistin töitä julkaistiin ensimmäisen kerran suomeksi Johanna Rojolan toimittamassa feministisen sarjakuvan antologiassa Suffragettien City (Schildts & Söderströms, 2011). Varhaisemmat albumit ovat toistaiseksi suomentamatta. Hundra procent fett (”Sata prosenttia rasvaa”, Galago 2006) on kokoelma Strömquistin varhaisia sarjakuvia. Tyyli on löytynyt jo varhain ja säilynyt hyvin tunnistettavana: Strömquist esittää älykkään ja terävän sisällön lapsenomaisella, iloittelevalla tavalla. Viivat ovat vahvoja, asetelmat naivistisia, käsiala epätasaista ja kokonaisvaikutelma kaksiulot-