Vapaavahti Frivakt 1 2020

Page 10

KOKEMUSTA JA LAAJOJA VERKOSTOJA Rauma Cata Oy:n projektikuljetuksista vastaava Juha Ylitalo, kolme vuosikymmentä alalla toiminut merikapteeni on hankkinut vankan kokemuksen erikoislasteista ja -aluksista. teksti Pekka Karppanen, kuva Juha Ylitalo

V

uonna 1990 merikouluun ja laivoille lähtenyt Ylitalo seilasi aluksi kannella ja perämiehenä eri aluksilla. 90- luvulla työskennelty FG-Shippinging riveissä. Pitkän työrupeaman hän teki eri päällystötehtävissä kreikkalaisessa Superfast Ferries -varustamossa, joka liikennöi vuosituhannen alussa kahdella aluksella Hangosta Rostockiin. – Alukset olivat Kreikan lipun alla ja niissä oli monikansallinen miehitys. Suo-

10

malaisia oli mukana ja osallistuin jonkin verran myös rekrytointiin, Juha Ylitalo muisteli. Hän valmistui töiden lomassa merikapteeniksi Raumalta vuonna 2003. Superfast -alusten jälkeen Ylitalo siirtyi Meriauran palvelukseen, jossa toimi aluksi laivoilla ja sittemmin konttorilla. Meriaura projektiosaston perustamisesta alkaen Ylitalo oli vahvasti mukana yhtiön projektikuljetuksissa sekä alusten suunnittelussa. 1 • 2020  VAPAAVAHTI FRIVAKT


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.