Ruoka & Juoma 2019

Page 22

KUMPPANI

Herkullista härkää

TEKSTI DIGIMAG/SIRPA KORHONEN KUVAT DIGIMAG/MIRKA HAPPONEN

Ravintola Tori HOTELLI ISOVALKEISEN KEITTIÖMESTARI

Ossi Lassila loi kotikokkaajallekin sopivan kesäisen ruokapöydän herkun. Resepti sopii oivallisesti erilaisiin juhliin ja illallisiin. Tämä illallisherkku valmistuu pitkään ja hartaasti hauduttamalla. Valmistukseen menee useita tunteja, sillä murean ja maukkaan lihan valmistaminen ottaa aikaa. Reseptin kehittäjän mukaan resepti itsessään on yksinkertainen ja sisältää tuttuja raaka-aineita. Kotikokkaajakin onnistuu illallisen valmistamisessa varmasti. – Kun hyvän ruuan laittaa, niin siihen pitää varata aikaa. Tämän valmistus on melkein puolen päivän homma. Valittiin sellainen missä olisi kunnianhimoakin. Liha putsataan kalvoista, pinnat paistetaan kiinni kuumalla pannulla ja haudutetaan padassa 6 tuntia kasvisten kanssa. Kastike on myös helppo, kun liha valmistuu, niin tirautetaan nesteet ja kasvikset talteen ja lisätään kermaa, Lassila ohjeistaa. HOTELLI ISOVALKEISEN RAVINTOLA TORI

uudistettiin kolme vuotta sitten ja upea juhlatila Lampisali valmistui remontista tammikuussa. – Meillä on tilat jopa 400 hengen illallisille. Tämäkin resepti on lähes suoraan meidän illallispuolen menusta napattu. Naudan kuvettahan käytetään meidän Välimeren menussakin, mutta kastike tehtiin ihan tälle reseptille. Keittiössämme tehdään kaikki ruoka itse niin pitkälle kuin mahdollista ja vältetään puoli- tai täysvalmisteita, Lassila kertoo.

Ylikypsää häränrintaa ja fenkoli-jalopenososekastiketta Noin 3 kg luutonta naudan rintaa 500 g tuoretta fenkolia 500 g keltasipulia 50 g valkosipulia 300 g porkkanaa 5 kpl tuoreita jalopenopaprikoita (poista siemenet) 2 rkl mustapippurirouhetta 60 g hienoa merisuolaa ½ l vettä RUSKISTA naudan rinta kauttaaltaan. HIERO lihan pintaan mustapippuri ja suola.

HOTELLI ISOVALKEINEN KUOPIO RAVINTOLA TORI Majaniementie 2, KUOPIO Avoinna ma–pe klo 5.30–21.30, lauantaisin klo 6–21.30, sunnuntaisin ja juhlapyhinä suljettu, muina aikoina tilauksesta. www.isovalkeinen.com

KAADA osa kastikkeesta lihan päälle ja lo-

put kastikkeesta viereen. LISÄKSI:

Pariloitua munakoisoa, vuohenjuustoa ja granaattiomenaa VIIPALOI munakoisot noin 1 sentin paksuisiksi viipaleiksi RIPOTTELE hienoa merisuolaa päälle ja anna viipaleiden hieman itkettyä. OTA valurautapannu ja kuumenna niin

Laita liha kannelliseen uunipataan ja lisää vesi ja loput aineet pilkottuina joukkoon.

kuumaksi, että kun munakoison laittaa sille se ei ala työntää nestettä ulos itsestään vaan ruskistuu.

LAITA pata uuniin 110 asteeseen, 6 tunnik-

LADO paahdetut munakoisot uunipellille

si. Ota liha pois padasta ja anna hieman jäähtyä. Leikkaa liha reiluiksi viipaleiksi ja laita tarjoiluvadille. LAITA liemi ja kasvikset sopivaan kattilaan,

sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi, lisää kuohukermaa noin ½ litraa ja maista suola.

www.digimag.fi

22

Ruoka & Juoma 2019

ja viipaloi vuohenjuustoa tasaisesti munakoison päälle. Laita kuumaan uuniin 200 asteeseen, kunnes juusto on hieman ruskistunut. Tarjolle reiluina paloina, ripottele päälle granaattiomenan siemenet. TARJOILE ruoka haluamasi perunalisäkkeen kanssa.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Yrttiopas

3min
pages 42-43

Maha täynnä jaksaa

1min
page 64

Juhli merkkihenkilöiden jalanjäljissä

1min
page 62

Starttaa lomapäivä brunssilla

1min
page 57

Puurot purkkiin!

1min
page 56

Kesän raikkaat oluet

1min
page 55

Raikas juoma kruunaa illanvieton

1min
page 54

Kesäpöydän kruunu

2min
page 53

Hyppy espanjalaiseen keittiöön

1min
page 52

Lapin makuja savolaisittain

1min
page 51

Macaronien huumaa

1min
page 50

Raikas mansikkakakku

2min
page 49

Kahvipöydän sulostuttaja

2min
page 48

Jäätelöunelmia herkkuhetkiin

1min
page 47

Kukilla väriä salaattiin

2min
page 46

Sirkkaa salaattiin

1min
page 45

Kesä maistuu salaatissa

1min
page 44

Kuha maistuu kesällä

1min
page 41

Loppukesä on rapujen juhlaa

4min
pages 36-37

Hauki yllättää kesäpöydässä

2min
page 35

Perinteistä mökkiruokaa

1min
page 34

Parhaita makuja Pohjolasta

2min
page 31

Hurmaava ballotine

2min
page 30

Mausteeksi ripaus historiaa

1min
page 29

Veikeä pastalegenda

1min
page 28

Sieniä hampurilaisen väliin

1min
page 26

Mehukasta revittyä possua

1min
page 25

Burgeria ja perunaa

2min
page 24

Herkullista härkää

2min
page 22

Maukas flank steak

2min
page 21

Moderneja lappilaisia makuja

1min
page 20

Vegeä grilliin

4min
pages 14-15

Kuopion parasta sushia!

2min
pages 32-33

Grilli kuumaksi!

1min
page 19

Mehukkaat grillisienet

1min
page 18

Rinta rottingilla Euroopan ruokamaakunnaksi

1min
page 11

Sipulinkuorista energiaksi

1min
page 10

Yhteistyöllä menestykseen

1min
page 9

Ruoka on harrastus ja elämys

1min
page 8
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.