KUMPPANI
TEKSTI DIGIMAG/HETA JYRÄLÄ KUVAT DIGIMAG/MIRKA HAPPONEN
Wanha Satama
Perinteistä mökkiruokaa KUHAA JA UUSIA PERUNOITA – mikäpä olisi sen perinteisempää mökkiruokaa. Annos on myös helposti varioitavissa, sillä kuhan sijaan siinä voi vallan mainiosti käyttää myös muita kaloja. Ravut sopivat yhteen kaikkien tavallisiempien kalojen, kuten muikkujen, haukien ja nieriäisten, kanssa. – Vielä kesäisemmän maun kuhaan saa, kun sen grillaa tai paistaa avotulella sisätilojen sijaan, kertoo vuoropäällikkö Jere Laakkonen ravintola Wanhasta Satamasta. Lisää muunneltavuutta löytyy lisukkeista: perunoita voi maustaa reilummin tai ne voi jättää jopa kokonaan pois ja syödä kalan pelkän salaatin kanssa. Myös kastikkeen voi vaihtaa esimerkiksi sitruksiseen majoneesiin, sillä hapokas sitruuna toimii hyvin kalan kaverina. – Reseptejä kannattaa tuunata rohkeasti! Jos lapsuuden parhaita makumuistoja on mummon tai papan tekemä maailman paras perunamuussi, niin silloin se kannattaa yhdistää annokseen kastikkeen ja kuhan kanssa, kannustaa Laakkonen. PERINTEISET RESEPTIT OVAT myös ravintolan
bravuuri, ja niiden mukaan loihdittuja annoksia pääsee nauttimaan kesälounaalla. Kylmä kalavene on myös paikallisille kesäinen elämys ja ykköstuote. Ravintola sijaitsee Kallaveden rannalla, mistä voi ammentaa monenlaista inspiraatiota. – Pienellä vaahdottimella tai sauvasekoittimella saa hauskasti vaahdotettua jokirapukastiketta. Vaahto näyttää aivan Kallaveden vaahtopäiltä, vinkkaa Laakkonen.
WANHA SATAMA KUOPIO Kuopion matkustajasatama Puh. 050 342 9276 wanha.satama@sok.fi www.wanhasatama.net @wanhasatamakuopio @wanhasatama
Kuhaa ja jokirapukastiketta 200 g kuhafileetä 100 g varhaisperunaa 10 g persiljaa 20 g voita 80 g kirsikkatomaatteja 10 g pinaattia 1 dl jokirapukastiketta ½ dl öljyä JOKIRAPUKASTIKE 100 g sipulia 2 dl rapulientä 1 ½ dl kuivaa valkoviiniä 1 dl valkoviinietikkaa 2 kpl laakelinlehteä 2 dl vispikermaa 160 g voita 10 g ruokasuolaa 5 g jauhettua valkopippuria
LISÄÄ rapuliemi, valkoviini laakerinlehti ja valko-
viinietikka. KEITÄ kastikepohjaa niin, että siitä haihtuu puo-
let. LISÄÄ vispikerma, voi, suola ja valkopippuri ja kie-
hauta. SEKOITA kastiketta kiehumisen aikana, jotta se ei
pala pohjaan. varhaisperunat suolavedessä. KYPSENNÄ Murskaa kypsät perunat esimerkiksi haarukalla tai muulla ottimella murskaksi. MAUSTA peruna suolalla ja persiljalla sekä lisää 20 g sulatettua voita. SIIVOA kuhasta ruodot pois ja paista kuhaa nah-
kapuolelta runsaassa voissa ja öljyssä. Käännä kuha toisinpäin vasta juuri ennen tarjoilua. PAISTA kirsikkatomaatit sekä pinaatit samalla
pannulla nopeasti öljyssä ja mausta suolalla.
KUULLOTA sipulia hetken aikaa pienessä
määrässä öljyä.
Vinkki!
Tarjoile annos puolikuivan valkoviinin kanssa. www.digimag.fi
34
Ruoka & Juoma 2019