Ruoka & Juoma 2019

Page 51

JÄLKIRUUAT

KUOPIO

KUMPPANI

Mustikkakukko kesäjuhliin MUSTIKKAKUKKO, ELI SAVOLAISITTAIN rättänä, on perinteikäs jälkiruokaherkku, jota suositellaan nautittavaksi esimerkiksi vaniljajäätelön kyytipoikana. Liepuskan Herkkupaja Oy:n Eeva-Maria Turunen kertoi vinkit ihanaisen kesäleivonnaisen valmistamiseen.

1

SUOSI TUOREITA MARJOJA Mustikan lisäksi kannattaa kokeilla puolukkaa, joka antaa kukolle miellyttävää kirpeyttä. Myös muut marjat sopivat leivonnaisen raaka-aineiksi.

2

KÄYTÄ KARKEITA JAUHOJA Perinteitä noudattava leipuri käyttää karkeita ruisjauhoja, jotka tekevät kukosta herkullisen rukiisen. Täysjyväruis sisältää myös runsaasti erilaisia terveyshyötyjä.

3

KÄYTÄ OIKEAA VOITA Voi tuo leivokseen sekä makua että tukevuutta. Sen voi kuitenkin halutessaan korvata pehmeämmällä rasvalla.

4

ÄLÄ SEKOITA LIIKAA Voita ja sokeria vaahdotetaan vain kevyesti. Seoksen rakenteen ei pidä olla liian vaahtomainen.

Liepuska

5

ANNA TAIKINAN VETÄYTYÄ Taikinan kannattaa antaa vetäytyä kylmässä vähintään tunnin ajan. Taikinan voi halutessaan myös pakastaa, jolloin se on helppo ottaa mukaan esimerkiksi kesämökille myöhempää käyttöä varten.

Lapin makuja savolaisittain KUOPION RAVINTOLATARJONTA SAI jälleen uutta väriä, kun Lapland Hotels Kuopion yhteydessä toimiva Kitchen & Bar Gallá avasi ovensa kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Pohjoisista raaka-aineista inspiraationsa ammentava ravintola luottaa toiminnassaan paikallisuuteen. Se tarjoilee konseptin mukaisia Lapin makuja yhdistettynä savolaiseen keittiöosaamiseen. Paikalliset tuottajat ovat tärkeä osa kokonaisuutta. – Yhteistyökumppanina toimitamme tuotteitamme kaupunkihotellien kokous- ja aamiaistarjoiluihin, minkä lisäksi osallistumme myös itse reseptiikan suunnitteluun, Liepuskan Herkkupaja Oy:n toimitusjohtaja Timo Turunen kertoo. NILSIÄLÄISLEIPOMON YHTEISTYÖ HOTELLIKETJUN kanssa alkoi kuluvan vuoden tam-

TEKSTI DIGIMAG/JOONA PAAKKANEN KUVAT LIEPUSKA

www.digimag.fi

51

Ruoka & Juoma 2019

mikuussa. Turunen mainitsee, että yhtenevät näkemykset toimintatavoista mahdollistavat parhaan lopputuloksen niin laadun kuin asiakaspalvelun osalta. Myös tuotekehityksessä yhteinen sävel on löytynyt nopeasti. – Kuopion uutta kaupunkihotellia varten kehittelimme kokonaan uudenlaisen kalakukkotuotteen, joka yhdistelee aitoa lappilaista makumaailmaa perinteiseen savolaiseen ruokakulttuuriin. Rautukukon lisäksi aamiaispöydästä löytyy muun muassa kampanisuja, mustikkakukkoa sekä minikokoisia kuusenkerkkäkorvapuusteja, Turunen vinkkaa. LEIPOMON KÄSITYÖTUOTANTONA VALMISTETTAVIEN tuotteiden kokoa ja muotoa voi-

daan varioida tarpeen mukaan. Turusen mukaan onkin tärkeää, että toimintaa toteutetaan asiakaslähtöisesti mahdollisimman monipuolisen palvelukokonaisuuden kautta.

LEIPOMO LIEPUSKA Nilsiäntie 76, NILSIÄ ma–pe 9.00–16.30 Puh. 0400 172 999 www.liepuska.fi @LiepuskanHerkkupaja


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Yrttiopas

3min
pages 42-43

Maha täynnä jaksaa

1min
page 64

Juhli merkkihenkilöiden jalanjäljissä

1min
page 62

Starttaa lomapäivä brunssilla

1min
page 57

Puurot purkkiin!

1min
page 56

Kesän raikkaat oluet

1min
page 55

Raikas juoma kruunaa illanvieton

1min
page 54

Kesäpöydän kruunu

2min
page 53

Hyppy espanjalaiseen keittiöön

1min
page 52

Lapin makuja savolaisittain

1min
page 51

Macaronien huumaa

1min
page 50

Raikas mansikkakakku

2min
page 49

Kahvipöydän sulostuttaja

2min
page 48

Jäätelöunelmia herkkuhetkiin

1min
page 47

Kukilla väriä salaattiin

2min
page 46

Sirkkaa salaattiin

1min
page 45

Kesä maistuu salaatissa

1min
page 44

Kuha maistuu kesällä

1min
page 41

Loppukesä on rapujen juhlaa

4min
pages 36-37

Hauki yllättää kesäpöydässä

2min
page 35

Perinteistä mökkiruokaa

1min
page 34

Parhaita makuja Pohjolasta

2min
page 31

Hurmaava ballotine

2min
page 30

Mausteeksi ripaus historiaa

1min
page 29

Veikeä pastalegenda

1min
page 28

Sieniä hampurilaisen väliin

1min
page 26

Mehukasta revittyä possua

1min
page 25

Burgeria ja perunaa

2min
page 24

Herkullista härkää

2min
page 22

Maukas flank steak

2min
page 21

Moderneja lappilaisia makuja

1min
page 20

Vegeä grilliin

4min
pages 14-15

Kuopion parasta sushia!

2min
pages 32-33

Grilli kuumaksi!

1min
page 19

Mehukkaat grillisienet

1min
page 18

Rinta rottingilla Euroopan ruokamaakunnaksi

1min
page 11

Sipulinkuorista energiaksi

1min
page 10

Yhteistyöllä menestykseen

1min
page 9

Ruoka on harrastus ja elämys

1min
page 8
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.