Ruoka & Juoma 2019

Page 8

KUMPPANI

RUOKA ON

harrastus ja elämys TEKSTI DIGIMAG/HETA JYRÄLÄ KUVA KESKO

Ihmiset haluavat panostaa ruuan laatuun ja elämyksiin sekä oppia laittamaan uudenlaisia annoksia. Samalla kaupan rooli muuttuu. Ruokakaupasta tulee pitkällä tähtäyksellä myös oleskelupaikka, ja siellä voidaan järjestää esimerkiksi ruokakursseja. TIETOINEN KULUTTAMINEN K-ryhmän Ruokailmiöt 2019 -raportin mukaan tiedostava kuluttaminen vaikuttaa arjen ruokavalintoihin jopa 55 prosentilla suomalaisista. Tämä tarkoittaa K-Citymarket Päivärannan kauppias Pasi Topparin mukaan sitä, että ostoskoreihin valitaan yhä enemmän suomalaista lähiruokaa. Lisäksi kotitalouksissa kiinnitetään huomiota esimerkiksi hävikin vähentämiseen, oikein ostamiseen sekä kasvisten käytön lisäämiseen. Hävikin vähentämiseksi kaupassa käydään useammin ostaen vähemmän kerrallaan.

RUOALLA HYVINVOINTIA Ruokavalinnoissa mietitään entistä enemmän omaa fyysistä ja henkistä hyvinvointia. Hyvinvointia tavoitellaan luonnollisilla raaka-aineilla. Myös herkutteluun etsitään parempia ja terveellisimpiä vaihtoehtoja. Ruokailmiöt–tutkimuksen mukaan jopa 47 prosentilla suomalaisista ostopäätöksiin vaikuttaa hyvinvoinnin huomioiminen.

RUUAN TUOMAT ELÄMYKSET

RUUANLAITTO YHDISTÄÄ IHMISIÄ

AASIAN MAKUMAAILMA KIEHTOO

Ruoka ei ole vain suoritus, vaan se on myös nautinto. Ihmiset haluavat panostaa makuelämyksiin, joten kodin ostosvalinnat painottuvat esimerkiksi valmiiksi perattuun kalaan, tuoreisiin yrtteihin ja perunaan sekä lähileipomon leipiin ja pienpanimo-oluisiin. Päivärannassa tehtiin juuri mittava palvelutiskiuudistus. Näyttävältä palvelutiskiltä löytää entistä monipuolisemman lihaja kalavalikoiman. Lisäksi tiskiltä saa hieman erikoisempia tuotteita, kuten simpukoita. Kaupan omassa jauholeipomossa puolestaan leivotaan tuoreita leipiä laatutietoisille asiakkaille.

Ihmiset haluavat oppia laittamaan parempaa ruokaa, jotta he voivat hemmotella itseään ja läheisiään. Ruuanlaittaminen on harrastus, jonka parissa perheet ja ystäväporukat viettävät aikaa. Ennen vieraat kutsuttiin valmiiseen pöytään, mutta nyt kaikki haluavat osallistua elämyksien ja makunautintojen luomiseen. Yhteinen puuhaaminen ja ateriointi myös vahvistaa vuorovaikutusta, ihmisten välisiä suhteita sekä lisää yhteenkuuluvuutta.

Aasialainen makumaailma kiehtoo kotikokkeja edelleen. Japanilaisen tai thaimaalaisen keittiön lisäksi uusia makuja löytyy koko ajan lisää, kun ihmiset matkustavat syvemmälle Aasiaan. Sushi on pitänyt pintansa jo useita vuosia, ja Suomen parasta vähittäiskaupasta myytävää sushia saa myös Kuopiosta. Päivärannan sushibuffet koostuu paikan päällä tehdystä takuutuoreesta sushista. Ainutlaatuisen maun salaisuus on alkuperäinen japanilainen riisi sekä kastikkeet, joita ei muualta löydy.

www.digimag.fi

8

Ruoka & Juoma 2019

KESKO OYJ www.kesko.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Yrttiopas

3min
pages 42-43

Maha täynnä jaksaa

1min
page 64

Juhli merkkihenkilöiden jalanjäljissä

1min
page 62

Starttaa lomapäivä brunssilla

1min
page 57

Puurot purkkiin!

1min
page 56

Kesän raikkaat oluet

1min
page 55

Raikas juoma kruunaa illanvieton

1min
page 54

Kesäpöydän kruunu

2min
page 53

Hyppy espanjalaiseen keittiöön

1min
page 52

Lapin makuja savolaisittain

1min
page 51

Macaronien huumaa

1min
page 50

Raikas mansikkakakku

2min
page 49

Kahvipöydän sulostuttaja

2min
page 48

Jäätelöunelmia herkkuhetkiin

1min
page 47

Kukilla väriä salaattiin

2min
page 46

Sirkkaa salaattiin

1min
page 45

Kesä maistuu salaatissa

1min
page 44

Kuha maistuu kesällä

1min
page 41

Loppukesä on rapujen juhlaa

4min
pages 36-37

Hauki yllättää kesäpöydässä

2min
page 35

Perinteistä mökkiruokaa

1min
page 34

Parhaita makuja Pohjolasta

2min
page 31

Hurmaava ballotine

2min
page 30

Mausteeksi ripaus historiaa

1min
page 29

Veikeä pastalegenda

1min
page 28

Sieniä hampurilaisen väliin

1min
page 26

Mehukasta revittyä possua

1min
page 25

Burgeria ja perunaa

2min
page 24

Herkullista härkää

2min
page 22

Maukas flank steak

2min
page 21

Moderneja lappilaisia makuja

1min
page 20

Vegeä grilliin

4min
pages 14-15

Kuopion parasta sushia!

2min
pages 32-33

Grilli kuumaksi!

1min
page 19

Mehukkaat grillisienet

1min
page 18

Rinta rottingilla Euroopan ruokamaakunnaksi

1min
page 11

Sipulinkuorista energiaksi

1min
page 10

Yhteistyöllä menestykseen

1min
page 9

Ruoka on harrastus ja elämys

1min
page 8
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.