Nuorten Luonto 3–4/2020

3–4/2020

Yeboyah on Elovena-tyttö s.4 Elokapinan nälkälakko s.14 Onko luonto avoin kaikille? s.40

3–4/2020 Numero 3–4/2020, 77. vuosikerta Nuorten Luonto on aikakauslehti, jota julkaisee Luonto-Liitto ry.

Luonto-Liitto on lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestö, jonka tavoitteena on vaikuttaa yhteiskuntaan niin, että luonnon monimuotoisuus säilyy ja luonnon itseisarvo tunnustetaan.

Luonto-Liitto tarjoaa tietoa, elämyksiä ja toimintaa sekä luo mahdollisuuksia ympäristöpoliittiseen vaikuttamiseen.

Nuorten Luonnon toimitus: Päätoimittaja Aino Huotari aino.huotari@luontoliitto.fi Toimitussihteeri Anna Stenius anna.stenius@luontoliitto.fi Avustajat tässä numerossa Milla Aalto, Kukka-Maria Ahokas, Heini-Sofia Alavuo, Sofia Bister, Aya Brace, Sebastian Coffeng, Kaisa Illukka, Janne Inkeroinen, Eeva-Leena Karihtala, Matleena Kehus, Noora Ketolainen, Emmi Ketonen, Juuli Lehtinen, Maria Leskinen, Sini Malminiemi, Tiia Neuvonen, Kerttu Pakkasvirta, Salla Rajala, Joonas Rimpiläinen, Emma Sairanen, Antti Salovaara, Nora Sayyad, Laura Setälä, Suvi Suitiala, Tuomas Timisjärvi, Vilma Tammelin, Roosa Valkila Ulkoasu ja taitto Studio Merileena Maria Kannen kuva Aya Brace Liity Luonto-Liiton jäseneksi tai tilaa lehti luontoliitto.fi/liity Osoitteenmuutos luontoliitto.fi/muutos Yhteystiedot Itälahdenkatu 22 B, 00210 Helsinki 09 684 4420 nuortenluonto.fi facebook.com/nuortenluonto Toimitus ottaa vastaan artikkeleita ja kuvia.

Kirjoittajat vastaavat itse artikkeliensa sisällöstä, eivätkä tekstit edusta julkaisijan virallista kantaa, ellei toisin mainita.

Nuorten Luonto on Aikakauslehtien liitto ry:n sekä Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen.

Painatus Grano Vaasa (Oy Fram Ab) Nuorten Luonto on painettu uusiopaperille.

I

Y

STÖMER ÄRI KK MP

MI

LJÖ M Ä RKT 4041 0955 Painolaitos

2

nuorten luonto

AKTIVISMI

SISÄLLYS 3 4 8 14 17 22 24 27 30 34 36 40 42 44 45 48 51 52 54 56 58 59 63

Pääkirjoitus Yeboyah on Elovena-tyttö Nyt on pakko tilkitä ympäristörintaman repeämät Elokapinan nälkälakko viestii päätöksenteon kiireellisyydestä Muutos lähtee pienestä – uusia tuulia Luonto-Liiton strategiaan Tieto torjuu luontokatoa 200 ilmastokirjettä eduskuntaan – kampanjakoordinaattorin päiväkirja Luontopolulla: Syysmyrskyretki Turve kuuluu suohon Suomanifesti – Suomen soiden puolesta Sammakkopelastajien matkassa Onko luonto avoin kaikille?

Yhdessä elämän puolesta Kolumni: Luontokansan luontosuhde Roska päivässä – päivittäisiä ympäristötekoja jo 20 vuotta Historiattomuutta vastaan – miten päädyimme ekokriisiin?

Kun luonto astuu laulajaan Arviot Taidehaukka: And action! Ekoelokuva uudelleenkouluttaa katsetta, saa ajattelemaan ja sytyttää toimimaan DIY: Lahjakääreet solmubatiikkitekniikalla Luonto-Liitossa tapahtuu Ajankohtaista Sarjis

Pääkirjoitus aino huotari

T

ervetuloa tämän vuoden viimeisen Nuorten Luonto -lehden pariin. Pitelet tällä kertaa käsissäsi tuplanumeroa, joka tarjoilee toivottavasti ajatuksia herättävää luettavaa pidemmäksikin ajaksi.

Lehden teemaksi valikoitui aktivismi – monesta syystä. Ensinnäkin Luonto-Liiton teemana on ollut viimeiset kaksi vuotta Vaikuta!. Syksyllä 2018 julkaistun IPCC:n ilmastoraportin siivittämänä vuoden 2019 ensimmäinen Nuorten Luonto oli ilmastoteemainen.

Nuorten aktiivisuus nosti ilmastokeskustelun aivan uudelle tasolle osoittaen, kuinka ponnetonta globaali ilmastopoli-

tiikka oli siihen asti ollut. Moni ajatteli, että raportti yhdessä nuorten esiinmarssin kanssa olisi ollut kovaääninen herätyskello kriisissä torkkuville. Mutta oliko se?

Ja kenen ja mihin olisi ollut syytä herätä? Nigerialinen kirjoittaja Chika Unigwe ihmetteli The Guardianissa ”jo” lokakuussa 2019, miksei ilmastokriisiä vuosia torjuneita globaalin etelän nuoria juhlita valkoisten aktivistien tapaan. Mietin, missä olin ja miten reagoin, kun 23-vuotias ugandalainen ilmastoaktivisti Vanessa Nakate rajattiin ulos kuvasta, jossa olivat alkuvuodesta 2020 Davosin talousfoorumiin osallistuneet nuoret ilmastovaikuttajat.

Viime kesänä jotain tuntui liikahtavan suuremmassa mittakavaassa. Mus-

kuva joonas rimpiläinen

tien ihmisoikeuksia puolustava Black Lives Matter -liike sai ihmiset globaalisti liikkeelle ihmisoikeuksien puolesta. Suomessakin moni otti askeleita tunnistaakseen rasismin niin itsessään kuin yksilöiden mahdollisuuksia määrittelevinä rakenteina yhteiskunnassa. Rasismikeskustelun lomassa kuulin myös ensimmäistä kertaa termin intersektionaalinen ympäristöliike. Se on yhdysvaltalaisen ympäristötiedettä ja -politiikkaa opiskelleen aktivisti Leah Thomasin luoma termi ympäristöliikkeelle, joka tunnistaa sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden muodot ympäristökriisien perimmäisinä syinä.

Aloin hahmottamaan oman ajatteluni ja aktivismini puutteita, vääristymiä ja ennakkoluuloja. Alkuun oli helpompi nähdä rasismin ilmentymiä ympärillään kuin itsessään. Lukemalla BIPOC -yhteisöjen, eli mustien, alkuperäiskansojen sekä ruskeiden yhteisöjen, somepostauksia ja artikkeleita, ymmärsin vähitellen paremmin kolonialismin ja rasismin roolin ilmastokriisissä.

Päädyin lopulta katsomaan myös suomalaista luonnonsuojelukenttää uusien lasien läpi. Pohdin, edustaako Suomessa käytävä ympäristökeskustelu yhteiskuntaamme kattavasti: löytääkö jokainen suomalainen itsensä luontolehtien artikkeleista ja kuvastoista sisällöntuottajana, luonnossa harrastajana ja ympäristöalan asiantuntijana? Kuullaanko

esimerkiksi saamelaisia oikeudenmukaisesti heidän alueidensa maankäyttöä koskevissa päätöksissä? Eeva-Leena Karihtalan kirjoittama juttu sivulla 8 avaa sitä, miksi ympäristöliikkeen tulisi tunnistaa omat rasismin muotonsa ja alistavat valtarakenteensa ennen kuin se voi ratkaista sekä sosiaalisesti että ympäristön kannalta kestävästi aikamme suurimpia kriisejä.

Aktivismi tuntui tärkeältä teemalta lehteen myös sen herättämien sekä positiivisten että negatiivisten mielleyhtymien takia. Toisille aktivisti on julkinen identiteetti, toiset pelkäävät sellaiseksi leimaantumista. Tässä ajassa ajatus ihmisten kahtiajaosta aktivisteihin ja – mihin, passiivisiin? – on loppujen lopuksi hämmentävä. Mitä hävettävää on luonnon, eläinten ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolustamisessa?

Koneen säätiön sivuilla julkaistussa dialogissa syyskuussa 2016 kirjailija ja toimittaja Koko Hubara ruotii valinnanvapautta kulttuurisen omimisen kontekstissa. Samaa ajatuskulkua voi soveltaa vaikuttamiseen ja aktivismiin.

Siinä missä Suomessa etuoikeutettu voi valita aktivismin muodon, ajan ja paikan toiminnalleen, vähemmistöön kuuluvan aktivismi ei lopu mielenilmaukseen vaan se jatkuu kaduilla, kouluissa, työpaikoilla ja harrastuksissa, jossa itseään ja omia oikeuksiaan täytyy perustella ja puolustaa päivästä toiseen. Tästä syys-

tä meitä kaikkia tarvitaan aktiivisesti sekä antirasistisessa että erilaisen syrjinnän vastaisessa työssä, päivittäin.

Aktivismi tarkoittaa lopulta asioihin aktiivisesti vaikuttamista, parhaimmillaan muiden kanssa yhdessä. Sinä voit määrittää oman aktivismisi: jokaiselle löytyy varmasti oma tapa ja kanava. Loistava esimerkki on tähän numeroon haastateltu rap-artisti Yeboayh eli Rebekka Kuukka, jonka visuaalinen Elovena-EP ammentaa artistin luontosuhteesta ja päivittää suomalaisuuden vuodelle 2020.

Kuukalle musiikki ja siihen liittyvä visuaalisuus ovat vaikuttamisen työkaluja.

Kannustan lopuksi jokaista meistä miettimään ja opiskelemaan omia etuoikeuksiamme ja toimimaan niiden voimin. Mitä enemmän minulla tai sinulla niitä on, sitä suurempi vastuu meillä on mielestäni tehdä töitä, jotta hyvinvointi ja mahdollisuudet jakautuisivat oikeudenmukaisemmin niin suomalaisessa yhteiskunnassa kuin laajemmin maailmassa.

Ensi vuonna Nuorten Luontoa luotsaa uusi päätoimittaja. Voisitko se olla sinä? Kannustan kaikkia kiinnostuneita hakemaan: hakuaikaa on marraskuun puoliväliin. Lämmin kiitos omasta puolestani menneistä vuosista. Toivon, että sitoudumme yhdessä tekemään suomalaisesta ympäristötyöstä aktiivisesti antirasistista, sekä turvallisen ja houkuttelevan paikan vaikuttaa hyvinvoivaan tulevaisuuteen. * nuorten luonto

3

YEBOYAH O N E L O V E N A-T Y T T Ö

Helsinkiläinen Yeboyah räppää olevansa osa luontoa. Kesällä 2019 julkaistu Elovena-EP liukuu pehmeästi metsästä niitylle ja freesaa suomalaista kulttuurikuvastoa. Visuaalisella levyllä maalataan luontoyhteyteen nostalgian ja ristiriitojen kontrastia. teksti eeva-leena karihtala kuvat aya brace

J

os Rebekka Kuukka eli räppäri Yeboyah olisi puu, hän olisi eläväinen ja rehevä hopeapaju. Hopeapajussa viehättää sen moniaineksisuus: puu näyttää muuttuvan sen mukaan, mistä kohtaa sitä katselee.

– Jos saat sen oikean kulman, lehdet näyttävät ihan hopeisilta.

En halunnut sanoa mitään ohutta puuta niin kuin pihlajaa. Vahvat juuret ja niiden tunnistaminen on mulle tärkeää. Ja se, että seisoo ylväänä pystyssä. Se on jylhää ja kaunista, Kuukka maalailee.

Samanlainen henki huokuu Yeboyahin esikois-EP:ltä, visuaaliselta Elovena-levyltä.

Elovenaa voi tarkastella samoin kuin hopeapajua: monikerroksisena taideteoksena, jonka kerronta on eleganttia ja jonka juuret kannattelevat. Luonnon ja ihmisen yhteys näyttäytyy mystisenä ja mutkattomana, ristiriitaisuudessaan aitona.

Aistimalla herkäksi Visuaalisella EP:llä kuulo- ja näköaistia hellitään. Temaattinen jatkumo kytkee kaikki viisi kappaletta – Intron, Ailin, Skitin, 4

nuorten luonto

Peilin ja Elovenan – harmoniseksi, moniaistiseksi kokonaisuudeksi.

Elovenan äänimaisema on keinuva ja kumpuileva, tasaisesti yhtä samettinen kuin Skitti-kappaleella feattaavaan Isaac Senen lepertely. Stereotypia räpin kulmikkuudesta – niin kielenkäytön kuin ilmaisutavan osalta – pöllähtää hajalle kuin haituvainen voikukka. Kuukka virvoittaa luonnon äänillä.

– Jos multa kysyttäisiin, mikä on mun lempiääni, sanoisin, että veden äänet monessa eri muodossa.

Vaikka kuuloaisti onkin Kuukalle tärkein tapa havainnoida luontoa, on koskettaminenkin olennaista.

– Se luo todella konkreettista kokemusta siihen, että on osa luontoa, kun koskettaa jotain puuta kunnioituksella.

Kosketus ei aina liity siihen, että luonnosta ottaa jotain.

Luonnon ja ihmisen välinen kosketuskynnys ylitetään levyllä orgaanisesti.

Ailin lehtometsässä nautitaan luonnon ”parantavasta voimasta” ja ”omasta farmasiasta”. Niityn poikki juokseminen nousee radikaalin riemulliseksi vapau-

tumiseksi. Loikitaan kuin omaa luonnollisuutta kohti.

Kosketukset ihmisten kesken ja suhteessa luontoon ovat hellyydessään voimallisia. Elovena kaappaa myös ne aistikanavat, joita ei olettaisi musiikkivideoiden tavoittavan. Ohjaukselliset ratkaisut eivät jätä mitään kameran vangitsemaa kliiniseksi tai kaupallisen oloiseksi.

”Oon luonnonlapsi, Elovena” Katsoja–kuulija seuraa järven rannalla, kuinka Peili-kappaleella Yeboyah pyörittää hulavannetta melankolisen soundin aalloilla. Vallitsee juuri vilautetun kotivideon houkuttelema nostalgia. Vanne kiertää keltaisena sädekehänä vyötäröä, kunnes se tipahtaa maahan ja jää yksin. Keltainen muoviympyrä jää osaksi maisemaa, ja veden äänet ottavat sen vastaan.

– Rakastan luontoa ja koen, että olen osa sitä. Myös infrastruktuuri ja rakennettu ympäristö ovat osa luontoa. Se on kuitenkin ristiriitaista, koska [ihminen] on tuhonnut niin paljon, Kuukka pohtii.

nuorten luonto

5

6

nuorten luonto

Kappaleet virittävät nostalgisen tunnelman ja seesteisen yhteyden luontoon, joka on kuin koti ja ystävä. Liikekieli on harmoniassa luonnon kanssa, ikään kuin vartalo puhuisi ympäristölle rakastavalla tavalla ja olisi vilpitön osa sitä.

Tanssi – metsässä, niityllä – on signaali luonnossa vapautuneesta kehosta. Jokin läikähtää sisällä – kokemus on universaali.

Ja silti: luonnonlapsikin voi olla epätäydellinen. Se on väistämätöntä. Nimikkokappaleella todetaankin lohdullisesti: oon pelkkä raaka luonnos / kelasin et keskeneräisyys / tekis huonon / mut ei se tee / oon vaa osa luontoo.

– Kaikissa on paljon ristiriitoja, myös mä olen täynnä niitä, Kuukka tiivistää.

Kynnyksiä ja lasikattoja Levyn pehmeän ilmeen kontrastina säväyttävät patriarkaattia hienovaraisesti sivaltavat lyriikat. Oon moninainen / sun asenne muinainen / turha lukee mua ku kirjaa / se fakta on hetkes vanhaa, räpätään ihmissuhteesta, joka ei toimi. Viesti on myös yhteiskunnallinen.

Samalla suomalaisen kulttuurin perinteinen Elovena-kuvasto tuulettuu luonnonmukaisesti.

– Suomi on tosi valkoinen maa, ja täällä tietyt asiat koetaan pyhinä, kuten Elovena-paketti. Kun joku joka ei näytäkään perinteiseltä Elovena-paketin tyypiltä käyttää tätä sanaa ja sitä kutsutaan tällä nimellä, se saattaa joillekin tuntua uudelta ja ihmeelliseltä, Kuukka toteaa.

Vastakarvaan tulkiten Yeboyah kirjoittaakin klassisen elovenatytön kapean valkoisen narratiivin uudestaan. Uudistunut myytti kertoo ruskeasta suomalaisesta naisesta, joka virvoittaa henkisen luonto-

yhteyden ja yhteisön avulla luovuttamatonta identiteettiään. Introssa kartanon edustalla luonnontyttären valtaistuimen äärellä istuvaan aateloituun seurueeseen kuuluvat muun muassa Maryan Abdulkarim, Koko Hubara ja Sonya Lindfors.

On kuin viktoriaanisen Englannin teekutsut olisi kirjoitettu uudestaan vaihtoehtoiseksi historiaksi, jossa kolonialismi ei olisi murtanut maailmaa.

Beyoncén hirsitalon seurueelle Lemonade-levyn All Night -kappaleella tarjotaan tyylikäs hatunnosto, mutta Yeboyah haastaa tarinallaan yläluokkaista kuvastoa eri vivahtein.

On selvää, että elvytetään räppipiirien representaatiota. Missy Elliottin ja Erykah Badun kaltaisista pioneereista huolimatta Kuukan lapsuusmuistojen räpissä valtaosa ruskeista naisista jäi taka-alalle taustatanssijoiksi. Taideinstituutioissakin on kynnyksiä ylitettäviksi, lasikattoja rikottaviksi.

– Kaikki, mitä tässä elämässä tehdään, on kantaaottavaa ja poliittista.

Taiteen tekeminenkään ei ole irrallista tästä maailmasta. Taiteella on mahdollisuus ja vapaus rikkoa rakenteita ja käsitteitä. Siksi musiikki on merkityksellinen vaikuttamisen tapa. * nuorten luonto

7

Zahra Karimy huudatti yleisöä Fridays For Future Finlandin järjestämässä Suomen luonnon puolesta -mielenosoituksessa tämän vuoden syyskuussa Senaatintorilla Helsingissä.

teksti eeva-leena karihtala kuvat nora sayyad ja aino huotari

NYT ON PAKKO TILKITÄ YMPÄRISTÖRINTAMAN REPEÄMÄT

Nykypäivän ympäristöliikkeeltä ja ilmastopolitiikalta edellytetään ilmasto-oikeudenmukaisuutta, valmiutta puolustaa ekologian lisäksi luovuttamattomia ihmisoikeuksia. Intersektionaalinen ympäristöliike pureutuu luonnon riistämisen juurisyihin – kolonialismiin ja rasismiin.

P

URA SORTAVIA RAKENTEITA YMPÄRISTÖLIIKKEESSÄ. Näin hehkuu vaatimus Intersectional Environmentalist -sivuston bannerilla. Isoin kirjaimin kirjoitettu teksti leijuu öljymäisesti toisiinsa läikytettyjen värien pinnalla. Kipakka käsky on tärkeä muistutus yhdenvertaisen tulevaisuuden rakentamiselle.

Mutta mistä kritiikki on itänyt ja mihin kaikkeen se kohdistuu?

Luontorakkautta laput silmillä Ympäristöliikehdintä on sparrannut maailmaa kohti ekotietoisuutta monissa muodoissa. 60- ja 70-luvuilla vastakulttuuriliike pönkitti ekoideologiaa lääkkeenä kapitalistiselle kerskakulutukselle. Kuohuttavia epäkohtia olivat maanviljelyssä käytetyt kemikaalit, eliölajien uhanalaistuminen, öljyvuodot ja ilmansaasteet. Gandhin johdolla puunhalaajat protestoivat metsäkatoa, ja vihreitä puolueita perustettiin ympäri demokraattista maailmaa.

Vaikka jo 2500 vuotta vanhoista Intian jainalaisista teksteistä löytyy perusta

ympäristöä kunnioittavalle elämäntavalle, eikä ympäristöliike ole laajasti ymmärrettynä tuore ilmiö muidenkaan filosofioiden tai uskontojen keskuudessa kautta maailman, on 70-luvulta lähtien liikkeen näkyvinä johtotähtinä ollut kuitenkin pääosin valkoisen keskiluokan edustajia. Ympäristöliike romantisoi luontoa, mutta halvensi alkuperäiskansoja ja katsoi heidän sortoaan sivusta.

Vähävaraiset ja vähemmistöt jäivät edellisvuosisadan lopussa yksin kamppailussaan ympäristöriskien kuten heidän asuinalueilleen sysätyn kaatopaikkajätteen aiheuttamien saasteongelmien kanssa. Hazel M. Johnson nosti ympäristöoikeudenmukaisuuden nimissä asiasta haloon, mutta hänen työtään ei valtavirta juuri muista tai edes tunne.

Tänäkin päivänä ympäristökeskusteluun kytkeytyy rasismia ja epäoikeudenmukaisuutta. Valtakulttuuristen ja etuoikeutettujen ryhmien katsantokannat korostuvat. 17-vuotias toimittaja-aktivisti Zahra Karimy toivoo, että puhuttaisiin entistä enemmän ilmastonmuutoksen vaikutuksista kaikista haavoittuvaisimmassa asemassa oleviin ihmisiin.

Kaiken kaikkiaan valkoiset puheenvuorot ovat olleet liian pitkään yliedustettuina ja valkoisten tarpeet etusijalla.

Yhdysvaltalaisaktivisti Wawa Gatheru muistuttaa Glamourin verkkokolumnissa, että ”Syöpäkuja”, pääosin mustien asuttama, syövälle kaikista eniten altistava alue Yhdysvaltain Louisianassa, on edelleen olemassa.

Moniäänisyyttä ja mukaanottavuutta Intersektionaalinen ympäristöliike on aktivisti Leah Thomasin kehittämä käsite ryhmittymälle, joka tunnustaa kolonialistisen maailman rikkoneen häikäilemättömästi ihmisoikeuksia ja tuhonneen samalla tuottavuuden ja kehityksen nimissä planeettaa. Intersektionaalinen ympäristönsuojelu viittaa ympäristöliikkeen (historian ja nykypäivän) sisäisiä epäkohtia esiin tuovaan, mukaanottavaan, ympäristöä, ilmastoa sekä luonnon ja kulttuurin monimuotoisuutta varjelevaan työhön.

Erityisesti ne alueet, joilla haavoittuvaiset ja vähäosaiset ihmisryhmät elävät, ovat kokeneet varakkaiden valtioiden nuorten luonto

9

Kaiken kaikkiaan valkoiset puheenvuorot ovat olleet liian pitkään yliedustettuina ja valkoisten tarpeet etusijalla.

ahneuden ekokatastrofaalisessa mittakaavassa. Siksi intersektionaalinen näkökulma tuo esille epämiellyttävän ja usein sivuutetun totuuden siitä, kuinka ihminen teoillaan on sortanut luontoa ja ihmisiä omaa etuaan tavoitellen ja sysännyt liikkeelle kompleksisen ilmastoja luonnonmonimuotoisuuskriisin.

Moninaiset taustat, eri tavoin muuttuvat elinolosuhteet ja menneisyyden traumat ovat eriyttäneet ympäristöliikehdintää ja tulleet sivuutetuiksi politiikassa pitkän aikaa. Vimma pelastaa planeetta on yhteinen, mutta vimma turvata ihmisyys on jakanut näkemyksiä ja voimavaroja. Ympäristöoikeudenmukaisuuden tutkimuksen myötä esimerkiksi rodullistumista ja luokkaa on alettu huomioida paremmin ekorintamalla.

Ilmastotunteita ympäri maailmaa Ilmastotuskan käsitteellä viitataan erityisesti rodullistettujen ihmisten ja alkuperäiskansojen väkevään suruntäyteiseen kokemukseen ilmastokriisistä.

10

nuorten luonto

Koska tunnetason kytkös ympäristöön on läpikotainen ja erottamaton, säteilee luonnon kipu yhteisöihin. Kokemusta on sivuutettu valtamediassa jo kauan.

Lisäksi pelko valkoisen hegemonian sortavista seuraamuksista ei-valkoiselle väestölle ilmastonmuutoksen edetessä on suuri. Jo nyt ilmastonmuutos ja sen lieveilmiöt vaikuttavat eniten juuri rodullistettuun väestöön. Päiväntasaajalla ilmastopakolaisuus on alkanut. Arktiset alkuperäiskansat kuten saamelaiset tuovat usein esille kuinka ilmastonmuutos vaikuttaa heidän elinkeinoihinsa. Inuitit tekivät jo vuonna 2005 ilmastovalituksen, jota Ilmastopaneelin pääsihteeri Heta-Elena Heiskanen pitää pioneeritapauksena.

Ympäristöministeriön erityisasiantuntijana toimiva Heiskanen kokeekin, että eri ilmastosuunnitelmia valmistellessa olisi tärkeää turvata moninaisen joukon osallistuminen, sillä ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan erilaisista taustoista tuleviin eri lailla – oli kyse iästä, terveydestä tai koulutuksesta.

Saamelaisten havaitsemista ilmastonmuutoksen vaikutuksista heidän asuinalueillaan ja heidän perinnäisiin elinkeinoihinsa on tehty alkuvuodesta laaja tutkimus, jonka avulla laadittiin suosituksia arktisen alkuperäiskansan huomioimiseen ilmastopolitiikassa.

Risuja ja ruusuja ilmastopolitiikalle Nykyisen hallituskauden aikana suomalainen ilmastopolitiikka on kehittynyt kohti moninäkökulmaisempaa suuntaa.

Valmisteilla olevassa ilmastolaissa on mietitty sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja osallistamisen kysymyksiä sekä prosessi- että sisältönäkökulmista.

– Ilmastolakia valmistellessa ollaan kuultu saamelaisia esimerkiksi erilaisissa temaattisissa keskusteluissa ja avoimella kyselyllä, joka on saatavilla kolmella saamelaiskielellä. Saamelaisnuorille oli oma kuulemistilaisuutensa.

Erätauko-keskusteluihin on etsitty eritaustaisia ihmisiä. Nuorten osallistumista esimerkiksi lainvalmistelussa tut-

kivan All Youth -hankkeen kautta taas on saatu muutama nuori kommentoimaan, ja Nuorten Agenda – ja YK-tapaamisissa on ollut suoraa vuoropuhelua eri sukupolvien välillä, ympäristöministeriön erityisasiantuntija Heiskanen kuvailee.

Zahra Karimy, aktivisti ja Nuorten Ääni -toimittaja, ajattelee ilmastopoliittisen vaikuttamisen kuuluvan kaikille, myös nuorille. Aikuisilla on vastuu ottaa heidät mukaan.

– Aikuisten tulee antaa nuorille työkaluja vaikuttamiseen. Nuoria saa osallistumaan tarjoamalla oikeellista, ajankohtaista ja helposti saavutettavaa informaatiota, Karimy tiivistää.

Heiskanen analysoi osallistavan ja ihmisoikeusnäkökulman syventyneen nykyisellä hallituskaudella, vaikka petrattavaa on. Erityishuomiota hän antaa tuoreelle ilmastopolitiikan pyöreälle pöydälle. Sen kokoonpanossa on turvattu edustajuus muun muassa nuorille ja saamelaisille. Ylisukupolviset kysymykset ja ilmastotoimien hyväksyttävyys ovat pyöreän pöydän keskeisiä käsittelyaiheita. Silti ilmastotoimien toimeenpano ei ole mutkatonta.

– Ilmastopolitiikka kohtaa haasteita äärioikeistopopulismin ja vallitsevan länsimaalaisen ajattelun takia, jossa keskiössä ovat yksilön tarpeet ja huolet.

Valeuutiset ja kritiikitön tapa tutkailla mediaa lisäävät misinformaation leviämistä, Karimy luonnehtii.

Huomaamaton sateenkaari?

Ympäristöliikkeen sisällä on pitkään vaiettu queer-ihmisten osasta luonnonsuojelussa ja mediahuomio on niukkaa.

HLBTQ2S+-yhteisöön identifioituvat sitoutuvat joidenkin kyselyiden mukaan vihreisiin arvoihin paremmin ja toimivat mukana ympäristöaktivismissa todennäköisemmin kuin muu väestö.

Joissakin Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoissa tavattavat sekä feminiinisyyttä että maskuliinisuutta kokevat Two Spirit -aktivistit ovat olleet vahvasti mukana maaoikeuksien turvaamisessa.

Queer-näkökulmaa on alettu käyttää myös biologian tutkimuksessa, jolloin päämääränä on purkaa luontoon liittyviä heteronormeja, kahtiajakoja ja rajoit-

Black Lives Matter -mielenilmauksia järjestettiin Suomessa Helsingissä, Turussa, Kuopiossa, Tampereella, Jyväskylässä ja Lahdessa. Kuva Turun mielenilmauksesta 13.6.

tuneita ennakko-odotuksia sekä avartua ympäristön moninaisuudelle.

Sateenkaarevasti suuntautunut ilmastoliike huolehtii sateenkaariystävällisten ympäristöjen turvaamisesta ja kunnioittaa queer-ääniä esimerkiksi alkuperäiskansojen perinteisissä tavoissa.

Queer- ja ilmastoaktivismin risteymässä on voimavara.

Tätä esimerkiksi vaikuttaja Izzy McLeod (@muccycloud) on hyödyntänyt haastaessaan kuluttajia mukaan Pride-tuotteiden vastuullisuutta vaativaan kampanjaan. Samoin drag queen ja

ilmastoaktivisti Pattie Gonia rikkoo lasikattoja ekologisella drag-tyylillään ja Everything to Lose -kannanottovideollaan.

Myös eräharrastuksiin niveltyneet maskuliniisuuden normit saavat Pattie Gonian myötä kriittistä huomiota: luonnon pitäisi olla kaikille yhteinen, sukupuolittamaton tila.

Sateenkaariyhteisön haavoittuvaisuus on jäänyt heteronormatiivisen ympäristöaktivismin varjoon. True Colors Fund -järjestön mukaan sateenkaarinuoret ovat 120 % alttiimpia joutua kodittomiksi. Ilmaston muuttuessa kodittomien nuorten luonto

11

Pride-tapahtuman osallistujia vuonna 2019.

Queer- ja ilmastoaktivismin risteymässä on voimavara.

turvattomuus lisääntyy ja on riski, että he jäävät ilman yhteiskunnan huolenpitoa. Trans- ja muunsukupuoliset ovat erityisen alttiita heitteillejätölle.

Vihreän kapitalismin ekotrendit Tällä hetkellä ympäristöliikkeellä näyttäisi olevan fokuksena toisaalta yhteiskuntarakenteen täysremontti ja toisaalta yksilöiden elämäntapamuutokset. Kaikilta ei voida silti odottaa saman näköistä aktivismia.

– Jos on kroonisesti sairas, liikuntarajoitteinen tai kärsii esimerkiksi ahdistuksesta tai sosiaalisten tilanteiden pelosta, ilmastomarsseihin osallistuminen voi olla hankalaa. On tärkeää tähdentää ihmisille, että vaikuttamisen tapoja on monenlaisia, jotta jokainen löytäi12

nuorten luonto

si oman tapansa auttaa ja tuntisi olonsa tervetulleeksi, muistuttaa maantiedettä ja kestävää kehitystä Skotlannissa opiskellut aktivisti Elsa Kivinen.

On myös huomattava, että monet länsimaisissa ekotietoisissa piireissä suosiossa olevat suuntaukset kuten zero waste, kiertotalous ja veganismi ovat olleet BIPOC-yhteisöjen kulttuurisia elämäntapoja, kirjoittaa Queer Brown Vegan -yhteisön Isaias Hernandez. Hän kertoo Instagram-tilillään eläneensä lapsuudessa ympäristöystävällisesti selviytyäkseen ja joutuneensa koulukiusatuksi muun muassa siksi, että pukeutui käytettyihin vaatteisiin.

Nyt samoja elämäntapoja saatetaan soveltaa kapitalismin tai viherpesun välineinä. Zero waste -elämäntavasta on

tullut paikoin varakkaiden etuoikeus ja vegaanisen ruoantuotannon eettisyys voi hyvin nuhraantua alipalkkaamalla rodullistettuja työntekijöitä.

– Zero wastesta tulee toisaalta mieleen ihmiset, jotka haluavat elää mahdollisimman roskattomasti, ja toisaalta Instagram-vaikuttajat, jotka haluavat ostaa uusia, täysin muovittomia tuotteita.

Jälkimmäinen on aika kulutuskeskeinen elämäntapa, eikä kovin inklusiivinen.

On muistettava, että vain ”ympäristöystävällisiksi” leimattujen tuotteiden kuluttaminen ei silti ole itsessään tapa, jolla ylikulutus ja systeemiset epäoikeudenmukaisuudet, esimerkiksi pikamuodin tuotantoon liittyvät ongelmat, saataisiin ratkaistua, Kivinen kritisoi.

Yikes-podcastin Can lifestyle change save the planet -jaksossa Mikaela Loach ja Jo Becker kuvaavat aitoa kestävää muutosta disruptiona fossiilisessa ja kulutuskeskeisessä systeemissä: jos esimerkiksi innovaatio, kulutusvalinta, elämäntapa tai poliittinen päätös tukee yhteiskunnassa olemassa olevia epätasa-arvoisia valtarakenteita, ihmisten mahdollisuuksien epäoikeudenmukaista jakautumista, se ei ole aidosti kestävä ratkaisu.

Esimerkkeinä Loach ja Becker nostavat uudelleen brändätyn second hand -muodin, lähiruokatorit ja zero waste -kulttuurin. Systeemitason muutokset vaativat heidän mukaansa yhteiskunnan moninaisuuden tunnistamista ja siihen reagoimista: muutoksen tulisi tarjota kaikille mahdollisuus kestävään valintaan. Tarjolla ei ole yhtä ainutta ratkaisua, ja siksi eri yhteisöjen ja ihmisryhmien kuuleminen ja sisällyttäminen päätöksenteossa on erittäin tärkeää.

Nykyinen vihreään kapitalismiin lankeava yhteiskuntarakenne ei siis tue yksilön elämäntapamuutoksia kokonaisvaltaisen kestävällä tavalla. Systeemi kaipaisi myllerrystä, jotta niin mikrokuin makrotasolla ilmastokriisiä torjuttaisiin pätevästi. Zahra Karimy asettaakin ilmastopolitiikalle tavoitteeksi kestävämmän ja toimivamman kapitalistisen järjestelmän.

Oma toiminta puntariin!

– Nykykapitalismi mahdollistaa syrjivät rakenteet, ja sitä kautta esimerkiksi halpatyövoiman käytön. Jos maailma heräisi siihen, miten kestämätön elämäntyyli vaikuttaa ihmisoikeuksien toteutumiseen negatiivisesti, se saattaisi viedä ilmastonmuutoskeskustelun konkreettisemmalle tasolle, Karimy puntaroi.

Päämääränä solidaarinen tulevaisuus Rodullistettujen yhteisöjen, sateenkaariväestön ja alkuperäiskansojen lisäksi ilmastoliikkeen solidaarisuuden tulisi ulottua myös muille liikkeen ja poliittisen päätöksenteon toisinaan unohtamille ja poissulkemille: vammaisille, lapsille – erityisesti globaalin etelän naiset ovat riskiryhmää – ja vähävaraisille.

YK on selvittänyt hyviä käytänteitä vammaisten tukemiseksi ilmastonmuutoksessa. Heta-Elena Heiskanen kertoo, että tällä hetkellä Suomen ilmastopolitiikassa pyritään kehittämään viittomakielistä ja selkokielistä materiaalia esimerkiksi uuden ilmastolakiprosessin tiimoilta.

Hän muistelee, ettei viisi vuotta takaperin ilmastonmuutoskysymyksiä nostettu juuri esille ihmisoikeusliikkeen parissa. Hänen mukaansa vasta viime vuosina asiassa on tapahtunut käänne. Yhtäältä perus- ja ihmisoikeudet ovat valtavirtaistuneet osaksi ilmastokeskusteluja, ja toisaalta globaalit ilmastoasiat ovat nyt Amnestyllä ja Ihmisoikeusliitolla keskiössä. Aktivisti Elsa Kivinen toivoo ympäristöliikkeen tehokkuuden ja tavoittavuuden kannalta kansalaisjärjestöjen keskinäisen toiminnan hiomista ja vielä rohkeampaa otetta kansalaisten aktiiviseen osallistamiseen, jotta ilmastoasioiden organisointi ei jäisi vain oma-aloitteisimmille tarjotuksi mahdollisuudeksi.

Intersektionaalinen ympäristö- ja ilmastopolitiikka kohtaa vielä hidasteita.

Heiskasen mielestä taustalla on se, ettei päättäjiä ja virkahenkilöitä ole välttämättä koulutettu systemaattisesti ihmisoikeusasioissa.

Miten omia ympäristötekoja voi muokata intersektionaalisesta näkökulmasta? Ensimmäinen askel on reflektio. Yikes-podcastin Can lifestyle change save the planet -jaksossa vinkataan kysymyksiä, joiden avulla voi pohtia yksilötason valintoja. Erilaisten ympäristötekojen kohdalla kannattaisi miettiä, muuttaako oma toiminta olemassa olevaa laajempaa systeemiä konkreettisesti kestävämpään suuntaan vai mukautuuko se vihreän kapitalismin tarpeisiin.

1. Onko valintasi osa tietyn alan tai toiminnan viherpesua?

2. Avaako valintasi samanlaisia tilaisuuksia ja vaihtoehtoja myös

vähemmän etuoikeutetuille henkilöille?

3. Alleviivaako valintasi alistavia rakenteita yhteiskunnassa niitä

kyseenalaistaen?

Lue ja kuuntele lisää: glamour.com – Want to be an environmentalist? Start with antiracism. grist.org – Why are gays more eco-friendly? ruskeattytot.fi – We should all be vegans. vice.com – People of color experience climate grief more deeply than white people. ilmastotoiminta.fi – Löydä oma tapasi vaikuttaa.

Yikes-podcast

– Syy [hidasteille] palautuu pitkälti ihmisoikeuksien tunnistamiskysymykseen. Jos on vaikka erikoistunut työkoneiden päästöihin tai tuulienergian kannattavuuteen, ei välttämättä tunnisteta, että helleaikana on turvattava vaikeasti liikkuvan vanhuksen tai vammaisen evakuointi tai riittävä tiedonsaanti, Heiskanen pohtii.

Vaatimus ympäristöliikkeelle ja ilmastopolitiikalle on selkeä: nyt on pakko tunnistaa ja tilkitä valta- ja vähemmistökulttuurien sekä etuoikeutettujen ja haavoittuvaisten ihmisryhmien väliset repeämät, jotta luontoa ja ihmistä kunnioittava liike eheytyisi tulevan kohtaamiselle. Ilmastopoliittisesta keskustelusta ei voi koskaan erottaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ulottuvuutta. *

Jos olet kokenut syrjintää, voit kääntyä yhdenvertaisuusvaltuutetun puoleen (syrjinta.fi). Luonto-Liittoon ollaan nimeämässä häirintäyhdyshenkilö, johon voi myös ottaa yhteyttä.

nuorten luonto

13

Tukimielenilmauksen aikaan lakkoilijoista yhä syömättä olivat Kauppila ja Sawala, jotka toivottivat paikalle saapuneet ihmiset tervetulleiksi.

ELOKAPINAN NÄLKÄLAKKO VIESTII PÄÄTÖKSENTEON KIIREELLISYYDESTÄ teksti ja kuvat aino huotari

14

nuorten luonto

Elokapinan aktiivit ryhtyivät nälkälakkoon elokuussa Helsingin Kansalaistorilla tavoitteenaan puskea Suomen hallitusta tekemään entistä vaikuttavampaa ilmastopolitiikkaa.

E

Väkivallaton kansalaistottelemattomuus tarkoittaa avointa ja julkista, moraalisista syistä tapahtuvaa toimintaa, jossa tietoisesti rikotaan lakia, lakeihin perustuvia määräyksiä tai päätöksiä tietyn epäoikeudenmukaisuuden korjaamiseksi. Kansalaistottelemattomuutta voidaan pitää viimeisenä keinona vaikuttaa epäoikeudenmukaiseksi koettuihin asioihin. Toiminta on väkivallatonta, eikä siinä vahingoiteta omaisuutta.

lokuun 17.päivä aurinko paahtoi Helsingin Kansalaistoria säälimättömästi. Sää sopi tunnelmaan, sillä alkamassa oli tukimielenosoitus ilmastohätätilan julistaneen Elokapina-liikkeen nälkälakolle.

Lakkoilijat vaativat protestillaan Suomea supistamaan hiilipäästöjä – ensin 20 % vuoden 2021 aikana, jonka jälkeen vähennysten tulisi jatkua 20 % vuosittain. Liike odottaa hallitukselta sitoutumista tavoitteisiin ja selvää näyttöä siitä, miten tavoitteisiin päästään.

Alun perin nälkälakon aloitti 10.elokuuta kolme Elokapinan jäsentä: Eeva Kaila, Elina Kauppila ja Till Sawala.

Koko kehon voimin Tapahtumassa kuultiin sekä lakkoilijoiden että heitä tukemaan tulleiden ihmisten puheenvuoroja ja nautittiin useiden artistien esityksistä.

Kauppila avasi kuulijoille syitä nälkälakon aloittamisen taustalla.

– Ajattelen, että kansalaisyhteiskunta tarvitsee monenlaista toimintaa, jotta me saamme aiheutettua painetta päättäjien suuntaan, ja sitä varten olemme nyt esimerkiksi tässä nälkälakossa. Toivotaan, että tämä sellaisena tosi henkilökohtaisena, kehollisena ja radikaalina tekona viestisi sitä uhkaa ja sitä kiireellisyyttä, mikä meillä on tällä hetkellä tässä tilanteessa.

Sawala puolestaan kritisoi puheessaan Suomen lupausta olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.

– Suunnitelma hiilineutraaliksi tulemisesta ei selvästikään toimi. Vaadimme radikaaleja leikkauksia, mutta mielestämme nämä ovat myös ainoita realistisia vähennyksiä, jos hallitus on todella rehellinen ja sitoutuu Pariisin sopimukseen. Emme halua vain suunnitelmaa, haluamme nähdä todellista toimintaa.

Suurista puheista huolimatta Suomella on pitkä lista ilmastohäpeäpilkkuja. Sawala nosti puheessaan esille muun

Tutustu Elokapinan toimintaan Suomessa: elokapina.fi

Lue lisää: kans.jyu.fi/sanasto/sanat-kansio/kansalaistottelemattomuus

muassa hallituksen kiistakapulaksi muodostuneen turvekysymyksen.

– Suomi jatkaa edelleen turpeen käyttöä ja polttoa, joka sekä tuhoaa ekosysteemejä että on valtava kasvihuonepäästöjen lähde. Suomi jatkaa maataloutta, joka ei ota ilmastotavoitteita huomioon. Suomen valtion omistama Fortum on juuri avannut uuden hiilivoimalan Saksaan, ja lentoyhtiö Finnair pelastettiin ilman mitään vaatimuksia sitoutua kasvihuonepäästöjen vähentämiseen. Sanna Marin on sanonut, että ilmastonmuutos on tämän hetken suurin uhka ihmiskunnalle, mutta hallitus ei toimi.

Suunnannäyttäjät Tukimielenilmauksessa mukana olivat myös Elokapinan aktiivit Ada Koistinen ja Anton Keskinen. Molemmat olivat olleet pitämässä nälkälakkoilijoista huolta, keittämässä kahvia ja juttelemassa protestin aikana paikalle tulleiden ihmisten kanssa.

Sekä Koistinen että Keskinen olivat aiemmin samalla viikolla osallistuneet myös väkivallattomaan kansalaistottelemattomuustempaukseen Mannerheimintiellä protestoidakseen Suomen valtion enemmistöomistaman Fortumin Datteln 4 -hiilivoimalan avaamista.

– Olin perjantaina kaulalukosta kiinni kaiteessa Mannerheimintiellä. Monet ovat varmasti ihmeissään, mutta uskon, että muutaman vuoden päästä se näyttäytyy ihan eri valossa. Ehkä olemme jollain tapaa edelläkävijöitä. Haluamme normalisoida yhteiskuntaan osallistuminen muillakin tavoilla kuin vaikka äänestämällä, Koistinen kertoo.

Innostus tekemiseen välittyy Koistista kuunnellessa. Oman toimijuuden ymmärtäminen ollut hänelle voimaannuttava kokemus.

– Tuntuu todella siistiltä nähdä, että omilla teoilla on vaikutusta ja merkitystä. Koen, että meitä on kansalaisina passivoitu todella paljon. Kun omat etuoikeudet ja resurssit tiedostaa, niin yhtäkkiä huomaa, että voi tehdä periaatteessa ihan mitä vain: suunnitella isoja juttuja, taidetta ja aktivismia, vaikuttaa toisilla tavoilla. On sellainen olo, että on eri tavalla ote omasta elämästä. Se on todella voimaannuttavaa.

Koistinen huomauttaa myöhemmin, että ilmastoaktivismista puhuttaessa ja kirjoittaessa toiminta saadaan helposti kuulostamaan sille, että ihmiset harrastelisivat ilmastotoimintaa tai olisivat vain kiinnostuneita ilmastoasioista. Hänelle toiminta on seurausta vallitsevien olosuhteiden pakosta. nuorten luonto

15

– Tässä on kyse massiivisesta kollektiivisesta kärsimyksestä ja kuolemasta, Koistinen alleviivaa.

Keskisen mielestä nuorten aktiivisuus ja esimerkiksi Fridays For Futuren syntyminen kertoo siitä, että nuoret ovat ymmärtäneet heidän elämänsä ja tulevaisuutensa olevan pelissä.

– Jotkut aikuiset saattavat ajatella nuorten aktiivisuudesta, että meidän pitäisi keskittyä siihen, ettemme olisi ilmastoahdistuneita. Nämä aikuiset missaavat koko jutun: nuoret eivät ole peloissaan pelkästään jääkarhujen ja pandojen puolesta vaan ensisijaisesti nuoret ovat ymmärtäneet, että tämä yhteiskunta on pettänyt heidät, ja että heidän tulevaisuutensa on pahasti uhattuna. Se on mielestäni tosi koskettavaa ja inspiroivaa, ja saan siitä tosi paljon voimaa tehdä kapinajuttuja.

Ja tekemistä riittää. Koistinen kannustaakin kaikkia kiinnostuneita mukaan.

– Tuntuu todella hyvältä olla tällä puolella.

Toimintaa teoriasta Ilmastonmuutosta on pyritty hillitsemään jo vuosia monin eri tavoin. Sil16

nuorten luonto

Minka Virtanen (vas.), Anton Keskinen ja Ada Koistinen (oik.) osallistuivat Nälkälakon tukimielenilmaukseen Helsingin kansalaistorilla 17. elokuuta. Muusikko Jaska Isola (toinen oikealta) oli yksi tapahtumassa esiintyneistä artisteista.

ti suuria konkreettisia muutoksia ei ole saatu aikaan. Siksi Keskisen mielestä tarvitaan uusia, radikaalimpiakin keinoja. Toiminta on kuitenkin perusteltua – ei äkillinen päähänpisto vaan linjassa tieteen ja tutkimuksen kanssa.

– Ne asiat, joiden kanssa me ja koko XR olemme tekemissä, ovat pitkälle vietyjä ajatuksia. Aktivistit ja tutkijat ovat tehneet monta vuotta töitä näiden teemojen parissa. On tehty väitöskirjoja ja opiskeltu sosiaalista muutosta. Aluksi voi siis olla vaikea ymmärtää, miksi me hyppäämme keskelle autotietä yhtäkkiä, mutta siinä on taustalla tosi iso teoreettinen pohja, Keskinen muistuttaa.

Reaktiot ovat Keskisen mielestä paljolti kiinni siitä, miten paljon toiminnan taustoja pääsee avaamaan ihmisille.

– Pääasiassa olemme saaneet kannustusta, arvostusta ja kiitosta, mikä tuntuu välillä tosi vaikealta, sillä ei tämä ole mikään juttu, jonka teen sinun puolestasi vaan teen tämän itseni puolesta, ja sinun pitäisi tulla mukaan tähän myös!

Myös Koistinen on saanut osakseen kannustusta ja tukea lähipiiriltä. Ihmettelijöitäkin löytyy, mutta sen Koistinen ymmärtää.

– Itselläkin elämän suunta ja asiat, joita teen elämässä ovat aika lyhyessä ajassa muuttuneet tosi paljon. Haluaisin korostaa, ettei tämä ole mitään sankarillista toimintaa. Enemmänkin tämä on yksi juttu, jonka koen, että minun pitää kansalaisena tässä maailmantilanteessa tehdä. *

teksti kerttu pakkasvirta kuvitus matleena kehus

MUUTOS LÄHTEE PIENESTÄ

– UUSIA TUULIA LUONTO-LIITON STRATEGIAAN nuorten luonto

17

Luonto-Liiton uuteen strategiaan vuosille 2020–2025 koottiin Luonto-Liiton tavoite, yhteiset arvot ja visio. Strategiaa ideoitiin strategiatyöpajoissa Luonto-Liiton piirien ja toimintaryhmien voimin ympäri Suomea.

L

uonto-Liiton missiona on olla Suomen lasten ja nuorten ääni ja voima luonnon puolesta.

Luonnossa oppiminen ja yhdessä vaikuttaminen ovat osa toiminta-ajatusta – ”Muutos lähtee pienestä”. Strategisiksi alueiksi nousivat ympäristökasvatus ja ympäristövaikuttaminen, hyvinvoiva vapaaehtoisverkosto, yhtenäinen linja ja imago sekä osaamisen kehittäminen. Arvoiksi nimettiin myötätuntoisuus, rohkeus, viisaus ja sinnikkyys. Tulevaisuuden visio Luonto-Liitolla on koota kaikki luonnosta ja ympäristövaikuttamisesta kiinnostuneet lapset ja nuoret toimimaan yhdessä. Tavoitteena on luonnon kanssa tasapainossa elävä ja luontoa kunnioittava yhteiskunta. Erityistä huomiota halutaan jatkossa kiinnittää yhdessä tekemiseen ja yhteistyöhön eri tahojen kanssa. Myös sujuvaan viestintään keskustoimiston ja piirien välillä halutaan panostaa. Järjestöstrategian pohjalta Luonto-Liitolle laadittiin myös uusi viestintästrategia.

Moniääninen tekijäjoukko Luonto-Liiton uutta järjestöstrategiaa oli mukana tekemässä kirjava joukko aktiiveista asiantuntijoihin. Luonto-Liiton uusi toiminnanjohtaja Anne Porthén toimi strategian rakenteen suunnittelijana. Porthénilla on aiempaa kokemusta vastaavanlaisesta työstä neljästä eri ammattijärjestöstöstä. Terveystieteiden maisterina ja työhyvinvointipäällikkönä vapaaehtoisten hyvinvointi on lähellä Porthénin sydäntä. Hänen mukaansa strategiassa vapaaehtoiset ovatkin keskiössä.

– Strategiaa on ollut iso joukko yhdessä tekemässä ja se kuvastaa nuorten ääntä, että on tarve uudistua, Porthén kertoo.

Strategia pyrittiin jalkauttamaan mahdollisimman hyvin, ja niinpä kaikki mahdolliset halukkaat henkilöstöstä 18

nuorten luonto

hallitukseen ja aktiiveista asiantuntijoihin kutsuttiin mukaan. Jokaisesta piiristä oli mukana vähintään kaksi henkilöä.

Lisäksi kaksi ulkopuolista asiantuntijaa osallistui suunnitteluun. Strategiaa kehitettiin seitsemänä viikonloppuna, joista pienemmällä työryhmällä saatiin kasaan lopullinen runko. Strategian tekoon osallistui pääosin nuoria vapaaehtoisia ja aktiiveja. Nuorten ääni ja muutoksen palo näkyykin strategiassa kirkkaasti.

– Luonto-Liiton rakenteiden täytyy uudistua, jotta järjestö voi entistä paremmin palvella lasten ja nuorten näkökulmaa luonnonharrastus- ja ympäristökasvatusjärjestönä, Porthén pohtii.

Mukana strategian suunnittelussa fasilitaattorin roolissa oli Luonto-Liiton pitkän linjan aktiivi ja vapaaehtoinen Ville Laitinen. Lisäksi Laitinen toimi järjestöpäällikön sijaisena ja veti kolmena viikonloppuna työpajaa. Ryhmänohjaajana hänellä oli tärkeä rooli avoimen ilmapiirin luomisessa strategiakokoontumisissa.

– Tarkoitus oli, että vapaaehtoiset, työntekijät, hallituslaiset ja valtuustolaiset ovat kaikki samalla viivalla ja kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa, Laitinen kertoo.

Strategiapäivät olivat uniikki tapahtuma, joka kokosi Luonto-Liittolaiset yhteen pohtimaan ja ideoimaan järjestön tulevaisuutta.

– Strategiaa tehdessä muistettiin taas se järjestön yhteisön arvo ympäri Suomen ja että meillä on tämä iso verkosto todella osaavaa porukkaa, Laitinen sanoo.

Ilmastovaikuttamista ja kampanjoita Strategiaan luotiin strategiset alueet, niiden tavoitteet ja kehitysohjelmat. Tavoitteiden toteutumista seurataan ja arvioidaan vuosittaisilla jäsenkyselyillä ja erilaisilla palautteilla. Ympäristövaikuttamisen strategisen alueen tärkeimmäksi painopisteeksi nousi ilmastotoiminta seuraavalle viidelle vuodelle.

Tavoitteena on kehittää ilmastotoiminnan vapaaehtoistoimintaa ja panostaa viestintään erilaisin vaikuttamiskampanjoin. Ilmastoryhmän 200 kirjettä eduskuntaan -kampanja on esimerkki ilmastoryhmän vaikuttavasta toiminnasta. Lisäksi toiveena on saada ilmastoryhmälle oma osa-aikainen työntekijä. Ympäristöohjelma päivitetään ja luonnonsuojelutoimintaa sekä asiantuntijaosaamista kehitetään. Ympäristökasvatuksen tavoitteeseen luotiin kehitysohjelmia, joissa pyritään muun muassa lisäämään yhteistyötä lasten parissa työskentelevien tahojen kanssa. Myös kouluvierailukoulutusta sekä leiri- ja kerhotoimintaa halutaan kehittää. Lisäksi pilotoidaan ilmastotoimintakoulutus, jonka suunnittelu alkaa jo tänä vuonna.

Ympäristövaikuttamisesta kiinnostunut metsäryhmän puheenjohtaja ja aktiivi, 29-vuotias Laura Vuoksenmaa oli mukana strategiaviikonlopuissa. Oulussa asuva Vuoksenmaa löysi Luonto-Liiton biologian opintojen kautta. Liittovaltuustossa toimineena hän halusi tuoda strategiaan ympäristönsuojelunäkökulmaa ja herätellä henkiin Luonto-Liiton mainetta vanhana metsätoiminnan järjestönä. Lisäksi matalan kynnyksen suoraa toimintaa voisi Vuoksenmaan mielestä tuoda järjestöön rohkeammin, ettei se jäisi vain tietyille järjestöille. Ilmastotoiminnan rinnalle strategian keskiöön Vuoksenmaa toivoisi myös muuta ympäristövaikuttamista, kuten metsien tuntemusta ja lajiosaamista.

– Toivoisin, että toiminta pysyisi ajan mukaisena, mutta ei menisi liikaa trendikkyyden mukana, Vuoksenmaa pohtii.

Vuoksenmaan mielestä tärkeää olisi säilyttää kokonaisvaltainen käsitys nuorten luonto

19

ympäristön tilasta, vaikka ilmastoasiat ovatkin olleet paljon tapetilla.

Vapaaehtoiset edellä Toinen tärkeä tavoite on laajan, monimuotoisen ja tasavertaisen vapaaehtoisverkoston kehittäminen. Ilmastoryhmän aktiivi, 29-vuotias Milla Aalto oli mukana viestintästrategian suunnittelussa ja osallistui kehittämisviikonloppuihin.

Nuoresta iästä Luonto-Liiton toiminnassa mukana seikkaillut Aalto toimii tällä hetkellä liittohallituksessa. Strategiaa tehdessä hän oli innokas ja inspiroitunut, vaikka strategian käytännön toteutuminen jännittääkin. Aallon mukaan Luonto-Liitossa on monia syvälle juurtuneita ongelmakohtia, jotka kaipaavat uutta tuulahdusta.

Strategiauudistuksella pyritäänkin saamaan vanhoja ja jumiutuneita ongelmia vietyä eteenpäin. Uudistuksessa nähtiin mahdollisena, että sekä keskustoimistolla että paikallistasolla olisi henkilö, jonka ensisijainen tehtävä olisi vapaaehtoisten tukeminen. Aallon mukaan vapaaehtoisten resurssit tehdä asioita ovat heti suunnattu tehokkaammin itse tekemiseen ja jaksaminen riittää paremmin, kun piiriin on palkattu järjestötyöntekijä. Vapaaehtoisverkon kehittämisessä pyritään edistämään toiminnan jatkuvuutta ja toisaalta ehkäisemään vapaaehtoisten uupumista.

– Pienemmissä toimintayksiköissä käy helposti niin, että ihmiset katoavat ja toiminta lopahtaa. Vapaaehtoisverkon kehittämisessä pyritään löytämään keinoja, kuinka toiminta vetäisi puoleensa ja sitouttaisi niin paljon porukkaa, että toiminta jatkuisi säännöllisemmin ja tasaisemmin, Aalto kertoo.

Tarkoituksena on yhdenmukaistaa järjestön toimintatapoja ja koota työvälineitä helpottamaan byrokratian käytäntöjä.

– Piirien byrokratian vähentäminen on todella tärkeää. Sitä kautta saadaan uusia aktiiveja ja piiriaktiiveille saadaan enemmän aikaa tehdä itse toimintaa hallinnon pyörittämisen sijaan, Laitinen kertoo.

Osaamisen jakamista ja kehittämistä Yhtenä ideana on perustaa itsenäinen nuortenkerhoverkosto. Verkoston kautta kerhot saavat verkostoitumismahdollisuuden ja Luonto-Liiton materiaaleja käyttöönsä. Toinen tärkeä idea on jär20

nuorten luonto

jestää helppoa, matalan kynnyksen ”sisäänheittotoimintaa”, joka tavoittaisi eri kohderyhmät. Uusien illoille suunnitellaan yhteinen, toiminnallinen konsepti.

Näin saadaan tavoitettua ja sitoutettua uusia vapaaehtoisia. Lisäksi nettisivuille perustetaan osaajapankki, johon kuka tahansa voi ilmoittaa taitonsa ja näin päästä osaksi Luonto-Liiton vapaaehtoistoimintaa.

– Osaajapankki on pitkään ollut puheissa, mutta tavoitteen kautta asia konkretisoituu ja toteutuu, Laitinen sanoo.

Osaajapankkiin ilmoittautuneet vapaaehtoiset saavat perehdytystä erilaisiin tehtäviin. Näin vapaaehtoiset pääsevät oma-aloitteisen kiinnostuksensa

kautta hyödyntämään tietojaan ja taitojaan järjestön hyväksi. Osana vapaaehtoistoiminnan saatavuutta uudistetuille verkkosivuille luodaan testipatteristo ”Mitä sinä voisit tehdä Luonto-Liitossa?”, jossa visualisoidaan vapaaehtoistoiminnan eri tehtäviä. Osallistujien ja tapahtumien määrää seurataan toimintalaskurilla ja osaajapankin aktiivisuutta seuraamalla. Vapaaehtoisten hyvinvoin-

nista ja yhteishengen vahvistamisesta huolehditaan virkistyspäivien ja hyvinvointivastaavan tehtävän perustamisen myötä. Myös häirintäyhdyshenkilö valitaan ja koulutetaan.

Osaamisen kehittämisen strategisena tavoitteena on vapaaehtoistoimijoiden osaamisen lisääminen. Kehitysohjelmana on luoda avoin koulutuskalenteri Luonto-Liittolaisille. Koulutusmateriaalien levitystä monipuolistetaan videoin ja striimauksin. Myös etämahdollisuudet toisen paikkakunnan koulutuksiin huomioidaan. Kattavammille materiaaleille ja koulutuksille, joihin strategiassa panostetaankin, on ilmastoaktiivi Aallon mukaan tarvetta.

– Näin vapaaehtoiset saisivat valmiina käteen sen, mitä pitää tietää ja osata sekä käyttöönsä erilaisia työkaluja, Aalto avaa.

Porthénin mukaan piireissä on jo valtavaa asiantuntemusta.

– Jokainen pystyy kouluttamaan ja jokainen pystyy vastaanottamaan koulutusta, Porthén kertoo.

Järjestössä toimiessa tukena on verkosto ja sen resurssit, joita ilman aikaansaaminen olisi huomattavasti haastavampaa.

– Yksin toimiessa on todella rajalliset resurssit. Kun kuuluu ryhmään, on heti useampi ihminen jakamassa tehtäviä ja isompi verkosto ympärillä, Aalto kertoo.

Aallon mukaan ilmastoryhmän uudenlaisena toimintana haluttaisiin yrittää kehittää matalan kynnyksen paikallisia toimintaryhmiä.

Yhtenäinen linja ja viestintä Luonto-Liiton uusi viestintäpäällikkö Anna Stenius aloitti työnsä helmikuussa strategiatyöpajojen temmellyksessä.

Stenius laati aktiiveista koostuvan työryhmän kanssa Luonto-Liitolle viestintästrategian, joka pohjautui uuteen järjestöstrategiaan. Viestintästrategia pyrkii tukemaan järjestöstrategian toteutumista ja lisäämään Luonto-Liiton näkyvyyttä ja tunnettavuutta. Steniuksen mielestä Luonto-Liitto tarvitsee vahvan imagon, jotta järjestö erottuu yhtenäisenä kokonaisuutena yksittäisten kampanjoiden sijaan.

– Toiveena olisi se, että saataisiin tuotua Luonto-Liittoa imagollisesti ihmisten tietoisuuteen niin, että ymmärretään kaiken takana olevan yksi ja sama järjestö, Stenius sanoo.

Tarkoituksena on yhtenäistää viestintää ja Luonto-Liiton visuaalista ilmettä. Uudistetun ilmeen pohjalta luodaan uusi logo, värimaailma ja graafinen ohjeistus, joiden pohjalta päivitetään verkkosivustot. Viestintästrategia ei ole kuitenkaan kiveen hakattu, vaan se elää ja muuttuu ajan myötä. Steniuksen mukaan ilmeen ja tyylin tulee kuitenkin olla sen verran vapaata, että piirit ja toimintaryhmät saavat toteuttaa itseään.

Verkkosivujen lisäksi Luonto-Liiton sosiaaliseen mediaan panostetaan niin, että kaikki toiminta tukee toinen toistaan ja näkyy eri kanavissa. Vaikuttamis- ja varainhankintakampanjoita varten pohditaan yhteistyötahoperiaatteet ja perustetaan varainhankintatiimi. Myös järjestön sisäisen viestinnän tiedon kulkuun panostetaan.

Luonto-Liiton yhtenäinen linja ja imago on herättänyt paljon keskustelua Luonto-Liitossa.

– Isona haasteena on järjestön ja sen toiminnan moninaisuus. Joissain tapauksissa toimintatavat ja tavoitteet saattavat olla ristiriitaisia ja vastakkaisia, fasilitaattorina toiminut Laitinen pohtii.

Laitisen mukaan yhteisymmärrykseen strategiapäivillä päästiin kuitenkin sujuvasti. Yhtenä strategisena tavoitteena onkin yhtenäisen linjan kartoittaminen yhteistyökumppaneihin. Toisena tavoitteena työryhmä pyrkii linjaamaan yhteneväiset käytännöt muun muassa leireillä kalastusta, metsästystä, ruokatarjoiluja ja alkoholinkäyttöä koskien.

Yhtenäisten ruokatarjoilukäytäntöjen myötä esimerkiksi leireillä tarjoiluihin osataan varautua paremmin.

jo olemassa olevien jäsenten – lasten ja nuorten – ääni kuuluviin, Stenius kertoo.

Yhtenä viestinnän strategisena tavoitteena on selkiyttää kohderyhmä, jotta järjestö tavoittaa laajemman yleisön.

Viestintästrategian teossa mukana olleen Aallon mielestä kohderyhmän selkiyttäminen on tärkeää.

– Viestintästrategiassa on hyvä, että on rajattu, ketä yritetään tavoitella. Ei yritetä viestiä koko maailmalle, vaan pääasiassa Luonto-Liitosta jo alustavasti kiinnostuneille nuorille, Aalto pohtii.

Luonto-Liitossa on kuitenkin värikäs joukko eri ikäisiä ja taustaisia ihmisiä, mikä täytyy ottaa huomioon viestinnässä. Jokaiselle kanavalle päätetään sopiva sisältö ja viestinnän tavoite. Tavoitteita voi olla esimerkiksi luontosuhteen vahvistaminen tai yhteiskunnallinen vaikuttaminen.

Suomen ainoana lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestönä Luonto-Liitto erottuu muista ympäristöjärjestöistä. Viestinnässä tulisikin Steniuksen mukaan panostaa järjestötoimintaan ja sen esille tuomiseen.

Yhteistyö eri piirien ja ryhmien välillä on Steniuksen mukaan olennaista, jotta tieto kulkee ja uudet jäsenet löytävät perille.

– On tärkeää, että puhutaan toisistamme, tehdään yhdessä jäsenhankintaa ja tiedetään, mitä muut tekevät, Stenius sanoo.

Kun järjestön sisäinen viestintä toimii, toimii myös ulkoinen viestintä. Viestimällä saadaan nuorten ääni kuuluviin. *

Nuorten ääni kuuluviin Uudistetut arvot näkyvät myös viestinnän arvomaailmassa. Arvojen näyttäytymistä pohdittiin Luonto-Liiton siililogossa – kuinka siili puolustautuu tai näyttää myötätuntonsa? Verkkosivustojen uudistuksen tarkoituksena on ilmeuudistuksen lisäksi helpottaa tiedon löytymistä ja selkiyttää mielikuvaa järjestöstä. Tavoitteena on tuoda kaikki sivustot samalle alustalle sekä yhtenäistää piirien ja toimintaryhmien verkkosivuja.

Uudistusta varten perustetaan viestintätyöryhmä, joka ideoi raamit. Steniuksen mukaan viestintästrategian tarkoituksena on tukea strategian visiota ja missiota mahdollisimman kuvaavasti.

– Viestinnän tehtävänä on saada viesti uusille, mahdollisille aktiiveille ja nuorten luonto

21

TIETO TORJUU LUONTOKATOA teksti ja kuvat antti salovaara

Kansalaistieteen taivaankannelle on syttynyt kirkas supernova: iNaturalist Suomi -sovellus. Käyttäjien sovelluksen kautta tekemät havainnot talletetaan osaksi Luonnontieteellisen museon Lajitietokeskusta.

J

os luontohavaintojen ilmoittaminen on tuntunut turhan vaivalloiselta, tämä tekosyy on nyt kadonnut kuin kahlaajalintu syysmuutolle. Uusi sovellus hoitaa vieläpä havainnon määrityksenkin. Ilmoitettava ei lopu kesken, sillä jättimäiseen tietokantaan kelpaavat niin kasvit, eläimet, sienet, levät kuin alkueläimetkin. iNaturalist toimii sekä älypuhelimella että tietokoneella. Sovellus pyrkii mahdollisimman mutkattomaan käyttökokemukseen: ota kuva, katso lajiehdotukset, anna GPS:n määrittää sijainti ja lähetä havainto. Havainto ilmoitetaan siis aina kuvan tai äänitteen kanssa. Lajin tunnistamista tukevat kuvaa tutkiva tekoäly ja muut iNaturalistin käyttäjät.

Tekoäly ehdottaa, yhteisö vahvistaa Sovellus on häkellyttävän hyvä luonnontuntija. Sen sisuksissa ahkeroiva tekoäly saa usein kehnostakin kuvasta irti lajin tai jonkin hieman laajemman taksonin (eli biologisen luokittelun tason).

Jotkut lajit ovat niin helppoja määrittää, että suttuinenkin kuva riittää aivan heittämällä. Joidenkin toisten kanssa on tyydyttävä tietoon, että se lahopuulla piileskellyt musta ötökkä kuuluu luteisiin ja saattaisi olla jokin latikka. Havaintoja ladatessa alkaakin oppia, mitkä eliöt on helppo tuntea ulkonäöltä tai äänestä ja mitkä jäävät vaille tarkinta tunnistusta.

Kun sopiva määritys on löytynyt, lähetetty havainto on osa maailmanlaajuisesti kerättyä luontotietoa – ainakin melkein. Yksi vaihe puuttuu vielä. iNaturalistin erikoisuutena on se, että lähetetty havainto vahvistetaan 22

nuorten luonto

Voit lähettää myös vanhoja havaintoja, kunhan muistat ajan ja paikan!

muiden käyttäjien toimesta. Havainto saavuttaa sovelluksen kielellä ”tutkimustason”, kun joku toinen käyttäjä on samaa mieltä lajinmäärityksestä. Periaatteessa havainnosta ei edes tarvitse olla itse mitään mieltä: määrityksen voi jättää kokonaan muiden hoidettavaksi. iNaturalistin käyttäminen voikin olla hauskimmillaan silloin, kun ei yhtään tiedä, mitä kasvia tai ötökkää katsoo. Tekoäly tai joku toinen käyttäjä kyllä tietää.

Sovelluksen käyttäjiin kuuluu aloittelevia luontoharrastajia, kovimman luokan erityisosaajia ja kaikkea siltä väliltä. Kaikki saavat silti osallistua samalla painoarvolla.

Havaintojen ilmoittamista ei kannata pelätä tai epäröidä. Yhteisö korjaa mahdolliset virheet, eikä niistä joudu tilille tai häpeäpaaluun. Muiden havaintoja ei tarvitse käydä vahvistamassa tai kommentoimassa. Omaa havainto- ja lajimäärää voi kasvattaa kaikessa rauhassa.

Elintärkeä tiedonkeruu iNaturalistissa on kyse kansainvälisestä projektista, jonka Suomen-versio julkaistiin keväällä. Suomalaisen sovelluksen ideana ei ole pelkästään kieli, vaan sillä ilmoitetut havainnot tulevat osaksi Suomen suurinta luontohavaintopankkia, Luonnontieteellisen museon Lajitietokes-

kusta. Tähän miljoonien havaintojen julkiseen arkistoon talletetaan esimerkiksi virallisesti koordinoidut lintulaskennat ja kasvikartoitukset sekä tärkeät kansalaistiedekampanjat, kuten Luonto-Liiton Kevätseuranta.

Tiedonkeruu onkin lähtenyt hienosti käyntiin. Tänä keväänä julkaistulla sovelluksella on saatu jo yli 160 000 havaintoa Suomesta. Lajeja on ilmoitettu yli 5 000. Mikä hienointa, mukana on luontoammattilaisten ja aktiiviharrastajien lisäksi ihmisiä, jotka eivät ole koskaan ennen ilmoittaneet havaintoja.

Kansalaistiede on tärkeää. Vain muutamista eliöryhmistä saadaan lähellekään tarpeeksi havaintoja. Kaikkein seuratuimmistakin, kuten linnuista, tieto karttuu valtaosin ahkerien harrastajien vapaaehtoistyönä. Luontokato kiihtyy ja uhkaa niin metsälajeja kuin perinnemaiseman pörriäisiä, mutta puutteellisin tiedoin on vaikea arvioida, miten Suomen eliölajeilla menee. iNaturalistin avulla kuka tahansa voi lähteä mukaan luontotiedon kartuttamiseen. Tietoa tarvitaan nyt kipeämmin kuin koskaan. *

Matarakiitäjän toukan määrittäminen oli iNaturalistille helppo nakki.

Myös pyjamaluteiden lajinmääritys kävi sovellukselta vaivatta.

nuorten luonto

23

200

ILMASTOKIRJETTÄ EDUSKUNTAAN KAMPANJAKOORDINAATTORIN PÄIVÄKIRJA teksti emma sairanen | kuvitus ina rosberg

Luonto-Liiton ilmastoryhmän 200 ilmastokirjettä eduskuntaan -kampanja kannusti ihmisiä vauvasta vaariin lähettämään kantaa ottavia ilmastokirjeitä kansanedustajille toukokuussa 2020.

24

nuorten luonto

K

eväällä 2019 Korvaamatonilmastovaalit kampanjan jälkimainingeissa saan idean kirjekampanjasta: mitä jos kaikille kansanedustajille lähetettäisiin eduskuntakauden alkajaisiksi henkilökohtaiset muistutukset ilmastotoimien kiireellisyydestä?

Idea ei kuitenkaan saa keväällä tuulta alleen vaan jää hautumaan takataskuun, kunnes alkuvuonna 2020 ilmastoryhmältä pyydetään työpajaa Luonto-Liiton Kevätpäiville. Tällä kertaa innostusta kirjekampanjalle onneksi löytyy!

Pökköä pesään Kampanja lähtee kunnolla rullaamaan Greenpeacen koulutusviikonloppuna maaliskuussa, jossa saan vinkkejä käytännön toteutukseen. Kampanja alkaa myös konkretisoitua, kun saan kontaktin Virpi Mikkoseen ja Juuso Volttiin, joiden kanssa alamme suunnittelemaan kampanjasivua. Ensimmäistä kertaa olen ihan liekeissä – olen aikuisten oikeasti toteuttamassa ilmastokampanjaa!

Visuaalinen ilme rakentuu Ina Rosberg taiteilee mielettömät kuvitukset kampanjalle huhtikuun alussa.

Kampanjasivun rakentaminen voi nyt todenteolla alkaa! Sillä aikaa kun Virpi koodaa verkkosivuja, alan itse luomaan visuaalista ilmettä somekanavia varten.

Visuaalinen suunnittelu on minulle täysin uutta. Ensimmäiset yritykset luoda visuaalista ilmettä ovatkin suoraan sanottuna hirveitä, vaikka olen aikanaan niistäkin ylpeä.

Kampanjatiimi ja viestintäkanavat pystyyn Saan kampanjatiimiin ilmastoryhmästä energisen joukon tekijöitä, kun Henna Kurki, Veera Mononen, Enja Seppänen ja Veikko Turunen liittyvät mukaan.

Huhtikuussa saamme kotisivut ja somekanavat pystyyn. Veera ja Henna ottavat Instagramin haltuun, ja itse lupaan huolehtia muusta – olemme valmiita kampanjan alkuun!

Lähtölaukaus Kampanja käynnistyy toukokuun alussa aktiivisella sometuksella. Seuraa kampanjan kutkuttavin aika: ensimmäiset ilmoittautumiset saapuvat ja ensimmäiset kirjeet postitetaan. Yksi ensimmäisistä julkaisuistamme on ote Enjan kirjeestä, jonka toivomme inspiroivan muitakin tarttumaan kynään: ”Moni nuori taistelee toiveikkuuden ja pelon välillä, ja täs-

sä taistelussa päättäjien viesteillä on valtava vaikutus.”

Some soi 15.5. onnistun järjestämään somepulssin, jonka aika some suorastaan sykkii kampanjaviestejä. Toinen iso viestintäpuserruksemme jokapäiväisten julkaisujen lisäksi on Instagram-live. Instagramliven pitäminen on sekin asia, jota en ole koskaan aiemmin tehnyt, mutta onneksi voimme ihmetellä asiaa yhdessä Hennan ja Enjan kanssa!

Livessä Hanna Aho (Suomen luonnonsuojeluliitto) ja Niina Ratilainen (Allianssi) kannustavat kirjeiden olevan henkilökohtainen, ja siksi potentiaalisesti todella vaikuttava, tapa ottaa yhteyttä päättäjiin.

Puolivälipysäkki Ollaan kampanjan puolivälissä, ja kirjeitä on lähtenyt eduskuntaan 82! On ollut upeaa lukea otteita ihmisten kirjeistä, ja olen äärettömän ylpeä kaikkien kampanjoitsijoiden panoksesta. Ylpeyden ja innostuksen keskellä jokapäiväinen sometus alkaa kuitenkin väsyttää. Käyn monta kertaa päivässä kommentoimassa ja tykkäämässä julkaisuistamme, sekä seuraamassa kuinka paljon huomiota julkaisut saavat. Somessa nuokkuminen nuorten luonto

25

Ilmastoryhmän tuleviin tempauksiin pääsee mukaan laittamalla viestiä somessa tai suoraan ilmastoryhma@luontoliitto.fi

ei tuota onnen vaan pikemminkin yksinäisyyden tunteita.

Kirjeiden rustausta Itse lähetän kampanjan aikana kaksi kirjettä eduskuntaan. Ensimmäinen menee vasemmiston Merja Kyllöselle ja toinen kokoomuksen Heikki Vestmanille. Kirjeiden kirjoittaminen on paitsi haastavaa, myös hauskaa ja luovaa. Instagramlivessä lupaan kirjoittaa vielä kolmannen kirjeen jollekulle ilmastoänkyrälle, mutta lopulta kampanja vie liikaa voimia ja kolmas kirje jää kirjoittamatta. Ehkä kuitenkin vielä joku päivä tartun uudestaan kynään!

Aika hengähtää Kesäkuu saapuu ja kampanja on vihdoin ohi. Olen äärimmäisen ylpeä jokaisesta kirjoittajasta ja jokaisesta 160 ilmastokirjeestä, jotka on lähetetty eduskuntaan. Ylpeyden ja onnistumisen keskellä olen myös äärettömän väsynyt. Tuntuu siltä, että ensimmäistä kertaa kuukauteen voin jättää somen avaamatta ja hengitellä rauhassa.

Kampanjan koordinointi on vienyt voimia, mutta antanut kasoittain vastinetta. Kampanjaan lähtie ssä olin täysin noviisi visuaalisessa suunnittelussa, mutta nyt Canva on tuttu työkalu. Ennen kampanjaa en ollut ikinä vetänyt Instagram-liveä, kirjoittanut kampanjatekstejä, suunnitellut verkkosivuja saati sitten koordinoinut kampanjaa, mutta nyt kaikesta on kokemusta.

Kolme tärkeintä oppiani kampanjan koordinoinnista: 1. Älä ikinä vähättele suunnittelun tärkeyttä, koska hyvä suunnitel-

ma pelastaa monelta stressitekijältä myöhemmin.

2. Yhdessä tekeminen on kampanjoinnin parasta antia, ja siksi tiimin

tapaamisista ja kuulumisten vaihdosta ei saa tinkiä.

3. Mikään kampanja ei synny ilman ihmisiä ja heidän erilaisia taito-

jaan. Kontakteja voi löytyä omasta lähipiiristä, tuttujen kautta tai ihan sattumalta – silmät ja korvat kannattaa pitää avoimina. Ei myöskään pidä rajoittua muiden taitoihin vaan miettiä, mitä voi itse opetella.

Jos kampanjointi kiinnostaa, suosittelen Changemakerin vaikuttamiskoulutuksia. Valtavan paljon voimia teidän omiin kampanjoihin ja muihin vaikuttamisprojekteihin!

Emma

Tutustu kampanjaan: 200ilmastokirjetta.fi IG: @200ilmastokirjetta

26

Kirjoittaja toimi 200 ilmastokirjettä eduskuntaan -kampanjan koordinaattorina ja on nykyään nuorten ilmastodelegaatti.

nuorten luonto

LUONTOPOLULLA teksti milla aalto kuvat antti salovaara ja aino huotari

SYYSMYRSKYRETKI Kun löytää kalenterista sopivan ajankohdan yön yli retkelle lähtemiseen, silloin kannattaa lähteä.

(Viisas ottaa kuitenkin sääennusteen huomioon.)

R

etkiseurueemme suuntaa Teijon kansallispuistoon patikoimaan kahdeksankilometristä Sahajärven kierrosta. Mitä leppoisimmasta syyssäästä huolimatta parkkipaikka on saapuessamme tyhjillään – olemmehan liikkeellä keskellä arkiviikkoa. Olemme onnekkaita, kun löysimme aikaa pieneen irtiottoon ja voimme toteuttaa spontaanin patikkaretken.

Rinkkoihin on pakattu telttailuvarusteet. Aikomuksenamme on leiriytyä kierroksen lopulla yöpymään ja lähteä kotiin seuraavana päivänä.

Kun eilen illalla varusteita pakatessamme vilkaisimme sääennustetta, se lupaili huomiselle vähän tuulista ja sateista, mutta emme huoli siitä nyt. Tänään on tyyntä ja aurinkoista ja patikoinnin aika. nuorten luonto

27

Arkipäivä näkyy poluillakin. Muita retkeilijöitä ei tule vastaan, ja merkitylläkin reitillä kulkiessa voimme kokea olevamme hieman etäällä muusta maailmasta. Ihmisten sijaan kohtaamme metsän eläimiä. Heti retken alussa Laviakalliolle kiivetessämme säikäytämme epähuomiossa lentoon kaksi metsoa.

Säikähdämme vähän itsekin, kun kookkaat mustat linnut rymistelevät siivilleen näreiköstä. Parvi metsätiaisia ääntelee pirteästi taustalla.

Sienestysonnea ja uusia maisemia Eletään syksyn parasta sieniaikaa, ja viime päivien sateet ovat saaneet koko joukon sieniä nousemaan pintaan. Saamme kerättyä melkoisen saaliin herkkuja mukaamme poikkeamatta ollenkaan reitiltä. Kun suositulla retkeilyreitillä löytää ruokasieniä suoraan polun varrelta tai jopa keskeltä sitä, ei voi olla ihmettelemättä, miksei kukaan muu ole ottanut niitä ensin.

Sahajärven kierros sisältää mukavan vaihtelevia maastoja. Kuljetaan pehmeällä metsänpohjalla vuoroin kuusten, vuoroin mäntyjen alla. Noustaan avokallioille. Ohitetaan yksi suurempi suo ja edetään pari pätkää pitkoksilla. Puiden takaa välkähtelee välillä järvimaisemaa, jota pääsee myös katselemaan kukkuloilta.

Reitin varrelle osuu kuitenkin myös entistä talousmetsää, josta osa on hakattu vain muutamia vuosia sitten, juuri ennen Teijon kansallispuiston perustamista. Emme ole aiemmin kulkeneet Nenustannummelta etelään vievää reittiosuutta, joten näemme ensimmäistä kertaa tasaisen tylsän istutusmännikkömaiseman – joka onneksi tarjoilee kuitenkin myös hyviä sienilöytöjä – ja rämmimme risukkoisen taimikon läpi.

Reitin lopulla kuljetaan myös pätkän matkaa hakkuuaukon laitaa, mutta ennen sitä on aika kiivetä vielä yhdelle kukkulalle katselemaan maisemia.

Laskemme rinkat selästä ja istumme kallion laelle. Korkealta näkee metsän yli. Aurinko on laskemassa ja pilvenhaituvat muuttumassa oranssin sävyisiksi. Kun olemme aivan hiljaa, kuulemme kaukaa punatulkkujen rauhallista, tunnelmallista viheltelyä, joka tuo mieleen jo pian koittavan talven. Korppi lentää ronkkuen ohi. Alhaalta metsästä kaikuu myös palokärjen kolkko huuto. Muuten on aivan ihastuttavan hiljaista.

28

nuorten luonto

Köysilossilla saareen Kalliolta laskeudumme sammaleisen kivikon reunustamaa polkua hakkuuaukon reunaan. Enää ei ole pitkä matka yöpymispaikalle. Iltakin jo hiljalleen hämärtyy. Olemme menossa yöksi Kalasuntin laavulle. Se sijaitsee saaressa, jonne kuljetaan köysilossilla.

Lossirantaan saapuessamme havaitsemme Sahajärven veden olevan yli metrin normaalia matalammalla. Lossi ei kellu laiturin päässä, vaan lojuu paljastuneella pohjahiekalla – vastarannalla. Köyttä saa riuhtoa oikein kunnolla ennen kuin lossi irtoaa hiekalta ja lähtee liikkeelle. Vedämme sen niin lähel-

le kuin pystymme ennen kuin se karahtaa pohjaan. Simpukankuoret raksuvat jalkojen alla, kun kävelemme kuivaa järvenpohjaa pitkin lossin luokse.

Hikisen ja vedenpärskeisen lossimatkan jälkeen haistamme laavulta leijailevan leirinuotion tuoksun. Emme olekaan ainoat Kalasuntilla tänä iltana. Laavulla on pieni retkeilijäseurue, joka aikoo myös jäädä yöksi. Istumme yhteiselle iltanuotiolle kokkailemaan päivällistä.

Toinen seurue majoittuu laavuun, ja me pystytämme telttamme vähän matkan päähän rannan tuntumaan.

Yö pimenee. Punertava täysikuu kohoaa esiin metsän takaa. Kuljen vesira-

ja harmaana. Puuskainen tuuli lennättää lehtiä ja tekee pieniä aaltoja järven pintaan. Mekin pakkaamme tavaramme ja kokkaamme aamiaisen reippaasti. On viisasta poistua myrskyn tieltä.

Hörppiessämme aamukahvia laavulla saamme seuraksemme punarinnan.

Se kiertelee laavun ympäristöä, pyrähtää välillä aivan lähellemme ja tuijottaa meitä. Pienen linnun reippaassa uteliaisuudessa, sen palleroisessa olemuksessa ja suurten mustien silmien syvässä katseessa on jotain hyvin kaunista ja hellyttävää. Tässä kohtaamisessa on mukana myös haikeutta, sillä pian punarinnatkin lähtevät muutolle ja palaavat vasta huhtikuussa.

Pakoon myrskyä

jaan katselemaan tyyntä hiljaista järvimaisemaa, joka kylpee kirkkaassa kuunvalossa. Valo ja tunnelma tuovat mieleen Hjalmar Munsterhjelmin Metsälampi kuutamossa -maalauksen, joka on mielestäni yksi maailman hienoimmista taideteoksista. Hetki öisen järven rannassa täysikuun valaiseman maiseman äärellä on pakahduttavan kaunis.

Tuuli nousee Nukun levottomasti. Ensin minulla on liian kuuma ja joudun vähentämään vaatetta. Sitten pitää lähteä huussiin. Aamuyöllä herään, kun tuuli alkaa humista puissa ja lepattaa teltan liepeissä. Telttakaveri-

kin on hereillä. Hän herättelee kännykkänsä katsoakseen uudestaan sääennustetta – kappas, huomiselle onkin annettu aika totinen kovan tuulen varoitus.

Ilmenee, että rannikolle on saapumassa aamulla syysmyrsky, joten on parempi herätä varhain ja lähteä kotimatkalle ennen kuin metsässä liikkuminen alkaa käydä vaaralliseksi. Torkun kuuteen asti kuunnellen yltyvää tuulta. Kun kömmin aamuhämärällä ulos teltasta, huomaan laavuseurueen olevan jo pakkailemassa tavaroitaan. Vilkutan heipat heidän lähtiessään.

Taivas on niin pilvinen, ettei auringonnousua näy. Aamu koittaa synkkänä

Matkaa takaisin parkkipaikalle on jäljellä vain noin kilometrin verran, mutta se sisältää vielä toisen köysilossimatkan.

Pelkään olla metsässä ja vesillä kovalla tuulella, joten minun on koottava sisukkuuteni saadakseni itseni pienen lossin kyytiin aaltoilevalle järvelle ja kävelemään huojuvan ja kohisevan metsän läpi.

Lossia vastarannalta saareen päin nykiessä meinaa iskeä epätoivo, sillä tuuli tempoo vastaan ja tekee vetämisestä tuskastuttavan hidasta ja raskasta.

Yritämme kehitellä vaihtoehtoisia tapoja köyden kiskomiseen – josko se kävisi helpommin vaikkapa laiturin alapuolelta käsin. Kohellamme ja nauramme. Pitkän vetourakan jälkeen pääsemme nousemaan lossin kyytiin, ja onneksi sen liikuttaminen eteenpäin vesillä onkin paljon helpompaa.

Sadetta alkaa ripsiä. Metsä kohisee, natisee ja huokailee ympärillämme, kun kiirehdimme viimeistä etappia autolle.

Pelkään, että jokin puu pian kaatuu päällemme, mutta onneksi yhtään kovempaa tuulenpuuskaa ei osu kohdalle ennen kuin parkkipaikka jo ilmestyy esiin.

Heitämme rinkat takaluukkuun, kuoriudumme ulos sadetakeista ja lastaudumme nopeasti autoon. Juuri kun olemme saaneet ovet kiinni, sade ja tuuli voimistuvat hurjasti. Isoja sadepisaroita ryöppyää vasten ikkunoita.

Syksyinen patikkaretkemme sienisaaliineen ja telttayöpymisineen on ollut mitä mainioin, mutta olen kiitollinen myös siitä, että se päättyy. Voimme tarkkailla luonnonvoimien myllerrystä sateen- ja tuulensuojasta, emmekä enää ole metsässä kuljeksimassa, kun myrsky voimistuu. * nuorten luonto

29

TURVE KUULUU SUOHON Turpeenpoltosta luopuminen saattaa olla helpoin ilmastoteko, jonka Suomi voisi tällä hetkellä tehdä. Irti turpeesta -kansalaisaloitekampanja pyrkii turpeen energiakäytön kieltämiseen lailla. teksti milla aalto kuvat antti salovaara ja aino huotari

V

aikka turve-energialla tuotetaan vain 4–7 prosenttia Suomen energiasta, se aiheuttaa 12–15 prosenttia Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Turve-energian vuotuiset päästöt Suomessa ovat yhtä suuret kuin henkilöautoliikenteen. Lisäksi turpeen kaivuusta syntyy päästöjä maankäyttösektorilla. Toisin kuin turpeen energiakäytön lobbaajat usein väittävät, turvetta ei voida pitää uusiutuvana energianlähteenä vaan ilmastovaikutukset vastaavat fossiilisia polttoaineita. Turpeen polttaminen saastuttaa jopa enemmän kuin kivihiilen.

Eroon turpeenpoltosta Turpeenpolton lopettamista on vaadittu jo vuosia, mutta toisin kuin muuta fossiilista energiaa, Suomi ei ole ollut valmis vähentämään turpeen energiakäyttöä.

Turve-energiaa on puolusteltu vedoten muun muassa huoltovarmuuteen, turveteollisuuden työllisyysvaikutuksiin sekä siirtymän vaivalloisuuteen. Turpeelle on kuitenkin olemassa vaihtoehtoja.

30

nuorten luonto

– Turpeesta voidaan siirtyä hyödyntämään erityisesti polttoon perustumattomia uusiutuvia, kuten lämpöpumppuja, aurinkoa, tuulta, syvälämpöä, geotermistä energiaa ja energiansäästöä. Myös biokaasu ja kestävyyskriteerit täyttävä biomassa kuten puru ja kuori tulevat kyseeseen, kertoo suojeluasiantuntija Hanna Aho Suomen luonnonsuojeluliitosta.

Tällä erää turve-energian hintaa ohjataan verotuella, joka ylläpitää keinotekoisesti sen taloudellista kilpailukykyä.

Muita fossiilisia energianlähteitä rokotetaan hiilidioksidiverolla, mutta kivihiiltäkin pahemmin saastuttavaa turveenergiaa vero ei koske. Jos verotuesta luovuttaisiin, turpeenpoltto ei olisi enää taloudellisesti kannattavaa.

– Turpeenpolton lopettamiseen tarvitaan sekä hintaohjausta että turpeenpolton kieltävä laki. Laki toisi perälaudan eli varmuuden siitä, että turpeenpoltto päättyy, Aho sanoo.

Siirtymävaiheessa energiayhtiöitä voitaisiin tukea investoinneissa korvaaviin energiamuotoihin. Ettei turpeesta luopumista tehtäisi kuitenkaan metsien hiilinielujen kustannuksella, tulisi

ohessa huomioida myös metsäbiomassan energiakäytön verotus.

Suoluonnon suojeluntarve Suomen suoluontotyypeistä jopa 54 prosenttia on arvioitu uhanalaisiksi ja 20 prosenttia silmälläpidettäviksi. Soiden eliölajeista noin 200 on uhanalaisia.

Uhanalaistumisen syistä merkittävimpiä ovat soiden ojittaminen ja turpeenotto.

Turvetuotannolla on katastrofaaliset vaikutukset suoluontoon. Kun turpeenotto aloitetaan, suon eliöyhteisö tuhoutuu täysin. Suo kuivataan ojittamalla ja sen kasvillisuuskerros poistetaan. Kasvit eivät pääse kasvamaan takaisin turvetuotantoalueelle ennen kuin turpeen kaivaminen lopetetaan. Turpeenoton päätyttyä kasvillisuus alkaa palautua, mutta hyvin hitaasti, sillä maan siemenpankki ja suolle tyypillinen vesitalous on menetetty. Koska turvekerros ja lajisto ovat muodostuneet tuhansien vuosien aikana, suo ei turpeen kaivuun jälkeen palaa koskaan ennalleen.

Turpeenkaivuu heikentää myös ympäröivän luonnon tilaa. Ojitus samentaa ja rehevöittää vesistöjä. Luonnontilaiset

nuorten luonto

31

suot tasaavat vesistöjen tulvimista, joten soiden ojittaminen pahentaa tulvahuippuja. Myös pohjaveden laatu voi turvetuotannon myötä paikallisesti heiketä.

Suomen soista 13 prosenttia on suojeltu, mutta suojelualueista valtaosa sijaitsee Pohjois-Suomessa. Eteläisemmän Suomen soista on suojeltu vain 3,2 prosenttia. Suomella riittää vielä työnsarkaa soiden suojelutavoitteiden saavuttamisessa.

– Viimeistään vuoteen 2030 mennessä on saavutettava kansainvälisten sopimusten mukainen 17 prosentin suojelutavoite myös suoelinympäristöjen osalta.

Suojelutavoitetta tulee nostaa kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti, joista neuvotellaan parhaillaan. Olennaisinta on suojella viimeiset luonnontilaiset suot, ennallistaa jo heikentyneitä soita ja varmistaa suolajien ja -elinympäristöjen säilyminen, Aho sanoo.

Hyväkuntoisista, ojittamattomista soista on ihmiselle sekä suoraan että välillisesti merkittävää hyötyä niin kutsuttujen ekosysteemipalveluiden muodossa.

Suot sitovat ja varastoivat hiiltä, mikä auttaa ilmastonmuutoksen hillinnässä.

Ne suodattavat ja puhdistavat vettä sekä vähentävät tulvia. Ne tarjoavat myös marjoja, riistaa sekä virkistysmahdollisuuksia. Kun panostetaan suoluonnon tilanteen kohentamiseen, panostetaan myös ihmisten hyvinvointiin.

Suon kuokkimisesta ilmastokriisiin Suomessa soita on raivattu jo satoja vuosia sitten maatalousmaaksi, ja turvetta on nostettu kotitarvekäyttöön karjasuojien kuivikkeeksi ja energiapolttoon. Perinteinen turpeenkäyttö oli kuitenkin niin paikallista ja pienimuotoista, ettei se juuri haitannut soiden vesitaloutta.

Soita alettiin muokata laajamittaisesti 1900-luvun jälkipuolella metsäteollisuuden tarpeisiin – ojitetuista soista uskottiin tulevan tuottavia talousmetsiä.

Teollinen turpeennosto nousi nykyisiin mittasuhteisiin 1970-luvulla energiakriisin myötä, ja siitä on tullut merkittävin uhka suoluonnolle.

Turvetta käytetään energiapolton ohella edelleen muun muassa kuivikkeena sekä viljely- ja puutarhakasvien kasvualustoissa. Suomessa nostetusta turpeesta kuitenkin 90 % poltetaan energiaksi huomattavin kasvihuonekaasupäästöin. Suomen soista jo noin 110 000 hehtaaria on valjastettu turvetuotantoon.

32

nuorten luonto

Suomen Ilmastopaneelin mukaan maamme pitäisi saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä, jotta pysyisimme mukana tavoitteessa pysäyttää ilmaston lämpeneminen kriittiseen 1,5 asteeseen. Tämä tarkoittaa, että päästöt pitäisi kymmenen vuoden sisällä leikata sellaiselle tasolle, että hiilidioksidia vapautuu ilmakehään saman verran kuin sitä sitoutuu esimerkiksi metsiin ja soihin. Turpeenpoltosta luopuminen olisi yksi kustannustehokas ja suhteellisen yksinkertainen keino päästöjen vähentämiseen.

Hanna Aho muistuttaa, että ilman kunnon ohjauskeinoja turvetta voitaisiin polttaa vielä 2040- ja 2050-luvuillakin ja Suomen olisi vaikeaa tai jopa mahdotonta saavuttaa edes nykyistä tavoitettaan hiilineutraaliudesta vuoteen 2035 mennessä.

– Jos Suomen kaltainen vauras ja koulutettu maa ei tee osaansa kuumenemisen rajaamiseksi 1,5 asteeseen, olemme todella vaikeuksissa. Tällä hetkellä uutiset ilmaston kuumenemisen etenemisestä ovat todella huolestuttavia, sillä ennätykselliset maastopalot riehuvat Kaliforniassa ja Grönlanti sulaa, Aho sanoo.

Kampanjointia ja kansalaisvaikuttamista Suomen luonnonsuojeluliitto aloitti laajan yhteistyöverkostonsa kanssa Irti turpeesta -kampanjan elokuussa. Tavoitteena on saada kasaan 50 000 allekirjoitusta kansalaisaloitteeseen turpeenpolton kieltämiseksi lailla. Valtakunnalliseen kampanjaan liittyvää toimintaa järjestetään ympäri Suomen.

– Korona vaikuttaa tietenkin siihen, miten voimme kampanjoida, eli katukampanjointi on pienemmässä roolissa, kuin muussa tilanteessa olisi. Koronarajoitukset huomioiden kampanja on kuitenkin näkynyt esimerkiksi Suomen luonnon puolesta -mielenilmauksessa, joita nähtiin noin kymmenellä paikkakunnalla syyskuun alussa, Aho kertoo.

Kampanjatyötä tehdään myös niin perinteisen median kuin sosiaalisen mediankin välityksellä. Aho painottaa, että kuka tahansa voi auttaa kampanjan viestin levittämisessä.

– Kerro kansalaisaloitteesta ystävillesi, perheellesi ja vaikka harrasteryhmällesi ja kannusta heitä allekirjoitta-

maan. Jaa tietoa sosiaalisessa mediassa tai kirjoita mielipidekirjoitus paikallislehteen. Voit myös järjestää suoretken omalla paikkakunnallasi ja kannustaa osallistujia allekirjoittamaan.

Aho arvioi, että aloitteella on realistinen mahdollisuus menestyä, sillä enemmistö suomalaisista kannattaa turpeenpolton lopettamista. Eduskunnan puolueistakin enemmistö kannattaa päättymispäivää turpeelle.

– Mikäli turpeelle ei saada selkeää päättymispäivää, ala ja ilmastotoimet jäävät epävarmuuteen. Tekeekö Suomi osansa kuumenemisen rajaamiseksi 1,5 asteeseen? Turpeen verotuksella ja uusiutuvan energian tuilla turpeen käyttöä voidaan ohjata, mutta sekin vaatii poliittista tahtoa toimia. Siispä kampanjointi on tärkeää.

Irti turpeesta -kampanjan jälkeenkin riittää tekemistä. Keväällä 2021 pidettävät kunnallisvaalit ovat hyvä tilaisuus jatkaa keskustelua. Aktiivinen kansalainen voi esimerkiksi ottaa yhteyttä kuntavaaliehdokkaisiin ja painottaa näille asian merkitystä – tai hakeutua itse ehdokkaaksi.

– Mikäli omalla paikkakunnallasi on turvevoimala, voit vaikuttaa energiayhtiöön ja sen omistajiin turpeen polton lopettamiseksi. Voit myös osallistua Luonnonsuojeluliiton piirien työhön uhattujen soiden suojelemiseksi turpeen kaivuulta, Aho vinkkaa lisää vaikuttamismahdollisuuksia. *

Allekirjoita kansalaisaloite turpeenpolton kieltämiseksi: sll.fi/irtiturpeesta Lähteitä: Suomen luonnonsuojeluliitto: Suot sll.fi/mita-me-teemme/suot SYKE: Luontotyyppien uhanalaisuus ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Luontotyypit/ Luontotyyppien_uhanalaisuus Luonnontila: Suot luonnontila.fi/fi/elinymparistot/suot/ WWF: Pariisin ilmastosopimus wwf.fi/uhat/ilmastonmuutos/pariisin-ilmastosopimus

nuorten luonto

33

Elina Huttunen (takana) ja Emmi Liinalaakso (edessä) kannustivat ihmisiä kohti turpeetonta tulevaisuutta Tuomiokirkon portailla Suomanifestin mielenilmauksessa Helsingissä syyskuun alussa.

SUOMANIFESTI – SUOMEN SOIDEN PUOLESTA

34

nuorten luonto

teksti milla aalto kuva aino huotari

Ilmastomielenosoituksiin ja ympäristöasioita koskeviin somekeskusteluihin osallistuneille Suomanifesti lienee jo tuttu sana. Pieni mutta äänekäs aktivistijoukko on pitänyt meteliä yllä ja huolehtinut, ettei soita unohdeta ilmastokeskustelussa. Mistä Suomanifestissa on kysymys? Haastattelimme Suomanifestin aktivisti Emmi Liinalaaksoa syyskuun alun mielenosoitusten järjestämiskiireiden keskellä.

suomanifesti, keitä te olette?

Olemme kansanliike, jonka tarkoitus on saada aikaan painostusta yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päättäjiin ilmastolle ja luonnolle haitallisen turpeennoston ja turpeenpolton lopettamiseksi Suomessa. Ydinryhmäämme kuuluu Emmi, Marjaana, Anni ja Mikko. milloin ja miten suomanifesti syntyi?

Me olimme tavanneet Marjaanan ja Annin kanssa vuotta aiemmin LuontoLiiton metsäryhmän tapaamisessa ja aloimme yhdessä järkkäämään tapahtumia kuten protestin Kaitasuolla ja tukiillan Amazonian sademetsien puolesta.

Meillä oli yhdessä kova halu toimia ja hauskaa yhdessä.

Sitten syksyllä 2019 kypsyi ajatus aloittaa pitkäjänteisempi ja tavoitteellisempi toiminta soiden puolesta, ja Suomanifesti syntyi Tampereella 7.10.2019.

Olimme bonganneet netistä Turvesuomisivuston, ja sen sisältö oli niin puhuttelevaa, että pyysimme sen pitäjää Mikko Neuvoa mukaan, ja hän tuli perustamiskokokoukseen Turusta. Ihan aluksi meillä oli myös Niko mukana, mutta hän jättäytyi melko pian ajanpuutteen vuoksi pois toiminnasta. mikä teitä motivoi toimimaan?

Ykkösmotivaationa on tietenkin ilmaston ja luonnon tilanne, joka vaatii nopeita ja radikaaleja toimia. Ja olemme huomanneet, että paras lääke ilmastoahdistukseen on toimia konkreettisesti yhdessä! mitä olette tähän mennessä tehneet?

Suurin ponnistuksemme on viime vuonna toteuttamamme suoprotesti. Menim-

me tilausbussilla Tampereelta Helsingin kautta Miehikkälään, keskelle pientä paikkakuntaa, suoalueelle ja protestoimme yhdessä paikallisten aktiivien kanssa alueelle suunniteltua turvetuotantoa vastaan. Tunnelma oli upea: saimme Atte Ahokkaan ja europarlamentaarikko Heidi Hautalan puhumaan, ja marssimme kulkueena pitkin metsätietä iskulauseita huutaen.

Sen lisäksi olemme osallistuneet omana blokkinamme Turun ja Tampereen ilmastomiekkareihin ja perjantaiilmastolakkoihin. Olemme järjestäneet suo- ja turveinfotilaisuuksia Tampereella ja Helsingissä, osallistuneet Maan ystävien kevätpäiville, Luonto-Liiton pikkujouluihin, Elokapinan ilmastoiltamiin, osallistuneet somekeskusteluun ja myyneet jopa pipareita Suomanifestin hyväksi keskellä keskustoria!

Koronatilanne sotki vuoden 2020 suunnitelmia, joihin kuului muun muassa tuki-ilta Tampereella Trelmun keikkapaikassa bändeineen, osallistuminen Ulkoparlamentaarinen toiminta -tapahtumaan ja Suomen Sosiaalifoorumiin.

Ne jouduttiin perumaan. mikä on seuraava suunnitelmanne?

huu Turussa ja minä Helsingissä Suomanifestin puolesta.

Miekkarin jälkeen meillä olisi (jos koronatilanne suo) tiedossa muun muassa Meidän Metsämme -liikkeen ja Kohtuusliikkeen toimijoiden järkkäämässä luonnonpuistotapahtumassa suoinfo, ja osallistumme Ulkoparlamentaarinen toiminta -tapahtumaan Helsingissä. Saatamme ehkä myös juhlistaa yksivuotispäiväämme loppuvuodesta. kerro vielä lukijoillemme, miksi on erityisen tärkeää lähteä mukaan juuri soidensuojelutoimintaan juuri nyt?

Soidensuojelu on tapa, jolla voidaan tehokkaimmin ehkäistä ilmastokriisin pahenemista ja luonnon monimuotoisuuden ehtymistä Suomen alueella. Turvetuotantoa vastustamalla on mahdollista asettaa selkeitä tavoitteita, joita kohti pyrkiä. Ilmastokriisi voi tuntua isolta möhkäleeltä, josta ei saa otetta, mutta lähtemällä mukaan vaikkapa Suomanifestiin voi tuntea mahtavan joukkovoiman ja saada tunteen siitä, että jotain on tehtävissä. Yhdessä kohti turpeetonta tulevaisuutta! *

Seuraavaksi meillä on Turpeeton tulevaisuus -miekkari perjantaina 4.9. Senaatintorilla, jonne on tulossa meidän suomanifestilaisten lisäksi puhumaan vuoden 2020 ilmastodelegaatti Emma Sairanen, SLL:n Hanna Aho ja kaksi mahtavaa ilmastoaktivistinuorta, Anton Keskinen ja Elina Huttunen. Aiomme vetää väkevän miekkarin ja tunnelman kohdilleen. Saimme myös Helsingin RoR-rumpuryhmästä (Rhythms of Resistance) rummuttajia mukaan! Meillä on myös puheenvuorot 5.9. Suomen luonnon puolesta -miekkareissa: Mikko punuorten luonto

35

SAMMAKKOPELASTAJIEN Varhain rakennettu luontosuhde kestää läpi elämän ja pitää yllä terveyttä. Lähdimme 8- ja 11-vuotiaan Touko ja Viljami Tammisen kanssa retkelle Itä-Helsingin metsiin.

MATKASSA

–I

hminen on osa luontoa, Viljami Tamminen, 8, määrittelee luontosuhdettaan kotonaan Helsingin Laajasalossa.

– Joo, koska ihminen on käytännössä eläin, hänen veljensä Touko Tamminen, 11, täydentää määritelmää. Veljekset ovat lupautuneet esittelemään lähiluonnossa sijaitsevia lempipaikkojaan.

Nuorena rakennettu luontosuhde kantaa läpi elämän, luonnon terveysvaikutuksiin perehtynyt biologi Adela Pajunen kertoo. Hän on kirjoittanut kirjan Terveysmetsä.

– Elämän varhaisvaiheessa luonnon vaikutus on erityisen vahva ja syvä.

Maailman arvostetuimpiin tiedemiehiin kuuluva ekologi Edward O. Wilson on puhunut biofiliasta eli kirjaimellisesti elämänrakkaudesta, mikä tarkoittaa vetoa kaikkea elävää kohtaan. Hänen mukaansa meillä kaikilla on biofilia sisäsyntyisesti, mutta se täytyy aktivoida lapsuudessa tai se voi jäädä uinumaan.

36

nuorten luonto

Aktivointi edellyttää kahta asiaa: luontokäyntejä varhaisella iällä ja niihin muiden tukea.

Metsässä tulee pirteäksi Siis lenkkarit jalkaan, kotiovesta ulos ja tien yli – keskelle syksyistä metsää. Viljami ja Touko Tammisen isä Jari Tamminen kertoo, että veljekset ovat käyneet lähimetsässä aina. Se on heidän lempipaikkojaan.

Tammisen veljekset kulkevat polkuja pitkin tottuneesti ja esittelevät nähtävyyksiä: seikkailukallio, puuhun laudoista naulatut tikkaat, hyvä marjapaikka.

Pieni suo on nimetty Yoda-suoksi, koska hämyinen tunnelma tuo mieleen Star Warsista tutun, kurttuisen jediritarin asuinpaikan.

– Olemme keränneet karpaloita Vikkullan suolta tädin ja mummin kanssa, veljekset kertovat.

He kertovat keränneensä myös mustikoita yhteensä 11 litraa kesän aikana.

Mikä luonnossa on hauskinta?

– Liikkuminen ja kiipeily, Touko Tamminen sanoo.

teksti ja kuvat kukka-maria ahokas

– Tulee pirteä olo, kun on käynyt metsässä. Luonnossa ei tarvitse koneita siihen että voi tehdä hauskoja asioita, Viljami Tamminen lisää.

Koneet, etenkin älypuhelimet, vievät ajankäyttötutkimusten mukaan yhä suuremman osan lasten huomiosta vapaa-ajalla. Yhä useampi lapsi ja nuori valitsee sisätiloihin jäämisen ulkoilun sijasta. Meneillään on sukupolvien välinen muutos: ympäristöministeriön selvityksen mukaan alle 25-vuotiaista 14 prosenttia kertoo marjastamisen ja sienestämisen lempiharrastuksekseen. Yli 65-vuotiailla luku on 40 prosenttia.

– Suomessa lähiluontoa on tarjolla hyvin kaupungeissakin ja ihmisten retkeilyaktiivisuus kasvaa koko ajan, jos sitä mitataan esimerkiksi kansallispuistokäynteinä, Pajunen sanoo.

– Ruudun lumo on kuitenkin voimakas. Lasten ajasta kilpailee myös entistä suurempi joukko harrastuksia. Suuri vaikutus on silläkin, että lasten omatoimisen liikkumisen reviiri on tutkitusti kaventunut huomattavasti. Vanhemmat eivät enää uskalla samoissa määrin sallia lasten heilua omilla seikkailuillaan

nuorten luonto

37

kuin mitä he itse tekivät omassa lapsuudessaan. Tässä on kyse ajattelutavan muutoksesta, vaikka elämä ei sinällään ole tilastollisesti muuttunut vaarallisemmaksi, Pajunen sanoo.

Väsyttääkö? Saatat kärsiä luontovajeesta Kirjailija Richard Louv on kehittänyt käsitteen luontovajehäiriö (nature-deficit disorder) kuvatessaan amerikkalaisten lasten elämäntyylin muuttumista. Yhdysvalloissa lapset viettävät ulkona luonnossa aiempaa vähemmän aikaa, mikä johtaa moniin terveysongelmiin. Esimerkiksi allergiat ja astma ovat yleistyneet teollistuneissa maissa.

Selitys piilee mikrobeissa. Maaperän mikrobit, esimerkiksi alkueläimet, bakteerit, levät ja hiivat, ovat ihmiselle hyödyllisiä. Kun elimistö altistuu niille, puolustusjärjestelmä saa sopivaa harjoitusta. Tämä suojaa astmalta ja allergioilta myöhemmällä iällä.

– Ihmiselimistön mikrobisto, joka on monella tapaa yhteydessä terveyteen, rakentuu ratkaisevalla tavalla varhaisessa lapsuudessa. Tässä suhteessa olisi tarpeen viedä jo alle yksivuotiaita vauvoja metsään. Kaikenlainen kontakti luon38

nuorten luonto

toon on hyväksi mikrobien saamisen kannalta: haistelu, maistelu, koskettaminen, hengittely. Metsä on ylivoimainen mikrobien saannin kannalta verrattuna puistoon. Kun grammassa puistosoraa on kymmenisen tuhatta mikrobia, metsämaagrammassa on muutama miljardi!

Adela Pajunen sanoo.

Suomalaiset yhdistävätkin luonnon käsitteen nimenomaan metsään. Se on ymmärrettävää, sillä lähimpään metsään on suomalaisen ihmisen kotiovelta matkaa keskimäärin 700 metriä.

Moneen maailman maahan verrattuna Suomessa on erityisen helppo paikata luontovajetta.

Sammakko kiipelissä Varhaiset luontokokemukset luovat pohjaa ympäristöystävälliselle elämäntavalle.

Pajusen mukaan läheinen suhde luontoon johtaa siihen, että sitä tekee mieli myös vaalia. Touko ja Viljami Tamminen kertovat esimerkin.

– Vartiosaaressa sammakko oli jäänyt jumiin hiidenkirnuun eli jääkauden aikaiseen putkeen joka oli täyttynyt vedellä. Se ei päässyt sieltä pois, joten viritimme kirsikkarasiasta ja kepistä haavin, jolla pelastimme sammakon. Siitä

tuli hyvä fiilis. Mutta sen jälkeen meitä kutsuttiin lempinimellä sammakkopelastajat, he hekottavat kertoessaan menneestä kesästä.

Heillä on myös laajemman mittakaavan näkemys siitä, mitä ihminen voisi tehdä luonnon hyväksi.

– Puiden kasvattaminen ja kasvien istuttaminen ovat sellaisia keinoja, Touko Tamminen sanoo. Hänen veljensä lisää: – Pitää vähentää lihansyöntiä ja saastuttamista. *

ONKO LUONTO

AVOIN KAIKILLE?

Luonto on olennainen osa monien ihmisten vapaa-ajanviettoa.

Retkelle pääseminen ei kuitenkaan ole kaikille itsestäänselvyys. teksti salla rajala ı kuvitus maria leskinen

nuorten luonto

39

L

uonnossa on lupa levähtää.

Se antaa mahdollisuuden rentoutua ja paikan paeta kiireen täyttämää arkea. Koronaviruspandemian aiheuttaman poikkeustilanteen aikana monen luontosuhde on syventynyt. Metsä ei ole mennyt muiden paikkojen tapaan kiinni, ja luonnossa on helppo pitää turvavälejä.

Luonnosta nauttiminen tapahtuu kuitenkin eri tavoin, henkilöstä riippuen. Suomessa on arviolta miljoona ihmistä, jotka tarvitsevat apua tai soveltamista liikkumiseensa jonkin sairauden tai vamman takia. Esteettömästä retkeilystä tulee usein mieleen pyörätuolilla kuljettavat leveät pitkospuureitit, mutta esteettömyyttä on myös muunlaista.

Monia vammoja ei voi päällepäin nähdä, mutta silti esimerkiksi sydänsairaat, mielenterveyskuntoutujat, astmaatikot ja vain lyhyitä pätkiä kävelevät henkilöt on otettava huomioon esteettömien reittien suunnittelussa.

jonka avulla pystyy seuraamaan muuta ryhmää. Hampf kuitenkin kertoo, ettei sopivia oppaita metsässä liikkumiseen ole kovin montaa. Usein esteettömyyttä tarvitsevat eivät ymmärrettävästi uskalla retkeillä yksin, joten oppaille olisi todellakin tarvetta.

Esteettömästi partiossa

Reiteille tarkat kriteerit

13-vuotias Ronja Hampf on yksi suomen harvoista täysin näkövammaisista partiolaisista. Hampf on harrastanut partiota neljän vuoden ajan Töölön tähystäjissä ja retkeilee perheensä, sekä koiriensa kanssa runsaasti. Töölön tähystäjät on tavallinen lippukunta, mutta aisti-, liikunta- ja kehitysvammaisille on olemassa myös sisupartiotoimintaa, jossa esimerkiksi partio-ohjelmaa sovelletaan partiolaisten tarpeiden mukaan ja ohjaajia on enemmän kuin muissa ryhmissä.

Hampfin partioharrastus sai alkunsa jo entuudestaan tutun johtajan ottaessa yhteyttä. Johtaja toimii Hampfin apuna partioretkillä esimerkiksi siten, että hän käyttää nilkkakulkusia, joiden äänen perusteella Hampf tietää johtajan sijainnin. Retkillä partioryhmän apuna toimii myös metsäopastaja sekä rinkkojen lantiovyölle kiinnitettävä pitkä hihna,

Hyväksi esteettömäksi reitiksi Hampf kuvailee leveää, pyörätuolillakin kuljettavaa reittiä. Häntä itseään ei pieni epätasaisuus haittaa, joskin varsinainen kinttupolku on vaikea kuljettava.

Esteettömillä reiteillä tulisi ottaa huomioon myös oksat ja risut, jotka saattavat osua retkeilijää kasvoihin. Invalidiliiton ohjeistuksien mukaan esteettömän puupintaisen polun pitäisi olla vähintään 1,2 metriä, ohituspaikoilla 1,8 metriä leveä ja kääntöpaikoilla pyörähdysympyrän säteen tulisi olla 2,5 metrin mittainen. Myös levähdyspaikkoja tulisi olla tasaisesti saatavilla.

40

nuorten luonto

Esteettömyys koskee myös tietoa Esteettömyys on moniulotteinen käsite, johon liittyy myös esteettömyydestä tiedottaminen. Esteetön reitti ei ole esteetön, jos sitä kaipaavat eivät reittiä löydä.

Liisa Uski, 25-vuotias sisukas retkeilijä ja luontokuvaaja toivoo, että esteettömiä reittejä olisi myös eritasoisia ja että esteettömistä reiteistä löytyisi helpommin tietoa. Uski nauttii itsensä haastamisesta ja viihtyy liikuntarajoitteestaan huolimatta myös pitkillä, haasteellisemmilla reiteillä. Liikkuessaan hän käyttää rollaattoria, metsässä usein kyynärsauvoja.

Useimmiten esteettömät reitit kohdistuvat vain yksittäiseen kohteeseen ja reitit ovat usein melko lyhyitä, jopa tylsiä.

Uski toivookin esimerkiksi Nuuksioon haasteellisempaa ja metsäisempää reittiä nykyisen esteettömän reitin rinnalle.

Hampf puolestaan mainitsee kokemuksestaan, jossa Saana-tunturilla esteettömäksi mainostettu reitti oli hankalasti löydettävissä. Reitin alkupäässä oli myös kiviä ja portaat. Tällaisiin epäkohtiin saattaa monen esteetöntä reittiä tarvitsevan henkilön luontoretki tyssätä täysin.

Tasavertaisena muiden joukossa Uski ja Hampf ovat kummatkin kokeneet muiden retkeilijöiden suhtautuneen heihin hyvin, tosin liika huolehtiminen ja perään tuijottaminen saattaa ärsyttää.

Hampf toivoo kaikkien huolehtivan tavaroidensa säilytyksestä nuotio- ja telt-

tailupaikoilla. Esimerkiksi partioretkillä Hampf saattaa johtajansa kanssa harjoitella vessareitin, ja jos reitille yhtäkkiä ilmestyykin jonkun makuualusta, voinee arvata, ettei kyseessä ole mieluinen yllätys.

Luonto kuuluu kaikille Pääosin kummankin kokemukset esteettömästä retkeilystä ovat kuitenkin hyviä. Hampf kannustaa kaikkia vähänkin kiinnostuneita lähtemään mukaan partioon. Partio on antanut hänelle runsaasti itseluottamusta ja rohkeutta liikkua luonnossa sekä toiminut hänelle ikään kuin opettajana.

Uski toivoo muidenkin muistavan, että vaikka kävely olisikin hankalampaa tai tarvitsisi pyörätuolia, kannattaa

silti olla rohkea ja tehdä asioita, joista nauttii. Hänelle, kuten varmasti monelle muullekin, luonto tuo vapautta arjen askareisiin. Luonto kuuluu meille kaikille, ja jokaisen tulisi saada nauttia siitä omasta liikuntakyvystään huolimatta. *

Lue lisää: Esteettömyys luontokohteilla: luontoon.fi/esteeton Luontoliikunta: invalidiliitto.fi/esteettomyysulkoalue/luontoliikunta Vinkkilista erilaisten retkeilijöiden huomioimiseen: julkaisut.metsa.fi/assets/pdf/lp/ Muut/rohkeasti-luontoon-vinkkilista.pdf

nuorten luonto

41

YHDESSÄ ELÄMÄN PUOLESTA

Viikonloppuna 29.–30.8. Helsingissä, Turussa ja Tampereella nähtiin eläimiksi pukeutuneita hahmoja polkupyörien selässä.

Kyse oli Luonto-Liiton vuosittain järjestämästä tapahtumasta, Uhanalaisajoista. teksti roosa valkila | kuvat sebastian coffeng

E

ikö olekin hassua, että tällaiseen täytyy vieläkin ryhtyä, jotta muutkin kuin ihmislaji otettaisiin huomioon päätöksenteossa?

Tien päällä oli kolmessa kaupungissa mahdollista nähdä kaikenlaisia lajeja susista lokkeihin. Uhanalaisuuden taustalla on usein ihmisten toiminta, joka vie eläimiltä niiden luonnollisen elinympäristön tai muuten tulee rajoittaneeksi eläinten mahdollisuutta toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Esimerkiksi ahman tilanne kärjistyy suden ahdingon myötä, sillä susien vähetessä vähenevät myös niiden jälkeensä jättämät saaliiden raadot, joita ahmat käyttävät ravinnokseen.

Yksi pyörän selkään hypänneistä oli Enja Seppänen. Hän pyöräili viime vuonna ahmanaamari päässään.

Seppäsen ystävä oli pyytänyt häntä mukaan Luonto-liiton Uhanalaisajottapahtumaan, josta muodostui Seppäselle hieno kokemus. Porukka puuhasi tiiviisti yhdessä, ja polkemisen jälkeen päivä huipentui puheeseen biodiversiteettikriisistä.

– Keskustelu uhanalaisuudesta on myös osa ilmastokeskustelua, Seppänen muistuttaa.

42

nuorten luonto

Uhanalaisajojen slogankin kuuluu: ”Ilman elonkirjoa ei ole ihmisiä.” On hyvä muistaa, että ilmastonmuutos paitsi vaikuttaa tuhansien lajien hälyttävään tilaan, eläinten häviäminen vaikuttaa myös ihmisiin. Elämän arvokkuuden pohtiminen on osa minkä tahansa yhteiskunnallisen ongelman ratkomista, oli kyseessä sitten lajien uhanalaisuus, tasa-arvokysymykset tai vaikka päätös uudesta kaivoksesta. Tai ainakin sen pitäisi olla.

Seppänen ja varmasti muutkin Luonto-Liitolla kuitenkin haluavat, ettemme menetä toivoa. Esimerkiksi mielenilmauksiin osallistumalla voi hyvän tekemisen lisäksi lievittää omaa ilmastoahdistusta. Suurin vastuu elämän huomioonottamisessa on poliitikoilla ja päätöksentekijöillä, mutta muutos lähtee liikkeelle nimenomaan ”tavallisista” ihmisistä: sinusta, minusta, meistä.

Meistä yhdessä. Pähkäily on hauskempaa, kun se toteutetaan yhdessä ja toisia tukien.

Pähkinänkuoressa Uhanalaisajojen ydin on tämä: me voimme tehdä asioille jotain, mutta se jokin vain täytyy tehdä nyt. Kaikenlaiset ihmiset ovat tervetulleita, ja ihan kaikkia tarvitaan. Monimuotoisuuden näkeminen yhteiskunnallisessa keskustelussa rikastuttaa aina,

näkeehän jokainen maailman hieman eri tavalla. Erilaisten näkökantojen ja havaintojen saaminen kuuluville on tärkeää. Voi olla, että keksiikin jotain, mitä muut eivät ole ollenkaan tulleet ajatelleeksi.

Motiiviksi lähteä mukaan riittää ihan vaikka uteliaisuus tai halu oppia uusia asioita. Seppänen lähti kaverinsa seuraksi vuosi sitten, ja on nyt LuontoLiiton ilmastoryhmässä vetäjänä. Hän rohkaisee vielä epäröiviä lähtemään mukaan kokeilemaan, voisiko ilmastoaktivismi olla oma juttu.

Lähtiessäni kirjoittamaan tätä juttua en ensin ajatellut, että päätyisin tekemään haastattelua. En tunne oloani kovin luontevaksi uusien ihmisten seurassa, ja olen helposti hiljainen ja kompastelen sanoissani. Kaikki meni kuitenkin hyvin. Minua jännittää, niin kuin meitä kaikkia aina uuden ja tuntemattoman äärellä, mutta kaikkiin ahdistuksen muotoihin auttaa toiminta, tuki ja syvään hengittäminen. *

Jos haluat kuulla tulevista tapahtumista tai nähdä Luonto-Liiton työpajoissa askarreltuja eläinasuja, voit jatkaa lukemista Instagramissa @uhanalaisajot.

nuorten luonto

43

LUONTOKANSAN

S

LUONTOSUHDE 44

nuorten luonto

KOLUMNI teksti emma sairanen kuva aino huotari

uomalaisia kuvataan romanttisesti luontokansaksi, ja luontoamme ylistetään kansallisaarteeksi. Kuulostaa hienolta, mutta mitä tuumaa Suomen luonto? Luonto tuskin ylistäisi suomalaista korein sanakääntein: joka yhdeksäs eliölajimme on uhanalainen, vesistömme kärsivät rehevöitymisestä ja metsien maassa vain säälittävät 4,7 % metsistä on luonnontilaista ikimetsää. Mikä meni pieleen luontokansan luonnon hoidossa ja kansallisaarteen vaalimisessa?

Pieleen meni ajattelutavassa: tehokkuusajattelussa ja luontosuhteen välinearvoistumisessa.

Suomalaisten vääristynyt luontosuhde kiteytyy hyvin esimerkiksi siihen miten paijattavia, jalostamalla kesytettyjä koiria rakastetaan, mutta villejä naakkoja, jotka kehtaavat pesiä asuntojemme savupiipuissa, jahdataan kiväärien kanssa.

Tehokkuusajattelun alla luontokansan sydämessä ilakoi kuitenkin edelleen luontorakkaus: yli 80 % suomalaisista kokee, että luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen pitää pysäyttää. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen onkin edelleen mahdollista, mutta vaatii ajattelutavan muutosta.

Ajattelutavan muutoksella tarkoitan luontosuhteen uudelleen perustamista luonnon itseisarvolle ja luontosanaston uudelleen kirjoittamista siten, että luonto nähtäisiin elävänä, kokevana ja tuntevana kokonaisuutena, ja ihminen luonnon osana. Luonnon oikeudet voisivat olla yksi lähtökohta muutokselle. Antamalla luonnolle oikeudet voidaan radikaalisti muuttaa ajattelutapaa ihmiskeskeisyydestä kohti luontokeskeisyyttä. Esimerkiksi Uuden Seelannin Maorien ansiosta Whanganui-joelle on jo myönnetty samat oikeudet kuin ihmisille.

Toisaalta rakenteet muuttuvat hitaasti, kun taas me ihmiset, yksittäin ja yhdessä, voimme muuttua nopeastikin. Itse näen jo muutoksen: villiyrttiharrastuksessa, retkeilyn suosiossa ja aktivismin nousussa. Näen muutoksen kyynelissä, jotka vuodatetaan kaadettujen puiden vuoksi.

Näen muutoksen itsessäni, halussani palautua osaksi luontoa. *

ROSKA PÄIVÄSSÄ

– PÄIVITTÄISIÄ YMPÄRISTÖTEKOJA JO 20 VUOTTA Roska päivässä -liikkeen juhlavuoden kunniaksi tutustuimme liikkeen toimintaan ja haastattelimme myös Instagramin @roskapaiva-tilin Einoa roskaamisesta ja lähiluonnon merkityksestä. teksti juuli lehtinen kuvat aino huotari

T

oimittaja ja sosiaalipsykologi TuulaMaria Ahosen vuonna 2000 perustama Roska päivässä -liike on hieno esimerkki siitä, miten pieniä, mutta merkityksellisiä ympäristön hyväksi tehdyt teot voivat olla. Roskan poimiminen päivässä ei vie paljoa aikaa tai vaadi suurta vaivannäköä, mutta useiden ihmisten noudattaessa samaa toimintatapaa vaikutus lähiympäristöön kasvaa. Suomessa ja ulkomaillakin huomiota saavuttanut liike on saanut alkunsa juuri perustajan omasta lähiympäristöstä: Ahonen kauhisteli lastensa kanssa vuonna 2000 erästä roskaista kalliota Helsingin Pohjois-Haagassa. Samalla syntyi halu tehdä alueesta hieman siistimpi, vaikka sitten roska kerrallaan. Tuon hetken siivittämänä muodostui liike, joka kannustaa poimimaan luonnosta roskia sekä olemaan roskaamatta.

Positiivinen kierre Roskaaminen on ollut länsimaissa jo pitkään yksi helpoimmin havaittavista ihmisen aiheuttamista ympäristöongelmista. Luontoon kuulumatonta materiaalia löytää lähes mistä tahansa ja sillä on negatiivisia vaikutuksia ympäristöön. Yksi esimerkki vaikutuksista on maailman yleisimpien roskien, tupakantumppien, sisältämien myrkkyjen sekä muoviroskista jauhautuvan mikromuovin joutuminen kiertoon elollisessa luonnossa. Liikkeen filosofiaan kuuluu ajatus siitä, että siisti ympäristö vähentää roskaamista, joten positiivinen roskattomuuden kierre vain vahvistaa itseään, jos yhä useampi ihminen tarttuu toimeen lenkkipolun varrella.

Liike pyrkii paitsi aktiivisesti poistamaan luonnosta sinne jo päätynyttä jätettä, myös ennaltaehkäisemään sen joutumista luontoon. Esimerkkinä tästä ovat liikkeen kulisseissa keksityt nuorten luonto

45

46

nuorten luonto

purkalle, tumpeille sekä muille pienille roskille soveltuvat miniroskikset. Roskiksia ei välttämättä löydy kaikkialta, mutta persoonalliset ja kierrätysmateriaalista valmistetut miniroskikset mahtuvat kokonsa puolesta kulkemaan aina mukana taskussa tai repussa. Miniroskiksien ohella liikkeen nimissä on myös ehostettu rumista julkisista roskiksista kauniita ja ympäristöstään positiivisesti erottuvia, jotta roskat päätyisivät niihin luonnon sijaan.

Liikkeellä ei ole rajattua kohderyhmää, vaan tavoitteena on iästä, sukupuolesta, kulttuurista, uskonnosta, poliittisesta suuntautumisesta tai ammatista riippumatta aktivoida ihmisiä toimimaan ympäristön hyväksi. Tästä kertoo myös se, että liikkeen nettisivut on käännetty yli 20 eri kielelle, jotta mahdollisimman moni voisi omaksua osaksi arkeaan tavoitteen poimia edes yksi roska päivässä. Nettisivujen ja sosiaalisen median pyörittämisen lisäksi liikkeen aktiivit järjestävät roskien keräystempauksia eri puolilla Suomea. Tempaukset ovat matalan kynnyksen tapahtumia, joiden tarkoituksena on innostaa mukaan uusia kasvoja vauvasta vaariin.

Katujen roskasankari Inspiraation mukaan lähtemiseen voi löytää myös sosiaalisen median kautta. Esimerkkiä näyttää Instagramissa @roskapaiva-tiliä ylläpitävä Eino, joka kuvaa ja kerää arjessaan ulkoa löytämiään roskia.

Hän sai idean perustaa anonyymin Instagram-tilinsä muutettuaan Helsingin keskuspuiston läheisyyteen. Roskien suuri määrä yllätti ja kiinnitti hänen huomionsa esimerkiksi koiran kanssa lenkkeillessä.

– Ajatus Roskapäivä-Instagram-tilin perustamiselle oli alun perin se, että halusin näyttää ihmisille, minkälaisia roskia omilta asuinalueiltamme ja muualta luonnosta löytyy. Muille on helppo toimia esimerkkinä, etenkin, kun kyse on niinkin helposta asiasta kuin roskan maasta pois poimimisesta, hän toteaa.

Einolle lähiluonnon merkitys on suurin syy siihen, miksi hän tarttuu löytämiinsä roskiin kerta toisensa jälkeen ja vie ne roskiin. Hänestä luonto ja siitä huolehtiminen on tärkeää yksinker-

taisesti siksi, että maapallo on meidän kotimme ja kaikki elämä on yhtä arvostettavaa. Hän kertoo, ettei ole koskaan ymmärtänyt tahallista roskaamista, sillä siitä aiheutuu haittaa luonnolle, merille ja eliöille.

Mediassa käydään jatkuvasti kiivasta keskustelua erilaisista ympäristöaiheista. Roskaaminen on ollut aiheena esillä kauan, ja samalla ympäristökeskustelujen keskiöön ovat nousseet muun muassa ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden väheneminen sekä vesistöjen tila. Roskaongelma on myös globaalilla tasolla suuri ja siihen etsitään ratkaisuja kuumeisesti. Se saattaa tulevaisuudessa vaikuttaa entistä enemmän esimerkiksi vesiekosysteemien toimintaan, joten keskustelua aiheesta olisi tärkeää ylläpitää. Kysyimme Einolta, onko roskaaminen jäänyt hänen mielestään muiden aiheiden varjoon ympäristökeskustelussa viime vuosina.

– Aiemmin olin sitä mieltä, että roskaamiskeskustelu jäi muiden keskustelujen varjoon. Nyt kuitenkin olen tehnyt sellaisen havainnon, että viimeisen vuoden aikana roskaamisesta on puhuttu enemmän kuin aikaisemmin. Lisäksi korona-aikana on puhuttu paljon hengityssuojain- ja muovihanskaroskista. Aiheesta voisi silti puhua vieläkin enemmän, etenkin kouluissa, missä puhumisella olisi valistava vaikutus, hän avaa ajatuksiaan.

Roskien poimiminen on hyvin konkreettinen tapa osallistua ympäristön suojelemiseen ja ehkäistä roskien luonnolle aiheuttamia haittoja. Roskia poimiessaan Eino on paitsi tehnyt hyvää ympäristölle, myös oppinut jotakin ja tehnyt uudenlaisia havaintoja.

– Roskien poimiminen on tuonut minut entistä lähemmäs luontoa. Kun roskatutka on koko ajan päällä, sitä tekee samalla muitakin havaintoja luonnosta enemmän ja enemmän, hän painottaa.

Mitä enemmän tiedämme luonnosta ja mitä läheisempi suhde meillä sen kanssa on, sitä paremmin ymmärrämme sen merkityksen ja haluamme huolehtia siitä. Kuten Eino on omassa elämässään huomannut, roskien poimiminen on yksi tapa lähentää suhdettaan luonnon kans-

sa myös kaupunkiympäristössä. Kaikki, mitä hän on tästä harrastuksesta oppinut, ei kuitenkaan ole vain positiivista.

– Ihmisistä olen oppinut sen, että moni täällä on todellakin välinpitämätön ja luonto ei merkkaa heille ilmeisesti paljoakaan, koska he turmelevat sitä roskaamalla, hän harmittelee.

Meidän ei kuitenkaan tarvitse jatkaa välinpitämättömyyden kierrettä, vaan voimme yhdessä saada suuria muutoksia aikaan. Kun kysyimme häneltä, miksi jokaisen kannattaisi poimia edes yksi roska päivässä, vastaus oli motivoiva ja selkeä.

– Se on helppoa ja siitä tulee itselle aina hyvä fiilis. *

Heräsikö kiinnostus liikettä kohtaan?

Voit jatkaa tutustumista esimerkiksi seuraavien lähteiden avulla: roskapaivassa.net FB: Litter Movement (Roska päivässä -liike) IG: @roskapaiva

nuorten luonto

47

Turun yliopiston filosofian tohtori Otto Latvan mukaan ilmastonmuutoksesta ja kestävästä kehityksestä käytävää keskustelua vaivaa usein historiattomuus – ymmärrämme vain vähän siitä, miten ja mistä olemme nykyiseen tilanteeseen tulleet. teksti tiia neuvonen ja tuomas timisjärvi kuvat otto latva ja aino huotari

I

lmastonmuutos ja kestävä kehitys ovat teemoja, joita myös historiantutkimus nostaa esiin. Filosofian tohtori Otto Latva on tutkinut eläinten, erityisesti merieläinten, sekä kasvien historiaa.

Hän on mukana tutkimushankkeissa, jotka käsittelevät muun muassa Itämerta sekä kestävää kehitystä.

Latvan oma erikoisalue on meren historia.

Hän työskentelee tällä hetkellä tutkimuspäällikkönä Turun yliopiston Meren ja merenkulun tutkimuksen temaattisessa kokonaisuudessa Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen

48

nuorten luonto

HISTORIATTOMUUTTA VASTAAN

– MITEN PÄÄDYIMME EKOKRIISIIN?

laitoksella. Hänen kulttuurihistorian väitöskirjansa aihe oli ihmisten ja jättiläiskalmarien suhde, erityisesti kalmarien asema tarinoiden pahamaisena merihirviönä. Miksi meri kiinnostaa?

– Meri on aina ollut lapsesta saakka tärkeä elementti minulle. Omat kokemukset meren äärellä sekä esimerkiksi Tove Janssonin kirjallisuus ja meren myytit olivat lapsuudessa tärkeitä vaikuttajia. Tutkimuskohteeksi aihe nousi kuitenkin vasta jatko-opintovaiheessa, Latva kertoo.

Tuntematon merien elämä Kun Latva aloitti väitöstutkimuksensa vuonna 2012, oli ihmisen ja merieläinten suhde historiantutkimuksessa kansainväliselläkin tasolla vielä tutkimatonta maaperää. Se toi myös haasteita: aiemman tutkimuksen vähäisyyden vuoksi Latvan piti tehdä kokonaisvaltainen pohjatutkimus ja perehtyä laajasti muun muassa englannin-, ranskan-, saksan-, tanskan- ja latinankielisiin aineistoihin. Haasteista huolimatta aihe tuntui Latvasta oikealta.

– Päädyin tutkimaan merta mietittyäni pitkään, mikä sekä kiinnostaa minua että antaa mahdollisuuden auttaa muita tieteen aloja, hän summaa.

Merten elämästä tiedetään vähemmän kuin kaukaisesta kuusta, vaikka elämme merten kanssa symbioosissa: esimerkiksi elämälle välttämätön kasviplankton on yksi tärkeimmistä hiilidioksidin sitojista ja hapen tuottajista.

Siitä huolimatta ihmiset ovat kautta historian laittaneet meren syrjään, inhimillisen kulttuurin ulkopuolelle. Tämän nuorten luonto

49

kulttuurin tavoittamisessa historiantutkijalla on Latvan mukaan tärkeä rooli.

Erityisesti merenpohja ja pinnanalainen maailma ovat jääneet mystisiksi paikoiksi, jotka ovat poissa näkyvistä ja siten poissa mielestä. Latva kertoo osuvan esimerkin.

– Vielä muutama kymmenen vuotta sitten purjehtijat pitivät saaristoa ”siistinä” laittamalla roskapusseihin kiviä, jotta ne eivät jäisi kellumaan pinnalle.

Ihmisen luontosuhdetta vaivaa historiattomuus. Toisin sanoen, ymmärrämme vain vähän siitä, miten ja mistä olemme nykyiseen tilanteeseen tulleet.

Latvan mukaan tätä ei suoraan sanota, mutta se vaikuttaa monien ajatusmekanismiemme taustalla.

Ilmastonmuutos on kuitenkin muuttanut asetelmaa.

– Esimerkiksi keskustelu merenpinnan noususta on monille liian konkreettinen ohitettavaksi. Kun ilmastonmuutoksen vaikutukset uhkaavat omaa elämää, on pakko pohtia suhdetta myös mereen uudella tavalla.

Punkkien pitkä historia Historiattomuus ilmenee myös apulaisprofessori Nina Tynkkysen johtamassa Åbo Akademin Living with the Baltic Sea in a Changing Climate -hankkeessa, jossa Latva on tutkinut eläinten ja kasvien pitkää suhdetta Itämerellä ja Suomen alueen rannikolla. Yksi hänen aiheistaan ovat puutiaiset.

– Puutiaisethan ovat mediassa paljon esillä ikään kuin ilmastonmuutoksen kauhukuvien symbolina. Tätä keskustelua on kuitenkin vaivannut historiattomuus. Julkisessa keskustelussa on edelleen esillä kuva puutiaisista lähimenneisyyden ilmiönä, vaikka punkeista kuitenkin mainitaan lehtikirjoituksissa tosiasiassa jo 1900-luvun alusta lähtien. Ja onhan punkeista kirjoitettu jo Aleksis Kiven kirjallisuudessa.

Latva näkee, että historian ja kulttuurin tutkimuksella on erittäin paljon annettavaa luonnontieteille. Luonnontieteilijät eivät voi yksin selvittää koko tiedekenttää, vaan he tarvitsevat myös muiden tieteenalojen apua.

Kaikella ihmisen toiminnalla ja ihmisen suhteilla ympäröivään maailmaan ja ilmiöihin on kulttuuriset lähtökohtansa. Mereen tai ilmastonmuutokseen suhtautumisella on omat historiansa, joissa kulttuurin ja historian tutkimuksella on todella suuri merkitys.

50

nuorten luonto

Latva myöntää, että historiantutkimuksen puute luonnon tutkimisessa on myös tieteenalan omaa syytä.

– Eläinten ja kasvien yhteinen menneisyys ihmisten kanssa on loistanut viime vuosikymmeniin asti poissaolollaan historiantutkimuksesta, mutta kokonaiskuvan saamiseksi aiheen käsittely on välttämätöntä.

Elintilamme muuttuvat Tutkittaessa ihmisten ja eläinten välisiä suhteita keskeiseen rooliin nousee väistämättä ilmastonmuutos. Ilmastonmuutos muuttaa elintilojamme, joten joudumme kohtaamaan eläimiä, joihin emme ole aiemmin tottuneet. Ihmisten suhde ennalta tuntemattomiin eläinlajeihin onkin usein problemaattinen.

Tästä hyvänä esimerkkinä on sana vieraslaji. Kenelle ne lopulta ovat vieraita?

– Tulee muistaa, etteivät eläimet tunne kansallisia rajoja, Latva huomauttaa.

Ilmastonmuutos voi kuitenkin tuoda myös uudenlaista syvyyttä ihmisten ja eläinten välisiin suhteisiin – olemme koko ajan entistäkin riippuvaisempia toisistamme. Ilmastonmuutoksen seurauksena luonnon monimuotoisuus on uhan alla, joten ihmisten on pakko alkaa ajattelemaan luontosuhdettaan uusiksi.

Tuotantoeläimet tutkimuskohteena Turun yliopistossa aloitettiin syksyllä 2019 professori Taina Syrjämaan johtama Culture of Unsustainability – Animal Industries and the Exploitation of Animals in Finland since the Late Nineteenth Century -tutkimusprojekti. Tarkoituksena on perehtyä monista eri näkökulmista suomalaisten tuotantoeläinten historioihin. Aiemmin aihetta on käsitelty Suomessa lähinnä tuottajien näkökulmista ja akateeminen tutkimuskin on pureutunut vain aivan lähimenneisyyteen. Kuitenkin viimeisten sadan vuoden aikana ihmisten suhteessa tuotantoeläimiin on tapahtunut suuria muutoksia.

– Suomessa käsitykset kotieläimistä ovat usein historiattomia. Tämä tutkimusprojekti pyrkii vastaamaan tähän haasteeseen.

Hyvä esimerkki on tapa, jolla reagoidaan lihansyöntiä rajoittaviin pyrkimyksiin, kuten koulujen kasvisruokapäiviin. Usein keskustelussa puhutaan kuin lihansyönti olisi jonkinlainen perusoikeus.

Tällöin unohdetaan, että liha oli vielä 1900-luvun alussa pikemminkin ylellisyystuote kuin peruselintarvike. Liha teurastettiin omista kotieläimistä. Teollisen eläintuotannon seurauksena suhde eläimiin ja lihan elinkaareen on vieraantunut.

Projektin tiimoilta julkaistaan artikkelikokoelma​ Tuntuva tuote: Näkökulmia tuotantoeläimiin ja eläinteollisuuteen. Latva lupaa, että aihetta tullaan käsittelemään hyvin monipuolisesti muun muassa maitotalouden, turkistarhauksen, karjatalouden ja lihansyönnin näkökulmista. Projektin kautta on tarkoitus julkaista myös yksittäisiä artikkeleita sekä kansainvälinen artikkelikokoelma.

Culture of Unsustainability -projekti nostaa esiin aiemmin vaiettuja tai huomiotta jätettyjä puolia tuotantoeläimiin ja niiden historioihin liittyen.

– Pyrimme tuomaan esiin myös eläinten näkökulmaa, mikä ei välttämättä ole aina [ihmisten kannalta] se miellyttävin näkökulma.

Ihmisten ja eläinten muuttuvan suhteen tarkastelu tuo esiin myös sen, kuinka koko ajan opimme arvostamaan ja tuntemaan eläimiä entistä paremmin.

Tämä auttaa ihmisiä kyseenalaistamaan, miksi eläimiä kohtaan toimitaan ja on toimittu tietyllä tavalla.

Jokainen pystyy myös omalla toiminnallaan edistämään kestävää kehitystä ja jarruttamaan ilmastonmuutosta.

– Sitä mukaan, kun tutkittua tietoa saadaan lisää, tulee jokaisen olla valmis muuttamaan omia elintapojaan. Keskeistä on muuntautumiskykyisyys, Latva toteaa. *

KUN LUONTO ASTUU Noora Kauppila on monipuolinen taiteilija, jonka äänellä itketyt esitykset ovat vieneet yleisönsä soille. Laulaessa ja itkiessä luonnon kokee kokonaisvaltaisena ilmiönä. teksti emmi ketonen kuva janne inkeroinen

LAULAJAAN

Y

mpäristöteemat läpäisevät Noora Kauppilan tuotantoa, johon hän ammentaa muinaisesta suomalaisugrilaisesta musiikkiperinteestä, joka on hänen taiteellinen kotinsa. Kauppila kokee tekemänsä taiteen voimaannuttavaksi. Hänen lähestymistapansa on usein musiikkiterapeuttinen.

Samoin luonto merkitsee taiteilijalle kotia ja turvaa.

– Onhan se inspiraation lähde, mutta se on hirveän pienesti sanottu. Luonto on paikka itselle ja rauhoittumiselle ja paikka kaikelle olevalle. Pyhättö.

Kauppila muistuttaa, että sana luonto merkitsi itämerensuomalaisessa perinteessä myös ihmisen syvintä olemusta ja henkiolentoa. Niinpä Kauppila haluaa nähdä luonnon ykseyden kautta.

– Ympäröivä luonto jatkuu meihin.

Ympäristöhuoli vei itkemään suolle Luonto solahti alun perin luontevana osana Kauppilan taiteelliseen työhön. Äänellä itku tai itkuvirsi on karjalaista rituaalirunoutta. Kansanlauluperinteessä laulaja on lähellä omaa sisintään, varsinkin esiintyessään: äänellä itkeminen koskettaa myös esittäjänsä omaa syvintä luontoa.

Itku äidin haudalla -suokiertueita on ollut nyt jo kahtena vuonna. Kauppila päätti viedä yleisönsä suolle jakaakseen luontokokemuksen.

– Yksin luonnossa tulee aina sellainen olo, että olen täällä itsekseni mutta en yksin. Siinä on valtava maailma ympärillä ja hirveästi elämää. Esityksissä ympäröivä voi avautua uudella tasolla, kun siellä ollaan eri syystä kuin vaikkapa marjaretkellä.

Kauppilan mukaan on harvinaista olla isolla porukalla luonnossa, niin että kaikki ovat hiljaa ja aivan rauhassa. Se kiehtoo omalla tavallaan.

Taide mahdollistaa oman paikan hahmottamisen Kesällä alkoi uusi sävellysprojekti, jossa Kauppila aikoo yhdistellä pölyttäjien hypnoottista ääntä ja muinaista loitsuperinnettä. Loitsuilla pyrittiin lisäämään elinvoimaa ja parantamaan sairauksia. Nyt kun pörriäiset kaipaavat huomiota, Kauppila haluaa tuoda sitä esiin taiteellaan.

– Taide voi auttaa kunnioittamaan luontoa. Tavoitteenani on saada ihmiset näkemään kokonaisuus, jonka osia olemme. Mutta siihen on oltava erilaisia tapoja, koska ihmiset reagoivat eri tavoin.

Onneksi taide voi koskettaa sanoittamattomalla tasolla. *

nuorten luonto

51

ARVIOT Jutustelua elämästä ja viruksista Jalasvuori Matti: Virus – kosmoksen kapellimestari. Docendo 2020. 254 s.

V

irustutkija eli virologi Matti Jalasvuoren jo vuonna 2015 julkaistu virustietokirja sai tänä vuonna päivitetyn versionsa, jossa virusten toiminnan kuvaus auttaa ymmärtämään laajemmin myös koronavirusta. Tietokirjassa virusten kautta katsotaan maailmaa ja elämää vuorotellen mikroskooppisen pienestä ja galaksien kokoisesta näkökulmasta.

Syväluotaavan pohdinnan vastapainona Jalasvuori hassuttelee kielikuvilla ja kertoilee sattumuksistaan. Parhaimmillaan kirja herättää iloisia oivalluksia, välillä taas filosofinen ajattelu on aika haastavaa. Kokonaisuutena teos poukkoilee yllättävästi geeneistä meemeihin ja kuulennoista uskontoon. Sisältöä olisi voitu karsia ja järjestellä

lisää kirjan teon evoluutiossa, jotta lukukokemus olisi selkeämpi.

Teoksen lukeminen saa aikaan pienen olon. Tätä korostaa kirjaa varten koottu mahtipontinen Spotify-soittolista. Kirjaa voi suositella niille, jotka haluavat viihdyttäviä näkökulmia ja tieteellistä tietoa elämän ja maailmankaikkeuden pohdiskelun tueksi. vilma tammelin

Kansanrunous tuottaa historiallista tietoa eläinsuhteesta Kaski Liisa, Junkkaala Teemu & Junkkaala Leino: Myyttiset eläimet – Tarua ja totta eläinten mahdista. SKS 2019. 264 s.

I

tämerensuomalaisessa kansanrunoudessa eläimillä on ollut olennainen sija. Tutut kotieläimet ja metsän asukit ovat jo muinoin päätyneet osaksi runo- ja loitsuperinnettä.

Liisa Kaski esittelee hakuteokseksikin soveltuvassa opuksessaan nelisenkymmentä eläinlajia, joiden ominaispiirteet ovat kiehtoneet eläjiä muinaisella Suomen niemellä.

Arkistojen tekstit paljastavat, että ihmisen eläinsuhde on ollut paikoin hyvinkin kunnioittava mutta myös vuorovaikutuksellinen: ennen muuta kyse on ollut hyötysuhteesta. Kansanrunous tarjoaa historiallista tietoa eläimistä. Esimerkiksi mehiläinen on Kasken mukaan jo varhain osattu yhdistää hunajantuotantoon, vaikka tarhamehiläinen on Suomessa varsin tuore vieraslaji ja hunaja on ollut harvojen herkkua.

52

nuorten luonto

Toisaalta teos myös paljastaa, miten mielivaltainen asennoitumisemme tiettyjä lajeja kohtaan, kuten hämähäkkipelko, juontuu useimmiten kulttuurisista syistä. Myyteissä kun sanoilla on erityistä painoarvoa – sanat ovat suoraan yhteydessä tarkoitteeseensa. emmi ketonen

Rakkaudesta pohjoisen luontoon Himari “Monni” Marinella: Erältä, eräistä. Omakustanne 2020. 190 s.

M

arinella ”Monni” Himari on nykyään Pohjois-Norjassa asuva retkeilytoimittaja, luontokuvaaja, yrittäjä ja nyt myös esikoiskirjailija. Himari on tiivistänyt rakkautensa pohjoisen luonnon kauneutta kohtaan kirjan kansien väliin siten, että lukija voi tempautua sivuilta mukaan niin pilkille, suolle kuin kirkkaan linnunradan alle. Kirjan kuvaukset pienistä hetkistä ja ohikiitävistä huomioista nivoutuvat yhdeksi ravisuttavaksi ymmärrykseksi maailman kauneudesta. Harkitun ja viimeistellyn kielen sekä mielenkiintoisten tarinoiden lisäksi Himarin upeat valokuvat pysäyttävät lukijan ihastelemaan luonnon ainutlaatuisuutta. Himarilla on taito vangita jopa henkilökohtaiset hetket

paperille siten, että lukija voi kuitenkin asettaa itsensä näihin tilanteisiin. Se on muistutus luonnon merkityksellisyydestä ja rohkaisee omien tarinoiden luomiseen. Kirja on takuuvarma eräkaipuun nostattaja, joka saa haaveilemaan tuulesta kasvoilla ja eväistä repussa. heini-sofia alavuo

Hitaasti nautittava tietopaketti luonnon monimuotoisuudesta Hanna Mattila (toim.): Elämän verkko – Luonnon monimuotoisuutta edistämässä.

Gaudeamus 2020. 333 s.

L

uonnon monimuotoisuuden väheneminen lienee jokaiselle jo tuttu uutinen, mutta mitä biodiversiteetti oikeastaan tarkoittaa ja mitkä ovat sen hupenemisen seuraukset? Entä miten kuudes sukupuuttoaalto liittyy ilmastonmuutokseen? Kieleltään kirjava teos kertoo, missä hapessa luontomme on, miten tähän pisteeseen on päädytty ja millä keinoin monimuotoisuutta voitaisiin tukea. Jokaisen luvun lopussa on lisänä tietolaatikko ruohonjuuritason toimista: esimerkkejä tarjoillaan ympäri maailmaa, mutta toimintamallit keskittyvät kotimaahamme. Luonnon monimuotoisuus hupenee kaikkialla, eikä Suomikaan selviä tässä asiassa puhtain paperein. Vuoden 2018 arvion mukaan Suomen luontotyypeistä puolet on uhanalaisia. Biologi-

sen tiedon lisäksi kirja maalailee sosiaalisesti oikeudenmukaista maailmaa. Ainoastaan kuvien puolesta tämä tukeva tietopaketti voisi olla vielä värikkäämpi. sini malminiemi

nuorten luonto

53

TAIDEHAUKKA teksti kaisa illukka kuvitus suvi suitiala

AND ACTION!

EKOELOKUVA UUDELLEENKOULUTTAA KATSETTA, SAA AJATTELEMAAN JA SYTYTTÄÄ TOIMIMAAN

Aktivistitaide herättää tunteita puolesta ja vastaan. Puolustajat muistuttavat, että taide on kautta historian heijastellut aikaansa. Vastustajat moittivat aktivistitaidetta liian ilmeisistä sisällöistä ja moralistisesta otteesta: taiteen tulisi olla monitulkintaista, ristiriitaista, outoa, kokemustamme kyseenalaistavaa. Vaikka taide on aina ollut monenlaista yhtä aikaa, tämä karkea jakolinja aktivismiin ja olemassaolon tutkiskeluun näkyy myös niin sanotussa ekologisessa elokuvassa.

E

kologisella elokuvalla (ecocinema) ei tarkoiteta vain elokuvia, joissa välitetään ympäristötietoisuuden sanomaa tai luonnontietoa, vaan laajaa skaalaa elokuvia Hollywoodin valtavirrasta indie- ja avantgarde-taide-elokuvaan sekä eri genrejä luontodokumenteista kauhu- ja road movie -kategorioihin. Artikkelikokoelmassa Ecocinema: Theory and Practice tutkija Scott McDonaldin mukaan ekologisen elokuvan perustavin tehtävä ei ole vain tarjoilla ympäristötietoisuutta edistäviä kertomuksia vaan vaihtoehtoisia katsomisen ja kokemisen tapoja, jotka saattaisivat auttaa kehittämään ympäristöajattelutapoja ja luontosuhteita.

Perinteisessä kaupallisessa elokuvassa luonnonmaisemat ovat lähinnä taustaa ”etualan” ihmisdraaman tapahtumille. Katsojat on vaivihkaa ehdollistettu näkemään elokuvien maisemat ja ei-inhimillinen luonto toisarvoisina ja verrattain merkityksettöminä, ei jonain, mikä ansaitsee kestävän huomion ja etualan. Sen sijaan esimerkiksi Andrej Zdravičin jokielokuvassa Riverglass (1997) joki on pääosassa ja audiovisuaalinen kerronta pyrkii osoittamaan, että pelkkään jokeen keskittyminen on kaiken huomion arvoista. Nimi Riverglass viittaa myös itse elokuvauksen tapahtuman näkyväksi saattamiseen: joissain kuvissa vesi tekee kameran näkyväksi loiskumalla sitä suojaavaa lasilaatikkoa, ikään kuin linssiä vasten. Tämän voi nähdä kuvastavan luonnon prosessien ja teknologian kirjaimellista yhteentörmäystä. McDonaldin mielestä ekologisen elokuvan tehtävä voi olla tarjota sellaisia kärsivällisyyden ja tietoisuuden ominaisuuksia, jotka ovat olennaisia luonnon syvän arvostamisen edistämiseksi.

Ekologiset elokuvat ovat siis kaupallisen nykymedian vastakohta, jossa kuvia kulutetaan hysteerisesti maksimimäärät minuutissa, ja sama kuvastaa myös kulu-

tussuhdettamme luonnonympäristöön.

Hidas katsominen on täten poliittinen kannanotto ja koulutusprojekti, aktivismia itsessään.

Kuten muissakin taiteenlajeissa, myös elokuvan suhteen on pohdittu, onko kuitenkin toiveajattelua uskoa, että syvempi aistitietoisuus johtaa parempaan käyttäytymiseen ympäristöä kohtaan. Lisäksi väite, että tietyt elokuvalliset tekniikat kuten hidas tempo ja pitkät otot maisemista edistäisivät korkeampaa ekologista tietoisuutta katsojassa, on usein ripustettu tutkimattomiin oletuksiin elokuvan katsojuudesta, erityisesti liittyen katsojien alttiuteen ja koulutukseen. Hitaiden maisemaelokuvien tapauksessa saatetaan tarvita katsojan edeltävää harjaannutusta, jotta elokuvat osattaisiin tulkita ekologisena elokuvana, eikä vain pitää puuduttavina.

Mutta onko taiteen tehtävä ylipäänsä välittää selkeitä suoria viestejä, jotka katsoja omaksuu sellaisenaan ja voimaantuu toimintaan kuin salamaniskusta? Taiteen merkitys on oikeastaan aina moniselitteisempi ja avoimempi. Se ei ole kuitenkaan sattumanvaraista ja täysin avointa, teokset ovat aina teoksia jostakin. Elokuvatutkija David Ingram toteaa, että elokuvan ekologisesti tiedostavaa vaikutusta tarkasteltaessa, tai siihen pyrittäessä, pitäisi ennemminkin painottaa katsojissa käynnistyvää oivaltamisen ja kriittisen ajattelun prosessia.

Eikä elokuvan tyylin ja vaikutuksen suhdekaan ole aina ilmeinen. Tutkija Steven Shaviron mielestä niin sanotut roskaelokuvat kommentoivat nykyistä uusliberalistista yhteiskuntaa tehokkaammin kuin esteettiset, moralistiset ja hyvää makua edustavat taide-elokuvat.

Maailmassa, jossa kulttuuri ja talous kietoutuvat toisiinsa erottamattomasti, mainosmaailma käyttää rutinoituneesti kaikkia taiteenkin keinoja, ja shokista on tullut perusvaikutuskeino. Silloin koko kysymys kumouksellisuudesta tai-

teessa ja kulttuurissa pitää ajatella uudestaan.

Riippuu katsojayksilöstä, tekeekö scifi- tai clifi- eli climate fiction -elokuvan dystooppinen kuvaus tulevaisuudesta suuremman vaikutuksen kuin vuonna 2006 megahuomion saanut Epämiellyttävä totuus -ilmastonmuutosdokumentti. Ja mihin vaikuttava elokuvakokemus lopulta johtaa, tai voiko taideteoksen merkitystä määritellä sen tuloksellisuuden mukaan, edes niin sanotun aktivistielokuvan? Lappilaisesta ympäristöaktivisti Riikka Karppisesta kertova dokumenttielokuva Aktivisti (2017), radikaalia Earth Liberation Front -järjestöä seuraava If a Tree Falls (2011), yksilön öljytöntä arkea kuvaava Katastrofin aineksia (2008) sekä Hollywood-draamaelokuva Erin Brockovich (2000) kertovat kaikki ympäristöaktivismista omalla tavallaan, ehkä hieman eri yleisöille, ja tämä ympäristöaktivismiesikuvien moninaisuus on arvokasta sinänsä.

Levitystapansa ansiosta elokuvalla on lopulta poikkeuksellisen hyvä mahdollisuus puhutella suurta, maailmanlaajuista yleisöä. Siinä missä muidenkin taiteenlajien ja teosten, myös elokuvan kohdalla voi miettiä sen ympäristöjalanjälkeä. Kalifornian osavaltiossa elokuvateollisuus on ollut toiseksi suurin päästölähde heti petrokemianteollisuuden jälkeen. Suomessakin on vastikään laadittu audiovisuaalisen alan eko-opas, joka on kattavaa ja kiinnostavaa luettavaa kenelle tahansa. Elokuvallinen ympäristötoiminta on siis siirtymässä katsomisen ja aiheiden tiedostavuudesta myös tuotantojen materiaaliseen kestävyyteen. *

Lisälukemistoa: Ecocinema: Theory and Practice. Toim.

Stephen Rust, Salma Monani & Sean Cubitt, Routledge 2013.

AV-alan eko-opas: ekosetti.fi nuorten luonto

55

DIY

LAHJAKÄÄREET teksti vilma tammelin kuvat sofia bister

Valmista vanhasta puuvillalakanasta tai muusta luonnonkuitukankaasta kestäviä lahjakääreitä.

Solmubatiikki kuvioi kankaan kauniisti myös kurkumalla värjätessä.

SOLMUBATIIKKITEKNIIKALLA

TARVIKKEET Vaaleaa puuvilla-, villa- tai silkkikangasta (väh. 50 x 50 cm), kurkumajauhetta, kuminauhoja/kalalankaa, iso kattila, kauha, suojahanskat.

1 2 3 4

Solmi kankaaseen kuminauhalla tai moninkertaisella kalalangalla tiukkoja solmuja batiikkikuviointia varten. Ympyräkuvioita saat solmimalla nyppyjä (kuva 1), raitoja rutistamalla kankaan pötköksi koko pituudeltaan ja kiinnittämällä nauhoilla / langoilla.

Kiehauta vajaa kattilallinen vettä. Laita levy ma-

talammalle lämmölle ja lisää kurkumaa ainakin kaksi ruokalusikallista. Mitä enemmän lisäät, sitä tummemman värin saat. Anna kurkuman hautua vedessä 10 minuuttia.

Upota solmitut kankaat veteen kauhan avulla.

Pidä kattila liedellä matalalla lämmöllä ja anna kankaiden värjäytyä ainakin 15 minuutin ajan.

Nosta kankaat kauhan ja suojakäsineiden avulla altaaseen. Huuhtele viileällä vedellä, kunnes väriä ei irtoa. Purista kangas kuivemmaksi ja irrota solmut. Huuhtele vielä kangas ja ripusta kuivumaan.

Voit huolitella reunat ompelemalla, esimerkiksi pykäpistoilla.

Huom! Koska kangasta ei pureteta ennen värjäystä, peseminen voi irrottaa värin. Tuuleta siis lahjakääre pesun sijaan.

nuorten luonto

57

LUONTO-LIITOSSA

Kurkista ajankohtaiset tapahtumat Luonto-Liiton tapahtumakalenterista luontoliitto.fi/tapahtumat tai piirien omilta sivuilta!

TAPAHTUU koonnut sami säynevirta

Luonto-Liitto 28.10. Välke-webinaari: Lumoava luonto – tietoa ja toimintaa luonnon monimuotoisuuden hyväksi klo 9–15.30. Välkkeen luonnon monimuotoisuuden teemavuoden webinaari on suunnattu ympäristökasvattajille, -asiantuntijoille ja järjestöaktiiveille, jotka haluavat päivittää tietonsa luonnon monimuotoisuuden tilasta ja sen hupenemisen estämisen tärkeydestä. Lisäksi webinaari tarjoaa konkreettisia esimerkkejä materiaaleista, työkaluista ja toimenpiteistä tueksi kasvatus- ja ympäristötyöhön. Tervetuloa innostumaan ja innostamaan luonnon lumosta! Tapahtuman järjestää Uudenmaan ympäristökasvatuksen ja -tietoisuuden edistämisryhmä Välke ja Luonto-Liitto osallistuu tapahtuman toteuttamiseen. Tapahtuma on maksuton ja toteutetaan verkkoympäristössä.

Ilmoittautuneille lähetetään linkki tapahtumaan sähköpostitse. Ilmoittaudu mukaan: webropol.com/ep/lumoavaluonto.

Ilmoittautuminen on avoinna 21.10.2020 saakka. Lisätiedot Villa Elfvikin luontotalosta: puh. (09) 8165 4400, villaelfvik@ espoo.fi 27.11. Älä osta mitään -päivä. Liity mukaan yhteiseen ostolakkoon marraskuun viimeisenä perjantaina ja tee jotain kivaa! Älä osta mitään -päivä haastaa kokeilemaan ostoslakkoa yhden päivän ajan. Nyky-yhteiskunnassa ostamatta jättämistä ei ole tehty helpoksi, mutta mielikuvitustaan käyttämällä keksii jokainen meistä varmasti sellaista vaihtoehtoista tekemistä, jonka osana ei ole ostaminen. Jokainen meistä voi henkilökohtaisesti miettiä, kannattaisiko omaa Älä osta mitään -päivää viettää vaikkapa joka viikko tai kuukausi? alaosta.fi

Hämeen piiri 14.10. Avohakkuu tuhoaa metsän ja ilmaston, klo 18–20, Kulttuuritalo Laikku, Tampere. Kaikille avoimessa ja maksuttomassa yleisötilaisuudes58

nuorten luonto

sa metsämaatieteen ja metsänhoidon emeritusprofessori Erkki Lähde kertoo avohakkuun tuhoisista vaikutuksista metsäekosysteemiin ja ilmastoon. Hän kertoo myös, miksi jatkuvapeitteinen metsänkasvatus on ekologinen, tuottava ja kestävä tapa hoitaa suomalaista metsää. Lähde on tehnyt elämäntyönsä tutkijana luonnonmukaisen metsänhoidon puolesta avohakkuita vastustaen. Hän on julkaissut aiheesta satoja tieteellisiä artikkeleita ja lukuisia kirjoja sekä ollut vaikuttamassa metsäluonnon monimuotoisuuden säilymiseen ja metsänomistajien oikeuksien edistämiseen lainsäädäntöteitse.

28.10. Syyskokous. Luonto-Liiton Hämeen piirin syyskokous järjestetään LHP:n toimistolla Tampereella osoitteessa Kuninkaankatu 39. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja valitaan LHP:n hallitus ensi vuodelle. Tervetuloa tutustumaan sekä mukaan toimintaan!

13.11. Työn tulevaisuus -keskustelutilaisuus klo 18–20 Tampereen seudun työväenopistolla. Ilmastonmuutoksen ja elinympäristöjen tuhoamisen aiheuttama ekologisen tasapainon järkkyminen uhkaavat yhteiskuntia maailmanlaajuisesti. Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen sekä laajamittaisten ympäristökatastrofien torjuminen vaativat suuria muutoksia yhteiskuntien toiminnassa, ja näistä muutoksista suurimmat liittyvät talouteen ja työhön. Yhteiskunnan kehittäminen ekologisesti ja sosiaalisesti kestäväksi tarkoittaa merkittäviä infrastruktuurimuutoksia esimerkiksi energiajärjestelmissä, asumisessa, liikkumisessa ja ruoantuotannossa. Nämä puolestaan edellyttävät paljon työtä ja osaamista.

Siirtymä ei ole mahdollinen ilman laajamittaista yhteiskunnallista keskustelua ja yhteistyötä talouden eri toimijoiden välillä. Kaikille avoimessa ja maksuttomassa keskustelutilaisuudessa pohditaan työelämän muutosta ekologisen kriisin aikakaudella. Tilaisuudessa kol-

me tutkijaa kertovat lyhyin alustuksin omasta tutkimusaiheestaan, jonka jälkeen seuraa paneelikeskustelu yleisökysymyksineen ja kommentteineen.

Mukana Mia Haglund (TKL), Tere Vadén (Bios), Jussi Vähämäki (ItäSuomen yliopisto) ja Samuli Sinisalo (Kalevi Sorsa -säätiö). Tilaisuuden järjestää Luonto-Liiton Hämeen piiri ry yhteistyössä Tampereen seudun työväenopiston ja Ekokumppanit Oy:n kanssa.

Pohjois-Suomen piiri Luonto-Liiton Pohjois-Suomen piirin syksyyn on suunnitteilla muun muassa leiriohjaajakoulus ja perinteiset perhe- ja joulukahvilat. Myös luontokerhotoiminta yritetään saada jälleen pyörimään. Tapahtumien päivämääristä saat tietoa piirin somekanavista. Lisätietoja: possu@luontoliitto.fi

Susiryhmä 21.11. SusiFest Tampereella. Luonto-Liiton susiryhmän Tampereen paikallisryhmä järjestää SusiFest-tukikeikan sudensuojelun hyväksi Tampereen Vastavirtaklubilla. Luvassa jälleen luonteikas tapahtuma hyvän musiikin ja loistavan seuran parissa! Susiryhmä kokoontuu Luonto-Liiton toimistolla syksyn aikana osoitteessa Itälahdenkatu 22 B (käynti B-rapusta, 3. krs.), 00210 Lauttasaari, Helsinki. Kokoontumiseen ovat tervetulleita kaikki sudensuojelutoiminnasta kiinnostuneet uudet ihmiset sekä konkarit. Tule mukaan ja liity laumaan!

Lisätietoja sähköpostiosoitteesta: susiryhma@luontoliitto.fi sekä susiryhmän somekanavista.

Varsinais-Suomen piiri Varsinais-Suomen piiri järjestää lähiluontoretkiä syksyllä, kampanjoi kulutuskriittisin teemoin joulun alla ja pitää luontokerhoa lapsille Turussa. Tervetuloa mukaan toimintaan! Uusia vapaa-

AJANKOHTAISTA ehtoisia haetaan: luontoliitto.fi/vasp/ vapaaehtoiseksi

Luonto-Liiton piirien ja toimintaryhmien tapahtumista ja kokoontumisista saa parhaiten lisätietoja nettisivuilta sekä piirien ja toimintaryhmien somekanavista. Vielä vallitsevan poikkeustilanteen vuoksi Nuorten Luonto -lehden tapahtumatiedot ovat tällä kertaa vähäisemmät. Tapahtumia ja koulutuksia järjestetään tällä hetkellä myös etänä verkossa. Näistä saa parhaiten tietoa Luonto-Liiton eri somekanavien ja sähköpostilistojen kautta.

KAPINAA KADUILLA – MITÄ HÄTÄJARRUTUKSESSA TAPAHTUI JA MIKSI? Lokakuun alussa Elokapinan järjestämä Hätäjarrutusmielenilmaus nousi otsikoihin poliisin voimankäytön takia. Protestoijat toivoivat huomion kiinnittyvän ilmastohätätilaan. teksti ja kuvat aino huotari

nuorten luonto

59

L

auantaina 3.10. Elokapina eli kansainvälisen Extinction Rebellion -liikkeen Suomessa toimiva ryhmä järjesti Hätäjarrutus-nimisen mielenilmauksen Helsingissä osana viikon mittaista Syyskapinaa.

Protestilla oli kolme päämäärää: liike vaati Suomen hallitusta kertomaan totuuden ilmastokriisistä, julistamaan sen mukaisen hätätilan ja aloittamaan kriisistä säännöllisen ja asianmukaisen tiedottamisen.

Elokapinan vaikuttamisen peruspilarit ovat väkivallattomuus (fyysinen ja verbaalinen) ja suora toiminta kuten kansalaistottelemattomuus. Yhteiskunnallisia epäoikeudenmukaisuuksia voidaan viime kädessä pyrkiä muuttamaan kansalaistottelemattomuudella, jolloin lain noudattaminen on merkityksettömämpää kuin syyt lain rikkomisen taustalla – Elokapinan tapauksessa ilmasto- ja elonkirjokriisi.

Hätäjarrutuksessa tiesulkuun osallistunut Aidan kertoo, ettei hän enää pysty työssään opettajana katsomaan lapsia silmiin vakuuttaen, että aikuiset ratkaisevat ilmastokriisin.

60

nuorten luonto

– Koin keskellä tietä istumisen moraalisena vastuuna pysäyttääkseni ihmisten arjen oppilaideni ja kaikkien lasten tulevaisuuden turvaamisen puolesta. Se oli avunhuuto, mutta en tiedä, onko sitä kuultu.

Hätäjarrutus-protestista oli ilmoitettu poliisille, joka alkuun seurasi tapahtumaa sivusta liikennettä ohjaten ja tapahtuman kulkua turvaten. Mielenosoittajat olivat tietoisia siitä, että tietyn ajan kuluttua poliisi tulisi antamaan poistumiskäskyn, jonka jälkeen mielenilmausta saisi jatkaa puiston puolella. Poistumiskäskyn jälkeen tielle jäi mielenosoittajia ja heitä kannettiin poliisin toimesta poliisiautoihin. Osa protestoijista istui rivissä tukkien ensin Unioninkadun siirtyen sitten Kaisaniemenkadulle tiesulkuun.

Moni ilmastoaktiivi on käynyt läpi laajan skaalan vaikuttamiskeinoja. Niin myös Aidan.

– Viimeiset kaksi vuotta on marssittu monta kertaa, on seisottu eduskunnan portailla kesät talvet, on allekirjoitettu adresseja, on twiittejä twiittailtu ja on stooreja jaettu. Silti mikään ei ole kahdessa

vuodessa oikein muuttunut. Sanat eivät riitä kuvaamaan, kuinka vakava tilanne on ja kuinka epätoivonen, turhautunut, ahdistunut ja raivostunut olen meidän toimimattomuuteen, Aidan kuvailee.

Kaisaniemenkadulle siirtymisen jälkeen poliisi päätti käyttää lakkoilijoiden siirtämiseksi OC-kaasua eli pippurisumutetta. Kaasun käytöstä kerrottiin kadulla istujille, jonka jälkeen rauhallisia protestoijia sumutettiin lähietäisyydeltä kasvoihin.

Huomiota herätti erityisesti se, ettei poliisi sallinut kadulla olleiden sumutettujen ihmisten huuhdella silmiään ja kasvojaan vedellä. Sumutuksen jälkeen osa poistui kadulta, osa jäi jatkamaan sulkua. Tiesulku piti sumutuksesta huolimatta, ja lopulta poliisin oli kuitenkin kannettava jäljelle jääneet protestoijat pois tieltä. Muutama protestiin osallistunut korotti ääntään poliisille, mutta pian muut protestoijat muistuttivat yhteen ääneen tilanteesta kiihtyneille tapahtuman olevan väkivallaton myös sanallisesti.

Sumutetta kasvoilleen saaneet kokivat fyysistä kipua ja paikalla olleet järkyttyi-

vät poliisin toiminnasta. Kysymys poliisin voimankäytön oikeudellisuudesta nousi mediassa syystä esille, mutta suurimpana keskustelunaiheena se tuli samalla peittäneeksi alleen Elokapinan protestin todellisen syyn.

– Harmittaa, että julkisesta keskustelusta tuntuu silti vielä puuttuvan itse aihe eli ilmastokriisi, Aidan pohtii.

Pian tapahtuman jälkeen kriminologian opettaja Miikka Vuorela pohti Twitterissä poliisin reaktion oikeellisuutta. Hän vertasi sitä vuonna 2006 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelemään Oya Ataman vs. Turkki -tapaukseen, jonka keskiössä oli Istanbulissa luvatta järjestetyssä mielenosoituksessa tapahtunut poliisin voimankäyttö. Tällöin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi, että poliisin tulisi pidättäytyä voimankäytöstä rauhanomaisissa mielenilmauksissa, vaikka poliisin käskyjä ei noudatettaisikaan.

Sosiaalisessa mediassa tapahtuman rauhanomaisuuden kyseenalaisti twiitissään kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Essayah. Rauhanomainen tarkoittaa sanakirjan määritelmän mukaan sopuisaa, rauhaisaa ja rauhallista, sotaisan ja aseellisen vastakohtaa. Mitä Hätäjarrutus-mielenilmauksessa tehtiin rauhallisen ilmapiirin takaamiseksi? Tapahtumassa edellytettiin osallistujia hyväksymään protestin järjestäjän Elokapinan toimintaperiaatteet, joissa toimijat sitoutuvat ”väkivallattomuuteen toimissaan ja kommunikoimaan aina kunnioittavasti kansalaisten, työntekijöiden, viranomaisten ja toisten elokapinalaisten kanssa”. Elokapinalla oli tapahtumassa myös poliisikontakteiksi nimetyt henkilöt, jotka olivat vuorovaikutuksessa poliisin neuvottelijan kanssa tapahtuman ajan. Mielenilmauksessa tanssittiin, laulettiin, huudettiin iskulauseita ja ne, jotka osallistuivat tiesulkuun, istuivat maassa.

Kansalaistottelemattomuuteen ohjeistetaan valmistautumaan väkivallattoman suoran toiminnan koulutuksella, jota Elokapinan lisäksi tarjoavat myös muut tahot.

– Koulutuksessa sain tietoa muun muassa siitä, miten kohdata poliisi, mitkä ovat oikeuteni ja mitä pitää ja kannattaa kertoa kiinnioton yhteydessä. Harjoittelimme myös, miten pysyä rauhallisena, kun ihminen käyttäytyy uhkaavasti meitä kohtaan, Aidan kertoo.

Suomessa poliisi nauttii kansan luottamusta. Tästä syystä poliisin voimankäyttö ja sumutuksen kohteena olleet alaikäiset nostivat kierroksia julkisessa keskustelussa. Sosiaalisessa mediassa puitiin myös ka-

Ovatko ympäristöasiat ja luonnonsuojelu sinulle tärkeitä? Palatko halusta vaikuttaa, olet visuaalinen ja rakastat kirjoittamista?

Hae Nuorten Luonto -lehden päätoimittajaksi!

Hakuaikaa on marraskuun puoliväliin asti ja toimi alkaa 1.1.2021.

Lisätietoja: luontoliitto.fi/ajankohtaista/hae-nuortenluonto-lehden-paatoimittajaksi

dulla istumisen syitä, ja sitä, oliko se oikein vai väärin.

Aidan pysytteli jonkun aikaa tietoisesti pois netin syövereistä.

– Ahdistaa, kuinka paljon vihaa ihmisillä on toisia ihmisiä kohtaan. Tuntuu siltä, ettei haluta ollenkaan ymmärtää toisia, vaan leimata, loukata ja väheksyä. Opettajana on todella vaikea yrittää puuttua nuorten kiusaamiseen, kun aikuiset käyttäytyvät näin epäasiallisesti.

Tapahtuman jälkeen pohdittiin myös poliisille kuuluvia oikeuksia ja sitä, miten tuleviin mielenilmauksiin uskallettaisiin osallistua.

Suomen poliisin verkkosivuilla kerrotaan, että ”poliisin tehtävä on turvata yleinen järjestys ja turvallisuus, sekä mielenosoittajien ilmaisunvapaus”. Toisin sanoen, jos poliisi toimii tehtävänsä mukaisesti, tulee sen rauhanomaisessa mielenilmauksessa taata mielenosoittajien turvallisuus, ei uhata sitä. Sisäministeri Maria Ohisalo totesi Ylen A-studio -ohjelmassa, että poliisin toimet protestissa tulee tutkia ja selvittää niin poliisihallituksen kuin laillisuusvalvojien toimesta.

Aidan muistuttaa, että kansalaisvaikuttamisen keinoja on monia.

– Kansalaistottelemattomuus on vain yksi keino osallistua toimintaan, ja on täysin ymmärrettävää, ettei se kaikille sovi. Esimerkiksi Elokapinassa on kaikenlaisia rooleja kaikenlaisille ihmisille: tarvetta on esimerkiksi hyvinvointivastaaville, valokuvaajille, somettajille, taiteilijoille ja muusikoille.

Lopuksi Aidan palaa syihin kapinan taustalla.

– Meillä ei ole enää varaa jatkaa nykyistä menoa. Ihmiset ovat sen verran turhautuneita tilanteeseen, että he kestävät jopa pippurisumutetta ja menettävät henkilökohtaisen vapautensa meidän yhteisen asian puolesta. *

Lue lisää: Elokapinan toimintakonsensus: elokapina.fi/action-consensus Kansalaistottelemattomuus: kans.jyu.fi/sanasto/sanat-kansio/kansalaistottelemattomuus Mielenosoitukset ja poliisi: poliisi.fi/helsinki/mielenosoitukset_fi nuorten luonto

61

LUONTO-LIITON YHTEYSTIEDOT

PIIRIEN YHTEYSTIEDOT

Luonto-Liiton keskustoimisto Itälahdenkatu 22 B 00210 Helsinki (09) 684 4420 toimisto@luontoliitto.fi luontoliitto.fi facebook.com/luontoliitto

Hämeen piiri Ville Lahtinen, puheenjohtaja ville.lahtinen@live.com 040 765 9395 Toimisto: Kuninkaankatu 39, 33200 Tampere lhp@luontoliitto.fi 044 566 5899 FB: Luonto-Liiton Hämeen piiri IG: luontoliitto_hame Kaakkois-Suomen piiri kaasu@luontoliitto.fi FB: Kaasu / Luonto-Liitto Kaakkois-Suomi Keski-Suomen piiri Milla Yksjärvi milla.yksjarvi@gmail.com 044 569 5212 kessu@luontoliitto.fi luontoliitto.fi/kessu FB: Kessu-Luonto-Liiton Keski-Suomen piiri IG: kessu_luontoliitto Pohjanmaan piiri Asseri Laitinen asseri.laitinen@gmail.com 044 566 4290 polp.fi FB: Luonto-Liitto Pohjanmaa IG: luontoliitto_polp Savo-Karjalan piiri Emma Thitz, puheenjohtaja thitzemma@gmail.com 045 246 7104 saka@luontoliitto.fi luontoliitto.fi/saka FB: Savo-Karjalan Luonto-Liitto IG: luontoliitto.saka Pohjois-Suomen piiri Maria Honkanen, puheenjohtaja maria.honkanen@student.oulu.fi 044 283 7259 possu@luontoliitto.fi luontoliitto.fi/possu FB: Luonto-Liiton Pohjois-Suomen piiri IG: luontoliitto_possu Uudenmaan piiri / Espoon nuoret ympäristönsuojelijat / Vantaan Luonnonystävät Rauna Lilja, puheenjohtaja rauna.lilja@gmail.com 050 406 7216 lup@luontoliitto.fi luppi.fi FB: Luonto-Liiton Uudenmaan piiri IG: luppiry

Ellei toisin mainita, sähköpostiosoitteet muodostetaan kirjoittamalla etunimi.sukunimi@luontoliitto.fi Toiminnanjohtaja Petro Pynnönen petro.pynnonen@luontoliitto.fi 040 165 1907 Puheenjohtaja Ina Rosberg Järjestöpäällikkö Sami Säynevirta 040 560 7303 Nuorten Luonnon päätoimittaja Aino Huotari Viestintäpäällikkö Anna Stenius 044 075 5635 Sieppo-lehti sieppo.toimitus@luontoliitto.fi Ympäristökasvatuspäällikkö Ville Laitinen 040 765 9395 Talousjohtaja Tarja Karppinen Talouspäällikkö Pirjo Puttonen (09) 6844 4250 Toimisto- ja jäsenrekisterivastaava Jyrki Pynnönen (09) 6844 4223 Metsävastaava Lauri Kajander 045 117 9610 Susikampanjavastaava Francisco Sánchez Molina 044 516 6227 Kouluvierailuvastaava Hanna Jauhiainen 044 700 6113 Kiertotalousaiheinen kouluvierailukampanja Leena Koivula, projektipäällikkö 044 516 6228 Lasten- ja perhetoiminnan koordinaattori Saara Leinikka saara.leinikka@luontoliitto.fi 165 1908

Varsinais-Suomen piiri Milla Aalto 050 572 2345 milla.aalto@luontoliitto.fi luontoliitto.fi/vasp FB: Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri IG: llvasp

TOIMINTARYHMÄT Luonto-Liiton ilmastoryhmä Henna Kurki, puheenjohtaja henna_kurki97@hotmail.com FB: Luonto-Liiton ilmastoryhmä IG: llilmastoryhma Luonto-Liiton Itämeriryhmä Riikka Pesonen, puheenjohtaja riikka.pesonen@luontoliitto.fi FB: Luonto-Liiton Itämeriryhmä IG: itameriryhma Luonto-Liiton metsäryhmä Laura Vuoksenmaa, puheenjohtaja l.vuoksenmaa@gmail.com Luonto-Liiton susiryhmä Mari Nyyssölä-Kiisla, puheenjohtaja susiryhma@luontoliitto.fi IG: susiryhma

noora ketolainen

nuorten luonto

63

Luonto-Liitto Itälahdenkatu 22 B 00210 Helsinki