pisaroita
DROPPAR TEKSTI REIJA KOKKOLA KUVA KALEVI KETOLUOTO
Palvelutalo Esplanad Kuningattarenkatu 7 019 517150 loviisanseudunpalvelutalosaatio.fi
Palvelutalo Esplanad on
P
sen asukkaille koti, mutta ovet ovat auki myös muille loviisalaisille.
KYNTTILÄUINTIA JA KARAOKEA
Palvelutalo Esplanadin uima-altaassa käy polske, kun koululaisryhmä pulahtelee ve-
kaupungin palvelut ovat lähietäisyydellä. Asukkaat asuvat täällä itsenäisesti, mutta
teen. Keittiöstä leijuu kotiruoan tuoksu ja
heille on tarjolla erilaisia elämää helpotta-
Helena-kodin yhteistilaan on kokoontunut
via palveluita: kahvila, lounasta, hierontaa,
päivätoimintaryhmä.
kampaaja, manikyyri ja oma olohuone, jon-
Toimitusjohtaja Inka Itävaaran tavoit-
teena on tuoda palvelutaloon vielä enemmän eloa ja iloa.
ne voi kokoontua juttelemaan. – Näitä maksullisia palveluita voivat käyttää kaikki loviisalaiset, eivät ainoastaan
– Eri-ikäisiä ihmisiä, lapsia, nuoria ja van-
hoja. Värejä, ääntä ja tapahtumia. Talon asukkaat ja muut kävijät ilahtuvat pienistäkin uudistuksista. Sekin huomattiin, että pöydällä oli uudet pikkuliinat. Palvelutalo on silti ennen kaikkea sen asukkaiden koti. Koti, jossa on turvallista elää ja asua. Liikkumaan pääsee esteet-
meidän asukkaamme, Itävaara kertoo.
Nuoret ja vanhat yhdessä
vanhat ja nuoret kohtaavat. Toivoisin, että loviisalaisnuoretkin tulisivat tänne viihtymään.
Allasdisko ja mietoja juomia Suunnitteilla on muun muassa allasdisko ja kynttiläuinteja iltaisin. Uintien yhteydessä voisi olla hyvinvointipalveluja ja -luentoja. Iltatoiminnan lisääntyessä pidettäisiin kahvilakin auki iltayhdeksään. Yhteislaulutilaisuuksien lisäksi voisi olla karaokea. Itävaara on huomannut, että nyky-
Toimitusjohtajan mukaan palvelutalo-sanal-
ään senioritalo hiljenee iltaseitsemän ai-
la on joidenkin mielestä vähän negatiivinen
kaan. Asukkaat vetäytyvät omiin oloihinsa
kaiku. Uuden asukkaan läheiset saattavat
tai viettävät aikaa kenties yhdessä viinila-
tulla arasti vierailulle kukkapuskan kanssa.
sillisella.
– Tämä on kuitenkin ihan oikea koti asuk-
– Olemme hakemassa lupaa myös mie-
tä, joten kukaan ei ole kotinsa vanki. Lisäksi
kaillemme. Eräskin rouva asui Valkossa kol-
tojen alkoholijuomien tarjoiluun. Onhan se
mannessa kerroksessa. Jos hän pääsi läh-
mukava istuskella oluen, viinin tai lonkeron
Tä äll ä on til a a k aikille. On rikk aus, kun vanhat ja nuoret kohta avat. Toivoisin, et tä loviisal aisnuoretkin tulisivat tänne viiht ymä än.
temään ulos, hän ei tavannut ketään eikä
ääressä yhdessä muitten kanssa kahvilassa
palvelujakaan ollut lähellä. Nyt hän naut-
tai olohuoneessa. Tai laulaa karaokea!
tii elämästään Helena-kodin remontoidussa
dostuneita tapahtumia, kuten myyjäisiä ja
tunut huomattavasti, kun hän pääsee kau-
jouluruokien maistelua. Jouluruokia voi sit-
pungillekin.
ten tilata Cafe Esplanadista kuka tahansa
Samalla Itävaara korostaa sitä, että Esplanad ei ole mikään vanhusten saareke. – Täällä on tilaa kaikille. On rikkaus, kun
10
S M Å S TA D S L I V
Made with
in Loviisa.
Jouluksi toteutetaan jo traditioksi muo-
kimppa-asunnossa. Liikuntakyky on paran-
lähempänä aattoa. – Toivottavasti saan koristella parvekkeet jouluvaloilla, Itävaara haaveilee.