Elina Mieskolainen Käsityötaitelija, muusikko, kansalaisopiston opettaja ja monen paikan aktiivi • Asuu ja työskentelee Rikebyssä, Pernajassa • Perheeseen kuuluvat muusikkopuoliso Jorma Ojanperä sekä aikuiset lapset Otava ja Juho Lisätiedot tekstiileistä: spinayarn.fi
TEKSTI NOORA LINTUKANGAS KUVA KALEVI KETOLUOTO
Rauhan ja luovuuden lähde – Tilan ja taiteen synkronia
M
uusikko ja käsityöläinen Elina Mieskolainen ylistää Rikebyn rauhaa. Kun hän 33 vuotta sitten muutti miehensä kanssa Pernajaan, puhutteli kahta muusikkoa erityisesti hiljaisuus. Piharakennus oli täysi rotisko, mutta pariskunta peruskorjasi rakennuksen ja käytti rakentamisessa ekologisia materiaaleja ja ylijäämätavaraa. Yläkertaan Mieskolainen mahtuu nyt levittämään kolmet kangaspuut, neule- ja ompelukoneet sekä suunnittelupöydät ja pianon. Sekä hän että puoliso käyttävät tilaa myös harjoittelemiseen. Piharakennuksessa sijaitsevan ateljeen ikkunoista avautuu näkymä metsään, hieman villiintyneeseen puutarhaan ja pihan hienoon pystykallioon. Valo saa tulvia sisään. ”Kauniit näkymät ja valo ovat tilan parhainta antia. Työtila myös ’hengittää’, se on
Koskenkylän Rikebyssä sijaitsevassa, vähitellen harmaantuvassa vanhassa piharakennuksessa on viimeiset viisi vuotta tehty musiikkia, tanssittu, suunniteltu ja luotu käsitöitä sekä majoitettu ystäviä.
hengeltään lämmin ja tukee inspiraatiotani. Olen vapaa assosioimaan täällä.” Mieskolainen on paitsi muusikko myös intohimoinen kutoja. Hän on kutonut yli kaksi kymmentä vuotta: mattoja, huiveja, ponchoja… Elektronisella neulekoneella hän on neulonut vuodesta 1993, ennen kaikkea puseroita. ”Tätä nykyä kudon pääasiassa räsymattoja kierrätetyistä materiaaleista. Minua viehättävät kunnolla tehdyn maton pitkäikäi-
syys ja laadukkuus”, hän pohtii. Työt ovat enimmäkseen tilaustöitä tai omaa taidetta, jota esitellään näyttelyissä. Mieskolainen on kokeillut kaikenlaisia käsityötekniikoita, muun muassa lasin, keramiikan, huovutustöiden ja korujen tekemistä. Neuleissa hän käyttää kohtalaisen työlästä intarsia-tekniikkaa, jossa väreistä muodostuu haluttu kuva, mutta nurjalle puolelle ei tule lankajuoksua kuten kirjoneuleessa. ”Rakastan kuvataiteita ja haluaisin osata maalata ja piirtää. Mutta kun en osaa, pystyn tekemään kuvia neuleilla. Se on minun tapani maalata.” Työhuone on aivan yhtä uniikki kuin Mieskolaisen työtkin. ”Tila on synkassa sen kanssa, mitä teen. Paikka on minun näköiseni, kädenjälkeni näkyy sen joka sopukassa. Täällä minun on helppo, kiva ja ihana olla. Se on luomisen edellytys. Tunnen työhuoneesta suurta ylpeyttä.”
Pikku kaupunki
21
