Pikkukaupunki Kesä 2022

Page 80

TEKSTI AINOLIINA LES

EN HEN KELÄ KUVAT MADICK

RIKSSON

Tu nn is tatk o Co ca -C ol an ?

sokkotestissä

P

ruuvaajille esitettiin haaste: aidon Coca-Colan tunnistaminen. Lopulta kävi ilmi, että tehtävä ei ollut lainkaan niin helppo kuin voisi kuvitella. Pruuvaamaan saapuivat alakoululaiset Antti, Verneri, Emmi ja Kaisu – kiitos heille! Testaajat eivät ennakkoon tienneet, mitä juomaa kulloinkin maistoivat. Kyseessä oli siten sokkotesti. Ensimmäisenä mukit täytettiin Freeway-kolalla. Ennen pruuvia Antti oli paljastanut juovansa eniten juuri sitä, joten olisi voinut olettaa juoman saavan hyvät arviot. Poikien mielestä Freeway oli kuitenkin ”perussokeri­ litkua” ja maistui ”halpiskokikselta”. Tyttöjen mukaan kola oli liian makeaa, eikä hiilihappoa ollut nimeksikään. Emmin ilme kertoi enemmän kuin tuhat

80

S M Å S TA D S L I V

Made with

in Loviisa.

sanaa: ensimmäinen maisteltava ei tainnut päästä suosikkien listalle.

”Ny t on k allis!” Seuraavaksi maisteltiin sokkona Pepsiä. Verneri totesi heti, että ”nyt on kallis!”. Lopussa mieli muuttui siihen suuntaan, että kyseessä ei voi olla ainakaan aito Coca-Cola. Emmin ja Kaisun mielestä Pepsi oli selkeästi parempaa kuin edellinen juoma, ja hiilihappoisuus sai kehuja. Tarjolla olevista juomista kaikki olivat entuudestaan raadille tuttuja, paitsi Olvin kola, jota maisteltiin kolmantena. Se ei saanut raadilta sen kummemmin kehuja kuin haukkujakaan. – Tämä on Freewayta, tunnistan koska juon sitä joka päivä, Antti arvioi painokkaasti.

"halpiskokista"

Lopulta Olvi Cola arvioitiin ”ihan hyväksi”, mutta kukaan tuskin ostaisi sitä. Neljäntenä pruuvaajat maistelivat sitä aitoa ja oikeaa Coca-Colaa, ja – yllätys yllätys – kukaan ei sitä tunnistanut. Juoman maku-

”Eihän tässä ole yhtä än hiilihappoa”


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.