Maria Miklas, STM
Mistä onnelliset hyvinvoinnin tekijät?
S
ote-uudistusta on tahkottu laskutavasta riippuen 15–20 vuotta. Koko tuon ajan jokseenkin kaikki alan toimijat ovat olleet aika lailla samaa mieltä uudistuksen tavoitteista. Yksi hallitus on kirjannut niitä vähän enemmän, toinen kirjoittanut niitä vähän eri tavalla.
kansakoulua kahdessa vuorossa. Osa päivällä, osa illalla. Kansakoulu on muuttunut peruskouluksi, mutta ymmärrämmekö, mikä kaikki muu on muuttunut noista ajoista ja miten muutokset ovat vaikuttaneet niihin nuoriin aikuisiin, jotka ovat tai olisivat perheenperustamisvaiheessa?
Jos uudistusta ei tehdä nyt, ajaudumme yhä syvempiin vaikeuksiin, kun palveluiden tarve väestön ikääntymisen myötä kasvaa rahoituspohjan kattavuuden käydessä samaan aikaan yhä haastavammaksi.
On ollut 1990-luvun lama, vuonna 2008 alkanut talouskriisi ja monenlaista muuta epävarmuutta. Miten nämä kaikki ovat vaikuttaneet niihin lapsiin ja nuoriin, jotka ovat nyt perheenperustamisiässä? Entä ihmisten ajankäytön muuttuminen, pätkätyöt, epävarmuuspuheen lisääntyminen? Lapsiperheiden arjen näyttäytyminen kielteisenä?
Kaiken valmistelu-, lainsäädäntö- ja lausuntotyön keskellä on jo nyt katsottava myös pitemmälle. Hyväkään järjestelmä ei toimi, jos ei ole tekijöitä. Siksi on esitettävä kysymys: mistä tulevaisuuden hyvinvoinnin tekijät? Maailman onnellisimmaksi luonnehdittu kansa tekee maailman vähiten lapsia, niitä tulevaisuuden hyvinvoinnin tekijöitä. Miksi näin on? Olen itse syntynyt 1960-luvulla, jolloin ikäluokat olivat niin suuria, että kävimme
”Hyväkään järjestelmä ei toimi ilman tekijöitä” 20
Kysyn, en vastaa. Kukaan ei pysty kunnolla vastaamaan näihin kysymyksiin, sillä kyseisiä asioita on tutkittu surullisen vähän. Väestöliitolla ja THL:llä on toki aiheesta jonkin verran väestötason tutkimusta. Mutta se ei riitä löytämään ratkaisuja. Jotakin kuitenkin tiedetään. Esimerkiksi se, että perhe-etuuksilla ei näytä olevan tämän asian kanssa tekemistä. Meillä on jokseenkin maailman parhaat perhe-etuudet, mutta siitä huolimatta alhainen syntyvyys. Voisikin kysyä, pitäisikö taloudellisten etuuksien sijasta olla enemmän palveluita, jotta lapsiperheiden arkea voitaisiin helpottaa. Sekin tiedetään, että pienituloiset ja pätkätyössä olevat nuoret
aikuiset hankkivat vähemmän lapsia. Tämä koskee erityisesti nuoria miehiä. Suomea on sanottu Euroopan Japaniksi, kun puhutaan viime vuosituhannen lopun talouskasvusta. Pitäisikö meidän nyt ottaa mallia Japanista myös realistisessa väestöpolitiikassa? Japanissa on 130 miljoonaa asukasta ja alhainen syntyvyys. He ovat varautuneet siihen, että väestömäärä saattaa tulevaisuudessa olla vain 100 miljoonaa. Japani ei edistä maahanmuuttoa eli se ei ole heille ratkaisukeino väestömäärän nostamiseen. Pitäisikö meidän varautua samaan? Miten muuttaa soten suunnitelmia ja toteuttamista, jos meitä on tulevaisuudessa vain 4,5 miljoonaa? Tarkoittaako se silloin pidempiä työuria, jotta pystyisimme ylläpitämään nykyisen tasoisen hyvinvointiyhteiskunnan? Näihinkin kysymyksiin meidän pitäisi löytää vastauksia, koska muutoin vain ajelehdimme tulevaisuuteen. Voimme tehdä osaltaan parempaa maailmaa hyvällä sote-uudistuksella, julkinen ja yksityinen sektori yhdessä. Mutta kenelle sitä teemme? Ja ketkä ovat niitä, jotka sitä meille toteuttavat? Ovatko he ja heidän lapsensa maailman onnellisimpia? KIRSI VARHILA
kansliapäällikkö Sosiaali- ja terveysministeriö
