Kylkirauta 2/2023

KYLKIRAUTA

Teknologia kehittyy vauhdilla. Asejärjestelmien on pysyttävä kehityksessä mukana ja tarjottava uusinta teknologiaa hyödyntäviä ominaisuuksia. Ohjelmoitavat ampumatarvikkeet ovat vain yksi esimerkki innovaatioista, jotka mullistav at jalkaväen taisteluympäristön.

Tulevaisuuden haasteisiin suunniteltu Carl-Gustaf® M4 hyödyntää näitä innovaatioita jo tänään. Sen tehokkuutta lisäävät entisestään älytähtäinjärjestelmät ja se pystyy käyttämään myös ohjelmoitavia ampumatarvikkeita, tuoden uusimman teknologian kirjaimellisesti sotilaiden käden ulottuville.

Saabin thinking edge -periaatteen takana on yli 80 vuoden perinteet ja teknologinen kehitys, minkä avulla voimme tarjota innovatiivisia, monen roolin asejärjestelmiä. Älykkäästä Carl-Gustafista on tullut entistäkin älykkäämpi.

Carl-Gustaf M4

Tiedettä vai taidetta?

Länsimaisen sotataidon kantaisä preussilainen sotateoreetikko

Carl von Clausewitz pohti kirjassaan Vom Kriege – Sodankäynnistä sotataidon suhdetta tieteeseen ja taiteeseen. Clausewitz oli itse taipuvainen vertaamaan sodankäyntiä taiteeseen ja teki kirjassaan useita rinnastuksia sodankäynnin ja taiteen osalta. Toisaalta hän pyrki myös kuvaamaan taistelukentän dynamiikkaa tieteellisin keinoin ja käsittein. Kuinka paljon sotataidosta on tiedettä ja kuinka paljon taidetta, on ikiaikaisen muna–kanakeskustelun aihe.

Vuosinani Maanpuolustuskorkeakoulun merisotataidon opettajana kuuntelin opiskelijoiden kritiikkiä siitä, kuinka sotataidon opetus keskittyy liiaksi prosessiopetukseen. FINGOP-prosessia ja sitä seurannutta COPD-suunnitteluohjetta opetettiin opintojaksosta toiseen. Molemmat suunnittelutyökalut ovat melko samankaltaisia. Niissä yritetään hahmottaa kaaosmainen maailma ymmärrettäväksi systeemiteoreettiseksi malliksi, hahmottaa ratkaistava ongelma ja laatia polku, jota kulkien asioiden tilaa lähdetään muuttamaan. Prosessin lopputuote on operatiivinen suunnitelma.

Opetuksessa prosessi oli korostuneesti esillä ja näyttäytyi opiskelijoille valitettavasti mekaanisena temppulistana eikä operaatiotaitona. Opettajana tulkitsin, että suunnitteluprosessi on vain työkalu, joka opiskelijan on hyvä hallita, ja jonka kautta joukkorakenteita, vahvuuksia, heikkouksia, vastustajan suorituskykyjä, operaatioalueen erityispiirteitä, ajan ja olosuhteiden merkitystä sekä muita operaatiotaidon rakennuspalikoita syötettiin sopivina annoksina opiskelijoille.

Kriittisessä opiskelijapalautteessa on tietysti totuuden siemen. Afganistanin ja Irakin sodat osoittivat Yhdysvalloille ja sen liittolaisille, ettei kaaosmaista taistelukenttää voi mallintaa aukottomasti systeemiteoreettiseksi malliksi. Mallintaminen kyllä huomioi fyysisen toimintaympäristön insinöörimäisen tarkasti, mutta ei psykologisia, sosiologisia tai muita vastaavia muuttujia. Systeemiajattelu toimii siis teoriassa, mutta sodankäynti harvoin etenee kaavamaises-

ti. Siksi pitää jättää tilaa luovuudelle ja soveltamiselle.

Kenraali James Mattis ja monet muut nimekkäät yhdysvaltalaiskomentajat ovat viime vuosina korostaneet sotilaiden laajan sivistyksen, tehtävätaktisen oma-aloitteisuuden ja luovuuden merkitystä. Yhdysvaltalaisissa sotilasalan julkaisuissa on toivottu paluuta Preussin yleisesikuntakoulutuksen perusperiaatteisiin. Koulutettavaksi valittavilta edellytettiin tuolloin laajaa sivistystä ja yleisesikuntakoulutus piti sisällään laajasti tieteitä ja taiteita. Ajatus taustalla oli, että laaja-alaisesti maailmaa hahmottava upseeri ymmärtää paremmin strategiaa, mukautuu helpommin uusiin yllättäviin tilanteisiin ja ymmärtää kuinka taktisen tasan toiminta vaikuttaa strategisella tasalla. Kvantitatiivinen kaluston määrien vertailu ja tiukka ohjesääntöjen maksiimien toistaminen ei tuo menestystä – lopulta taistelut ratkaisee ihmisen osaaminen, taito ja tahto.

Puolustusvoimien vahvuudeksi on mainittu byrokratia. Byrokratiasta syntyy mielikuva protokollasta, toimintaa ohjaavista normeista, kaavamaisuudesta ja joustamattomuudesta. Byrokratia on varmasti hyvä normaaliolojen hallintoon, mutta byrokraattien lisäksi me tarvitsemme suomalaisen sotataidon ke-

hittämiseksi luovasti ajattelevia, innovatiivisia, ennakkoluulottomia ja uteliaita upseereja. Muutoin jatkuva uudistuminen on vaarassa ja ”tulee joku, joka hakkaa jäsenemme irti terävällä aseella”, kuten Clausewitz asian osuvasti ilmaisi. Taideaineita tuskin ihan heti lisätään Maanpuolustuskorkeakoulun opetusohjelmaan, mutta sotataidon kehittämisestä meidän täytyy pitää jatkossakin huolta. Se oli suomalaisten kiistaton menestystekijä viime sodissa ja se on ollut ukrainalaisten menestystekijä Venäjää vastaan.

Yksityiskohtainen satojen sivujen suunnitelma ja visuaalisesti näyttävät esittelykuvat ovat toisarvoisia, jos joudutaan soveltamisen tielle. Kuten taiteissa, niin myös tilanteenmukaisessa johtamisessa ei ole ehdottomia sääntöjä, vaan on tehtävä nopeita ja luovia ratkaisuja. Siinä auttaa hankittu teoreettinen ja käytännön kokemus. Kokemuksen kartuttamiseksi pitää syventyä sotahistoriaan, haastaa itsensä johtamisharjoituksissa, saada palautetta, tehdä virheitä, analysoida tehtyjä virheitä ja oppia niistä.

Sotataito on aika ajoin toistuva teema Kylkirauta-lehdessä. Sotataito on upseerikoulutuksen kovaa ydintä ja sen kehitystä on syytä seurata tiiviisti. Nyt uutta näkökulmaa ja esimerkkejä sotataitoon tarjoilee käynnissä oleva Ukrainan sota. Lehden teema-artikkelit on pyritty sitomaan Ukrainan sotaan ja sen oppeihin. Toista vuotta käynnissä ollut sota tarjoaa meille arvokkaita oppeja erityisesti Venäjän tavasta käydä sotaa. Yhtenä alustavana ja keskeisenä oppina voidaan jo nyt todeta, että käsityksemme Venäjän operaatiotaidosta ja taktiikasta on ollut oikea. Se, kuinka huonosti Venäjä on kyennyt soveltamaan taisteluoppiaan, on puolestaan ällistyttävää. Nähtäväksi jää osaako Venäjä oppia virheistään.

Päätoimittajana kiitän kirjoittajia, jotka ovat uhranneet aikaansa ja vaivaansa jakaakseen asiantuntemuksensa lukijoille. Kaikille lehden lukijoille toivotan rentouttavia hetkiä Suomen suvessa. Päätoimittaja Komentaja

Vyötti miekan vyötärölle kupeellensa Kylkiraudan.

Teiss’ on taiston tulta, peistä, kylmyyttä myös Kylkirauan.

– Eino Leino

Kadettikunta ry on itsenäisen

Suomen kadettikouluissa upseerin tutkinnon suorittaneiden upseerien ja Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskelevien kadettien maanpuolustusaatteellinen yhteisö.

1 Tiedettä vai taidetta?

Ville Vänskä

3 Naton suomalainen sotataito

Mika Kalliomaa

5 Alivoimaisen taktiikasta integroituun monitoimintaympäristöön

Pekka Turunen

9 Teorian ja käytännön yhdistyminen sotataidossa Marko

13 Venäläisestä sodankäyntitavasta

17 Havaintoja Ukrainan sodasta

25

Kadettikunta ry:n jäsenlehti

vuodesta 1935, N:o 298, 2/2023

ilmestyy neljä kertaa vuodessa

painos 6 700 kappaletta

Tilaukset, osoitteenmuutokset ja laskutus

Sabina Krogars, puh. 050 470 7291

sabina.krogars(at)kadettikunta.fi

Kadettikunnan toimisto

Eino Leinon katu 12 E 64, 00250 Helsinki

Tilaushinnat

Vuosikerta 40,00 €, irtonro 10,00 €

Painopaikka Lehtisepät Oy

Lahti 2023

ISSN 0454-7357

Kansi Pasi Väätäinen Kuvat pixabay.com.

LEHDEN TOIMITUS

Päätoimittaja

Komentaja Ville Vänskä, ville.vanska(at)kylkirauta.fi

puh. 050 523 1270

Artikkeli- ja kirjallisuustoimittaja

Komentaja evp Kari Aapro, kari.aapro(at)kylkirauta.fi

puh. 040 503 1483

Kuvatoimittaja

Majuri evp Pasi Väätäinen pasi.vaatainen(at)kylkirauta.fi

Kieliasiantuntija

FM Elias Salminen elias.salminen@kylkirauta.fi

Ulkoasu

Risto Mikander/Mediasepät Studio risto.mikander@mediasepat.fi

Verkkotoimittaja

Everstiluutnantti evp Kari Sainio kari.sainio(at)kylkirauta.fi

Kylkiraudan verkkolehti www.kylkirauta.fi

Seuraava numero

Seuraavaan numeroon tarkoitetun tekstimateriaalin on oltava toimituksella (toimitus(at)kylkirauta.fi) ja kuvamateriaalin kuvatoimittajalla 16.8.2023 mennessä.

Kuvat tulee toimittaa joko digitaalisessa muodossa tai paperikuvina. Digikuvien tulee olla jpeg-muodossa vähintään 300 dpi:n resoluutiolla.

Ei internetkuvia, kaavioita, taulukoita eikä Powerpoint-kuvia. Toimitus muokkaa ja lyhentää artikkeleita tarvittaessa.

Toimitus päättää sisältösuunnittelun yhteydessä, mikä osa materiaalista julkaistaan paperilehdessä ja mikä osa verkkolehdessä.

Ilmoitusmyynti

TJM-Systems Oy, Sari Aarnio sari.aarnio(at)tjm-systems.fi

Puh. 044 566 7194

Kadettikunnan verkkosivut

www.kadettikunta.fi

www.facebook.com/kadettikunta

Twitter(at)kadettikunta

Naton suomalainen sotataito

Suomalaiselle sotataidolle on ollut viime kuukausina paljon kysyntää. Vaikuttaa siltä, että eri puolilla Eurooppaa on havahduttu siihen, ettei perinteisiin puolustusoperaatioihin ole tehty operatiivista suunnittelua yli kolmeen vuosikymmeneen.

Lähes täyden palvelusuran tehneet upseerit eivät ole suunnitelleet operaatioita kotimaansa puolustamiseen.

Suomessa kotimaan puolustaminen on kaikki nämä vuosikymmenet ollut Puolustusvoimien ensimmäisenä tehtävänä. Suomalaisessa arjen työssä ja upseerikoulutuksessa olemme suunnitelleet operaatioita erisuuruisille joukoille. Prikaatien ja armeijakuntien sotatoimet ovat piirtyneet eri puolille Suomea.

Venäjän sotatoimet Ukrainassa ja Ukrainan puolustussota antavat kaikessa karmeudessaan mahdollisuuden peilata suomalaista sotataidollista ajattelua. Voimme todeta, että pääperiaatteet ovat edelleen oikeita.

Sodan kuvan muuttuminen muun muassa teknologian kehittymisen vuoksi antaa myös aihetta pohtia sotataidollisia painotuksia. Ukrainan sota on perinteisessä mielessä totaalinen. Koko yhteiskuntaan vaikutetaan, ja koko yhteiskunta osallistuu puolustukseen. Vaikuttaminen on siis laaja-alaista, ja siltä suojautuminen sisältää sodankäymisen koko kirjon.

Innovatiivisuus ja erilaiset kokeilut ovat osoittautuneet Ukrainan puolustuksessa menestykseksi. Myös Suomessa sotataidollinen kehittäminen on ollut koko itsenäisyyden ajan innovatiivista.

Yhtenä esimerkkinä sopii mainita tykistön tarkastajana palvelleen ja sittemmin tykistönkenraaliksi ylenneen Vilho

Nenosen 1920-luvulla aloittama tykistön kokeilu- ja kehittämistoiminta, joka loi mahdollisuuden siirtyä teknologian ja menetelmien kehittämisen kautta sotataidolliseen kehittämiseen. Myös sodan aikana kokeilutoiminnalla kehitettiin sotavarusteita, aseita ja sotataitoa. Uudet ideat saatiin heti käyttöön.

Käsityksemme sodan käymisestä Suomen puolustamiseksi on elänyt ajassa. Tavoitteena on ollut luoda alivoimaisen taktiikkaa suurvaltaa vastaan. Suomalainen ratkaisu on keskittynyt löytämään suomalaiseen maastoon sovellet-

tua alueellista ja ajallista painopistettä, vahvaan maanpuolustustahtoon nojaavaa sitkosta sekä osaamisesta kumpuavaa luovaa joukkojen ja tulen käyttöä.

Tiistaina 4. huhtikuuta 2023 alkoi uusi aika Suomen puolustuksessa. Tulevien vuosien aikana selviää, millaiseksi Nato muuttuu ja millainen on Suomen rooli siinä.

Selkeänä lähtökohtana on, että Suomi vastaa tulevaisuudessakin Suomen puolustuksesta. Suomen kaltaisen maan puolustusratkaisuna on asevelvollisuuteen perustuva puolustusjärjestelmä. Yhtä selkeä lähtökohta on se, että emme enää puolusta maatamme yksin.

Aika näyttää, muuttaako liittolaisten tuki Suomen puolustamisessa suomalaista sotataitoa. Natolla ei ole omaa sotataitoa, vaan jokaisen jäsenmaan ymmärrys sotimisesta omassa toimintaympäristössään on muokannut jäsenmaiden sotataitoa.

Naton yhteinen tekeminen on standardisoitu ohjeina, jotka mahdollistavat yhdessä tekemisen. Osa jäsenmaista käyttää dokumentteja sellaisenaan, ja

osa on laatinut kansallisia sovelluksia liittokunnan dokumenteista.

Suomalaisilla on jatkossakin paras ymmärrys siitä, miten sotatoimia täällä tulisi suunnitella ja toteuttaa. Selvää on myös se, että liittolaisuus ja sotateknologian kehittyminen muuttavat suomalaistakin ajattelua sotatoimista. Joudumme haastamaan tekemistämme maa-, meri-, ilma-, kyber-, informaatio- ja avaruustoimintaympäristöissä tapahtuvien toimintojen yhteensovittamisessa. Tämä multidomain-ajattelu saattaa avata aivan uusia mahdollisuuksia ja vaatimuksia eri tasoilla harjoitettavan sotataidollisen tekemisen ymmärtämiseen.

Tärkeä ulottuvuus uudessa ajassa on myös asenteellinen muutos. Emme enää valmistaudu vastaanottamaan apua kumppaneiltamme, vaan valmistaudumme yhdessä vastaamaan Naton vastuualueen turvallisuudesta. Jokainen Puolustusvoimien toimi Suomessa on osa Naton puolustusta, ja jokainen Naton strategisen kommunikaation kampanja on osa Suomen tarinaa.

Mika Kalliomaa

Kuvat: Puolustusvoimat ja pixabay.com. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen

Alivoimaisen taktiikasta integroituun

monitoimintaympäristöön

TEKSTI: PEKKA TURUNEN

Mitä on sotataito? Miten käsityksemme sodan kuvasta ja sen kehityksestä vaikuttavat sotataitoon? Mihin suomalainen sotataito perustuu ja miten varmistamme upseeristomme sotataidollisen osaamisen kehittymisen tulevaisuuden haastavassa monitoimintaympäristössä? Pureudun artikkelissani näihin kysymyksiin.

Sotataito on laaja ja moniulotteinen käsite, jota voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta. Käsitteestä ei ole tarkkaa, yhtä ja yhteisesti hyväksyttyä suomalaista määritelmää. Sotateoreetikko Carl von Clausewitz toteaa Sodankäynnistä-kirjassaan, että sotataito on taito käyttää taistelussa hyväkseen käsillä olevia välineitä ja keinoja. Näin ollen kaikkein yksinkertaisimmallaan sotataidon voi käsittää olevan sotavoiman valmistelemista sotaan, suorituskykyjen käytön suunnittelua ja joukkojen johtamista sodassa. Sotataito voidaan sotilasjohtajan kognitiivisten taitojen lisäksi jakaa tasoihin, joita ovat strategia, operaatiotaito ja taktiikka. Klassisten määritelmien mukaan taktiikka on oppi taistelujen voittamisesta ja operaatiotaito taistelujen käyttämistä sodan päämäärän eli strategian hyväksi.

Sotataidon laitos määrittelee sotataidon laajaksi kokonaisuudeksi, joka muodostuu sotataidon historiasta, sotilasstrategiasta ja turvallisuuspolitiikasta sekä operaatiotaidosta ja taktiikasta. Sotataitoa analysoiva tutkimus antaa tiedon

siitä, kuinka sodankäynti, sodan kuva ja kansainvälisen turvallisuuden kysymykset sekä niiden teoriat ovat kehittyneet. Tutkimus tuottaa tietoa myös siitä, minkälainen kansallinen sotataitomme nykyisin on ja kuinka sen arvioidaan kehittyvän. Sotataitoa ja sodan kuvaa analysoiva tutkimus voidaan mieltää jatkumona, missä sotataidon ymmärtäminen ja omaksuminen lähtee historiasta, kulkien nykyisyyden kautta tulevaisuuteen. Olemme omaksuneet ajatuksen, että operaatiotaidon ja taktiikan ollessa ytimessä luovat sotahistoria ja strategia sen alustan ja kehyksen, jossa oppiaineita yhdessä tarkastelemme.

Sodan kuvan ymmärtäminen ja sotataito

Sotataidon laitoksen tutkimuksen painopiste on sodan kuvan muutoksessa ja Venäjä-osaamisessa. Sotataitoa ja sodan kuvaa analysoiva tutkimus voidaan kuvata jatkumona. Sotataitoa analysoiva tutkimus antaa tiedon siitä, kuinka sodankäynti, sodan kuva ja kansainvälisen turvallisuuden kysymykset sekä niiden teoriat ovat kehittyneet. Tutki-

mus tuottaa tietoa myös siitä, minkälainen kansallinen sotataitomme nykyisin on ja kuinka sen arvioidaan kehittyvän.

Kirkas näkemys tulevaisuuden operaatioympäristöstä tai taistelutilasta on aina ollut sotataidon kehittämisen edellytys. Käsityksemme sodan kuvasta ja sodankäynnin kehityksestä vaikuttavat sotataidon suuntauksiin. Toimintaympäristön määrittely on lähtökohta sotilasdoktriinin ja siten koko Puolustusvoimien kehittämiselle. Ymmärtämällä sodan kuvan, kykenemme luomaan kokonaisnäkemyksen tulevaisuuden operaatioympäristöstä tai taistelutilasta. Sotataidon laitoksen sodan kuvan muutoksen tutkimuksella selvitämme, kuinka sodankäynti ja kansainvälisen turvalli-

PEKKA TURUNEN

suuden kysymykset sekä niiden teoriat kehittyvät. Tutkimus tuottaa tietoa siitä, minkälainen kansallinen sotataitomme on ja kuinka sen arvioidaan kehittyvän. Suomessa ymmärrettiin itsenäisyytemme ja Puolustuslaitoksemme alkuvaiheessa, että oman maan olosuhteet ja metsäinen maasto sanelevat reunaehdot, joiden varaan suomalaista sotataitoa pitäisi ryhtyä kehittämään. Noista hetkistä alkaen suomalaisen sotataidon kehittämisen päämääränä oli sellaisten keinojen, kokoonpanojen, sotavarusteiden ja taitojen luominen, joiden avulla alivoimainen vastustaja pärjää ylivoimaista vihollista vastaan kaikkina vuodenaikoina myös tiestön ulkopuolella. Juha Hollanti määrittelee väitöskirjassaan (2019) alivoimaisen taktiikan yleiskielen ilmaisuksi, joka kuvaa alivoimaisen osapuolen toimintaa tilanteessa, jossa määrällistä alivoimaa pyritään kompensoimaan jollakin tavalla. Siihen liitetään sotilasjohtajien aktiivisuus, aloitteellisuus, joustavuus, luovuus ja yllätyksel-

lisyys. Näillä sotataidollisilla keinoilla voidaan kompensoida teknistä, materiaalista ja määrällistä alivoimaa. Ne sisältyvät myös taktisiin periaatteisiin, joita pidetään arvossa Sotataidon laitoksen antamassa taktiikan ja operaatiotaidon opetuksessa kaikilla kurssitasoilla.

Luovan ajattelun kehittäminen opetuksessa Noudatamme sotataidon opetuksessa ja tutkimuksessa Maanpuolustuskorkeakoulun strategian linjauksia. Otamme myös huomioon Pääesikunnan antaman ohjauksen sekä muuttuvan toimintaympäristön ja uusien suorituskykyjen vaatimukset. Toimimme kiinteässä vuorovaikutuksessa puolustushaaraesikuntien kanssa, millä varmistamme, että työelämän asettamat vaatimukset otetaan huomioon myös sotataidon opetuksessa. Perustamme opetuksen tutkittuun tietoon sekä jatkuvaan toimintaympäristön ymmärtämiseen. Julkaisemme paljon sotataitoa käsitteleviä artikke-

leita, kirjoja ja oppaita, joilla tuetaan oppimista. Huomattava osa eri kurssien ja opintojaksojen opintopisteistä voidaan laskea tulevan sotataidon oppiaineista – eräillä kursseilla (Esiupseerikurssi, muu täydennyskoulutus) lähes kokonaan.

Sotataidon opetuksen painopiste on operatiivisen ajattelun ja luovuuden kehittämisessä, vaikka suunnitteluprosessien, tuotteiden ja toimintaa ohjaavien asioiden hallinta on kiinteä osa operaatiotaidon osaamista. Johtajien osaamisella ja valmiudella on oleellinen merkitys operaatiotaidon menestyksekkään suunnittelun kannalta. Toimeenpanon osalta opetuksessa painotetaan niin sanotun tehtäväjohtamisen periaatetta, mikä edellyttää aloitteellisuutta ja soveltamista ylemmän johtoportaan tarkoituksen saavuttamiseksi. Sotahistorian opetuksen tavoitteena on tukea operaatiotaidon ja taktiikan, strategian, johtamisen ja sotatekniikan opetusta. Keskiössä ovat sotilaallisen voimankäytön ja sodankäynnin muutokset his-

Kuvat: Puolustusvoimat. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen

toriassa. Jokaisessa opintojaksossamme ja kaikilla kurssitasoilla tuomme sotahistorialliset esimerkit ja opit tukemaan kulloinkin käsiteltävää sisältöä.

Pyrimme opiskelijan analyyttisen ja kriittisen sotataidollisen pohdinnan aktivointiin painottamalla operaation toimeenpanoon ja operatiiviseen johtamiseen sisältyviä kokonaisuuksia. Tämä tehdään kokeilemalla ja ottamalla käyttöön rohkeasti uusia opetusmenetelmiä. Suomalainen sotataito on aina opetuksessa läsnä. Se lähtee yleisistä taktisista periaatteista, vihollisen ja omien voimavarojen, joukkojen ja niiden käyttöperiaatteiden, maaston sekä olosuhteiden tuntemuksesta. Tämän lisäksi otamme huomioon uusimmat sotakokemukset. Ajatukset ja suunnitelmat testataan sotapelaamalla, joka on keskeinen osa sotataidon opetusta ja harjoittelua kaikilla kursseilla. Se on tärkeä työväline upseerien työkalupakissa, kun he siirtyvät joukko-osastoihin ja esikuntiin operatiivisen suunnittelun pariin. Lisäksi tuem-

me tietokoneavusteista sotapelaamista ja järjestämme konstruktiiviseen simulointiin perustuvia taktiikan ja operaatiotaidon harjoituksia.

Sotataidon laitoksen opettajien osallistuminen puolustushaarojen operatiiviseen suunnitteluun ja -harjoituksiin mahdollistaa opetuksen ajankohtaisuuden, mikä palvelee suoraan Puolustusvoimien strategista ja operatiivista suunnittelua. Erityisesti yleisesikuntaupseerien opetuksella tuotamme sotataidon kärkiosaamista puolustushaarojen ja Pääesikunnan tehtäviin.

Nato-jäsenyyden vaikutus sotataitoon ja opetukseen

Suomalainen sotataito on perinteisesti kummunnut kansallisista lähtökohdista, kuten selvästi osoitettavasta vastustajasta sekä maaston ja olosuhteiden yhdistämisestä käytettävissä oleviin mahdollisuuksiin. Neuvostoliittoa ja sittemmin Venäjää on pidetty aina lukumääräisesti ylivoimaisena vastustajanamme. Käsitys Venäjästä, sen suorituskyvystä sekä sen käyttämästä taktiikasta ja toimintaperiaatteista säilyvät jatkossakin upseerikoulutuksemme keskiössä. Arvostamme edelleen yleisiä taktisia periaatteita sotilasjohtajien kasvatuksessa, mutta liittokunnan suorituskyvyt ja -vaatimukset tuovat väistämättä uusia näkökulmia toimintaamme. Ne vaikuttavat sotataidolliseen ajatteluumme, toimintaamme ja opetukseen Maanpuolustuskorkeakoulun eri kursseilla.

Kaikilla tasoilla annettava koulutus on sovitettava Nato-vaatimuksiin. Operointialue laajenee Suomen rajojen ulkopuolelle, vaikka painopisteenä säilyy Suomen sotilaallinen puolustus suomalaisessa toimintaympäristössä ja olosuhteissa. Alivoimaisen taktiikkaan kuuluvia periaatteita hyödynnetään myös jatkossa sotilasjohtajien sotataidollisen ajattelun ja operoinnin kehittämisessä, mutta tämän rinnalle nousevat liittokunnan suorituskyvyt ja yhteisoperointi integroidussa monitoimintaympäristössä.

Eversti Petteri Kajanmaa toteaa Sodan usvaa -julkaisussa (2022), että tulevaisuuden sodissa yhdistyvät menneiden sotien piirteet uusien ilmiöiden kanssa. Uusien piirteiden ilmaantuminen sodankäyntiin ei siis tarkoita, että samalla kaikki vanha katoaa. Yhdysvaltojen ja Naton konsepteissa (esim. Allied Joint Publication, AJP­01) esitetään pääsääntöisesti viisi sodankäynnin toimintaympäristöä (domain), joita ovat maa, meri, ilma,

avaruus ja kyber. Näiden lisäksi tunnistetaan sodankäynnin toimintaympäristöt läpileikkaavat ulottuvuudet, kuten informaatioympäristö, sähkömagneettinen spektri ja kognitiivinen/inhimillinen ulottuvuus.

Nato-asiakirjoissa siis nähdään, että tulevaisuuden sotataito perustuu sodankäynnin toimintaympäristöjen rajat ylittävän joustavan yhteisoperoinnin hallintaan. Tulevaisuuden sodissa operaatiot ulotetaan verkkoihin ja verkostoihin, avaruuteen sekä järjestelmiin. Integroidussa monitoimiympäristössä toimijat operoivat samanaikaisesti aina taistelutekniseltä tasolta koko sodankäynnin tasojen läpi korkeimmalle strategiselle tasolle asti. Kajanmaan mukaan kilpailun, konfliktin tai sodan intensiteetti vaihtelee vastustajan toimien myötä suhteessa aikaan. Nykyaikaisen sodan kuva ja sen muutokset teknisyyden, uusien sodankäynnin toimintaympäristöjen sekä yhteiskuntien kehittymisen myötä ajavat sotilaalliset toimijat yhä kiivaampaan taistelurytmiin – suunnitelmasta toteutukseen varattu aika lyhenee. Tämä asettaa haasteen myös sotataidon opettamiselle ja oppilaiden omaksumiskyvylle.

Nato-jäseneksi liittymisemme myötä on opetuksemme lähitulevaisuuden haasteena uusimman kansallisen ja kansainvälisen strategisen ja operatiivisen tiedon sisällyttäminen sotataidon opetukseen. Opetuksen ja tutkimuksen verkottuminen, englanninkielisen opetuksen tarjoaminen ja kansainvälisyyden opettaminen vaativat opettajilta entistä enemmän. Englannin lisääntyminen työkielenämme lisää riskiä suomalaiseen sotataitoon liittyvän ammattisanaston katoamisesta, kun käytämme entistä enemmän suoraan englantilaisia termejä ilman suomalaista määrittelyä.

Puolustusvoimat ovat nykyhistoriansa suurimman mullistuksen edessä. Tässä ajassa suomalaisen sotataidon identiteetistä ja sen vaalimisesta on pidettävä erityisen tarkasti huolta. Nyt on se hetki, jolloin se on kyettävä tarkasti määrittelemään ja luomaan suuntaviivat sen säilyttämiseksi. Ellei tätä tehdä, niin Nato-jäsenyyden myötä on vaara, että menetämme sen, mitä emme edes tienneet omistavamme. Maanpuolustuskorkeakoulun Sotataidon laitoksella on tärkeä rooli tässä työssä.

Eversti Pekka Turunen palvelee Maanpuolustuskorkeakoulun Sotataidon laitoksen johtajana.

Teorian ja käytännön yhdistyminen sotataidossa

TEKSTI: MARKO PALOKANGAS

Teoriassa sotataito on oppi sodan voittamisesta, mutta vain käytännön taidot määrittävät sodan lopputuloksen. Lukuisat sotataidon teoriat ovat hienoja – osin jopa yleviä, mutta käytäntö on usein paljon muuta kuin oppirakenteiden tai periaateluetteloiden toteutumista sellaisenaan. Vanhan sanonnan mukaan sota on julmaa ja ratsuväki raakaa. Sodassa vaaditaan erilaisia taitoja, jotka toki opitaan ensin teorioista, sitten syvennetään käytännön harjoittelulla.

Sotataidon perusteet, eli sotilasstrategia, operaatiotaito ja taktiikka, ovat jokaisen upseerin ammatillisen osaamisen kivijalka. Upseerin ammatissa sotataitoa tulee opiskella, ymmärtää, harjoitella, soveltaa ja äärimmäisessä tapauksessa myös osata toteuttaa käytännössä. Sotataidon erilaisten ilmiöiden yhdistelmässä on nähtävissä vuorovaikutussuhde, joka selittää niiden syntymistä, kehittymistä, ilmentymistä ja painotusten muutoksia.

Sotilaita ja sotateoreetikoita on jo vuosisatoja askarruttanut kysymys, onko sotataito tiedettä, teoriaa vai taitoa, vaiko sittenkin kaikkien näiden monisäikeinen yhdistelmä? Etenkin järkiperäisen valistuksen vuosisadalla, eli 1700-luvulla, sotataitoa pyrittiin selittämään säännönmukaisuuksia noudattavan tieteen avulla. Lukuisat sodat kuitenkin osoittivat sotateoreetikoille viimeistään Napoleonin sotien jälkeen, etteivät sodankäyntiä inhimillisenä toimintana ohjanneet ainoastaan rationaaliset tekijät tai matematiikka. Sattumaa ja moninaisia kitkatekijöitä ei kyet-

ty selittämään tieteen keinoin tai niiden avulla. Sotaa, sotataitoa, operaatiotaitoa tai taktiikkaa ei voida selittää ainoastaan kvantitatiivisin menetelmin, sillä vailla inhimillisiä tekijöitä määrälliset tutkimustulokset ovat vain keskiarvoja. Napoleonin itsensä kerrotaan todenneen: ”Matematiikka ei käy. Itse Newtonkin olisi kauhistunut kaavaa, joka sotataidosta pitäisi esittää.”

Viimeistään 2000-luvulle tultaessa on laajalti eri maiden upseerien ja asevoimien parissa tunnustettu, että tieteestä ja sen sovelluksista voi olla merkittävää hyötyä sotataidon ja etenkin siihen lukeutuvan taktiikan kehittämiselle. Ihmisellä on aina ollut tarve selittää ja etsiä sodasta säännönmukaisuuksia ja yleispäteviä periaatteita. Tietyiltä osin esimerkiksi taktiikassa esiintyy säännönmukaisuuksia, mutta sodankäynnissä ne ovat vain osa laajaa ja monimutkaista kokonaisuutta. Vaikka voimasuhteiden perusteella voidaan tehdä suuntaa-antavia päätelmiä ja jopa ennakoida tappioita matemaattisten simulaatioiden avulla, ei tiede

hyödynnettävyydestään huolimatta kata sotataidon syvintä olemusta inhimillisenä toimintana.

Teorioiden ja käytännön oppia sotahistoriasta

On sanottu, että sotahistorian tuntemus kuuluu upseerien ja sotilaiden yleissivistykseen. Tutkimalla ja opiskelemalla sotahistoriaa upseeri voi laajentaa sotataidollista ymmärrystään ja taktista ajatteluaan. Sotahistoria tarjoaa opetuksia, jotka ovat sovellettavissa käytäntöön ja joiden avulla upseeri voi löytää oikeansuuntaisen ratkaisun eteensä tuleviin sotataidollisiin ongelmiin. Taktisen ajattelun kannalta omakohtaisen sotakokemuksen arvo on yhtäältä kiistaton ja yleisesti tunnustettu. Toisaalta upseeri voi oppia ja syventää taktista ajatteluaan myös muiden kokemuksista – so-

MARKO PALOKANGAS

tahistoriasta. Etenkin pitkinä rauhan aikoina, joina upseereilla ei ole tilaisuutta saada sotakokemusta, on sotahistorian tutkimisella pyritty korvaamaan taistelukokemusten puutetta.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen, sillä sotien ja sotataidon historiassa aikatekijät heikentävät kokemusten käyttöarvoa. Etenkin sotateknisen kehityksen takia historian esimerkit ja tapaukset tulee suhteuttaa kunkin aikakauden sotataidolliseen ajatteluun. Toinen sotahistorian tarjoamien opetusten hyödyntämistä vaikeuttava seikka on historiallisten tapahtumien ainutkertaisuus. Tapahtumat ja tapahtumasarjat voivat toistua hyvinkin samankaltaisina, mutta syy- ja seuraussuhteet ovat aina ainutkertaisia. Historia ei siten koskaan toista itseään sellaisenaan, vaikka tapahtumasarjoissa olisikin löydettävissä yhtäläisyyksiä aiemmin

koettuun. Historiallisten esimerkkien soveltaminen vaatii erittäin hyvää ymmärrystä syy-seuraussuhteista, sekä aikaan, paikkaan ja olosuhteisiin sidotun erottamista tapahtumakulun universaalista, yleisesti pätevästä osasta.

Erilaisista teorioista ja teoreetikkojen kirjoituksista on usein etsitty vaikutteita kansalliseen sotataidolliseen ajatteluun. Uuden ajan sotataidon teoreetikoista yksi tunnetuimmista lienee preussilainen kenraali Carl von Clausewitz, jonka mukaan sotataito on ”taitoa käyttää käytettävissä olevia keinoja ja välineitä taistelutoiminnassa”. Von Clausewitz laajensi sotataidon käsitettä lisäten siihen kuuluvaksi myös sotaan valmistautumisen, kuten sotavoimien ja miesvoiman muodostamisen, aseistamisen, varustamisen, kouluttamisen ja niin edelleen. Von Clausewitzin näkemykset ja pääperiaatteet so-

tataidosta esiintyvät hieman eri sanoin muotoiltuina lähes kaikissa sotataitoa käsittelevissä tutkimuksissa.

Muista ulkomaisista teoreetikoista erityisesti brittiläisten J. F. C. Fullerin ja B. H. Liddell Hartin näkemyksiä mekanisoitujen joukkojen käytöstä sodankäynnissä tutkittiin 1920-luvulla suurella mielenkiinnolla. Merkillepantavaa oli se, että heidän näkemyksensä eivät 1920-luvulla saaneet laajempaa kannatusta Englannissa tai Ranskassa. Sen sijaan Saksassa ja Neuvostoliitossa Fullerin ja Liddell Hartin näkemyksistä otettiin runsaasti vaikutteita.

Suomessa nämä vaikutteet eivät voimakkaasta saksalaissuuntauksesta huolimatta saaneet suurta kannatusta, sillä ammattiarmeijaan viittaava joukkojen runsas mekanisointi oli osin ristiriidassa suomalaisittain vahvaan ajatteluun asevelvolli-

Kuvat: www.sandboxx.us, Getty Images. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen

suusarmeijasta sekä jalkaväen perinteisestä käytöstä. Fullerin tai Liddell Hartin näkemyksiä pidettiin Suomessa jalostamisen arvoisina, vaikka ne eivät sellaisinaan soveltuneet käytettäviksi suomalaiseen maastoon, joka poikkesi pikkupiirteisyydessään paljon keskieurooppalaisesta maastotyypistä.

Sotataidon kansallisia erityispiirteitä

Sotataito on kansainvälisistä suuntauksista huolimatta kuitenkin aina sidoksissa myös kansallisiin erityispiirteisiin. Suomalaisen sotilaallisen ajattelun tutkimus on asemoitava käsitteellisesti ymmärrettävään kokonaisuuteen. Kansalliset lähtökohdat ja perusarvot määrittelevät suomalaisen sotataidon olemassaolon tai sen olemattomuuden. Ehkä juuri siksi voidaan esittää perusta-

vaa laatua oleva kysymys siitä, onko suomalaista sotataitoa olemassakaan vai onko se enemmänkin taktista osaamista. Käsitteiden suhdetta toisiinsa sekä niiden teoreettista olemassaoloa ja käytännön ilmentymiä on pohdittu aiemminkin. Etenkin 1920- ja 1930-luvulla tehtiin useita kirjoituksia ja pohdintoja eri sotateoreetikoista. Itsenäisyyden ajan alun saksalaissuuntaus taktiikan kehityksessä näyttäytyy etenkin Carl von Clausewitzin kirjoitusten tulkitsemisena.

Koko Suomen itsenäisyyden ajan Carl von Clausewitzin kirjoitukset sodankäynnistä ovat näemmä tarjonneet kansainvälisiä lähtökohtia kansallisemman perustan sotataidon määrittelemiseen ja kehittämiseen. Kokonaisuutta tarkastellen voidaan todeta, että suomalaisen sotataidon periaatteet ja ilmentymät eivät juuri poikkea yleismaailmallisen sotataidon periaatteista. Suomalaisessa sotataidossa eroavuuksia kansainvälisiin piirteisiin on kuitenkin löydettävissä, etenkin maantieteellisten ja ilmastollisten erityisolojen tarkoituksenmukaisessa hyödyntämisessä sodankäynnin kaikilla tasoilla.

Sotataidolla tarkoitetaan suomalaisittain teorian ymmärtämisen lisäksi myös käytännön osaamista, eli kykyä soveltaa käytäntöön sodassa tarvittavia tietoja sekä taitoja. Vuoden 2008 Kenttäohjesäännön yleisessä osassa ja Puolustusvoimien osaamisen normissa vuodelta 2021 osaaminen on kuvattu kokonaisuudeksi, joka muodostuu yksilöiden tiedoista, taidoista, arvoista ja asenteista sekä niiden soveltamisesta käytännössä haluttujen päämäärien saavuttamiseksi.

Sotataito Ukrainassa

Venäläinen generalissimus Aleksander Suvorov loihe lausumaan 1800-luvun alussa, että ”teoria ilman käytäntöä on kuollut”. Etenkin Napoleonin sodista suuren määrän kokemuksia hankkineen Suvorovin siteerauksessa piilee suuri viisaus, jonka merkitys on vain korostunut 2020-luvulla. Mikäli sotataitoa yritetään oppia vain kirjoista ja pelkästään teoreettisesta näkökulmasta, niin yli puolet taidosta jää saavuttamatta. Sotataidossa on aina pyrittävä praktiikkaan, alkaen perehtymisestä havainnollisiin sovellusesimerkkeihin, edeten erilaisten operaatiotaidollisten ja taktisten ratkaisujen kokeilemiseen, harjoitteluun, sotapelaamiseen ja lopulta johtoportaiden sekä joukkojen johtamiseen

yhteistoiminnassa kaikkien puolustushaarojen ja aselajien kanssa. Viimeistään taito mitataan oikeassa sodassa, operaatioissa ja taisteluissa.

Venäjän oikeudeton ja jo yli yhdeksän vuotta kestänyt sota Ukrainassa, sekä etenkin sen viimeinen vuoden mittainen hyökkäyssotavaihe ovat avanneet sotataidon teorioiden ja käytännön suhteiden havainnoinnille, seuraamiselle ja analysoinnille aivan uuden ulottuvuuden. Vaikka sotaa on voinut seurata lähes reaaliaikaisesti, niin on korostettava analyysin pinnallisuutta. Ukrainassa meneillään olevan sodan tutkimus käynnistyy toden teolla vasta vuosien tai vuosikymmenten jälkeen varsinaisista sotatapahtumista. Tästä huolimatta voidaan jo nyt todeta, että sotaa Ukrainassa ja Ukrainasta on käyty sodankäynnin yleisten periaatteiden näkökulmista puolin ja toisin niin taidolla kuin taidottomuudella.

Kenties herkullisin sotataidollinen havainto sodankäynnin periaatteiden valossa Venäjän aloittamasta hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan on ollut yhtäältä koko hyökkäyssodan yllätyksellisyys, päämäärät ja tavoitteet, sekä toisaalta Ukrainan valmius puolustaa valtiollista suvereniteettiaan läntisen yhteisön tuella. Maaoperaation toteutustapa ja taktiikka ovat olleet alusta lähtien osin jopa Venäjän sotilasdoktriinin – eli sotataidollisten teorioiden ja oppien – vastaista. Venäjän asevoimien johtosuhteet olivat alusta pitäen epäselvät ja monimutkaiset. Kaikesta päätellen Venäjän ”erikoisoperaation” perusteet olivat alun alkaenkin epäselvät ja hajanaiset. Sodan päämäärien saavuttamisen takeena on lähtökohtaisesti erinomainen valmistautuminen sotaan sekä sen voittaminen eli vastustajan pakottaminen antautumaan joko ehdoin tai ehdoitta. Tuskin mikään valtio tai sen asevoimat lähtevät sotaan valmistautumattomina, saati häviämään tulevia operaatioita tai taisteluita. Näin ainakin luultiin – myös Venäjästä.

Sotateorioiden ja sotien käytännön välillä on aina suuria eroavaisuuksia, toisinaan jopa päinvastaisia tapahtumakulkuja tai lopputuloksia. Kyse ei ole mistään sävyeroista tai tulkintaerimielisyyksistä. Harvoin, tai tuskin koskaan, sodat soljuvat erinomaisten suunnitelmien, ennakkooletusten tai päämäärien mukaisesti. Tästä Venäjän sota Ukrainassa on lähihistoriamme karvain esimerkki.

Yleisesikuntaeverstiluutnantti Marko Palokangas palvelee yleisen sotataidon sotilasprofessorina Maanpuolustuskorkeakoulun Sotataidon laitoksessa.

Kuvat: pixabay.com ja ukrainer.net. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen

Venäläisestä sodankäyntitavasta

Sotatoimet Ukrainassa vuodesta 2014 alkaen ja erityisesti alkuvuodesta 2023 lähtien ovat herättäneet keskustelua venäläisestä sotataidosta. Tässä artikkelissa tarkastellaan venäläistä sodankäyntitapaa ja arvioidaan sen vaikuttavuutta Ukrainan sotanäyttämöllä.

Ukrainassa käytävä sota on osoittanut, että venäläinen asevoima ei käy sotaa samalla tavoin kuin länsimainen asevoima, vaikka tiettyjä yhtäläisyyksiä löytyykin. Tämän artikkelin tarkoituksena on käsitellä venäläistä sodankäyntitapaa teoreettisesti, mutta käytännönläheisesti.

Sodankäyntitapa ei ole käsitteenä vakiintunut. Sillä tarkoitetaan pelkistetysti tietyn asevoiman kulttuurisia, doktriinillisia ja käytännön tasolla toiminta- ja käyttöperiaatteisiin liittyviä perusorientaatioita ja lähtökohtia, joita noudattamalla asevoima uskoo saavuttavansa voiton vastustajastaan. Sodankäyntitavasta voi paikantaa piirteitä kansakunnan strategisesta kulttuurista ja vivahteita asevoimien perinteistä, kunniakäsityksistä sekä oikeanlaiseksi mielletystä urheudesta ja uhrautuvuudesta sekä voimankäytön oikeutuksesta. Sodankäyntitavan käsittelyllä on mahdollista arvioida asevoiman sotataidollinen osaaminen, eli asevoiman kyky yhdistää strategista ja taktista tasoa. Asevoimalle näiden yhdistämisen kyky on tärkeää, jotta se ei päädy käymään taisteluja tavalla, mikä ei edesauta tavoiteltua loppuasetelmaa strategisella tasolla.

Sotataidon tarkastelun viitekehys

Jokainen asevoima haluaa voittaa sotansa ja jokaisella asevoimalla on omat keinonsa rakentaa tarvittavaa osaamista sen saavuttamiseksi. Asevoiman harjoittama voittamisen tavoittelu voidaan jaotella karkeasti kahteen toisistaan merkittävästi eroavaan lähtökohtaan: suoraan ja epäsuoraan sotataidolliseen lähtökohtaan (Direct and Indirect Approach). Sotataidon klassikkokirjoittajat ovat tuhansien vuosien ajan pyrkineet hahmottamaan ja hallitsemaan sotataitoa, eli sodan voittamisen taitoa, taidetta ja tiedettä. Itämaisissa klassikoissa korostuu epäsuoruus ja läntisissä taas suoruus.

Suoruudella tarkoitetaan sellaista suuntausta, missä voittamisen edellytyksiä tarkastellaan ja käsitellään konkreettisesti, objektiivisesti ja mallinnettavasti. Suoruuden harjoittaja edustaa sotatoimissaan avointa, demokraattista ja läpinäkyvää toimintalinjaa. Epäsuoruus näyttäytyy suoruuden kannalta epäreiluna, epäammattimaisena ja suoranaisen kaaosmaisena. Epäsuoruus on väkivaltaista vastavuoroista toimintaa. Taktisella tasolla se on tilanteiden tar-

joamien etujen nopeaa hyödyntämistä. Strategisella tasolla se on vastustajan kulttuuristen ominaisuuksien hyväksikäyttöä. Epäsuoruus on hankalaa, koska sitä soveltava ei voi olla varma siitä, onko toimilla mitään vaikuttavuutta. Sanonta ”upporikasta tai rutiköyhää”, kuvaa aika osuvasti epäsuoruuden riskejä mutta myös potentiaalisia hyötyjä.

Oheisen kuvan perusteella saadaan neljä erilaista voittamisen koulukuntaa, kun sotataidollinen lähtökohta puretaan strategisen ja taktisen tarkastelun tasoiksi. Koulukunta-termi viittaa neljään toisistaan poikkeavaan voittamisen tapaan ja samalla erilaiseen voittamisen tavoit-

TEKSTI: JUHA MÄLKKI

JUHA MÄLKKI

telun logiikkaan. Tämä jaottelu on toki karkea, mutta sen avulla on mahdollista ymmärtää paremmin eri asevoimien toimintaa sotanäyttämöillä ja myös mahdollisia sodankäyntitavan muutoksia.

Kuvassa on tummennettuna se yhdistelmä, mikä näyttäisi kuvaavan venäläistä sodankäyntitapaa strategisen ja taktisen tason kokonaisuutena. Venäläisessä sodankäyntitavassa korostuu strateginen epäsuoruus ja taktinen suoruus, toki venäläiseen tapaan.

Venäläinen strateginen epäsuoruus

Epäsuorassa strategiassa vaikutus kohdennetaan kulttuurisiin oletuksiin ja mentaalisiin akilleenkantapäihin. Strategisessa epäsuoruudessa tavoitteena on esimerkiksi saada vastustaja tilaan, missä se lopulta on kuin kuvaannollinen narusta vedettävä pässi ja alistuu lopulta toisen tahtoon. Strategisen epäsuoruuden harjoittajan on varauduttava siihen, että vaikutus näkyy viikko-

jen, kuukausien, vuosien ja jopa kymmenien vuosien kuluessa. Tämäntapainen kulttuurinen kukistaminen on pääasiassa pitkäaikaista ei-kineettistä informaatiovaikuttamista ja oman vaikutusvallan lisäämistä vastustajan yhteiskunnan sisällä.

Venäläisillä on pitkäaikaista osaamista tämäntyyppiseen informaatiovaikuttamiseen. Vaikuttamiselle altistavia haavoittuvuuksia löytyy kunkin kohdemaan toimintakulttuurista itsestään ja siihen sisäänrakennetuista itsestäänselvyyksistä. Kohde ei itse välttämättä edes huomaa, että siihen vaikutetaan, koska vaikutus tapahtuu vähitellen. Erityisesti rahaan ja poliittiseen päätöksentekoon kytkeytyvät toimijat ovat myös hyvä kohde. Taannoista Finnlandisierung-keskustelua voi tulkita keskusteluksi siitä, kuinka täydellisesti Neuvostoliitto lopulta saavutti strategisia tavoitteitaan Suomessa.

Venäläinen asevoima on käyttänyt Ukrainan sodassa runsaasti täsmäasetek-

nologiaa, mutta iskujen strateginen vaikuttavuus on jäänyt varsin vaatimattomaksi. On siis todettava, että venäläiset eivät ole pystyneet käyttämään täsmäaseteknologiaa tavalla, mikä olisi jouduttanut sotatoimien päättymistä. Toisaalta on huomioitava, että strategista epäsuoruutta harjoittavalle tämäntapainen täsmäaseiden epätäsmällinen käyttötapa on pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Venäläisten täsmäaseiden käytöllä lienee ensisijainen tarkoitus vastustajan taistelutahdon ja sotamoraalin murtamisessa. Jatkuvat iskut yhteiskunnan kriittiseen infrastruktuuriin, etenkin energialaitoksiin talvella 2022–2023 kertovat tästä. Kansan puolustustahtoa on toisaalta vaikea rikkoa ohjusiskuilla ja pommittamalla – pikemminkin se vain lujittaa kansan tahtoa vastarintaan. Tämän luulisi olevan venäläisten tiedossa. Siviileihin kohdistetut iskut lienevät osa venäläisten Naton leviämistä estävää strategisen kommunikaation operaatiota, missä he pelottelevat Natoon haluavia

Neljä erilaista voittamisen koulukuntaa

Kuvat: kirjoittajan ja pixabay.com. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen

rajanaapureitaan osoittamalla kykynsä ja tahtonsa kohdistaa silmitöntä väkivaltaa siviiliväestöä kohtaan. Onneksi venäläiset eivät ole käyttäneet ydinaseita. Sotatoimien pitkittyminen tosin lisää niiden käytön riskiä.

Venäläinen taktinen suoruus

Venäläinen näyttää pyrkivän strategisella tasolla siis enemmän epäsuoraan kulttuurin kukistamiseen kuin vastustajan kukistamiseen suoruutta hyödyntäen. Tämä on erityisen tärkeää havaita, jotta venäläistä taktista suoruutta ei erehdy rinnastamaan länsimaiseen, etenkään amerikkalaiseen taktiseen suoruuteen. Sinänsä venäläinen taktinen suoruus tähtää samaan kuin länsimaalainen taktinen suoruus, eli vastustajan organisaatioiden suoritus- ja toimintakyvyn romahduttamiseen taistelukentällä.

Venäläisen taktisen suoruuden toteutus eroaa selvästi länsimaisesta. Länsimainen suoruus noudattaa huolellista ja

tarkkaa suunnittelua. Länsimaalaisittain on myös tärkeää saada sotatoimet alkamaan ja loppumaan hallitusti. Tämä toki edellyttää, että vastustaja paljastaa organisaationsa taistelukentille, jotta siihen voidaan tehokkaasti vaikuttaa. Amerikkalaisten sotilaalliset ongelmat esimerkiksi Vietnamissa ja Afganistanissa eivät osoita taktisen suoruuden ongelmaa, vaan sen soveltamisen haasteita sellaista vastustajaa kohtaan, joka harjoittaa sissisodankäynninomaista epäsuoraa taktiikkaa. Venäläistä asevoimaa vastaan länsimainen taktinen suoruus olisi ylivertainen.

Länsimainen taktinen suoruus edellyttää huolellista suunnittelua ja tarkkaa harkintaa kineettisen ja ei-kineettisen vaikuttamisen keinovalikoiman käytössä. Sotatoimet Ukrainassa ovat jo nyt osoittaneet, että venäläiset eivät saa taktista vaikuttavuutta kumuloitumaan niin, että se muodostaisi strategista vaikuttavuutta, eli systeemistä vaikutusta ja systeemitasolla koettua romahdusta. Näyttää jopa siltä, että venäläiset keskittyvät kirjaimellisesti tuhoamaan vastustajan organisaatioita taistelukentällä, ja että tämä on juuri se, mitä he tavoittelevat, ilman sen pidemmälle vietyä logiikkaa.

Epäsuora taktinen kukistaminen liikesodankäyntiä käyttäen on harvinaista nykypäivän taistelukentällä. Liikesodankäynnin vaikutukset näkyvät johtamisessa. Taitavalla taisteluliikkeellä isketään vastustajaan tavalla, missä sen koheesio hajoaa ja missä johtamistoiminnalla ei ole enää mitään vaikuttavuutta. Ukrainalla ja Venäjällä näyttää olevan samantapainen orientaatio taktisen tason toimintaan. Molemmat liikkuvat ja liikuttavat joukkojaan tarvittaessa nopeastikin, mutta toistaiseksi vastustajaa kukistaneita taisteluliikkeitä on nähty varsin vähän. Pikemminkin vain rintamalinjat ovat siirtyneet liikkuvan vaiheen jälkeen.

Näyttää siltä, että sodan osapuolet ovat sotataidollisesti varsin samanlaisia, tehden ne osin immuuneiksi toistensa taktisille toimille. Molemmat siis orientoituvat taktisen tason toimintaan samalla tavalla. Samankaltaisuuden tuottamaa taktista ratkaisemattomuutta esiintyi esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan länsirintamalla, missä asevoimat työnsivät toisiaan edestakaisin, mutta kumpikaan osapuoli ei saavuttanut ratkaisevaa menestystä. Venäläisten kukistaminen taisteluliikkeillä on haastavaa. Toisen maailmansodan aikana suomalaiset

joukot joutuivat useaan kertaan toteamaan, että venäläiset eivät kukistuneet taisteluliikkeiden seurauksesta vaan jatkoivat ankaraa vastarintaa mottien sisältä käsin. Motit olivat seuraus epäonnistuneista taisteluliikkeistä.

Venäläisen voittaminen taktisella suoruudella?

Venäläisten toiminnan epäkohtiin puuttuminen ei näytä vähentävän heidän tahtoaan jatkaa sotatoimia. Saattaa olla jopa niin, että kritiikki vain lisää venäläisten tarmoa jatkaa sotaa. Myös sotatoimien pitkä kesto (vuodesta 2014) viittaa siihen, että he eivät tavoittele nopeita, kustannustehokkaita taktisia voittoja, joissa sivullisten uhrien määrä olisi minimoitu. Ukrainan asevoimien tuhoaminen, ja välillisesti Ukrainan kansan saattaminen maksimaalisen kärsimyksen kohteeksi, näyttää olevan jopa venäläisten tavoitteena.

Sotatoimien päättäminen mahdollisimman nopeasti hyödyttäisi erityisesti Ukrainaa. Keinot paikoitellen ylivoimaisen vastustajan kukistamiseksi ovat kuitenkin rajoitetut. Länsimaiseen taktiseen suoruuteen yhdistetty vaikuttaminen, liitettynä rohkeisiin operatiivisen tasoisiin taisteluliikkeisiin, olisi todennäköisesti varmin tapa saavuttaa pysyvämpiä ja ratkaisevampia voittoja. Oikea-aikaisella vaikuttamisella voitaisiin lamauttaa juuri ne kriittiset kohteet, joiden varassa venäläinen taktinen johtoporras toimii. Tämä tosin edellyttäisi, että venäläiset saataisiin houkuteltua liikkeelle. Puolustuksessa olevaa venäläistä vastaan hyökkääminen ei ole mielekästä. Tätä periaatetta ukrainalaiset noudattivat onnistuneesti syksyllä 2022 Harkovan alueen vastahyökkäyksen aikana.

Toivottavasti tämän sodan jälkeen avautuvat laajemmin käsiteltäväksi ne sotapelaamisen ja simuloinnin avulla löydetyt ratkaisut, mitkä johtivat onnistuneisiin ja epäonnistuneisiin lopputuloksiin. Niiden salailu palvelisi vain venäläisten etua.

Yleisesikuntaeverstiluutnantti, valtiotieteiden tohtori Juha Mälkki palvelee tutkimusalajohtajana Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen doktriiniosastossa.

Havaintoja Ukrainan sodasta

TEKSTI: MARKUS WAHLSTEIN

Venäjän laajamittainen hyökkäyssota Ukrainassa on jatkunut yli vuoden, eikä loppua ainakaan lähitulevaisuudessa ole näköpiirissä. Sota voitaneen toistaiseksi jakaa neljään vaiheeseen: Venäjän hyökkäys, tilanteen vakautuminen, ukrainalaisten vastahyökkäykset ja nyt käynnissä oleva asemasotavaihe. Tämä artikkeli perustuu tutkimuskeskuksen havaintoihin pääasiassa sodan kolmen ensimmäisen vaiheen ajalta.

Maavoimien tutkimuskeskus on seurannut Ukrainan sotaa pääasiassa avoimiin lähteisiin perustuen, joten lähdekritiikin merkitys seurannassa on ollut korostunutta. Haasteeksi on muodostunut myös analyyttisen aineiston vähyys joukkojen ja aselajien toimintaa koskien. Sotaa tarkastellaan paljolti sotatapahtumien näkökulmasta seuraten joukkojen liikkeitä operatiivisella tasolla sekä strategisella tasolla sodan käynnistymiseen ja päämääriin liittyen.

On tiedostettava, että sota on toistaiseksi käynnissä. Siksi on liian aikaista vetää sodasta vielä rohkeita johtopäätöksiä, saati alkaa toteuttaa merkittäviä muutoksia omaan toimintaan. Johtopäätösten vieminen omaan toimintaan, kuten joukkojen koulutukseen, on oltava maltillinen, hallittu ja kontrolloitu prosessi. Luotettava ja analyyttinen tutkimus toteutuu vasta sodan jälkeen. Siihen asti on maltettava pitäytyä ajan hermolla ja seurata sekä koota havaintoja – korkeintaan maltillisia ja varovaisia johtopäätöksiä tehden.

Peruskokoonpanona pataljoonan taisteluosasto

Venäjän 2000-luvulla toteuttamissa asevoimareformeissa suurien joukko-

kokoonpanojen käytöstä luovuttiin ja haluttiin siirtyä pienempiin ja joustavampiin taisteluyksiköihin. Taistelevaksi ”perusyksiköksi” muodostettiin pataljoonan taisteluosasto (PTSTOS), jonka nähtiin eräänlaisena itsenäisenä miniprikaatina tuovan ketteryyttä ja joustavuutta joukkojen operointiin. Osin muutoksen on todettu johtuvan myös resurssien puutteesta: tulivoimaisia ja vahvasti varustettuja prikaateja tai divisioonia ei ollut enää varaa muodostaa. Välttämättömyydestä tehtiin siis hyve.

PTSTOS:n voima rakentuu sen mekanisoitujen osien iskuvoimaan, jalkautuvien osien ollessa pieni. Koko osastoon kuuluu noin 210 jalkautuvaa taistelijaa, mikä merkitsee noin 70:tä taistelijaa yksikköä kohden.

Pataljoonan taisteluosastojen ponneton suorituskyky taistelukentällä on ollut yllätys. Osasyynä tähän on todennäköisesti ollut virheellinen tilannearvio. Valmistauduttiin nopeaan hyökkäykseen, joka kohtaisi hyvin vähäistä vastarintaa. Tavoitteena oli strategisen iskun kaltainen manööveri, jolla Ukraina saataisiin nopeasti polvilleen ja alistettua. Tämä selittänee myös voimaryhmien levittämisen koko rajan pituudelle – aivan kuten Suomessa vuonna 1939. Toinen syy ponnetto-

muuteen on yksinkertaisesti vaillinainen koulutus. Joukot eivät osanneet toimia siten, kuin niiden olisi tullut voimassaolevien ohjesääntöjen mukaan toimia. Länsimainen sanonta ”train as you fight” ei ole toteutunut ja venäläisissä harjoituksissa esitellyt taistelunäytökset näyttävät todellakin olleen näytöksiä isolla alkukirjaimella.

PTSTOS:t tulivat rajan yli tiiviissä marssiryhmityksessä pääosin ilman sivustojen suojaamista ja tehokasta iskuportaan edessä etenevää tiedustelua. Kärjen joutuessa kosketukseen oli toiminta koordinoimatonta, yksittäisten vaunujen tehdessä omat ratkaisunsa. Vaikuttaa, että kärjen taistelua ei ole harjoiteltu saati, että käytössä olisi ollut perustaistelumenetelmiä. Joukot eivät kyenneet toimimaan hallitusti. Selvinneet vaunut ajoivat suojaan kuka mihinkin ja rynnäkkövaunut jalkauttivat jalkaväkitaistelijansa. Hallittuja jalkautumisia, tulen avaamisia

MARKUS WAHLSTEIN

ja iskuun lähtöjä ei nähty. Ei ollut yhteistoimintaa jalkaväen ja panssarivaunujen kesken saati, että kyettäisiin ampumaan heti epäsuoraa tulta maalipisteisiin. Tällainen toiminta johti kaoottisiin tilanteisiin, joka muistuttaa enemmänkin ”pelastukoon ken voi ja ampukaa jos pystytte” -toimintaa. Se on mahdollistanut ukrainalaisille pientenkin osien hallitut tuliylläköt ja tehokkaan panssarintorjunnan, jolla on aiheutettu paljon tappioita venäläisille.

Vaikka Ukrainan maasto tarjoaa useimmiten optimaaliset olosuhteet mekanisoitujen joukkojen liikkeen, tulivoiman ja panssaroinnin hyödyntämiselle, on venäläisten eteneminen tapahtunut tiestöllä. Maastoa ei ole käytetty. Syinä lienee edellä mainittu virheellinen tilannearvio ja kevään rospuutto, kenties pelko miinoitteista. PTSTOS:t eivät ole levittäytyneet aukeille käyttämään suoraammuntatulivoimaansa ja rynnäköimään. Venäläiset eivät myöskään ole lähteneet suorittamaan esimerkiksi koukkaavia taisteluliikkeitä maastoitse. Tämä on antanut ukrainalaisille mahdollisuuden käyttää tehokkaasti peitteisiä ja suojaisia maastonkohtia ylläköintiin, omiin ryhmityksiin ja aktiiviseen panssarintorjuntaan. Eli edulliset maastonkohdat on kyetty hyödyntämään – aivan kuten meillä on totuttu ajattelemaan ja toimimaan.

Taistelua keskuksista

Sota muuttui melko pian taisteluksi kylistä ja kaupungeista. Tarvittiin kykyä käydä taistelua rakennetulla alueella. Venäläiset tunkeutuivat rakennetuille alueille aluksi iskuhyökkäyksin, joiden epäonnistuttua käynnistettiin saarrostaminen, moukarointi ja lopulta pehmityksen jälkeen tunkeutuminen.

Venäläiset kohtasivat sitkeän ja hyvin olosuhteita hyödyntävän vastustajan. Ukrainalaiset onnistuivat käyttämään rakennuskantaa hyödykseen tavoin, jossa pienryhmillä soluttauduttiin hyviin tuliasemiin ja käytettiin panssarintorjuntakykyä tuhoten venäläisten kalustoa. Myös alueelle jääneet siviilit osallistuivat taisteluun kotikutoisin välinein ja välittämällä vihollishavaintoja.

Venäläiset käänsivät toimintansa kovien tappioiden jälkeen toisen Tšetšenian sodan kaltaiseksi: he alkoivat saarrostaa kaupunkeja katkaisemalla huoltoreitit altistamatta itseään taisteluun kaupungin sisällä. He alkoivat osin jopa kiertää rakennettuja alueita. Sittemmin on valittu jopa tulella hävittämisen tie. Kuten todettu,

on aikaista vetää vahvoja johtopäätöksiä. Varmaa on kuitenkin jo ikiaikainen havainto rakennetun alueen taistelun haastavuudesta: se on hidasta ja vaatii osaamista sekä lukumääräisesti paljon joukkoja. Hyvin toimiva, aktiivinen puolustaja kykenee tehokkaasti vaikeuttamaan hyökkääjän toimintaa. Rakennetun alueen taistelu on kaikkien ”yleissivistykseen” kuuluva taito, josta vähintään perusteet on hallittava.

PTSTOS:jen kehno menestys osoittaa koulutuksen merkityksen. Joukoille on koulutettava perustaistelutekniset asiat yksittäisestä taistelijasta aina joukon toimintaan saakka siten, että niitä ei ainoastaan osata – ne hallitaan, aselajien yhteistoiminta keskeisenä elementtinä. Johtajien on lisäksi kyettävä kouluttamaan omaa joukkoansa havaittujen puutteiden ja kokemusten pohjalta myös sodan aikana.

Perinteitä tulenkäytön saralla Sodan toisessa vaiheessa, epäonnistuneen hyökkäyksen jälkeen, Venäjä on siirtynyt massamaiseen tulenkäyttöön sekä sotilas- että siviilikohteita vastaan epäsuoralla tulella ja kaukovaikutteisin asein. Tykistö on palannut perinteiseen venäläiseen rooliinsa: se on ”sodan jumala”, joka ratkaisee taistelut.

Venäläinen tykistö on edelleen toiminnoiltaan kankea, tosin miehittämättömien lentolaitteiden käyttö vastatykis-

tötoiminnassa ja maalinpaikannuksessa on osin vesittänyt toteamusta. Erityisesti sodan alussa käytettiin tulta ennalta maalitettuihin kohteisiin, jolloin ukrainalaiset onnistuivat väistämään tulivaikutusta salaamisella, ryhmitysmuutoksilla ja hajaryhmittämisellä. Tuliylivoima kuitenkin vaikeutti ukrainalaisten liikehdintää ja operointia. Myöhemmin ukrainalaisten saamilla kauaskantoisilla asejärjestelmillä venäläisten kantamaylivoima kiistettiin ukrainalaisten iskiessä vastustajansa logistiikkaan sekä tuottaen sen staattisiin ja tiheisiin ryhmityksiin tappioita.

Venäläisten ilmasta maahan vaikuttaminen on ollut yllättävän ponnetonta. Ukraina onnistui kiistämään ilmaherruuden hajauttamalla ilmavoimansa ja pitämällä ne toimintakykyisenä. Toinen syy on venäläisten vaillinaiset sensori- ja paikantamisjärjestelmät lentokalustossa, joka vaikeuttaa omaa ja vihollisen paikantamista ja siten muun muassa lähitulituen käyttöä. Kolmas syy on jälleen koulutus. Venäläisten ohjaajien lentotuntimäärät ovat olleet vähäisiä: 80–100 lentotuntia ohjaajaa kohden vuodessa. Näiden lisäksi on ukrainalaisten ilmatorjunta kyennyt aiheuttamaan venäläiselle ilmatoiminnalle tappioita.

Miten voidaan varautua massamaiseen tulenkäyttöön? Liike, hajauttaminen, rakennusten hyödyntäminen, naamiointi sekä linnoittaminen ovat edelleen keskei-

siä keinoja suojauduttaessa tulenkäytöltä. Omalla operatiivisella tulenkäytöllä, vaikuttaen vihollisen tuliyksiköihin ja sen logistiikkaan, kyetään tulivaikutusta vähentämään. Venäjä ei toistaiseksi näytä kykenevän kovinkaan liikkuvaan tulenkäyttöön – ainakaan vedettävällä tykistöllään.

Miehittämätön teknologia aktiiviseen käyttöön

Ukrainan sodassa on paljon vanhaa ja jotakin uutta. Merkittävin sodan kuvan muutos on miehittämättömien järjestelmien (Unmanned Aircraft Systems, UAS) voimakas hyödyntäminen erityisesti ilmassa. Erikokoiset lennokit ja dronet on aktiivisesti otettu käyttöön molemmin puolin rintamaa sekä tiedustelun että vaikuttamisen tarkoituksiin.

Tiedustelutarkoituksiin on käytetty sekä asevoimien käyttöön suunniteltuja että kaupalliseen käyttöön tarkoitettuja laitteita. Suurista tappioista johtuen suuntaus yksinkertaisempaan, käytännölliseen ja halvempaan tekniikkaan on ilmeinen laitteiden keskimääräisen eliniän ollessa kolme lentoa. UAS-tiedustelulla on selvitetty vihollisen toimintaa ja ryhmitystä sekä erityisesti maalitettu kohteita. Venäläiset ovat kyenneet vastatykistötoiminnassaan jopa 3–5 minuutin sisällä maalihavainnosta vaikuttamaan kohteeseen.

Tiedustelun ja maalittamisen lisäksi on kyetty myös aktiiviseen vaikuttamiseen. Muistamme keväältä ja kesältä 2022 ukrainalaisten Bayraktarit. Myös venäläisillä on käytössään aseistettuja lennokkeja ja droneja. Lisäksi käyttöön ovat tulleet myös vaanivat asejärjestelmät. Tämän lisäksi erityisesti ukrainalaiset ovat käyttäneet UAS:iä informaatiosodankäyntiin kuvaamalla onnistumisiaan ja julkaisemalla niitä internetissä.

Miehittämättömien ilma-alusten uhka on siis nykyään kiistämätön. Niiden uhka on alati läsnä – myös pimeällä. Ukrainassa suojautumiskeinot ovat olleet perinteisiä: rakennusten hyväksikäyttö, naamiointi, hajauttaminen ja lämmön sekä valonlähteiden vähentäminen. Aktiivisessa pohdinnassa ja kokeiluissa onkin, mikä on järkevin ja kustannustehokkain tapa torjua miehittämättömiä ilma-aluksia. Palaamme siis ajattomaan kysymykseen aseesta ja vasta-aseesta.

Elektronista sodankäyntiä Ukrainan sota on osoittanut elektronisen sodankäynnin ja koko elektromagneettisen spektrin huomioimisen tärkeyden nykyaikaisessa sodassa. Elektroni-

sen sodankäynnin keinoin kyetään häiritsemään eri järjestelmiä ja estämään paikantaminen ja siten vähentämään, joskus jopa ehkäisemään vaikuttaminen.

Venäjä on valmistautunut kohtaamaan elektronisella taistelukentällä nykyaikaisen asevoiman. Sen tavoitteena on ollut lamauttaa tai valvoa tulikomento- ja johtamisyhteyksiä sekä osoittaa maalit tulenkäytölle tukeutuen koordinoituun kokonaisjärjestelmäänsä (ELTI, ELVA, lennokit ja tulenkäyttö).

Venäjä aloitti operaationsa ELSOhyökkäyksellä tutkajärjestelmiä ja ilmapuolustuksen maalinosoituskykyjä vastaan, toteuttaen sen jälkeen varsinaiset tuli-iskut. Iskuilla saatiin järjestelmää häirittyä, mutta ukrainalaisten hajauttamisesta ja nopeista ryhmitysmuutoksista johtuen sitä ei kyetty lamauttamaan. Alun jälkeen venäläisten ELSO:n käyttö oli aluksi pienimuotoista, mutta se alkoi vahvistua keväällä ja kesällä 2022. Laimean alun on tulkittu johtuvan oman toiminnan ja tarpeiden suojaamisesta.

Painopisteen siirryttyä Itä-Ukrainaan venäläisillä oli Donbasin suunnalla kymmenen ELSO-yksikköä 20:tä rintamakilometriä kohden. Näiden tehtävänä oli häiritä ukrainalaisten johtamisjärjestelmiä, toteuttaa GPS-häirintää sekä paikantaa maaleja kineettistä ja ELSO-vaikuttamista varten. Tarkoituksena oli myös suojata omaa toimintaa lennokeilta ja täsmäaseilta. Häirintä keskeytettiin ennen omien iskujen toteuttamista, mikä kertoo jonkinlaisista koordinointivaikeuksista.

Arjen välineet ovat olleet sodassa tehokkaassa käytössä. Mobiiliverkot ovat säilyneet vaurioista huolimatta käyttökunnossa, sillä venäläiset ovat riippuvaisia niiden käytöstä. Venäläisten puolella mobiililaitteiden käyttö varsinkin alussa oli usein holtitonta johtaen paikantamisiin ja sen seurauksena tuli-iskuihin. Ukrainalaisilla näyttää kuri säilyneen paremmin. He ovat myös joukkoistaneet kansalaiset arjen välinein toimiviksi tiedustelusensoreiksi. Mobiiliverkossa ja -sovelluksissa on siis hyötynsä ja riskinsä. Arjen välineiden hyödyntämisessä on mahdollisuuksia, mutta toiminta on oltava tarkoin jäsenneltyä ja kurinalaista.

Logistisia haasteita

Yksi kompastuskivi venäläisille on ollut logistiikka ja huolto. Kriittisen infran haltuunoton epäonnistuminen pakotti logistiikan rautateiltä kumipyörille, jolloin huoltoetäisyydet kasvoivat ylipitkiksi suhteutettuna käytössä olevaan kalus-

toon. Tämä johti myös kuljetuskapasiteetin suureen kuormitukseen. Ajettiin ylisuuria kuormia, jotka jouduttiin jättämään kohteelle ja lähtemään uudelleen ajoon. Tällöin muun muassa ampumatarvikkeiden lataustoimintaa ei ole kyetty toteuttamaan ohjeiden mukaisesti suoraan lavalta. Tämä johti suuriin ampumatarviketappioihin, kun tarvikkeita ei vetäydyttäessä ole saatu mukaan.

Venäläisillä on ollut haasteita myös kaluston evakuoinnissa ja kunnossapidossa. Kaluston evakuoimiseen taisteluiden aikana ei ole varauduttu, eikä siihen näytä olevan kulttuuria. Oletusarvo lienee, että etenemisen jatkuessa takana tuleva kunnossapito evakuoi ja korjaa vaurioituneen kaluston. Liikkeen ollessa taaksepäin on kalusto jäänytkin ukrainalaisten käsiin, sillä toimintatapoja etulinjassa tapahtuvaan evakuointiin ja kunnossapitoon ei näytä olevan. Myös henkilöstön evakuointi ja ensihoito on ontunut. Taistelijan ensiapu ja evakuointiketju toimivat vaillinaisesti, jos lainkaan, mikä on lisännyt tappioita.

Huollolliset ja logistiset asiat on huolellisesti suunniteltava, järjesteltävä ja harjoiteltava. Miten tapahtuu panssarivaunun evakuointi etulinjassa, jopa tulen alla ja mihin se viedään? Miten toteutetaan täydennykset taistelussa ja miten hoidetaan haavoittuneiden evakuointi ja ensihoito? Miten kunnossapito on järjestelty eri tasoilla? Nämä ovat kaikki kysymyksiä, joiden ratkaisuista riippuu joukon ja yksilön taistelukyky.

Lopuksi

Käynnissä olevassa Ukrainan sodassa on jotain uutta ja paljon vanhaa. Kriisinhallintaoperaatioista, vastakumouksellisesta sodasta ja terrorismin vastaisesta sodasta on palattu perinteiseen sodan kuvaan. Tämä on tullut lännelle epämiellyttävänä yllätyksenä. Kuten tiedämme, Suomi on kuitenkin varautunut juuri tämän kaltaiseen sotaan. Siksi voimme tyytyväisyydellä todeta, että Maavoimat on oikeassa suunnassa. Emme voi kuitenkaan tuudittautua tyytyväisyyteen, vaan meidän on pysyttävä ajassa, hyödyntäen Ukrainan sodasta saatavat opit – maltilla ja analyyttisesti. Ja edelleen kehityttävä. NATO-liittolaisuus hyödyntäen.

Everstiluutnantti Markus Wahlstein palvelee Maasotakoulussa Maavoimien tutkimuskeskuksen johtajana.

Kuvat: twitter.com/Ukrainian Air Force ja sipa/reuters. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen

Ilmatorjuntaoppeja Ukrainan sodasta

TEKSTI: VILHO RANTANEN

Ukrainan sota on entisestään korostanut ilmatorjunnan merkitystä. Kansainvälinen aseapu on antanut puolustajalle kyvyn vastata kulutussodan vaatimuksiin ja ilmatila on jo tovin ollut vapaa hyökkääjän

miehitetyistä ilma-aluksista. Vastaako näkemämme siihen sodan kuvaan, johon olemme varautuneet?

Minkälaisia oppeja sota meille tarjoaa ilmatorjunnan näkökulmasta?

Ukrainan ilmatorjunnan menestyksekäs taistelu on ollut keskeinen elämänlanka puolustajan maajoukoille sekä erityisesti pääkaupunki Kiovalle. Venäjä ei ole ensimmäisten kuukausien jälkeen kyennyt juurikaan operoimaan miehitetyllä kalustolla Ukrainan ilmatilassa. Kiistetty ilmatila on seurausta ilmatorjunnan menestyksen lisäksi myös venäläisten haasteista operaation suunnittelussa ja toteutuksessa. Tilanne on nyt vakiintunut ja meille kaikille tuttu, mutta voin ainakin itse myöntää yllättyneeni siitä, kuinka pahasti Venäjän ilma-aseen lento sakkasi.

Opetuksia hyökkäyksen alkuvaiheilta

Sotataidollisessa keskustelussa korostetaan usein voimakkaan alun merkitystä. Yllätyksellisyydestä kertoimia ammentava raskas isku heti taisteluiden kärkeen on eittämättä omiaan näyttämään vastustajalle kaapin paikan ja sekoittamaan tämän suunnitelmat. Isku ei kuitenkaan aina kaada vastustajaa suoraan kanveesiin. Käsistä tulisi löytyä voimia useampaan erään.

Vuoden 2022 laajamittaisen hyökkäyksen alkutahdeista löytyy tapaus, joka

mielestäni resonoi tämän ajatuksen kanssa. Venäjän tuli-iskuun liittyi, vähemmän yllättäen, todella voimakas elektroninen häirintä. Häirintä oli niin tehokasta, että Ukrainan maasijoitteinen ilmatorjunta oli lähes täysin lamaantunut. Liikkeeseen kykenevät ilmatorjuntajärjestelmät tekivät osin tämän seurauksena ryhmitysmuutoksia, samalla väistäen tuli-iskun kineettistä vaikutusta. Ehkä turhankin voimakkaan elektronisen häirinnän lisäksi ryhmitysmuutosten taustalla oli todennäköisesti myös ulkopuolelta tuettu tilannekuva.

Maasijoitteisen ilmatorjunnan suorituskyky oli muutamia päiviä levällään ja pois pelistä, eikä se kyennyt vastaamaan ilmaiskujen paineeseen. Kotisohvalta tarkasteltuna tilanne näytti lohduttomalta. Näinkö nopeasti Ukrainan ilmapuolustus kukistettiin? Nyt tiedämme paremmin. Ilmatorjunnan kokonaisuus saatiin parin viikon sisällä takaisin jaloilleen, ja siitä lähtien tulokset ovat olleet vakuuttavia.

Tästä tuli-iskuun liittyvästä toiminnasta on johdettavissa useampiakin oppeja, joista suurin osa vain vahvistaa vallitsevia käsityksiämme siitä, miten ilmatorjunnan tulisi taistella. Liike on nykyaikaisella taistelukentällä elinehto. Se

mahdollistaa suorituskykyjen tarkoituksenmukaisen käytön sekä tarjoaa suojaa entistä läpinäkyvämmässä taistelutilassa, jossa piiloutuminen on alati vaikeampaa.

Sodan alku osoittaa meille myös sen, että menestyksekäs alku voi näyttäytyä selviytymisenä. Se, että Ukrainan ilmatorjunta kykeni väistämään alun tuli-iskun ja onnistui järjestymään uudelleen, on yksi sodan käännekohdista. On lohdullista havaita, että suorituskyvyn hetkellisestä alenemasta huolimatta taistelua kyettiin jatkamaan. Tässä kohtaa on toki syytä muistaa, että Ukrainan ilmavoimat kantoi leijonanosan torjuntavastuusta ensimmäisten päivien aikana kärsien raskaita tappioita.

Kansainvälinen aseapu selkänojana

Ukrainaan on viety aseavun muodossa merkittävä määrä erilaista ilmatorjunta-

VILHO RANTANEN

suorituskykyä. Alkuvaiheen tuki painottui pienempiin olkapääohjuksiin, kuten Stingeriin. Olkapääohjukset ovat käyttöperiaatteiltaan varsin yksinkertaisia ja täten nopeasti koulutettavissa. Näillä olkapääohjuksilla aiheutettiinkin huomattavat tappiot Venäjän matalalla lentäville ilma-aluksille. Niillä on torjuttu myös risteilyohjuksia. Sittemmin taistelukentälle on jalkautunut raskaampiakin ilmatorjuntajärjestelmiä, kuten NASAMS, Crotale, Iris-T ja viimeisimpänä Patriot-ohjusjärjestelmä. Näiden järjestelmien käyttöönoton viive johtui yhtäältä poliittisesta ilmapiiristä ja toisaalta niiden kouluttamiseen vaadittavasta ajasta – monimutkaisia kun ovat.

Tällä hetkellä Ukrainan käytössä ole-

vat ilmatorjuntajärjestelmät muodostavat poikkeuksellisen monipuolisen ja suurilukuisen kokonaisuuden. Kansainvälinen aseapu onkin ollut elinehto, jota ilman Ukrainan ilmapuolustus ei olisi selvinnyt nyt nähtävän kulutussodan vaatimuksista. Aika harvassa ovat ne valtiot, jotka olisivat siitä selvinneet omineen.

Asejärjestelmien kirjo asettaa uudenlaisia vaatimuksia myös koulutukselle. Tämä onkin monelta osin ulkoistettu. Ukrainalaiset sotilaat ovat käyneet hankkimassa osaamista muualta. Tämä on ilmeisen toimiva konsepti, mutta asettaa omat haasteensa henkilöstöön liittyen. Tästä lisää jäljempänä.

Kansainvälisen aseavun tehokas käyttöönotto ja integroiminen osaksi ilmapuo-

lustusjärjestelmää on tapahtunut hämmästyttävän nopeasti. Näin monipuolista kokonaisuutta ei nimittäin saada ihan helposti soittamaan yhteen. Se onkin oikea sotataidollinen voimannäyte! Tämä on kokonaisuus, jossa myös meillä on paljon opittavaa. Asian suhteen ei olla millään muotoa retuperällä, mutta toimintaa kehitetään varmasti nyt entistäkin vakaammalla otteella.

Toteutukseen vaikuttaa varmasti myös tuore asemamme puolustusliiton jäsenenä. Se tuskin ainakaan vähentää yhteensovittamisen merkitystä.

Kulutussodan vaatimuksia Laajamittainen konventionaalinen sota Euroopassa vaikutti vielä hetki sit-

Kuvat: pbs.org, Getty Images, AFP, wikipedia.com ja pixabay.com. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen

ten epätodennäköiseltä. Todistamamme kulutussodankäynti edustaa nyt toteutuneen skenaarion epätodennäköisempää laitaa.

Kulutussodankäynti on ajattelusuuntaus, jonka keskiössä on nimensä mukaisesti raskaiden materiaali- ja henkilöstötappioiden tuottaminen vastustajan sotavoimalle. Kulutussodankäynnin termi vie meidät herkästi ensimmäiseen maailmansotaan ja länsirintaman taisteluhautoihin, mutta se on sotataidollisena suuntauksena yhä validi, joskaan ei kovinkaan trendikäs.

Ukrainan sodan arvioidaan nousevan kokonaistappioissa mitattuna modernin ajanjakson sotien kärkisijoille. Eri lähteissä julkaistut arviot osapuolten tappi-

oiden suuruudesta vaihtelevat paljon. Tähän vaihteluun liittyy sekä informaatiovaikuttamista että käytännön haasteita. On sanomattakin selvää, että näihin arvioihin tulee suhtautua kriittisesti.

Ilmapuolustuksen kehitystrendit ovat korostaneet jo pitkään laatua määrän sijaan. Myös oma tappioiden tuottamisen filosofiamme liittyy osaltaan tähän. Määrällisesti pienempien ilmavoimien ei uskota kestävän ajan myötä kumuloituvia tappioita. Meidän omaa ajatusmalliamme en ajatellut tässä ruotia sen enempää. Totean kuitenkin, että ukrainalaiset osoittivat sen toimivuuden. Kuten alussa kerroin: Ukrainan ilmatilassa ei ole enää juurikaan lennetty miehitetyillä ilma-aluksilla.

Venäläiset ovat sittemmin siirtyneet terrorisoimaan Ukrainaa ohjuksin ja erilaisin lennokein. Volyymi on ollut todella korkea. Ukrainan ilmapuolustus on selvinnyt tästä paineesta hyvin ja torjuntaprosentit ovat ainakin julkisten lähteiden perusteella vakuuttavat! Menestys kertoo osaamisesta, mutta ilman kansainvälistä aseapua ei tähän paineeseen oltaisi kyetty vastaamaan. Ohjuskulutus koettelee tällä hetkellä kaikkien osapuolten resursseja.

Pitkittynyt kulutussota laittaa puolustusjärjestelmän ja yhteiskunnan testiin. Kaluston tarve on ilmeinen, mutta myös henkilöstöä tarvitaan. Kuten aikaisemmin totesin, ovat ukrainalaiset sotilaat käyneet saamassa koulutusta uusiin järjestelmiin maan rajojen ulkopuolella. Tämä asettaa omat haasteensa henkilöstön riittävyyden näkökulmasta. Modernit ilmatorjuntajärjestelmät edellyttävät tyypillisesti sitä operoivalta henkilöstöltä teknistä osaamista, monimutkaisten ja nopeiden tilanteiden hahmottamista sekä ymmärrystä vastustajan kyvykkyyksistä. Nyt todistettu koulutustahti edellyttää joko riittävää pohjaymmärrystä ja taustaa muiden ilmatorjuntajärjestelmien parista tai meidän standardeihimme nähden maltillisia tavoitteita. Tuloksista päätellen ammattitaidollinen taso on hyvä.

Tuliko meille jotain kotiläksyjä?

Ukrainan sodassa on paljon tuttua ja oletetun kaltaista. Se sodan kuva, jota nyt tarkastelemme, ei mielestäni eroa olennaisesti siitä, mihin olemme tähän asti valmistautuneet. Yllätyksiäkin on toki ollut.

Venäjän suorituskyky on ollut oletettua heikompaa. Myös ilma-aseen osalta tulokset jäivät laihoiksi. Tämä on seurausta sekä Ukrainan menestyksestä että venäläisten epäonnistumisista. Tähän on

toki sanottava, että vaikka Venäjä on kärsinyt kovia tappioita, on sen ilma-aseen iskukyky vielä huomattava. Yhtä kaikki: Ukrainan ilmapuolustus on osoittanut meille, miten kovat tappiot vaikuttavat ilma-aseen käyttöön.

Monipuolinen ja kerroksellinen ilmapuolustus on osoittautunut juuri niin tehokkaaksi kuin olemme ajatelleet. Erilaisiin sensoreihin, kantamiin ja hakumenetelmiin perustuva kokonaisuus on vaikeasti lamautettavissa ja se kykenee vastaamaan erilaisiin uhkiin. Oma ratkaisumme on tällä hetkellä varsin monipuolinen, mutta korkeatorjuntakyvyn ja esimerkiksi Pohjanmaa-luokan korvettien ilmatorjuntasuorituskykyjen myötä tilanne paranee vielä huomattavasti. Myös miehittämättömien ilma-alusten torjuntakykyä kehitetään määrätietoisesti. Tämä lienee nyt maailmanlaajuinen trendi. Ohjusiskujen ja erilaisten miehittämättömien järjestelmien käyttö ei ole erikoisesti yllättänyt. Olemmehan puhuneet siitä jo pitkään. Yllättävää on kuitenkin se, että ilmasta tuleva vaikutus keskittyy tällä hetkellä lähes yksinomaan siihen. Venäjä tuskin saavuttaa tällä ohjusten tuhlaamisella merkittävää menestystä. Emme siis ole todistamassa miehitetyn ilmailun sukupuuttoa, vaikka sitä onkin julistettu internetissä lähes yhtä kovaan ääneen kuin taistelupanssarivaunujen kuolemaa. Väitän, että temmatakseen aloitteen maalla on Venäjän aktivoiduttava ensin ilmassa. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.

Voitokkaan alun merkitys on yhä suuri, vaikka sitä hieman alussa vähättelinkin. Monelta säästytään, jos vastustajan kipukynnys ylittyy heti alkumetreillä. Enemmältä, jos pidäke pitää. Ukrainan sota on kuitenkin näyttänyt meille, että on varauduttava sprinttien lisäksi myös kestävyysmatkoille. Kansainvälinen aseapu on ollut suuressa roolissa, mutta ratkaisun on perustuttava ensisijaisesti kansallisen suorituskyvyn varaan. Se meillä on varmasti käytössämme.

Pitkä sota edellyttää meiltä voiman jatkuvuuden varmistamista. Määrän lisäksi tämä edellyttää meiltä suorituskykyjen taloudellista käyttöä. Onko meillä varaa säästää iskuja myöhempiä eriä varten, vai tulisiko lyödä kovaa ja toivoa, että vastustaja putoaa kanveesiin? Vai löytyykö vastaus jostain sieltä välimaastosta?

Kapteeni Vilho Rantanen palvelee taktiikan opettajana Maanpuolustuskorkeakoulun Sotataidon laitoksessa.

Saariston herruudesta merenhallintaan

Merisotataitoa voi lähestyä erilaisista näkökulmista. Sitä voidaan tarkastella teorioina, periaatteina ja ohjeina, joita sovelletaan käytäntöön vallitsevassa tilanteessa. Merisotataitoa voi lähestyä myös historiallisena ilmiönä, joka on oman aikakautensa ja ympäristönsä tulosta. Siihen vaikuttavat käsitykset, uskomukset sekä arvoasetelmat, jotka ovat kyseisen ajan ja tilanteen ihmisille ominaisia. Miten merisotaa tulisi käydä, syntyy ihmisten vuorovaikutuksessa.

Käsitykset merisotataidosta ovat eläneet aikojen saatossa myös Suomessa. Eritoten 1920-luku oli suunnan etsimisen aikaa, jolloin ajattelussa oli erotettavissa kaksi koulukuntaa. Venäjän keisarillisessa laivastossa koulutuksensa saaneet meriupseerit olivat omaksuneet Alfred T. Mahanin opit merisodasta sekä metodit sodan kuvan rakentamisesta. Nuoremman polven upseerit sen sijaan nojautuivat ensimmäisen maailmansodan kokemuksiin. Koulukunnilla oli myös muutamia yhteisiä lähtökohtia. Suomi ja Suomen laivasto nähtiin alivoimaisena osapuolena. Lisäksi toimintaympäristö jaettiin avomereen ja saaristoalueeseen, jotka edellyttivät erilaisia taktiikoita, välineitä ja joukkoja. Lopputuloksena syntyneet näkymät tulevaisuuden suunnasta kuitenkin poikkesivat toisistaan.

Venäjänupseerien käsityksen mukaan merisotataidon (meristrategian)

päämääränä oli aina merenherruus, jonka saavuttamiseksi tunnettiin kaksi keinoa: vastustajan laivaston saartaminen tai lyöminen taistelussa. Nämä olivat ylivoimaisen hyökkääjän vaihtoehdot. Suomen laivaston päämääräksi he muotoilivat saariston herruuden, mikä estäisi maihinnousuhyökkäykset saariston valtaamiseksi ja mannermaalle pureutumiseksi. Laivasto ja rannikkotykistö tuli virittää ratkaisutaisteluun saaristoa lähestyvän vihollislaivaston pysäyttämiseksi.

Näkemykseen vaikutti Mahanin vuosisadan taitteessa tekemä merisodan teoriointi, joka muovasi merisotilaallista ajattelua ympäri maailman. Merisodan kuvan hän oli rakentanut merenherruuden ympärille, jonka voittamisen myötä vastustajan kaupankäynti katkeaisi ja rannikot olisivat avoinna hyökkäyksille. Lisäksi hän lainasi Antoine-Henri Jominilta monia tämän esittämiä maasodan periaatteita. Niihin lukeutui rat-

PERTTU TRONTTI

ANTTI-VEIKKO HAIMILA

TEKSTI: PERTTU TRONTTI JA ANTTI-VEIKKO HAIMILA

Komentajakapteeni Kullervo Killisen näkemys tulevaisuuden avomeritaistelusta vuodelta 1948.

Lähde: Killinen, Kullervo: Tulevaisuuden merivoimat ja pikkuvaltion sopeutuminen yleiseen meritilanteeseen, erityisesti Suomen laivaston organisaatio ja toimintaperiaatteet. SKK-1:373,

kaisutaistelun keskeinen asema, johon voimat kuului keskittää vastustajan tuhoamiseksi.

Ensimmäisen maailmansodan jälkipuinnissa monia Mahanin teesejä arvioitiin kriittisesti. Sodan kulku ei vastannut aikaisemmin vallinnutta käsitystä merenherruuden merkityksestä. Odotettu ratkaisutaistelu merellä ei koskaan toteutunut. Uudet aseet, pääasiassa miinat ja sukellusveneet, hillitsivät taistelulaivojen liikkeitä tekemällä rannikkovesistä liian vaarallisia.

Merisodasta muodostui pitkäkestoinen kulutuskamppailu, johon mobilisoitiin monipuolisesti yhteiskuntien voimavaroja. Britannia oli kaukosaarrolla ja taistelulaivojen valmiudella pitänyt Saksan avomerilaivaston ahtaalla sekä katkaissut maan meriyhteydet. Alivoimaisena osapuolena Saksa oli ryhtynyt hyökkäykselliseen kauppasotaan sukellusveneillään, jolloin Britannia oli joutunut turvautumaan puolustuksellisiin toimiin meriyhteyksiensä ylläpitämiseksi.

Sukellusvene osoitti vaarallisuutensa, niin kauppalaivoja kuin vanhempia

taistelualuksia vastaan. Sen sijaan toisen uuden teknologian eli lentokoneen vaikutuksen merisotaan arveltiin olevan vain osittain selvillä. Sodan kuvaa alkoivat määrittämään teknologian ja aseiden kehitys, sekä toiveikkuus tulevaisuuden kehityksen avaamista mahdollisuuksista.

Meriyhteyksien merkitys

Suomessa nuoremman polven upseerien kuva merisodasta oli dynaamisempi ja vivahteikkaampi kuin venäjänupseereilla. Heidän mielestään merenherruuden vanhaa merkitystä ei enää ollut olemassa. Se tarkoitti ainoastaan vahvemman osapuolen osittaista merenkäyttövapautta. Ratkaisutaistelun ohella he näkivät, että meriyhteyksistä taistelemisella voi olla ratkaiseva merkitys sodan lopputulokselle. Nuoren polven upseerit olivat varmoja uusimpien ja tulevaisuuden aseiden vaikutuksesta.

Arvioitiin, että kehityksen myötä merisodankäynnistä tulisi yhä monipuolisempaa, koska taistelukosketus kahden merivoiman välillä syntyisi erilaisilla asejärjestelmillä.

Nuoren polven mielestä Suomen laivaston ei pitäisi antautua suoraan taisteluun ylivoimaisen vastustajan edessä. Alivoimaisen olisi parempi puolustaa tukialuettaan ja ryhtyä tilaisuuden avautuessa hyökkäykselliseen ”sissisotaan” merellä. Mahdollisuuden siihen tarjosivat tuoreimmat teknologiat – sukellusvene ja lentoase sekä torpedot ja miinat – jotka olivat tehneet merisodan taistelutilasta kolmiulotteisen. Niiden käyttäminen yhdistetysti olisi merkittävä uhka taistelualuksille ja saattaisi taata riittävän vapauden Suomen tarvitsemalle meren käytölle.

Merkkejä eri koulukuntien yhdistymisestä oli nähtävissä sotien jälkeisissä yleisesiupseerikurssin diplomitöissä. Saariston korostettiin edelleen muodostavan erityislaatuisen toimintaympäristön merisodankäynnille. Merenherruutta saaristossa pidettiin samanarvoisena kuin avomerellä, joten myös puolustajan oli pyrittävä alueensa herruuteen. Toisaalta saariston puolustaminen ei saanut johtaa liikaan passiivisuuteen. Taistelussa olisi pyrittävä puolustushaarojen

Sotakorkeakoulun diplomityökokoelma, Kansallisarkisto.

Kuva: Kansallisarkisto

yhteistoimintaan ja erilaisten asejärjestelmien samanaikaiseen käyttöön. Lisäksi torjunnan ulottaminen kauas merelle sekä meriyhteyksien turvaaminen edellyttivät avomerikelpoista laivastoa.

Länsimainen ja Naton vaikutus merisotataitoon Suomalaiseen merisotataitoon on omaksuttu vaikutteita länsimaisesta merisotataidosta koko Merivoimien historian ajan. Naton vaikutus näkyy kehityksessä voimakkaasti 1990-luvulta alkaen, jolloin Merivoimat alkoi osallistumaan enemmän kansainväliseen harjoitustoimintaan.

Nykyisin käsite merenherruus on korvattu Naton terminologiassa ja doktriineissa käsitteellä merenhallinta. Merenhallinta (Sea Control) on tärkeä osa länsimaista merisotataitoa. Termissä on kyse siitä, kuka voi käyttää merta ja meriyhteyksiä omien tavoitteidensa mukaisesti tai kiistää (Sea Denial) toiselta meriyhteyksien tai merialueen käytön.

Käsite merenhallinta saa mielenkiintoisia piirteitä Itämeren toimintaympäristössä. Rannikon läheisyys, rikkonainen laaja saaristo sekä matalat vedet aiheuttavat sen, että merenhallinta on lähes aina paikallista ja rajoitettua. Täydellinen hallinta edellyttäisi kaikkien merisodankäynnin ulottuvuuksien (ilma, pinta ja vedenalainen) hallintaa sekä rannikkoalueiden hallintaa. Itämerelle onkin tyypillistä, että omalle toiminnalle tärkeitä alueita pyritään hallitsemaan ja muilta alueiden vapaa käyttö kyetään tarvittaessa kiistämään.

Tärkeä ero kiistämisen ja merenhallinnan välillä on se, että kiistäminen on mahdollista operoimalla ainoastaan yhdessä ulottuvuudessa (esimerkiksi veden alla), kun taas merenhallinta edellyttää kaikkien merisodankäynnin ulottuvuuksien hallintaa. Tämän takia kiistämistä kutsutaankin usein alivoimaisen tavoitteeksi tai taktiikaksi. Merenhallinnan ajatusmaailma ei ole kaukana niistä ajatuksista, joita pohdittiin jo 1920-luvun Suomessa. Tuolloin saaristoa haluttiin hallita tukialueena sekä suojana ja toteuttaa iskuja vastustajan merenhallinnan kiistämiseksi.

Suomalaisessa merisotataidossa on sovellettu edellä kuvattua saariston herruuteen ja merellisiin iskuihin perustuvaa merisotataktiikkaa lähes sata vuotta. Suomalaiseen merisotaoppiin kuuluu oleellisesti Merivoimien kaksijakoisuus, jossa rannikkojoukot turvaavat saariston

herruutta, laivastojoukot estävät vastustajan pääsyn tärkeimmille alueille miinoittein ja molemmat suorittavat yhdessä koordinoidusti iskuja vastustajan laivastovoimaa vastaan tykistöllä ja ohjuksin.

Suomalainen merisodankäynti tulevaisuudessa Kuten edellä todettiin, sotataidon on aina täytynyt mukautua muuttuneisiin olosuhteisiin ja ajan yleisiin edellytyksiin. Suomalaiseen merisodan kuvaan ja taktiikan kehittymiseen ovat aina vaikuttaneet uhkakuvat ja sotilasstrateginen viitekehys. Itämeren muuttuneessa sotilaallisessa tilanteessa olemme ehkäpä jälleen asemassa, jossa merisodan kuvaa ja merisotataitoa joudutaan miettimään uudelleen. Itämerta on hieman harhaanjohtavasti kutsuttu julkisuudessa Naton sisämereksi, vaikka Venäjällä on Ukrainan sodasta huolimatta edelleen vahva merellinen suorituskyky alueella. Tällä suorituskyvyllä Venäjä kykenee halutessaan kiistämään muilta toimijoilta toimintavapauden ja meren käytön. Se kykenee vaikuttamaan halutessaan myös Itämeren alueen meriliikenteeseen ja länsimaille erittäin tärkeään merelliseen infrastruktuuriin.

Venäjän sotilaallisen voiman jatkuvasti kaventuessa Itämerellä on perusteltua olettaa, että Venäjä siirtyy entistä enemmän pois konventionaalisesta merisodankäynnistä ja käyttää muita vaikuttamisen keinoja. Tämän tyyppinen uhkakuva edellyttää saaristosta toteutettavien iskujen lisäksi kykyä läsnäoloon, kykyä luoda vaikutusta siellä missä tapahtuu sekä kykyä kiistää tai hallita merialuetta oikealla hetkellä.

Naton jäsenmaana voimme puhua oikeasti alueellisesta merenhallinnasta niillä alueilla, jotka katsomme tärkeiksi oman toimintamme, meriliikenteen ja merellisen infrastruktuurin kannalta. Pohjanmaa-luokan taistelualusten valmistumisen myötä Itämerellä vallitsee tilanne, jossa Ruotsin ja Suomen merivoimien yhteenlaskettu laadullinen suorituskyky ei ole enää alivoimainen verrattuna Venäjän Itämeren laivaston suorituskykyyn, puhumattakaan Itämeren Natomaiden yhteenlasketusta suorituskyvystä. Tästä johtuen joudumme mahdollisesti arvioimaan uudelleen 1920-luvulle perustunutta alivoimaisen taktiikkaa.

Hyvää ei kuitenkaan kannata haudata ja suomalaisen merisotataidon vahvuudet tulee säilyttää. Merisotataidon perustei-

siin kuuluu, että mikään olotila merellä ei ole pysyvä. Merta ei voi vallata ja pitää. Voimien keskittäminen sinne, missä tarve kulloinkin on, ja omien yksiköiden suojaaminen uhkatason mukaisesti ovat aina kuuluneet olennaisena osana suomalaiseen merisotataitoon, oli sitten kyse merellisestä sissisodankäynnistä saariston suojasta tai koko operaatioalueen hyödyntävästä aktiivisesta merisodankäynnistä. Suomen saariston lisäksi tulevaisuudessa on ehkä mahdollista käyttää tarvittaessa liittolaisten saaristoa ja tukeutumismahdollisuuksia suojan lisäämiseen suomalaisen merisotaopin mukaisesti.

Samanaikaisesti vastustajan kyky merenhallintaan voidaan kiistää länsimaisen opin mukaisesti avomerellä liittolaisten sukellusveneillä tai omilla kehittyvillä ilma-aseilla. Merisotataidollisesta näkökulmasta onkin mielenkiintoista nähdä, miten suomalainen merisotataito ja sen tunnistetut vahvuudet nivoutuvat osaksi liittouman merisodan kuvaa Itämeren toimintaympäristössä.

Komentaja Perttu Trontti palvelee Maanpuolustuskorkeakoulun Sotataidon laitoksessa yleisesikuntaupseerikurssin merisotataidon opettajana.

Kapteeniluutnantti Antti­Veikko Haimila palvelee Rannikkolaivastossa Laivue 2020:n käyttöönottotoimistossa ja kirjoittaa 1920­luvun merisotilaallista ajattelua käsittelevää väitöskirjaa.

Venäläinen operaatiotaito 2000-luvulla

Vuonna 2022 alkanut laajamittainen hyökkäys

Ukrainaan on eronnut luonteeltaan aiemmista Venäjän 2000-luvulla käymistä, tavoitteiltaan rajoitetuista

sodista: Georgian sota vuonna 2008, Ukrainan sota vuodesta 2014 alkaen sekä Syyrian sota vuodesta 2015 alkaen. Venäläinen käsitys sodasta ja sen myötä operaatiotaidon teoria eroavat länsimaisista. Niiden käsitteet tarjoavat hyödyllisen näkökulman käynnissä olevien sotatoimien tarkasteluun.

Sotataidon teoria koostuu keskinäisriippuvaisista strategiasta, operaatiotaidosta ja taktiikasta. Ne käsittelevät sodankäynnin tasoja, joita erottavat toimien mittakaava, laajuus ja kesto. Strategia käsittelee sotaa sekä valtion ja asevoimien sotaan valmistautumista kokonaisuutena. Operaatiotaito on operaatioiden ja sotilaallisten toimien suunnittelua, valmistelua ja toimeenpanoa. Taktiikka keskittyy taisteluun ja perustuu vakioiduille toimintatavoille, joista komentaja valitsee tilanteeseen sopivimman.

Sotataito ymmärretään lisäksi komentajan taidoksi yllättää vihollinen sekä toteuttaa epätavanomainen tai ainutlaatuinen operaatio. Historialla on suuri merkitys venäläisessä sotilasajattelussa.

Venäläinen operaatiotaito voidaan kuvata osin päällekkäisten osatekijöiden muodostamaksi kokonaisuudeksi. Osatekijäitä ovat sotataidolliset periaatteet, epäsymmetriaan pyrkiminen, trendien ennakointi sekä voimien ja keinojen korrelaatiomallien hyödyntäminen. Operaatiotaito ilmenee sotilaallisten toimien muotoina ja keinoina.

Venäläisen operaatiotaidon keskeisiä piirteitä ovat syvä taistelu ja syvät operaatiot, stereotyyppisten ratkaisujen välttäminen sekä keskittyminen sodan alkuvaiheen merkitykseen. Venäläisen operaatiotaidon kehittämiseen vaikuttavat sotilaspolitiikan ja -doktriinin, asevoimien tilan ja varustelun tason, vihollisen asevoimien kykyjen sekä sotakokemusten vaatimukset.

Sotilaallisten toimien muodot ja keinot Muodot ja keinot (käännetty myös muodot ja tavat ) ovat peruslähestymistapa venäläiseen operaatiotaitoon. Tiivistetysti muodot sisältävät tavoitteiden ja tehtävien luonteen ja tason, käytettyjen joukkojen kokoonpanon ja johtamisen yksityiskohdat sekä toimien rakenteen ajassa ja tilassa. Sodankäynnin päämuodot ovat hyökkäys ja puolustus. Sotatoimien muodot luokitellaan muun muassa operaatioksi, taisteluksi ja iskuksi.

Operaatio on kokonaisuus tavoitteiden, tehtävien, ajan ja paikan mukaan yhteensovitettuja taisteluja, taistelutoimia,

JAAKKO TUOMI

iskuja ja joukkojen liikettä. Ajallisesti operaatio voi kestää kahdesta vuorokaudesta yli 20 vuorokauteen. Erikoisoperaatiot ovat erityisesti järjestettyjen ja varustettujen joukkojen toimia, jotka eivät ole tyypillisiä tavanomaisille joukoille.

Taistelulla tarkoitetaan yhtymien, joukko-osastojen ja yksiköiden koordinoituja iskuja sekä tulta ja liikettä vihollisen tuhoamiseksi. Taistelun ajallinen kesto on tyypillisesti tunneista kolmeen vuorokauteen. Isku tarkoittaa vihollisen lamauttamista aseiden vaikutuksella tai joukkojen hyökkäyksellä. Toimet kestävät sekunnin murto-osista vuorokausiin.

Keinot ovat puolestaan joukkojen ja sotamateriaalin käyttötapoja tavoitteiden täyttämiseksi. Niihin sisältyy toimien järjestys, taistelujärjestys sekä henki-

TEKSTI: JAAKKO TUOMI

löstön ja kaluston käytön menettelytavat ja tekniikat. Sotataidollisilla periaatteilla ja sotamateriaalin ominaisuuksilla on suuri vaikutus keinoihin, jotka sisältävät myös ei-sotilaallisia, epäsuoria ja epäsymmetrisiä menetelmiä.

Georgian sodan muodot ja keinot olivat pääosin tavanomaisia. Ukrainan sodan aloittaneessa Krimin operaatiossa

korostuivat epäsymmetriset keinot. ItäUkrainan vuosien 2014–2015 operaatiot olivat aluksi epäsymmetrisiä ja peitettyjä. Epäonnistuttuaan ne muuttuivat avoimeksi sotilaallisen voiman käytöksi, jossa korostui lennokkien ja epäsuoran tulen käyttö. Syyrian sodassa korostuivat ilmaoperaatiot ja -iskut sekä rajoitetusti täsmäaseiskut, myös mereltä.

Venäläisen operaatiotaidon osatekijät ja piirteet Sodan luonnetta koskevat sotataidolliset periaatteet ovat venäläisen sotataidon keskeinen ilmentymä. Niiden määrät ja tulkinnat vaihtelevat lähteestä riippuen ja sisältö kehittyy ajan myötä. Niillä on ajattomia piirteitä, kuten yllätys, johtaminen, yhteistoimin-

Kuvat: kirjoittajan. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen

ta, liike, aktiivisuus, keskittäminen ja suoja. Kunkin periaatteen täyttämiseksi on useita vaihtoehtoisia keinoja, jotka riippuvat tekijöistä kuten aika, joukkojen tila ja uhka.

Syvillä operaatioilla tarkoitetaan vihollisen tuhoamista sen koko puolustuksen syvyydessä ja sen juuret ovat 1920–1930-lukujen ajattelussa. Syviin operaatioihin liittyi taistelujärjestys, joka muodostui hyökkäysportaasta, menestystä laajentavasta portaasta, ilmavoimista ja ilmarynnäkköjoukoista.

Ajattelua päivitettiin täsmäaseiden aikakaudelle 1980-luvulla, kun venäläiset sotateoreetikot ennakoivat uutta sodankäyntitapaa. Nykyaikaisten sotien nähdään alkavan nopealla ja tuhoisalla alkuvaiheella, jonka merkitys nähdään entistä ratkaisevampana. Informaatiotilassa sen kesto voi olla vain millisekunteja ja fyysisessä tilassa tunteja. Sodan ensimmäisillä operaatioilla on näin ollen erityinen, muita tärkeämpi merkitys.

Voimien ja keinojen korrelaatiomalleja käytetään suunnittelun tukena. Laskelmat perustuvat taistelupotentiaaliin, eli aseille ja muodostelmille annettuihin määrällisiin ja laadullisiin arvoihin. Niillä pyritään päättelemään matemaattisesti onnistumisen todennäköisyyttä, edullisimpia toiminta-alueita, resurssien kulumista sekä operaatioiden etenemisnopeutta. Sotiin muodostettiin niiden tarpeita vastaavat voimaryhmät, joiden koossa huomioitiin tehtävän laajuus ja vastustajan taistelupotentiaali.

Pyrkimykset epäsymmetriaan, epäsuoruuteen ja oveluuteen ovat kuuluneet venäläiseen sotataitoon tsaarinvallan ajoista lähtien. Epäsymmetrisyydellä ei tarkoiteta pelkästään osapuolten kokoeroa. Epäsymmetristen operaatioiden periaatteisiin kuuluu valmistelujen ja toimeenpanon peittäminen salaamalla ja harhauttamalla, vihollisen heikkouksien paljastaminen ja toimien keskittäminen niitä vastaan, vihollisen pakottaminen oman tahdon noudattamiseen sekä vähäisten resurssien kuluttaminen suhteessa vihollisen toimiin. Epäjärjestykseen saattamisella pyritään estämään vihollisen kyky johtaa ja koordinoida taisteluaan.

Esimerkkejä epäsymmetrisistä keinoista ovat olleet sotaharjoitusten käyttäminen sotavalmisteluiden peittämiseen, peitetyt operaatiot Krimillä ja Itä-Ukrainassa, humanitaarisen avun käyttäminen harhautuksena Itä-Ukrainan operaatioissa sekä siviilikohteiden pommittaminen Ukrainassa ja Syyriassa.

Yllätyksen sekä salaamisen ja harhauttamisen merkitys on korostunut sotien ensimmäisissä operaatioissa. Georgian sodan valmistelut peitettiin sotaharjoituksella. Krimin operaatiossa saavutettiin yllätys operaation aloitusajan ja epätavanomaisen toteuttamistavan suhteen. Itä-Ukrainan operaatioissa joukkoja käytettiin aluksi peitetysti. Yllättäen toteutetuilla tuli-iskuilla tuotettiin ajoittain suuria tappioita ukrainalaisjoukoille.

Venäläinen käsitys informaatiosodankäynnistä on länsimaista laajempi. Informaatiosodankäynti jaetaan kahteen osaan, informaatiotekniseen ja informaatiopsykologiseen. Informaatiotekninen sodankäynti sisältää elektronisen ja kybervaikuttamisen sekä kohteiden fyysisen tuhoamisen. Operatiivisella ja taktisella tasolla keskitytään joukkojen hallintaan ja elektroniseen sodankäyntiin. Informaatiopsykologinen sodankäynti on vastustajan väestöön ja asevoimien henkilöstöön vaikuttamista.

Informaatiosodankäynti on ollut osa operaatioita ja taistelutoimia kaikissa kolmessa sodassa. Vihollisen kyky johtaa ja koordinoida taisteluaan pyritään estämään. Georgiassa pommitettiin varuskuntia ja kuituverkon solmukohtia. Elektronisen sodankäynnin järjestelmien käyttö lisääntyi ja monipuolistui Georgian sodan jälkeen. Johtamisyhteyksiä häirittiin Ukrainassa elektronisella häirinnällä ja sotilaiden matkapuhelimiin lähetettiin häiritseviä tekstiviestejä. Krimin operaatiossa ukrainalaisia estettiin johtamasta tehokkaasti joukkojaan valtaamalla johtamispaikkoja sekä katkomalla tietoliikenneyhteyksiä. Siviilikohteiden toistuvaa pommittamista voidaan pitää informaatiosodankäynnin keinona, jonka tavoitteena on murentaa vihollisen taistelutahto.

Asevoimien kehittäminen

2000-luvulla

Asevoimien tehtäväksi määrittyi 2000-luvun alussa hyökkäysten torjunnan ja rauhan ylläpitämisen lisäksi maan rajojen ulkopuolella olevien kansalaisten suojeleminen. Asevoimien oli määrä keskittyä paikallisiin konflikteihin Venäjän rajoilla, mutta myös laajamittaiseen sotaan varauduttiin. Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden kasvava teknologinen ylivoima on edellyttänyt epäsymmetristä vastausta niin asevoimien kuin operaatiotaidonkin kehittämisessä.

Georgian sota paljasti puutteita asevoimien suorituskyvyssä. Asevoimien ti-

la ja varustelu kehittyivät vuoden 2008 Georgian sodan jälkeen aloitetun reformin seurauksena. Suurikokoisesta, mutta laadultaan heikosta armeijasta pyrittiin siirtymään kooltaan pienempiin ja paremmin varusteltuihin korkean valmiuden asevoimiin. Tämä paransi kykyä toimeenpanna yllättäen nopeita operaatioita, mutta alensi kykyä käydä laajamittaista sotaa.

Ilmavoimat ja ilmapuolustus olivat varusteluohjelmien painopisteenä. Georgian ja Syyrian sotien välinen kehitys näkyi ilma-aseen lisääntyneenä tehona ja kasvaneena nopeutena. Syyrian sodassa ilmeni edelleen puutteita ilma-aseen kyvyssä nopeaan ja tarkkaan tulenkäyttöön sekä kyvyssä vaikuttaa liikkuviin kohteisiin. Ilma-asetta pidetään alivoimaisena Naton kalustoa vastaan, joten ilmapuolustus nojaa voimakkaasti ohjusilmatorjuntajärjestelmiin.

Maavoimien kalusto ei kehittynyt samassa suhteessa. Kehitystä on kuitenkin tapahtunut tykistöjärjestelmissä. Tulenkäyttökykyä on parantanut lennokkien sekä viesti- ja tykistöjärjestelmien integroiminen osaksi tiedustelutulijärjestelmää. Täsmäaseiden määrä on edelleen vähäinen, mutta sitä paikataan kyvyllä käyttää massamaista aluevaikutteista tulta.

Maahanlaskujoukkoja kehitettiin toimimaan nopeasti keskitettävänä ylijohdon reservinä. Niitä on käytetty vahventamaan eri operaatiosuuntia syvyyteen tehtävien maahanlaskuoperaatioiden sijaan. Venäjän asevoimilla on hyvä kyky toimia rajojensa läheisyydessä, koska strateginen kuljetuskyky perustuu rautateihin.

Aiempien sotien kokemukset vaikuttavat merkittävällä tavalla operaatiotaidon kehittämiseen. Jää nähtäväksi, miten venäläinen operaatiotaito jatkaa kehittymistään viimeisimpien sotakokemusten perusteella. On todennäköistä, että aiemmin nähtyjä muotoja ja keinoja ei tulla tulevaisuudessakaan toistamaan sellaisenaan.

Yleisesikuntamajuri Jaakko Tuomi palvelee Karjalan prikaatin esikunnassa. Artikkeli perustuu kirjoittajan yleisesikuntaupseerikurssin vuonna 2021 valmistuneeseen julkiseen diplomityöhön ”Venäläisen operaatiotaidon kehittyminen 2000­luvulla”.

Strateginen ajattelu vaatii laajakatseisuutta

Strategia ymmärretään tasapainotteluna tavoitteiden, niiden saavuttamiseksi käytössä olevien resurssien sekä optimaalisten toimintatapojen välillä. Valtion ja kansainvälisen järjestelmän tasolla tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavat resurssit ja käytettävät toimintatavat tuottavat vaikutuksia monessa ulottuvuudessa. Strategia tällä tasolla vaatii kykyjä hahmottaa kokonaisuuksia ja useamman tason vaikutuksia. Ukrainan sota ja Suomen tuoreeltaan onnistunut liittyminen Natoon ovat täyttäneet uutisvirran ja Suomen strategisen toimintaympäristön moninaisilla vaikutuksillaan. Strategian alalla ei kuitenkaan ole varaa kulkea ”laput silmillä”, vaan strategisen ajattelun hyveisiin kuuluu edelleen laaja-alaisuus, tulevaisuusorientaatio ja monimutkaisten seurannaisvaikutusten arviointi.

Tutkija Emma Hakala on hahmottanut ilmastonmuutoksen vaikutuksia kolmessa ulottuvuudessa. Suorat vaikutukset ovat ilmaston lämpenemisestä johtuvia ilmiöitä, kuten äärisääilmiöt, napajään sulaminen ja tästä johtuva merenpinnan nousu. Ketjuuntuvat vaikutukset ovat välillisesti seurausta suorista vaikutuksista. Tällaisista esimerkkinä voisivat toimia laajamittaiset muuttoliikkeet, ilmastoon sidoksissa olevat konfliktit sekä globaali eriarvoistuminen. Kolmantena tasona Hakalan mukaan voidaan nähdä rakenteelliset siirtymävaikutukset ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumisen kautta. Esimerkiksi muuttoliikkeiden hallintaan liittyvä yhteiskunnallinen polarisaatio ja energiantuotannon murros ovat asioita, joista on nähtävillä esimerkkejä myös Euroopassa. Näitä vaikutuksia on huomioitu myös Suomen kansallisessa riskiarviossa.

Tuoreena Naton jäsenmaana Suomen tämän hetken polttavimpina yhteensovitettavina aihepiireinä ovat ainakin puo-

lustussuunnitteluprosessi, operatiivisen suunnittelun sovittaminen osaksi liittokuntaa sekä sopeutuminen täysivaltaisen jäsenen rooliin Naton johtamisrakenteissa. Puolustusvoimien ympäristöstrategia 2021–2032 sekä energia- ja ilmasto-ohjelma 2022–2025 ohjaavat Puolustusvoimien toimintaa ympäristön näkökulmasta. Naton arvioraportti ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutusten osalta julkaistiin niin ikään viime vuonna. Naton pääsihteeri Stoltenberg nosti aiheen esille myös Madridin huippukokouksen yhteydessä kesällä 2022 todeten ilmastonmuutoksen olevan ratkaiseva turvallisuusuhka.

Ilmastonmuutoksen suorat vaikutukset Suomen kaltaiselle pohjoisen Euroopan valtiolle ovat eteläisiä liittolaisia pienemmät. Äkilliset sään aiheuttamat ääri-ilmiöt sekä ilmaston lämpeneminen muokkaavat kuitenkin toimintaympäristöämme myös sotilaallisesta näkökulmasta. Samalla arktisen alueen käytettävyys sotilaalliseen operointiin kasvaa. Naton koillissivustalla Suomen puolustus liittyy kiinteästi myös kehityskulkuihin laajemmassa Jäämeren viitekehyksessä. Noin 50 prosenttia koko arktisen alueen hallinnasta kuuluu Venäjälle ja geopoliittisesta näkökulmasta tarkastel-

tuna kehityskulku jatkunee vastakkainasetteluna nähtävissä olevaan tulevaisuuteen. Tästä hyvänä esimerkkinä on se, että läntiset jäsenmaat jättäytyivät pois Arktisen neuvoston toiminnasta Venäjän puheenjohtajuuskauden ajaksi keväällä 2022 sen aloitettua hyökkäyssodan. Nähtäväksi jää, millainen suhtautuminen jäsenmailla on Norjan alkavalla puheenjohtajakaudella Venäjän jäsenyyteen.

Venäjän hyökkäyssota on kiihdyttänyt energiamurrosta myös Suomessa. Lisäksi Venäjän kyky säilyttää taloudellinen asemansa pääosin fossiilisten polttoaineiden vientiin keskittyvänä alueellisena suurvaltana vaarantuu väistämättä. Vaihtoehtoisia markkinoita on haettu muun muassa Aasiasta. Haasteena tässä on kuitenkin puutteellinen infrastruktuuri energiavirtojen ohjaamiseksi uusille kuluttajille sekä merkittävästi (jopa 40 prosenttia) alhaisempi myyntihinta.

Jos edellä mainittuja vaikutusketjuja tarkastelee sotilaallisesta näkökulmasta, on mahdollista hahmottaa hyvinkin kouriintuntuvia muutoksia Suomen turvallisuuspoliittisessa ja sotilaallisessa toimintaympäristössä. Vaikka Suomen puolustuskyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen on tärkeää, niin tulevaisuuden ennakoinnissa tulee nähdä myös odottamattomat, ilmastosidonnaiset kehityskulut. Ilmastonmuutoksen tarkastelu suorien, ketjuuntuvien ja siirtymävaikutusten kautta tarjoaa mahdollisuuden ennakoida sopeutumistarpeita aina taistelutekniikan ja taktiikan tasolla. Liikkuvuuden muutokset pohjoisilla alueilla lumi- ja jäätilanteen kehityksen kautta tai Venäjän energiamurroksen myötä heikkenevä talous ovat hyviä esimerkkejä ilmastonmuutoksen sotilaallisista vaikutuksista.

Tapani Montonen

Talvisodan upseeristosta ja upseerien peruskoulutuksesta

1918–1939

Tässä kolmiosaisessa artikkelisarjassa kuvataan sitä millaisia upseereita meillä olikaan rivissä talvisotaan lähdettäessä. Artikkelit käsittelevät talvisodan upseeristoa ja upseerien peruskoulutusta ajanjaksolla 1918–1939. Seuraavat artikkelit julkaistaan lehden tulevissa numeroissa.

Ylimääräisten harjoitusten eli talvisodan liikekannallepanon käynnistyessä lokakuussa 1939, sotaväen (kuten virallinen termi tuolloin kuului) upseeristo oli taustaltaan varsin kirjavaa. Joukossa oli aktiiviupseereita ja reserviupseereita, suojeluskuntaupseereita ja tsaarin upseereita, markovillalaisia ja kadettiupseereita, vimpeliläisiä ja mullikurssilaisia, Haminan kadetteja ja jääkäriupseereita, fahnenjunkkereita ja sotavänrikkejä sekä ilman mitään muodollista koulutusta upseeriksi ylennettyjä. Syyt tähän juontavat itsenäisyyden ensimmäiseen vuosikymmeneen ja sen aikana tapahtuneeseen upseerikoulutukseen, johon tässä luodaan lyhyt, yksinkertaistettu katsaus.

Palvelukseen halutaan upseeri

tai muuten pätevä

Senaatin valtuuttaessa kenraali Mannerheimin ylipäälliköksi 16.1.1918, ainoat hänen käytettävissään olevat hallituksen joukot olivat suojeluskunnat. Suojeluskuntien toiminta oli aktivoitunut kesällä 1917, mutta niiden toimintaa haittasi suuresti johtajien ja kouluttajien puute. Suojeluskunnat toimivat asi-

assa itsenäisesti, ja Helsingin ylioppilassuojeluskunnan piirissä heräsi marraskuussa ajatus sotilasohjaajakurssin järjestämisestä.

Hyvin lyhyellä valmisteluajalla Vimpelissä, Pohjanmaalla, alkoi Vimpelin kurssi (tai Vimpelin sotakoulu) 28.12.1917. Kurssille osallistui kaikkiaan 200 oppilasta, jotka saivat reilun kahden viikon aikana ryhmän- ja joukkueenjohtajakoulutusta, kouluttajina muutama maahan jo etujoukkona saapunut jääkäri. Kurssin päättyessä 12.1.1918 ei kurssilaisia otettu mitenkään hallituksen joukkojen kirjoihin, vaan he sijoittuivat eri suojeluskuntiin eri tason johtajatehtäviin.

Tarkkoja tietoja asiasta ei ole, mutta noin 80 vimpeliläistä toimi vapaussodassa upseerin tehtävissä, heistä noin 30:n toimiessa pataljoonan komentajina. Heidän asemansa virallistamiseksi Ylipäällikkö määräsi maaliskuussa 1918, että suojeluskuntajoukoissa päällystötehtävissä toimineet ja kunnostautuneet voidaan ilman sotilaskoulutusta ylentää korkeintaan reserviluutnanteiksi. Huhtikuun alussa annetulla uudella määräyksellä asiaa tarkennettiin niin, että ilman sotilaskoulutusta olevat pataljoo-

nan komentajina toimivat henkilöt voitiin ylentää reservikapteeneiksi (edellytyksenä ylioppilastutkinto) ja komppanian päälliköt reserviluutnanteiksi. Tällöin myös vimpeliläiset ylennettiin edellytysten täyttyessä.

Vimpelin kurssi ei suinkaan poistanut suojeluskuntien päällystötarvetta, vaan niissä jouduttiin määräämään pystyviä miehiä johtajiksi ilman mitään sotilaskoulutusta. Edellä mainitut Ylipäällikön määräykset maalis- ja huhtikuussa 1918 mahdollistivat sen, että vielä lokakuussa 1939 kenttäarmeijaan sijoitettiin reserviupseereita, joilla ei ollut mitään muodollista upseerikoulutusta (ja jotka tosin olivat toimineet Suojeluskuntajärjestössä paikallis- tai aluepäälliköinä useita vuosia).

TEKSTI: KARI HUHTALA

KARI HUHTALA

Kuusi talvisodan ylimpään johtoon kuulunutta upseeria, kuusi erilaista taustaa:

1. Svenska Frivilligakårenin ja Lapin Ryhmän komentaja, kenraaliluutnantti Ernst Linder; erosi everstinä Ruotsin armeijasta helmikuussa 1918 ja liittyi hallituksen joukkoihin, vapaussodassa Satakunnan ja Savon Ryhmän komentaja, ratsuväen tarkastaja 1918, ero 1919 ja paluu Ruotsiin.

2. Päämajan edustaja valtioneuvostossa, kenraalimajuri Rudolf Walden; Haminan Kadettikoulu 1900, viraltapano 1902, ura paperiteollisuudessa 1902–18, huoltoesikunnan päällikkö Päämajassa 1918, sotaministeri, armeijan ylipäällikkö ja Suojeluskuntain ylipäällikkö 1918–19, ura paperiteollisuudessa 1919–34, puolustusneuvoston jäsen 1934.

3. Tykistön tarkastaja, kenraalimajuri Vilho Nenonen; Mihailovin tykistöakatemia 1903, Venäjän armeijan palveluksessa 1903–17.

4. 21. Divisioonan komentaja, eversti Niilo Hersalo; vapaussodassa suojeluskuntakomppanian päällikkö, reserviluutnantti ilman upseerikurssia 1918, Kadettikoulun aktiiviupseeriupseerikurssi 1920, yleisesikuntaupseerikurssin Saksassa; ainoa talvisodan divisioonan komentaja, joka ei ollut jääkäriupseeri.

5. Kannaksen Armeijan esikuntapäällikkö eversti K.A. Tapola; Vimpelin sotakoulu 1917, Kadettikoulun aktiiviupseerikurssi 1920, Sotakorkeakoulun 1. kurssi 1924–26.

6. Päämajan päämajoitusmestari, eversti Aksel Airo; Lappeenrannan Tykistökoulun A-kurssi, yleisesikuntaupseerikurssi Ranskassa 1921–23.

Jääkäripataljoona 27:n pääosan palatessa Suomeen ylennettiin 11.2.1918 niin sanotulla Libaun listalla 403 jääkäriä upseereiksi Suomen armeijassa. Jääkäriupseerien määrä kasvoi kuitenkin vielä tämän jälkeenkin, sillä maaliskuussa 1918 Ylipäällikkö määräsi, että vaatimuksena ylennettäväksi aktiiviupseeriksi oli ”aikaisempi palvelus joko Suomen entisessä sotaväessä tai Venäjän tai Ruotsin armeijassa tai saatu jääkärikoulutus” – ei siis palvelus upseerina vaan pelkkä palvelus. Tämän perusteella suuri joukko jääkärialiupseereita ja jääkäreitä ylennettiin 1918 ja 1919 upseereiksi, osan kanta-aliupseeriksi jääneistä täydentäessä opintojaan vielä Kadettikoulun poikkeuksellisilla kursseilla tai Reserviupseerikoulussa 1920- ja 1930-luvulla ja yleten upseereiksi.

Jääkärit joutuivat Suomeen palatessaan tekemään yhden vuoden palvelussitoumuksen, ja tämän tullessa täyteen helmikuussa 1919 suuri joukko rivijääkäreitä ja jääkärialiupseereita erosi palveluksesta. Jääkäriupseereita jäi kuitenkin

Kuvat: SA-kuva, Puolustusvoimat

paljon palvelukseen, ja kun heidän määränsä edellä olevan mukaisesti lisääntyi, oli jääkäriupseereita ylimääräisten harjoitusten alkaessa vakinaisessa palveluksessa vielä vajaat 300 heidän miehittäessä käytännössä sotaväen ylimmän johdon. Aikaisemmin palveluksesta eronneet jääkäriupseerit sijoitettiin tyypillisesti komppania- ja pataljoonatasalle.

Siinä missä jääkärit ja vimpeliläiset toivat helpotusta vapaussodan rintamajoukkojen upseeripulaan, komentajatehtävien ja esikuntien upseeripulaa ei näillä eväillä korjattu. Niinpä hallituksen joukkojen ylempiin tehtäviin oli otettava hyvin sekalainen, mutta toisaalta edes jollain lailla koulutettu joukko valmiita upseereita. Tällaisia olivat Venäjän armeijassa palvelleet upseerit, entisessä Suomen sotaväessä palvelleet upseerit sekä ulkomaalaiset vapaaehtoiset upseerit. Venäjän armeijassa palvelleet upseerit kuuluivat, ylipäällikkö Mannerheim etunenässä, sotilasarvoiltaan korkeimpiin ja myös ainoina suurten joukkojen johtamiskokemusta omaaviin hallituksen joukkojen upseereihin. Heidät otettiin valtaosiltaan sotaväen vakinaisen väen upseereiksi ja sijoitettiin Päämajan vaativimpiin tehtäviin sekä ylimpiin johtotehtäviin. Vapaussodan jälkeen he toimivat sotaväen johdossa vuosiin 1924–1925 saakka, jolloin niin sanotun jääkärikapinan johdosta nämä ”tsaarinupseerit” joutuivat eroamaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Toisen, usein unohdetun ryhmän muodostivat ne noin 130 suomalaista, jotka olivat liittyneet Venäjän armeijaan maailmansodan aikana ja käyneet lyhennetyn upseerikurssin. Heistä 37 palasi Suomeen ja liittyi hallituksen joukkoihin nuorempana upseerina. Heidän kohtalonaan oli tietty maanpettureiden leima, ja he yleensä siirtyivät reserviin pian vapaussodan jälkeen. Entisen Suomen sotaväen upseerit, eli Haminan kadettikoulusta valmistuneet ja suomalaisissa joukko-osastoissa ennen niiden lakkauttamista sortokaudella 1901–1905 palvelleet upseerit, olivat jo pitkään siviilissä olleita, ilman sota- tai esikuntapalveluskokemusta olevia vanhempia miehiä. Yleensä heidän käytettävyytensä perustuikin siviilielämässä hankittuihin kokemukseen ja suhteisiin, ja heidät sijoitettiin esikuntiin hallintoja huoltotehtäviin. Suuri osa heistä erosi palveluksesta hyvin nopeasti vapaussodan päättymisen jälkeen, osan kuitenkin luodessa vielä uran sotaväessä. Yhteensä Haminan kadettikoulusta tai Venäjän eri

kadettikouluista valmistuneita upseereita astui hallituksen joukkojen riviin vapaussodan aikana 173 ja heitä oli kesällä 1939 vielä aktiivipalveluksessa 16. Nuorimmatkin ”Haminan kadetit” olivat jo 60-vuotiaita lokakuussa 1939 ja muutamat vapaaehtoisena palvelukseen tulleet olivat erityistehtävissä.

Ulkomaalaisia vapaaehtoisia upseereita ilmoittautui hallituksen joukkojen käyttöön reilut sata, heistä valtaosan (94) tullessa Ruotsista, loppujen ollessa pääosin Saksasta (11) ja Venäjältä (10) sekä yksittäisiä upseereita Tanskasta, Norjasta, Puolasta ja Virosta. Kaikille ulkomaalaisille myönnettiin lähtökohtaisesti aktiiviupseeriarvo hallituksen joukoissa ja heitä käytettiin kaikilla rintamasuunnilla ja kaikissa tehtävissä Päämajasta rintamajoukkoihin. Vapaussodan päätyttyä he pääsääntöisesti poistuivat Suomesta.

Päämajassa palveli myös lähinnä huoltotehtävissä miehiä, joilla ei ollut mitään sotilaskoulutusta, mutta joiden siviilielämän suhteita ja kokemusta pystyttiin hyödyntämään. Joillekin heistä annettiin korkeakin sotilasarvo tuomaan tehtävän vaatimaa muodollista arvovaltaa.

Koulutus hakee muotojaan Aivan vapaussodan lopussa ja heti sen jälkeen järjestettiin useita erilaisia upseerikursseja paikkaamaan sotaväen suurta upseeripulaa. Ensimmäinen varsinainen reserviupseerikoulu oli 20. maaliskuuta 1918 Seinäjoella, Päämajan yhteydessä, toimintansa aloittanut Päämajan Reserviupseerikoulu (myös Päämajan Reserviupseerikurssi). Koulun perustamiskäskyssä määrättiin sen tarkoitukseksi nimenomaan valmistaa joukkueen johtajia. Käskyssä myös todettiin, että kurssin suorittaneet ylennetään reservivänrikeiksi, mutta ylempiin arvoihin edellytetään myöhemmin määritettäviä lisätutkintoja. Kurssin lopulliseksi vahvuudeksi tuli 118. Koulu siirtyi Päämajan mukana Seinäjoelta Vilppulaan jo maaliskuun lopussa ja Tampereen valtauksen jälkeen Vilppulasta Mikkeliin, jossa 26. huhtikuuta 1918, viiden viikon koulutuksen jälkeen, kurssi valmistui.

Vaikka siis alun perin tarkoituksena oli ollut valmistaa reserviupseereita, Ylipäällikkö ylensikin kurssilaiset (aktiivi) vänrikeiksi, todennäköisesti haluten tehdä eron näiden muodollisesti koulutettujen vänrikkien ja suojeluskuntajoukoissa ylennettyjen kouluttamattomien reservivänrikkien välillä. Toisen kurssin alka-

essa 10. toukokuuta 1918, koulun nimi muuttui Sotavänrikkikouluksi, ja samalla koulu siirtyi Helsinkiin.

Toisella kurssilla aloitti 138 upseerikokelasta, kurssista suunniteltiin pidempää ja lisäksi kurssilaisilta edellytettiin yhden vuoden palvelussitoumusta, mutta kurssin aikana sota päättyi ja tilanne muuttui. Kesäkuun puolivälissä palvelussitoumukset purettiin ja kokelaille annettiin mahdollisuus erota, mitä lähes puolet käytti hyväkseen. Loppujen valmistuessa 23. kesäkuuta 1918, heidät ylennettiin reservivänrikeiksi ja koulu lakkautettiin.

Tykistökoulu oli toiminut jo sodan aikana ensin Pietarsaaressa ja sitten lyhyen aikaa Tampereella, mutta koulutus oli ollut pitkälle aselajin teknistä koulutusta eikä niinkään upseerikoulutusta. Tykistöupseerien koulutus sotaväelle aloitettiin varsinaisesti 15. heinäkuuta 1918 Lappeenrannassa, jolloin Tykistökoulussa aloitti opiskelunsa 164 ”ylioppilasta, teknillisen sivistyksen saanutta henkilöä, seppää ja telefoonimonttööriä”. Tämän kahdeksan viikkoa kestäneen A-kurssin päättymistä syyskuun puolivälissä 1918 varjosti vapaussodan päättyminen ja sen mukanaan tuoma epävarmuus armeijan vahvuudesta ja upseeritarpeesta.

Vielä elokuussa määrättiin, että valmistuneiden kokelaiden on oltava joukko-osastoissaan koeajalla kaksi kuukautta, jonka jälkeen palvelussitoumuksen tekevät nimitetään aktiiviupseereiksi ja muut reserviupseereiksi. Tilanteiden muuttuessa koeajasta luovuttiin ja pääosa kokelaista ylennettiin (aktiivi)vänrikeiksi jouluaattona 1918. Toinen kurssi Lappeenrannassa alkoi 25. lokakuuta 1918, nyt Suomen Tykistökoulussa, joksi koulun nimi oli muuttunut. Tälle Bkurssille osallistui vain 48 miestä, osin ehkä siitä syystä, että heiltä vaadittiin kolmen vuoden palvelussitoumus. Kurssi valmistui helmikuussa 1919. Kaikkiaan Suomen Tykistökoulusta valmistui 212 upseeria, joista 2/3 jäi vakinaiseen palvelukseen. Toisen kurssin valmistuttua koulu lakkautettiin.

Vapaussodan jälkeen upseerikoulutus vakiintui, kun Viipurin upseerikokelaskurssin ja Fahnenjunkerschulen kautta Kadettikoulu ja Reserviupseerikoulu käynnistivät toimintansa. Näihin luodaan katsaus seuraavassa numerossa.

Yleisesikuntakomentaja evp Kari Huhtala

Perinnetietoutta – tiesitkö tätä? Sotataidon kansallinen käsitteistö

Toimivan määritelmän perusominaisuuksia ovat kattavuus ja poissulkevuus. Määritelmässä siis on kaikki määrittelykohdetta kuvaava tarpeellinen tunnusmerkistö, mutta samalla se rajaa pois määrittelykohteeseen kuulumattomat elementit. Mitkä ovat ne tunnuspiirteet, jotka kuuluvat taktiikkaan, mutta eivät kuulu muuhun sodankäyntiin? Ainakaan kaikki Puolustusvoimien viralliset määritelmät eivät tältä osin ole kovinkaan toimivia.

Aluksi on todettava, että operaatiotaito ja taktiikka sisältyvät ja liittyvät kiinteästi sotataidon laajaan käsitekokonaisuuteen. Siksi on syytä aloittaa sotataidon määrittelyllä.

Sotataidolla tarkoitetaan taitoa johtaa sotavoimia sodan päämäärien saavuttamiseksi sekä taitoa valmistautua rauhan aikana mahdolliseen sotaan. Yleensä sotataito jaetaan strategiaan, operaatiotaitoon ja taktiikkaan. Lisäksi sotataito voidaan jakaa meri- tai ilmasotataitoon sekä toisinaan myös maasotataitoon. Suomalaisen sotataidon yleisperusteet eivät poikkea yleismaailmallisen sotataidon keskeisistä periaatteista, vaikka kansallisen sotataidon voidaan todeta sisältävän paljon omintakeisia piirteitä. Suomessa on kuitenkin korostettu paikallisten erityisolojen sekä olosuhteiden mahdollisimman tehokasta huomioon ottamista, etenkin kansallista sotataitoa kehitettäessä. Siksi voidaan sanoa, että suomalaisen sotataidon omaperäisyys poikkeaa yleis-

maailmallisesta sotataidosta eniten juuri omaperäisyyden, sovelluksien ja toiminnan tarkoituksenmukaisuusperiaatteissa.

Mainittakoon, että Maanpuolustuskorkeakoulussa sotataito ei varsinaisesti ole tieteenala, tai ei edes kokoava tieteenala, vaikka koulussa on kuitenkin oppiaine nimeltä sotataito. Sotataidon oppiaine muodostuu kolmesta sotatieteen opetusja tutkimussuuntauksesta, joita ovat sotahistoria, strategia sekä operaatiotaito ja taktiikka. Näitä täydentävät sotilaspedagogiikka, johtaminen, sotatekniikka ja sotatalous. Merkillepantavaa on, että sotataitoon keskittyvien tieteenalojen tiedekäsitykset eroavat toisistaan hyvin paljon.

Operaatiotaito ja taktiikka sisältyvät sotataidon peruskäsitteistöön. Molempiin määritelmiin on usein sisällytetty myös sotatoimien ja taisteluiden valmistelu. Vaikka valmistelut ovat pääosin näiden käsitteiden alaan kuulumattomia käytännön toimenpiteitä, niihin liittyy muun muassa johtaminen, joka on operaatiotaidon ja taktiikan keskeinen osakokonaisuus.

Operaatiotaito tarkoittaa yleensä useammasta toisiinsa liittyvästä taistelusta koostuvan sotatoimen suunnitteluun, valmisteluun ja toteuttamiseen liittyvää toimintaa. Operaatiotaitoa voidaan luonnehtia opiksi tai taidoksi suunnitella, valmistella ja johtaa taktisten taistelujen muodostama sarja. Kiteytettynä operaatiotaito määrittelee koska, missä, miten ja miksi laajat joukkokokonaisuudet taistelevat. Operaatiotaidon määritelmä pe-

rustuu latinan kielen sanaan opera, joka on monikkomuodossa oleva työtä, toimitusta ja toimeliaisuutta kuvaava sana.

Operaatiotaitoon luetaan kuuluviksi muun muassa taisteluoppien laaja-alainen tuntemus, yleisten sotataidollisten periaatteiden tuntemus, suunnitteluprosessin ja esikuntatyöskentelyn hallinta, puolustushaarojen, aselajien ja toimialojen toiminnan tuntemus ja taito sovittaa näiden kaikkien toiminta yhteen. Operaatiotaitoa on myös kyky johtaa useita alajohtoportaita halutun päämäärän tai loppuasetelman saavuttamiseksi.

Operaatiotaidon monitahoiset määritelmät osoittavat, että käsite operatiivinen on Suomessa kytketty yleensä joukon kokoon, eikä niinkään operaation päämäärään. Suomessa operaatiotaitoa on sovellettu pääsääntöisesti yhtymätasolla, eli nykyisin taisteluosastoissa ja prikaateissa sekä vastaavissa Ilmavoimien ja Merivoimien joukkotyypeissä. Entistä tiiviimmin operaatiotaidon käsitettä sovelletaan maa-, meri- ja ilmavoimien käytön sijasta liittämällä se maa-, merija ilmapuolustukseen sekä Puolustusvoimien yhteisiin suorituskykyihin. Operaatiotaitoa ei siten enää sidota vain joukon kokoon, vaan valittuun päämäärään tähtäävään toimintaan ja suorituskykyjen optimaaliseen käyttöön.

Marko Palokangas

Sotataito – miten tutkia ja mitä

”Tutkisitte vaikka kummalta puolen puuta ammutaan”, tokaisin ja katseista näin, ettei minua ymmärretty. Keskustelu koski nuorten kadettien tutkielmia. Aloittavan opiskelijan tutkimukset olivat mielestäni opinnäytetöitä. Niiden ei tarvitse olla suurta tiedettä, vaan osoitus siitä, että opiskelija osaa muodostaa tutkimuskysymyksen, valita metodin ja mittarit, toteuttaa tutkimuksen sekä kirjoittaa siitä ymmärrettävän selvityksen itsearviointeineen.

Sinänsä kysymys siitä, kummalta puolen puuta ammutaan, oli vallan relevantti. Tarkka-ampuja voi huoletta tarkentaa kiikarinsa sille sivulle puunrunkoa, josta Kalašnikov-aseperheen käyttäjän pää kohta suurella todennäköisyydellä ilmestyy. Aseen oikealla sivulla sahaava vaihtimen vipu ja väestön yleinen oikeakätisyys sopisivat hypoteesiksi selvitettäessä, miksi useimmat tulevat esiin puunrungon oikealta puolelta. Kun tutkija vielä muistaa mainita, että tietenkin oikealta puolelta kurkkijan menosuuntaan nähden, on tiede kohdannut sotataidon.

Lavean löysät ja maailmoja syleilevät tutkimustehtävät muuttivat käsitykseni mukaan kadettien opinnäytteet yleisluontoisiksi kirjallisuusselvityksiksi, joissa ei oikeastaan tutkittu mitään ja päätelmätkin sisälsivät sen vuoksi paljon puppusanastoa, kuten ”mahdollistaa” tai ”kiinnittää erityistä huomiota”. Olin voimakkaasti sitä mieltä, että upseerin tutkijakoulutus olisi parasta aloittaa sieltä puun tyvestä.

Toinen huolenaiheeni oli sopivan tutkimusstrategian valinta. Formalisoinnin ystävänä inhokkini oli diskurssianalyysi silloin, kun sitä väärinkäytetään selittämään diskurssin kohteena olevaa asiaa. Toki diskurssianalyysi avaa merkitysten rakentumista ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, mutta itse asia jää osallistujien mielikuvien varaan. Voimme siis täsmällisesti selvittää, mitä mieltä veljet upseerikerhon kabinetissa ovat maailmankaikkeuden synnystä. Mutta maailmankaikkeuden synnystä itsestään diskurssianalyysi paljastaa perin vähän.

Vierastan myös kriittiseksi tutkimukseksi kutsuttua strategiaa, jonka ääneen lausuttu pyrkimys on ”oikeudenmukai-

sempien ja parempien rakenteiden ja järjestysten tuottaminen ja vakiinnuttaminen”. Tuon strategian akilleenkantapää on paremmuuden ja oikeudenmukaisuuden subjektiivisuus. Tutkisimme siis jotain, joka kuohuu jo valmiiksi arvosidonnaisten ennakkoluulojen päällä.

Akateemisessa tutkimuksessa tavoitteena on liike kohti todellisuuden ymmärtämistä. Tasaisena pohjavirtana se sopii myös sotatieteisiin. Arvostan työtä, jota monet tutkijaupseerit ovat Jarmo Toiskallion ja Juha Mäkisen jalanjäljissä tehneet hahmottaakseen tieteenfilosofiaa sotatieteissä ja upseerin roolia tutkijana. Ulkopuoliset tulkitsevat helposti sotataidon tutkimuksen seuraavan kuvittelemaansa militaristista agendaa. Vaikka sotatieteellisissä tutkimuksissa ei positiolauselmia edellytetäkään, ainakin tutkijalla itsellään on jo uskottavuutensa vuoksi oltava selkeä käsitys näkökulmastaan, vastuustaan sekä omasta roolistaan.

Verrattuna muuhun tiedemaailmaan sotatieteiden sovellukset koskevat voimakkaasti ihmiselämää ja sodan aikana tutkijan omaakin eksistenssiä. Erehdyksiin, harhapolkuihin ja vertaisarvioituun akateemisuuteen ei aina olisi aikaa, varaa eikä välttämättä mahdollisuuksiakaan. Vetäytyminen matemaattisen formalismin turviin olisi houkuttelevaa.

Kaikista laskennallisten tieteiden

eduista huolimatta olisimme silloinkin lähtöoletusten armoilla. Empiirinen tutkimus ei nimittäin sekään tarjoa täydellistä turvasatamaa eikä kykene kattamaan kaikkia sotatieteellisen kiinnostuksen kohteita. On tyydyttävä siihen, että monitieteellisyys on sotatieteiden lähtökohta ja humanististen tieteiden tutkimusmenetelmät sisältyvät siihen. Se ei estä arvostamasta matemaattisia menetelmiä ja asettamasta sotatieteelliselle tutkimukselle tiukkoja laatukriteereitä. Muuten kokoavan tieteenalan validiteettia ja reliabiliteettia olisikin mahdotonta hallita.

Sotien johtajia ovat olleet korpraali Hitler, pappiskokelas Džugašvili, toimittajat Mussolini ja Churchill, runoilija Karadžić, vakoilija Putin ja rikollinen Prigožin. Upseerit harvoin johtavat sotaa. Suomalaisista upseereista Mannerheim kyllä, mutta ei välttämättä kukaan muu. Upseereiden odotetaan kuitenkin tuntevan ja hallitsevan koko sodan, vaikka he mieluusti rajaisivat tehtäväkseen elää ja kuolla rintamalla sekä ammattitaidokseen taistelun ja sen tutkimisen.

Siviilien sota on kuitenkin paljon hirveämpää kuin vastapuolen sotilaiden surmaaminen. Vierastan vahingossa Gerasimovin doktriiniksi nimettyä Tšekinovin–Bogdanovin ajatteluakin, jolla venäläistä sotataitoa on laajennettu. Mieluummin möyrisin Ukrainan mudassa, kuin lähettäisin myrkyttäjäpartioita naapureihin tai vääristäisin todellisuutta sujuvasti kuin Sergei, tuo alkujaan Kalantarov.

Putinin sotia vastaan on tätä kirjoitettaessa käytetty perinteisiä sotilaallisia keinoja vain estämään ratkaisun syntyminen rintamalla. Ratkaisevan paineen sodan lopettamiseksi on uskottu syntyvän muutoin kuin aseellisin toimin. Moni toivoo, että ajan, pakotteiden ja heikon menestyksen tuloksena venäläiset viimein huomaavat vallan sodan päättämisestä kuuluvan heille itselleen. Valitettavasti venäläinen yleisö saattaa kuitenkin pitää laittomia keinoja perittynä viisautenaan ja jatkaa loputonta sotaansa. Tällaistakin yhteiskunnan ja sodan suhdetta sotataidon tutkijan on ymmärrettävä, vaikka sitten sotilassosiologian keinoin.

Kalle Liesinen

Kadettiupseerit yhteiskunnan palveluksessa

Kadettikunnan ja kadettipiirien strategiaseminaari järjestettiin Tallinnassa 27.–28. toukokuuta 2023 Kadettikunnan puheenjohtajan, kenraalimajuri Mika Kalliomaan johdolla. Seminaarin aluksi kuultiin Suomen Baltian puolustusasiamiehen, komentaja Ulla Murtomäen ajankohtaiskatsaus Baltian maiden tilanteesta ja kehitysnäkymistä.

Seminaarissa koottiin synteesi kadettipiirien kevättalvella valmistelemista strategia-analyyseistä. Turvallisuuspoliittisen tilanteen muutos sekä Suomen sotilaallinen liittoutuminen puhuttivat seminaariosallistujia. Muutoksilla todettiin olevan vaikutuksia Kadettikunnan toimintaan, jotka otetaan huomioon tavoitetilan valmistelussa. Tapahtumasta saatiin hyvät syötteet Kadettikunnan strategia 2033:n ja seuraavan kolmivuotissuunnitelman laatimiselle.

Kadettikunnan strategia-analyysi tarkistetaan kolmen vuoden välein. Analyysin tukena ovat piirien analyysien lisäksi vuonna 2020 toteutetut järjestö- ja viestintätutkimukset sekä vuonna 2021 tehty arvotutkimus. Kadettikunnan hallitus jatkaa strategiaprosessin toteuttamista kesän ja syksyn aikana. Syyskokoukselle valmistellaan esiteltäviksi Kadettikunnan tavoitetila 2033 ja toimintasuunnitelma 2024–2026.

Kevätkokous Säkylässä

Kadettikunnan kevätkokous järjestettiin onnistuneesti Etelä-Satakunnan kadettipiirin isännöimänä Säkylän varuskunnassa 22. huhtikuuta 2023. Esitän Kadettikunnan puolesta lämpimät kiitokset kadettipiirille ja sen puheenjohtajalle, majuri Raino Kukonlehdolle juhlavan ja mielenkiintoisen kokoustapahtuman järjestelyistä.

Kevätkokouksessa päätettiin normaalien kevätkokousasioiden lisäksi Kadettikunnan uusista säännöistä, jotka hyväksyttiin yksimielisesti. Parhaat kiitokset kadettipiireille sääntömuutosprosessiin osallistumisesta viime vuosien aikana.

Kevätkokous kutsui yksimielisesti kenraalimajuri Juha-Pekka Liikolan ja everstiluutnantti Olavi Wetterstrandin Kadettikunnan kunniajäseniksi. Artikkeli kevätkokouksesta on toisaalla lehdessä.

Tietopankit päivittyvät

Kadettikunta jatkaa vuoden 2023 aikana yhteistoiminnassa Comprendum Oy:n kanssa Turvallisuuspolitiikan tietopankki – Säkerhetspolitiska databanken -oppimisympäristön päivittämistä. Tavoitteenamme on pitää tietopankin sisältö mahdollisimman hyvin ajan tasalla. Vuoden 2022 aikana tietopankkia laajennettiin Ukrainan sodan taustojen ja vaikutusten osalta.

Suomen Nato-jäsenyyden, Ruotsin jäsenyyden ratifioinnin ja Natossa mahdollisesti tapahtuvien muutosten vaikutukset otetaan muun muassa valmistelussa huomioon. Päivitys tehdään alkusyksyn 2023 tilanteeseen, jolloin heinäkuussa järjestettävän Naton Vilnan huippukokouksen päätökset ja vaikutukset saadaan päivitykseen mukaan. Tietopankki on suunniteltu julkaistavaksi kaksikielisenä vuoden 2023 aikana.

Kadettikunta ylläpitää historian ja turvallisuuspolitiikan oppimisympäristöä Maailman muutos ja Suomi. Tietopankki on avattu internetissä vuonna 2011. Sivuston tekninen alusta päivitetään vuoden 2023 aikana. Lisäksi uudistuksessa sivuston rakennetta ja kuvitusta tarkennetaan. Päivityksen keskeisenä tavoitteena on lisätä tietopankin käytettävyyttä.

Ajankohtaista Natosta Kadettikunta on sopinut Pääesikunnan kanssa, että siellä valmisteltua julkista Suomen Nato-jäsenyyteen liittyvää esitysaineistoa voidaan käyttää esitysmateriaalina Kadettikunnan jäsenten pitämissä esitelmissä ja alustuksissa. Näin varmistamme, että esityksissä käytettävä aineisto on mahdollisimman ajantasaista. Esityspaketit toimivat myös tausta-aineistona henkilökohtaisen osaamisen kehittämisessä. Materiaali on tallennettu kadettipiirien käyttöön Kadettikunnan pilvipalveluun.

Tulevaa toimintaa Kadettikurssien ja kadettipiirien välinen golfmestaruus ratkaistaan Lahden kadettipiirin isännöimänä XXV Kaaderigolfissa keskiviikkona 16. elokuuta Messilän golfkentällä Hollolassa. Kokoa kolmen hengen joukkue kadettikurssiltasi tai tule mukaan yksilöki-

saan. Kilpailukutsu on toisaalla lehdessä.

Kadettikunta ja Suomen Sotatieteellinen Seura järjestävät yhteistoiminnassa turvallisuuspolitiikan seminaarin keskiviikkona 13. syyskuuta Tieteiden talolla Helsingissä. Seminaarin teemana on Naton pohjoinen ulottuvuus

Perinteiset ja suositut Kaaderitanssiaiset järjestetään perjantaina 27. lokakuuta Maanpuolustuskorkeakoululla Santahaminassa. Tervetuloa mukaan tanssiaisiin!

Onnittelut

Lämpimät onnittelut elokuussa sotatieteiden maisterikursseilta valmistuville. Menestystä tulevissa palvelustehtävissänne, ja kannustan teitä jakamaan hankittua uutta osaamistanne kadettipiirien tapahtumissa.

Toivotan onnea ja menestystä elokuussa valmistuville 107. Kadettikurssin ja 90. Merikadettikurssin kadettiveljille ja -sisarille. Valmistuessanne siirrytte Kadettitoverikunnasta alueellisiin kadettipiireihin, jotka ottavat teidät juhlallisesti vastaan.

Constantem decorat honor

Heikki Pohja Kadetti 7265

HEIKKI POHJA

Vuoden kadettiupseeri – sotilasprofessori, yleisesikuntaeverstiluutnantti Marko Palokangas

Kadettikunnan hallitus nimesi Vuoden kadettiupseeriksi sotilasprofessori, yleisesikuntaeverstiluutnantti Marko Palokankaan Helsingin kadettipiiristä. Nimeäminen tapahtui Kadettikunnan kevätkokouksessa Säkylässä 22. huhtikuuta 2023. Palokankaalle luovutettiin omistuskirjan kera Kadettikunnan Maanpuolustusrahaston stipendi ja hänen nimensä merkittiin Kadettikunnan Kultaiseen kirjaan Marko Palokangas on syntynyt Helsingissä vuonna 1973 ja valmistunut upseeriksi 81. Kadettikurssilta vuonna 1998. Palokangas on toiminut Kadettikunnassa muun muassa perinnejaoston jäsenenä vuosina 2006–2010 ja uudelleen vuodesta 2017 alkaen, Kylkirauta-lehden perinnepalstan toimittajana vuodesta 2013 alkaen sekä Kadettikunnan hallituksen jäsenenä vuosina 2016–2018. Hän on toimittanut myös Kadettikunnan Kestävää koristaa kunnia -teoksen vuonna 2009 sekä toiminut jäsenenä Kadettikunnan 100-vuotisjuhlakirjan toimituskunnassa vuosina 2017–2021.

– Haluan osoittaa Kadettikunnalle vilpittömän kiitoksen minulle myönnetystä Vuoden kadettiupseerin nimityksestä ja tunnustuksesta. Valinta Vuoden kadettiupseeriksi on upseeriurani kenties merkittävin huomionosoitus, ja se herättää nöyryyttä, mutta myös suuren kiitollisuudentunteen Kadettikuntaa ja kaikkia kadettiveljiä sekä -sisaria kohtaan. Koen saamani tunnustuksen osuvan kohdallani ensisijaisesti yhteisöllisyyden, upseeriperinteiden ja -kasvatuksen parissa yhdessä tekemämme työn arvostukseen.

Tällä hetkellä Palokangas palvelee sotilasprofessorina Maanpuolustuskorkeakoulun Sotataidon laitoksella. Hänen aktiivisuutensa sotatieteellisen tutkimuksen kehittäjänä on ollut merkillepantavaa. Eräs esimerkki on yhteiskunnan eri alojen asiantuntijoista kootun Sodan Usvaa -tutkimusverkoston perustaminen ja kehittäminen. Vuoden 2022 aikana hän on kuulunut siihen asiantuntevaan kadettiupseeristoon, joka on välittänyt kansalaisille asiantuntevaa tietoa sodasta Ukrainassa ja sen vaikutuksista.

MARKO PALOKANGAS

– Suomella ei ole koskaan ollut varaa suhtautua turvallisuuteensa kevein mielin. Olipa turvallisuuspoliittinen tilanteemme millainen tahansa, on selvää, että puolustuksemme on aina oltava uskottavaa. Kadettiupseereita ja Kadettikuntaa tarvitaan siis edelleen. Mikään muu ammattikunta ei valmistaudu vastaavalla tavalla tehtäväänsä. Meistä jokainen on sitoutunut kadettilupauksessa uhraamaan työnsä ja elämänsä isänmaalle. Lupauksen tueksi kadeteista kasvatetaan rohkeita, tunnollisia, vastuuntuntoisia, rehellisiä, aloitekykyisiä ja henkisesti sitkeitä upseereita. Yhteinen arvopohja ja isänmaan hyväksi tehtävä työ yhdistävät kadettiupseereita läpi elämän ja tekevät Kadettikunnasta elinvoimaisen yhdistyksen.

Myös lukeminen ja kirjallisuus sekä kirjoittaminen ovat Palokankaalle mieluisia harrastuksia, joilla kaikilla on ollut vaikutuksia hänen upseerinuraansa.

– En ole huolissani upseerien lukemis- tai kirjoitustaidoista, mutta huolissani olen siitä, että upseerien yhä suurempi joukko lukee ja kirjoittaa entistä vähemmän. Lukutaito ja lukeminen vai-

kuttavat tutkitusti myönteisesti muistamiseen, ymmärtämiseen, päättelykykyyn, oppimiseen ja osaamiseen. Lukeminen kehittää myös sosiaalisia taitoja, viestintä- ja empatiakykyä sekä parantaa keskittymiskykyä, sekä kehittää kirjoitus- ja puheilmaisua. Lukemisella on yhteys parempaan menestykseen, sanavaraston monipuolistumiseen ja mielikuvituksen kehitykseen. Lukutaitoa voi kehittää omaehtoisesti vain lukemalla. Sama koskee kirjoittamista.

Palokankaan mukaan upseerien ammattitaidon ja osaamisen ydin perustuu laajaan sivistykseen, yhteisöllisyyteen, upseerikasvatukseen sekä upseeriperinteiden tuntemiseen.

– Minulle, yhtenä lukuisista Kadettikunnan jäsenistä, yhteisömme merkitsee voimakasta aatteellista ylpeydentunnetta, yhteenkuuluvuutta, uhrimieltä kunnioittavaa nöyryyttä sekä yli 100-vuotisten kunniakkaiden perinteiden vaalimista. Nämä kaikki tunteet yhdistyvät Kadettikunnan monipuolisessa toiminnassa, joka perustuu vahvaan arvopohjaan. Tehtävämme on Kadettikunnan jäseninä selvä, mutta se vaatii sitoutumista ja avarakatseisuutta tulevaisuuteemme, johon voimme historian tapahtumien valossa todistetusti vaikuttaa. Tuntemalla menneisyytemme, voimme katsoa luottavaisin mielin tulevaisuuteen.

Kunnia Kestävän Palkka!

Kevätkokous Säkylässä

Kadettikunta ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin Etelä-Satakunnan kadettipiirin isännöimänä Huovinrinteen Upseerikerholla Säkylässä lauantaina 22. huhtikuuta 2023. Kokoukseen osallistui 36 Kadettikunnan jäsentä. Kadettikunta kokoontui ensimmäisen kerran historiansa aikana kevätkokoukseen Säkylän Huovinrinteelle.

Yhteisöllisyyttä upseeripäivällisellä

Kokouspäivää edelsi perjantai-iltana upseeripäivällinen Huovinrinteen Upseerikerholla. Päivälliselle osallistuivat Kadettikunnan hallituksen ja kadettipiirien kokousedustajat sekä kokoustapahtuman käytännön järjestelyistä vastanneen Etelä-Satakunnan kadettipiirin edustajia. Kadettipiirin puheenjohtaja, majuri Raino Kukonlehto toivotti vieraat tervetulleiksi, ja veljespäivällinen nautittiin hyvässä seurassa ja arvokkaassa Porin prikaatin joukko-osastoperinteitä kunnioittavassa ympäristössä. Upseeripäivällisen yhteydessä kuultiin myös Kadettikunnan aikaisemman puheenjohtajan, kenraalimajuri Juha-Pekka Liikolan tervehdys. Illan aikana kuulimme Kadettikunnan kunniajäsenen, eversti Ensio Mäkipellon lausumia runoja. Upseerikerholla oli mahdollisuus tutustua myös Porilaismuseoon.

Upseeripäivällisen ikikaaderit olivat everstiluutnantti Seppo Ruohonen (52.k) Turun kadettipiiristä, eversti Ensio Mäkipelto (58.k) Lahden kadettipiiristä ja everstiluutnantti Jouko Sinisalo (58.k) Etelä-Satakunnan kadettipiiristä. Nuorinta kurssia edusti kadetti Ilari Uusitalo (109.k) Kadettitoverikunnasta.

Kevätkokouspäivä

Kevätkokouspäivä aloitettiin 22. huhtikuuta seppeleenlaskulla Säkylän hautausmaalla. Kadettikunnan seppeleen laskivat kenraalimajuri Mika Kalliomaa, eversti Hannu Aikio ja kadetti Ilari Uusitalo. Etelä-Satakunnan kadettipiirin seppeleen laskivat majuri Raino Kukonlehto ja everstiluutnantti Kari Toivonen. Porin prikaati asetti kunniavartiomiehet seppeleenlaskuun.

Kunnianosoituksen jälkeen tutustuttiin Säkylän varuskuntaan ja Porin prikaatiin. Majuri Raino Kukonlehto pi-

ti joukko-osastoesittelyn Huovinrinteen Upseerikerholla. Alustuksessaan majuri Kukonlehto esitteli prikaatin nykypäivää ja kehitysnäkymiä.

Päiväjuhlan tervehdyssanat lausui Etelä-Satakunnan kadettipiirin puheenjohtaja, majuri Raino Kukonlehto. Säkylän kunnanjohtaja Teijo Mäenpää esitti kokousväelle kunnan tervehdyksen. Porin prikaatin komentaja, prikaatikenraali Vesa Valtonen toi tilaisuuteen joukkoosaston tervehdyksen.

Päiväjuhlan esitelmän aiheena oli Suomen sotilaallinen kriisinhallinta, jonka pitivät everstiluutnantti Mikko Lehto puolustusministeriöstä ja everstiluutnantti Lauri Kajava Porin prikaatin Kriisinhallintakeskuksesta. Dosentti, komentajakapteeni Marco Krogars esitteli Kadettikunnan vuosipäivänä 27. tammikuuta 2023 julkaistun teoksen Kadettikunta turvallisuuspolitiikan kentällä.

Kadettikunnan puheenjohtaja, kenraalimajuri Mika Kalliomaa esitti kokousväelle Kadettikunnan tervehdyksen. Tervehdyksen yhteydessä kenraalimajuri Kalliomaa luovutti Säkylän kunnalle Kadettikunnan standaarin ja Porin prikaatille Kadettikunnan pienoislipun nro 104.

Marko Palokangas Vuoden kadettiupseeriksi Vuosikokoustapahtumassa julkistettiin Kadettikunnan hallituksen nimeämä neljäskymmeneskahdeksas Vuoden kadettiupseeri, vuonna 1973 syntynyt everstiluutnantti Marko Palokangas Helsingin kadettipiiristä. Hän on valmistunut upseeriksi 81. Kadettikurssilta vuonna 1998.

Yleisesikuntaeverstiluutnantti, sotatieteiden tohtori Marko Palokangas palvelee sotilasprofessorina Maanpuolustuskorkeakoulun Sotataidon laitoksessa. Hänen aktiivisuutensa tutkimuksen kehittäjänä on ollut merkillepantavaa. Eräs esimerkki on yhteiskunnan eri aloilta kootun sodan usvaa tutkivan tutkimusverkoston luominen ja kehittäminen. Vuoden 2022 aikana hän on kuulunut siihen asiantuntevaan kadettiupseeristoon, joka on välittänyt kansalaisille asiantuntevaa tietoa Ukrainan sodasta ja sen vaikutuksista.

Marko Palokangas on toiminut Kadettikunnassa muun muassa Kadettikunnan perinnejaoston jäsenenä 2006–2010 ja uudelleen vuodesta 2017 alkaen sekä

Kylkirauta-lehden perinnepalstan toimittajana vuodesta 2013 alkaen. Hän on toimittanut Kadettikunnan Kestävää koristaa kunnia -teoksen ja oli jäsenenä Kadettikunnan 100-vuotisjuhlakirjan toimituskunnassa 2017–2021.

Everstiluutnantti Palokankaalle luovutettiin omistuskirjan kera Kadettikunnan Maanpuolustusrahaston 1 000 euron stipendi. Hänen nimensä merkitään Kadettikunnan Kultaiseen kirjaan

Kadettikunnan ansiomitalit Kevätkokouksessa luovutettiin puolustusministeri Mikko Savolan 27. tammikuuta 2023 myöntämät Kadettikunnan ansiomitalit.

Kadettikunnan ansiomitalin on suunnitellut edesmennyt Kadettikunnan kunniajäsen, everstiluutnantti Paavo Salonen. Tasavallan presidentti vahvisti mitalin käyttöön 14.12.1990. Ensimmäinen Kadettikunnan ansiomitali miekkojen kera luovutettiin puolustusministeri Elisabeth Rehnille vuonna 1991.

Kadettikunnan ansiomitalin miekkojen kera Säkylässä saivat prikaatikenraali Pertti Laatikainen (Vantaa), prikaatikenraali Vesa Valtonen (Kouvola), eversti Juha Tammikivi (Helsinki) ja opetusneuvos Kristina Kaihari (Helsinki). Insinöörikenraaliluutnantti Jukka Juustille ja kenraalimajuri Pekka Toverille mitalit luovutetaan erikseen Helsingissä.

Kadettikunnan ansiomitali myönnettiin 27. tammikuuta 2023 seuraaville henkilöille: eversti Tatu Juurtti (Hämeenlinna), eversti Kari-Pekka Rannikko (Helsinki), eversti Petteri Kajanmaa (Helsinki), eversti Eero Svanberg (Vantaa), everstiluutnantti Juhani Honkaniemi (Lahti), everstiluutnantti Timo Hämäläinen (Järvenpää), everstiluutnantti Kari Toivonen (Eura), everstiluutnantti Mika Piiroinen (Helsinki), everstiluutnantti Mika Hakanen (Tampere), everstiluutnantti Ville Hukkanen (Hämeenlinna), majuri Janne Vähätalo (Ikaalinen), majuri Mika Mäenpää (Kouvola), majuri Antti Paronen (Järvenpää), majuri Antti Hesso (Mikkeli), komentajakapteeni Andreas Jung (Raasepori), kapteeni Sampo Keski-Patola (Järvenpää), luutnantti Ville Pikkarainen (Hämeenlinna), asiamies Harri Ahlberg (Helsinki), asiamies Jukka Eklin (Espoo), kaupunginjohtaja Lauri Inna (Turku), toimitusjoh-

taja Veikko Kemppi (Rauma) ja toiminnanjohtaja Kirsi Ruhanen (Nurmijärvi).

Tapio Niitynperälle Kadettikunnan pienoislippu Eversti Tapio Niitynperälle luovutettiin Kadettikunnan pienoislippu nro 103, joka myönnettiin hänen täyttäessään 70 vuotta 20.12.2022. Eversti Niitynperä on valmistunut upseeriksi 61. Kadettikurssilta vuonna 1977.

Hän on toiminut muun muassa Kylkirauta-lehden päätoimittajana 1993–1994, Helsingin kadettipiirin puheenjohtajana 2003–2009, Kadettikunnan valtuuskunnan jäsenenä 2003–2009 ja Kadettikunnan maanpuolustusjaoston jäsenenä 2013–2015.

Hänelle on aikaisemmin myönnetty Kadettikunnan ansiomitali vuonna 2006 ja ansiomitali miekkojen kera 2010 sekä Kadettikunnan ansiolevyke vuonna 2006 ja ansiomerkki vuonna 2016.

Kadettikunnan lipun on suunnitellut ratsumestari Soini Talaskivi ja lippu on vihitty käyttöön 18. maaliskuuta 1961. Kadettikunnan pienoislipun on suunnitellut taitelija Olof Eriksson. Pienoislippu vahvistettiin käyttöön 15. lokakuuta 1962.

Kadettikunnan pienoislipussa on esitettynä Upseerin tutkinnon merkki, joka on myös Kadettikunnan järjestömerkki. Lippunauhassa on Kadettikunnan tunnuslause Constantem Decorat Honor. Kadettikunnan täyttäessä 100 vuotta 27.1.2021 tasavallan presidentti, Vapaudenristin ritarikunnan suurmestari Sauli Niinistö antoi Kadettikunnalle 4. luokan Vapaudenristin miekkoineen kiinnitettäväksi keltapunaisin nauhoin Kadettikunnan lipputangon kärkeen.

101. toimintavuosi

Päiväjuhlan jälkeen pidettiin Kadettikunnan kevätkokous, jonka puheenjohtajiksi valittiin kenraalimajuri Mika Kalliomaa ja majuri Raino Kukonlehto. Kokouksen aluksi vietettiin hiljainen hetki 71:n vuoden 2022 aikana kuolleen kadettiupseerin muiston kunnioittamiseksi.

Kevätkokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin hallituksen valmistelema vuoden 2022 toimintakertomus. Kevätkokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2022 sekä myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja muille toimihenkilöille. Kevätkokous hyväksyi myös Kadettikunnan hallituksen esityksen yhdistyksen uusiksi säännöiksi.

Kokouksessa todettiin toimintavuoden 2022 teemana olleen Kadettikunnan 100 vuotta. Toimintavuonna valmistui aiheeseen liittyvä teos Kadettikunta turvallisuuspolitiikan kentällä, joka kuvaa hyvin yhdistyksen vaikuttavuutta yhteiskunnassamme viime vuosikymmenten aikana.

Kadettikunnan oman toiminnan kehittämiseksi toteutettiin Kadettikunnan hallituksen ja kadettipiirien kehittämisseminaari, jossa käsiteltiin Kadettikunnan sääntöjen ja piiritoimintaohjeen sekä Kadettikunnan toiminnan ja viestinnän kehittämistä. Kehittämishanke jatkuu Kadettikunnan strategiatyön yhteydessä vuonna 2023 yhdessä kadettipiirien kanssa.

Toimintavuoden laajimpina tapahtumina olivat suositut Kaaderitanssiaiset ja Kaaderipäivä Maanpuolustuskorkeakoululla. Tilaisuuksiin osallistui satoja kadettiupseereja kumppaneineen useilta eri kadettikursseilta. Vuoden 2023 Kaaderigolf-tapahtuma järjestettiin elokuussa Pohjanmaan kadettipiirin isännöimänä Seinäjoella.

Keskusteluun turvallisuuspolitiikasta osallistuttiin muun muassa järjestämällä yhteistoiminnassa Suomen Sotatieteellisen Seuran kanssa turvallisuuspoliittinen seminaari, Suomi Naton jäsenenä muuttuneessa turvallisuusympäristössä Lisäksi Kadettikunta osallistui Suomen Sotatieteellisen Seuran Suomen puolustuksen monet kasvot -seminaarisarjaan Rovaniemellä ja Joensuussa. Kadettikunta osallistui myös yhteistoimintakumppanina ja asiantuntijana Suomen Reserviupseeriliiton ja Reserviläisliiton järjestämään valtakunnalliseen lukiolaisten turvallisuuspolitiikan Turpotietäjä-kilpailuun.

Kadettikunta ylläpiti kansalaisille avoimia historian ja turvallisuuspolitiikan tietopankkeja sekä laajensi Turvallisuuspolitiikan tietopankki – Säkerhetspolitiska databanken -oppimisympäristön sisältöä Ukrainan sodan sekä Suomen ja Ruotsin sotilaallisen liittoutumisen osalta.

Kadettipiirien toiminta oli moninaista ja aktiivista. Kadettipiirit tekivät laajalti maanpuolustustahtoon vaikuttavaa maanpuolustustyötä nuorten, koululaisten, naisten ja opettajien keskuudessa. Yksittäiset jäsenet edistivät jälleen ansiokkaasti Kadettikunnan päämääriä esiintymällä asiantuntijoina julkisuudessa ja mediassa sekä pitämällä esityksiä monipuolisille kuulijakunnille.

Kadettipiirien järjestämiin tapahtumiin osallistui vuonna 2022 yli 30 200

opettajaa, koululaista tai muuta kansalaista. Tilaisuuksia järjestettiin lähes neljäsataa. Kadettipiirien maanpuolustusaatteellisiin tilaisuuksiin on osallistunut 1970-luvulta alkaen lähes kolme miljoonaa henkilöä, joista yli miljoona on koululaisia.

Kadettikunnan jäsenmäärän todettiin pysyneen vakaana Kadettikunnassa oli vuoden 2022 lopussa 5 548 jäsentä, joista 2 788 oli palveluksessa, 2 250 evp-upseereja ja 510 kadetteja Naisia Kadettikunnan jäseninä oli 138

Liikola ja Wetterstrand kunniajäseniksi

Kadettikunnan kevätkokous kutsui yksimielisesti kenraalimajuri Juha-Pekka Liikolan ja everstiluutnantti Olavi Wetterstrandin Kadettikunnan kunniajäseniksi

Kenraalimajuri Juha-Pekka Liikola on valmistunut upseeriksi 61. Kadettikurssilta vuonna 1977 Hän on toiminut muun muassa Lahden kadettipiirin hallituksen jäsenenä, varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana sekä Keski-Suomen kadettipiirin hallituksen jäsenenä Hän on toiminut myös Kadettikunnan hallituksen jäsenenä 1998–2000 ja Kadettikunnan puheenjohtajana 2007–2011 sekä Kadettikunnan 100-vuotisjuhlakirjan toimituskunnan puheenjohtaja Kenraalimajuri Liikolalle on aikaisemmin myönnetty Kadettikunnan ansiomitali vuonna 2002 ja ansiomitali miekkojen kera 2014 sekä Kadettikunnan ansiolevyke vuonna 2001 ansiomerkki vuonna 2011.

Everstiluutnantti Olavi Wetterstrand on valmistunut upseeriksi 46 Kadettikurssilta vuonna 1961. Hän on toiminut muun muassa Vaasan kadettipiiritoimikunnan jäsenenä ja Vaasan kadettipiirin puheenjohtajana sekä Pohjanmaan kadettipiirin hallituksen jäsenenä ja kadettipiirin puheenjohtajana Hänelle on aikaisemmin myönnetty Kadettikunnan ansiolevyke vuonna 1972, Kadettikunnan ansiomitali vuonna 2000 ja ansiomitali miekkojen kera 2013 sekä Kadettikunnan pienoislippu nro 70 vuonna 2013 Hänelle myönnettiin Kadettikunnan ansiomerkki nro 164 päivämäärällä 22 huhtikuuta 2023 Hänet valittiin vuoden kadettiupseeriksi vuonna 1979.

Heikki Pohja Pääsihteeri

Kenraali Hannes Ignatiuksen Kadettisäätiö

palkitsi kirjoittavia kadettiupseereita

Kenraali Hannes Ignatiuksen Kadettisäätiö palkitsi 25. huhtikuuta 2023 kirjoittavia kadettiupseereita Katajanokan kasinolla. Ensi vuonna sata vuotta täyttävä Kenraali Hannes Ignatiuksen Kadettisäätiö palkitsee vuosittain suomalaisten kadettiupseerien tekemiä teoksia. Säätiön juuret löytyvät kenraali Hannes Ignatiuksen aateveljien vuonna 1921 muodostamasta rahastosta, josta vuonna 1924 syntyi Kadettikunnan hallinnoima kenraali Hannes Ignatiuksen nimeä kantanut stipendirahasto. Sääntöjen mukaan tarkoituksena oli ”herättää Kadettikunnan jäsenissä harrastusta sotatieteisiin palkitsemalla heidän edellisen vuoden kuluessa julkisesti esittämistään sotatieteellisis-

tä töistä ja kirjoituksista”. Hannes Ignatius oli itse rahaston arvostelulautakunnan puheenjohtaja.

Tänä vuonna palkittiin 19 erilaista julkaisua ja palkintojen yhteisarvo oli lähes 60 000 euroa. Elämäntyö-kunniapalkinto luovutettiin eversti evp Ari Rautalalle ja erityispalkinnolla palkittiin komentaja evp, ST Ove Enqvist. Majuri, ST Juha Kukkola palkittiin parhaasta vuonna 2022 julkaistusta teoksesta Oveluuden lupaus

Kylkirauta-lehden nuoren kirjoittajan palkinto myönnettiin kapteeniluutnantti Juuso Liekkilälle artikkelista ”Avaruus sotilaallisena toimintaympäristönä” (julkaistu numerossa 2/2022).

Kylkirauta onnittelee palkittuja!

Kaaderitanssiaiset

Kaaderitanssiaiset järjestetään Maanpuolustuskorkeakoulun perinteisessä Juhlasalirakennuksessa Santahaminassa perjantaina 27. lokakuuta 2023. Tilaisuus on avoin kaikille Kadettikunnan jäsenille puolisoineen. Tavoitteena on jatkaa kadettiupseerien vuosittaista tapahtumaa, jossa voidaan viettää mukava hetki yhdessä ja hyvässä seurassa sekä maittavan illallisen ja tanssin kera.

Tilaisuus alkaa buffetillallisella kello 19.00. Tanssit alkavat noin kello 21.30, ja ne jatkuvat puoleen yöhön. Tilojen rajallisuudesta johtuen mukaan voidaan ottaa noin kaksisataa henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Illalliskortin hinta on 80 euroa/henkilö, ja se sisältää alkujuoman, buffetillallisen, ruokajuomat, oheisohjelman sekä tietysti hyvän seuran ja tanssit.

Kadeteille, luutnanteille ja yliluutnanteille sekä heidän kumppaneilleen illalliskortti tarjotaan 50 prosentin alennuksella tänäkin vuonna, eli hinta on 40 euroa / henkilö.

Ilmoittautumiset pyydetään tekemään Kadettikunnan verkkosivulla olevalla sähköisellä ilmoittautumislomakkeeella 18.10.2023 mennessä.

Illalliskortit pyydetään maksamaan 20.10.2023 mennessä Kadettikunnan tilille Nordea FI24 1014 3000 2067 44. Maksun viestiin pyydetään merkitsemään osallistujien nimet ja kadettikurssin numero. Pöytäkunnat pyritään muodostamaan kadettikursseittain.

Asuna on pieni juhlapuku, tumma puku tai smokki.

Kokoa kadettiveljistä ja -sisarista puolisoineen mukava pöytäkunta ja rentoudu hetkeksi!

Lämpimästi tervetuloa!

Tutustu meihin ja tuotteisiimme: www.sako.global

Millog ylläpitää maa- ja merivoimien kalustoja sekä ilmavoimien valvontajärjestelmiä niin normaalikuin poikkeusoloissa.

� YOUTUBE LINKEDIN-IN

Turvaa kaluston koko elinjaksolle.

MILLOG.FI

Karhun kainalosta Euroopan perheeseen

Jättiläisen jalanjäljet –Alaviitteitä suomettumisen

historiaan

Jukka Tarkka

Siltala 2023

Sivuja 315

ISBN 978-952-388-176-1

Olen silloin tällöin testannut millenniaalien – ja hieman vanhempien – poliittisen historian osaamista kysyen: ”Tiedättekö, että meillä oli aikoja, jolloin Neuvostoliiton suurlähetystöstä annettiin ymmärtää, mitkä puolueet voisivat olla hallituksessa (ja mitkä ehdottomasti eivät)?” Vastauksena on yleensä ollut epäuskoinen tyrmistys tai vastaväite ”ei noin ole voinut olla”.

Kyllä on voinut, ja olikin. Jukka Tarkka kuvaa noita aikoja uutuuskirjassaan. Suomi suoritti vuosina 1944–1990 ”poliittisen tasapainottelun peruskurssin”, jonka johdantoluentona oli sotasyyllisyysoikeudenkäynti vuosina 1945–1946. Täysin länsimaisen oikeuskäsityksen vastainen poliittinen oikeudenkäynti sodanaikaista valtiojohtoamme vastaan aiheutti trauman, joka elää vieläkin.

”Moskova ei ole raastuvanoikeus”, totesi Paasikivi tuolloin, ja oli täsmällisesti oikeassa. Mutta paasikiveläisessä ajattelussa oli myös se myöntyväisyyden viimeinen linja, jota ei saanut ylittää; sama koski myös kauppapolitiikkaa. Idänkauppa ei koskaan saisi ylittää 20:tä prosenttia ulkomaankaupasta. Näyttäessään ystävällistä naamaa itään Paasikivi piti huolen siitä, että yhteys länteen säilyy lujana. Tämän politiikan kovaa ydintä eivät kaikki ymmärtäneet, ja niin Suomi vähitellen luisui suomettumisen tielle. Paasikiven ”kyllä – mutta” jäi unholaan.

Esimakua tulevasta saatiin tuoreen presidentti Kekkosen nimittäessä sosiaalidemokraatti K. A. Fagerholmin johtaman hallituksen, jonka muodosti sosiaalidemokraattisen puolueen oikeistosiipi, kokoomus ja maalaisliitto. Moskovan reaktio oli selkeän torjuva ja johdonmukaisen kielteinen hallitusta kohtaan. Tarkan mukaan tämä yöpakkasiin johtanut vaihe opetti Kekkosen noudattamaan tiettyä Neuvostoliiton toiveita toteuttavaa linjaa. Lopullisen sinetin uudelle menettelytavalle antoi Neuvostoliiton nootti Suomelle 1961. Tarkan mukaan nootti oli

Kekkosen vuoden 1962 presidentinvaaleja varten tilaama, ja siten ”suomettumishistorian vaarallisin pohjakosketus”.

Itse asiassa presidentti Kekkonen ratkaisi omalla taitavalla toiminnallaan ongelman, jonka hän itse oli synnyttänyt. Novosibirskissä käydyissä keskusteluissa Hruštšovin kanssa ei Kekkosella ollut omaa tulkkia mukanaan, joten kysymykseksi jäi ja säilyy edelleen: mitä todella sovittiin? Joka tapauksessa noottikriisin ratkaisu toi Kremlin edustajat Suomen sisäpolitiikan näkymättömiksi yhtiömiehiksi, jotka liike-elämän käytännöistä poiketen eivät olleet äänettömiä. Samaan aikaan alkoi Kremlin henkinen sissisota Suomen puolueettomuuspolitiikkaa vastaan, joka päättyi vasta Neuvostoliiton romahtamiseen.

Vallitsevaa tilannetta 1950-luvulta lähtien kuvaa kansallisessa alitajunnassa ollut selvä tieto: ainoa sotilaallinen uhka oli juuri se valtio, jonka kanssa oli solmittu yhteistyösopimus, YYA. Tämä ristiriita aiheutti ongelmia muun muassa valtakunnallisten maanpuolustuskurssien ohjelmaan. YYA-sopimuksen soveltamispohdinnat olivat yksiselitteisesti kiellettyjä. Vaarallisin lähestyminen sattui, kun Neuvostoliiton edustajat aloittivat puheet sotilaallisesta yhteistyöstä YYA-sopimuksen hengessä. Tällöin

mentiin jo Suomen suvereeniteetin kovimman ytimen lähelle. Itänaapuri halusi keskustella pohjoisen Suomen puolustuksesta kriisitilanteessa sekä myöhemmin yhteisistä sotaharjoituksista. Aloitteen tausta selvisi suomalaisille sotilaille tilanteissa, joissa juopuneet Neuvostoliiton sotilasedustajat puhuivat sivu suunsa. Vanheneva presidentti ei enää osoittanut selkeää poliittista johtajuutta, joten torjunta jäi silloisen puolustusvoimain komentajan Lauri Sutelan ja parin muun kenraalin harteille.

Tarkan mukaan kyseessä oli kuitenkin silloisen Neuvostoliiton Suomensuurlähettilään Vladimir Stepanovin yksityisoperaatio, jonka yhtenä tavoitteena oli kenraali Sutelan savustaminen virastaan. Tarkka toteaa lisäksi, ettei Kekkonen tarjonnut tässä tilanteessa Sutelalle tämän selkeästi tarvitsemaa tukea. Erityisen kiusalliseksi koko tapahtumasarjan teki se, että Yhdysvaltain suurlähetystö oli saanut tiedon neuvostoliittolaisten sotaharjoitusaloitteesta, ja asiaa suomalaisilta tiedustelleelle lähetystöneuvos James Ford Cooperille valehdeltiin päin naamaa.

Tarkan teos käsittelee myös suomettumisen kauden päättymisen ja uuden suomalaisen ulko- ja puolustuspolitiikan synnyn aina Nato-päätökseen asti. Kirjan tärkein anti kuitenkin on muistuttaa, millaista nuorallakävelyä Suomen luovinta oli sotien jälkeen aina 1980-luvun lopulle asti. Ja millaista oli ystävyys, jota piti pidellä kuin kansantuotetta tikun nenässä, kuten Veikko Huovinen aikoinaan osuvasti totesi.

Kokeneena poliittisena kolumnistina Tarkka kirjoittaa sujuvasti, helppotajuisesti ja selvästi. Kirjan lopussa oleva aikajana kannattaisi jokaisen vakavasti politiikkaan suhtautuvan kopioida ja ripustaa työpisteensä seinälle heti näyttöruudun yläpuolelle.

Ettei totuus unohtuisi.

Pekka Holopainen

Varautumista kaikelle kansalle

Kansalaisen varautumisopas

Riitta Björn ja Juha-Antero Puistola

Docendo 2023

Sivuja 349

ISBN 9789523824935

Mittavan päivätyön kokonaisturvallisuuden parissa tehneet Riitta Björn ja Juha-Antero Puistola ovat tuoreessa kirjassaan pyrkineet avaamaan varautumisen kokonaisuutta suurelle yleisölle. Tekijät nimeävät tavoitteekseen, että olisimme yhdessä valmiimpia kohtaamaan muutokset. Käsittelytapaa kirjoittajat kuvaavat yleistajuiseksi. Kirjan rakenne on selkeä ja päälukujen jakautuminen temaattisiin alalukuihin on toimiva ratkaisu, joka mahdollistaa yksittäisiin aiheisiinkin nopeasti perehtymisen tai aiemmin luetun kertaamisen.

Kirja koostuu kolmesta osasta, joista ensimmäisessä käsitellään arjen varautumista yksilön näkökulmasta. Osio sisältää myös hyvin käytännönläheisiä vinkkejä sekä pohdintaa aina kyberturvallisuuden nikseistä ruuanlaiton saloihin asti. Kirjaan on myös liitetty mukaan tekstin keskelle kotitalouden riskiarviomalli, jolla jokainen voi itse arvioida perheensä riskejä ja tehdä niiden pohjalta arvioita tarvittavista varautumistoimista.

Oppaan toisessa osassa esitellään suomalaista varautumisen mallia. Strategioiden ja selontekojen sisältöjä pyritään tuomaan arkikielisempään muotoon ja avaamaan esimerkein sekä paikoin sotilaslehtien sivuilta tutun puistolamaisen huumorin keinoin. Kirjan kolmannessa osassa ennakoidaan tulevaa ja pohditaan millaiseen maailmaan ja yhteiskuntaan lukijan on varauduttava. Kuten yllä olevasta sisällön kuvailusta voi päätellä, on kyseessä varsin kattava ja tuhti paketti tänä päivänä valitettavan tarpeellisesta aiheesta. Kirjoittajat ansaitsevat urakkaan ryhtymisestä kiitoksen.

Internetin aikakautena nyt käsiteltävän kirjan kaltaiset laaja-alaiset ja yleistajuiset opaskirjat ovat uhanalainen kirjallisuuden lajityyppi. Tietyssä mielessä tämä on harmi, sillä tiivisti paketoidulla ja keskeisiä asioita korostavalle yleistajuiselle suomenkieliselle tiedolle on varmasti kysyntää jatkuvassa informaatiotulvassa. Toisaalta kirjan luettuaan alkaa

väistämättä miettiä, kenelle tämän kaltainen laaja yleisteos on suunnattu? Arjen varautumiseen keskittyvälle ja hyvin konkreettiselle tasolle menevälle tiedolle on varmasti kysyntää, mutta onko nyt käsillä oleva käyttöliittymä paras mahdollinen tai ainakaan houkuttelevin. Entä kenet tämän kaltainen kirja tavoittaa ja miten? Tämän tyyppisten kirjojen todennäköinen lukijakunta on usein jo muutenkin asioista perillä olevaa ja varautumisasioissa valveutunutta väkeä. Vaikuttavuus jäänee silloin vähäiseksi.

Kirjan kohderyhmän määrittelyä ei helpota samoihin kansiin nivottu suomalaista varautumista ylätasolta käsittelevä osuus. Kirjoittajat ovat kuitenkin onnistuneet puristamaan tiiviiseen pakettiin varsin hyvän yleiskatsauksen selontekoineen päivineen ja liiallinen paperinmaku on vältetty sopivilla huumorimausteilla. Tosin osa kevennyksistä Hamina Tattoon mursuineen saattaa mennä lukijoilta ohitse, kadettiveljiä lukuun ottamatta.

Kirjan kolmas osa tulevaisuuden pohdintoineen olisi ansainnut oman teoksensa ja laajemman käsittelyn mahdollistaman rohkeammankin otteen. Nyt vajaan parinkymmen sivun mittaisia pohdintoja ja etenkin näkemyksiä mahdollisista ratkaisuista olisi lukenut

enemmänkin. Yleisesikuntakomentaja Puistola on työuransa myötä poikkeuksellisen hyvin perehtynyt globaaleihin trendeihin ja yhteiskuntamme turvallisuutta haastaviin kehityskulkuihin. Toivottavasti jatkossa saamme nauttia yksiin kansiin viedystä syvällisemmästä analyysistä ja rohkeista kannanotoista koskien suomalaisen kokonaisturvallisuuden ja maanpuolustuksen tulevaisuutta. Myös sosiaalisessa mediassa julkaistuja kaaderihumoristin muistelmia uran varrelta moni on jo kysellyt painetussa muodossa.

Kylkiraudan lukijalle varautumisoppaan kaltainen opas sisältää pääosin tuttua asiaa, mutta kirjaa voisi soveltuvin osin käyttää esimerkiksi kadettien opetuksessa yleiskuvan muodostamiseen ennen syvemmälle yksityiskohtiin uppoamista. Myös vanhemmille kaadereille kirja oikeissa olosuhteissa ja pieninä paloina nautittuna tarjoaa helpon tavan virkistää aiempia tietoja ja antaa sytykkeitä saunan lisäksi myös uusille ajatuksille varautumisen saralta.

Suomalaisessa yhteiskunnassa laajemmin oppaan soisi löytävän tiensä esimerkkisi lukiolaisten reppuun. Kirjan yleiskielisyys ja selkeä rakenne mahdollistavat myös opettajille sopivien palojen poimimisen osaksi opetusta. Tällä hetkellä turvallisuuden ja varautumisen nivominen osaksi koulujen opetussuunnitelmia on ajankohtainen teema. Puistola ja Björn tarjoavat tähän yhden varsin perinteisen välineen tuollaisen opetuksen mahdollistamiseksi.

Kiinnostuksesta aihepiiriä kohtaan ei ainakaan ole puutetta. Toivottavasti kirja löytää tiensä mahdollisimman monen kunnankirjaston hyllylle ja vieläpä näkyvälle paikalle tarjoamaan helppolukuisen ja kattavan tietopaketin varautumisesta kaikille asiasta kiinnostuneille.

Christian Perheentupa

Operaatio Kekkonen

Operaatio Kekkonen –Lännen agentit Tamminiemen sisäpiirissä

Mikko Virta

Otava 2022

Sivuja 574

ISBN 978-951-1-42805-3

Sattuma monesti ratkaisee ja tuuriakin joskus tarvitaan. Mikko Virta etsi syksyllä 2019 Lontoossa aineistoa Suomen ilmavoimien kylmän sodan aikaisia hävittäjähankintoja käsittelevään väitöskirjaansa. Hävittäjäpaperien kahlaamisen yhteydessä hän törmäsi presidentti Kekkosesta laadittuun henkilökuvaan, jonka salaaminen oli vasta lopetettu. Näin alkoi vähitellen hahmottua kuva brittien yhteydenpidosta presidentti Kekkoseen, jonka tarkoituksena oli käännyttää Kekkonen länteen, koska erityisesti 1960-luvulle tultaessa idän vetovoima ja myös painostus presidentti Kekkosta kohtaan huolestutti lännessä.

1950-luvun on kuvattu olleen Suomen historian vainoharhaisin ajanjakso, jolloin mieliä hallitsivat epäluulo, vakoilu ja kaiken tulkinta pahimmin päin. Vuosikymmentä leimasi heti sotien jälkeen alkanut sisäpoliittinen valtataistelu, joka ei osoittanut laantumisen merkkejä. Avainhenkilöt Kekkosen lännettämisessä olivat britit Rex Bosley ja James Magill, joihin Kekkonen tutustui heti sodan jälkeen. Bosleylla oli alun perin tiedusteluvirka brittien lähetystössä, Magill –joka tunnettiin savotta-ajoiltaan nimellä

Janne Mäkelä – puolestaan edusti brittejä valvontakomissiossa.

Molemmat olivat tulleet Suomeen ensimmäistä kertaa jo 1930-luvun alussa ja oppineet suomen kielen. Vaikka pestit matkan varrella vaihtuivat, ja miehet asuivat Suomessa vuosikausia pätkätöissä, niin vierailut jatkuivat aina 1970-luvun lopulle saakka. Molemmat saivat ensivaikutelmansa Kekkosesta humuisensumuisessa Evon hirvijahdissa syksyllä 1945, jolloin Magill luonnehti Kekkosta energiseksi hepuksi, mutta opportunistiksi, jonka moraali ei ollut sen parempi kuin sen tarvitsikaan olla. Pikkuhiljaa vuosien kuluessa Bosley ja Magill suomettuivat itsekin siinä määrin, että

alkoivat ymmärtää Kekkosen tasapainopolitiikkaa.

Noin vuonna 1960 laukaistuun informaatio-operaatio Threadiin oli valittu kymmenen idän ja lännen blokkien välissä tasapainoilevaa poliittista johtajaa, joista Kekkonen oli ainoa eurooppalainen. Osana operaatiota alkuvuodesta 1961 britit lähettivät John Haycraftin Tamminiemeen opettamaan Kekkoselle englantia. Pontimena oli Kekkosen saama historiallinen vierailukutsu IsoonBritanniaan – presidentti halusi oppia paremmin siihen asti korkeintaan auttavasti osaamaansa kieltä. Kekkosta oli etukäteen kuvailtu Haycraftille mieheksi, joka juopotteli usein, oli kova naistenmies ja mahdollisesti myös kaappikommunisti. Haycraftin useamman kuukauden päivittäinen englannin hevoskuuri tehosi hyvin; Kekkonen kykeni lopulta jopa kohtuullisesti pitämään spontaaneja puheita englanniksi. Vanhana tiedustelumiehenä Kekkonen kyllä tajusi, että opettaja Haycraft raportoisi havainnoistaan.

Aiempaa tutkimustietoa on kohtuullisesti sotilaiden ylläpitämistä läntisistä tiedustelukontakteista jo aivan 1950-luvun alkupuolelta. Pääesikuntaan perus-

tettiin vuonna 1959 sotilastiedustelua hoitamaan tarkastusosasto eversti Lauri Sutelan johdolla. Sotilaiden länsikontaktit olivat vain muutamien harvojen tiedossa. Edes Kekkoselle näistä ei kerrottu, vaikka presidentti toki ymmärsi näiden usein kahdenvälisten mutuaalikanavien olemassaolon. Isossa kuvassa briteiltä saatiin konkreettista tiedustelutietoa, amerikkalaisilta enemmänkin henkistä tukea. Presidentin hiljaisesta hyväksynnästä kertoo sekin, kun Länsi-Saksan tiedustelupalvelu (Bundesnachrichtendienst) vielä 1980-luvun taitteessa tiedusteli Suojelupoliisin kautta lupaa aloittaa yhteydenpito Pääesikunnan kanssa. Kekkonen ei ottanut asiaan mitään kantaa – eikä hän myöskään hommien perään koskaan kysellyt. Urho Kekkosen länsisuhteiden kehitys voidaan jakaa neljään vaiheeseen. Vuosina 1943–49 Kekkonen oli kiinnostava nouseva poliitikko, muttei vielä vallan korkeimmalla huipulla. Toinen vaihe ajoittuu vuosiin 1950–58, jolloin lännen silmissä huolestuttavasti kommunistien kanssa flirttaileva Kekkonen nousi pääministeriksi ja tasavallan presidentiksi. Kolmatta vaihetta 1958–1962 leimasivat kriisit ja epäluulot, jolloin yöpakkaset ja noottikriisi osin romuttivat lännen luottamuksen. Tällä vaikealla kaudella aloitettiin informaatio-operaatio Thread ja näyttävä vierailuvaihto, jonka huipentumana olivat Kekkosen vierailut IsoonBritanniaan ja Washingtoniin vuonna 1961. Viimein vuodesta 1962 Kekkosen kauden loppuun luottamus rakennettiin uudelleen ja lännen pahimmat uhkaskenaariot jäivät toteutumatta.

Valtiotieteiden tohtori Mikko Virran sattumalta löytämästä tuohesta tulikin lopulta takki väitöskirjan aiheen vaihtuessa hävittäjähankinnoista Kekkosen länsisuhteisiin.

Jussi Ylimartimo

Punaupseeri historian myrskyissä

Upseeri ja vakooja –Suomalaisloikkari

Emil Vaateri

Laura Halminen

Docendo 2023

Sivuja 271

ISBN 978-952-382-529-1

Heinäkuu 1941. Laguksen jääkäreihin kuulunut upseerilähetti vänrikki Risto Mäkinen oli palaamassa uudet ohjeet mukanaan 1. Jääkäriprikaatin esikunnasta omaan pataljoonaan jossain Tolvajärven–Jänisjärven maastossa. Suomalaisten hyökkäys oli edennyt nopeasti ja vallatun alueen metsissä vaelteli vihollisen lyötyjen joukko-osastojen sotilaita pyrkien omalle puolelle. Lähettipartion polkiessa metsätiellä Mäkinen näkee edessään vaappuvan keski-ikäisen miehen, jolla näyttäisi olevan puna-armeijan univormu. Mäkinen pysäyttää partionsa, nostaa kiväärin poskelle ja huutaa venäjäksi sekä suomeksi pysähtymiskäskyn. Mies tiellä käännähtää ja ampuu pistoolilla kohti lähettipartiota huutaen samalla suomeksi: ”Enkä antaudu, saatanan lahtarit!” Lyhyen tulitaistelun jälkeen tuntematon suomea puhunut puna-armeijan upseeri makaa hengettömänä suviyössä.

Jatkosodan vänrikin pojan selvitellessä vuonna 1994 isänsä kuolinpesää, osuu hänen käsiinsä neuvostoliittolainen sormus, puna-armeijan kokardi, punalipun kunniamerkki, passi ja pari valokuvaa. Poika ymmärtää, että tässä on isän sodassa ampuman suomensukuisen upseerin vähäinen jäämistö. Asia oli vaivannut Risto Mäkistä sodan jälkeen ja hän oli ääneen pohtinut, mahtoiko kaatuneella punaupseerilla olla sukulaisia Suomessa? Tuimailmeistä sotilasta esittävän valokuvan taakse oli kirjoitettu kapteeni Vaateri. Toisin kuin lähes kuka tahansa muu, Risto Mäkisen poika Matti lähti selvittämään asiaa. Sukulaisia löytyi ja kuva historian myrskyihin kadonneen punaupseerin tarinasta alkoi hahmottua.

Helsingin Sanomien toimittaja Laura Halminen kuuli tapauksesta sukuyhteyden kautta ja lupautui kirjoittamaan punaupseeri Emil Vaaterin tarinan. Se kertoo nuoresta lappeenrantalaisesta leipurista ja lupaavasta painijasta, joka Venä-

jän vallankumouksen kuohuissa liittyy punakaartiin. Taistelee ja haavoittuu hiihtokomppanian riveissä Joutsenon taisteluissa. Evakuoidaan haavoittuneena piiritetystä Viipurista höyrylaivalla Pietariin. Päätyy kansainväliseen punaupseerikouluun ja osallistuu Venäjän sisällissodan retkiin Karjalassa. On nostattamassa suomalaisia tukkijätkiä kapinaan Lapin metsätyömailla. Muodostaa ja johtaa vakoilurinkejä itsenäistyneessä Suomessa. Välttää Stalinin vainot ja osallistuu talvisotaan Terijoen hallituksen alaisessa Suomen kansanarmeijassa. Kaatuu suomensukuisen jalkaväkirykmentti 52:n pataljoonan komentajana Laatokan Karjalassa 1941. Melko paljon historian kuohuja yhden henkilön kohdalle.

Mutta ei Vaaterin tarina tähän päättynyt. Halminen kuljettaa lukijaa vielä sodanjälkeiseen aikaan ja Neuvostoliiton kaatumiseen. Siihen kuinka Emil Vaateri tuli vielä vuosien jälkeen kummittelemaan hänen sukulaisilleen KGB:n virittämissä valheellisissa tarinoissa, ja kuinka kahta puolta rajaa asuvat sukulaiset vuosikymmenten jälkeen tapaavat toisensa. Punaupseeri Emil Vaateri onkin kirjassa oikeastaan vain väline, jonka kautta 1900-luvun suuret historialliset tapahtumat vallankumouksesta Neuvostoliiton hajoamiseen tuodaan lukijal-

le inhimillisinä ja yksilön näkökulmasta esitettyinä tapahtumina.

On suorastaan häkellyttävää, kuinka paljon yksittäisestä punaiseen hämärään kadonneesta henkilöstä on pystytty kaivamaan tietoja vuosikymmenien jälkeen. Tässä työssä on auttanut paljon Etsivän keskuspoliisin Vaaterista 1930-luvulla keräämä laaja aineisto. Tosin Vaateri toimi Suomessa salanimellä Einari Syrjänen ja hänen todellinen henkilöllisyytensä paljastui EK:lle liian myöhään. Ajasta Neuvostoliitossa Vaaterista on jäänyt jälkeen hänen kertomansa virallisluonteinen omaelämänkerta, joka lienee liittynyt kommunistisen puolueen jäsenyyteen tai jonkinlaisen turvallisuusselvityksen laatimiseen. Tiukkojen faktojen lisäksi hyvä elämäkerturi on värittänyt tarinaa ajankuvauksilla ja omilla pohdinnoillaan.

Laura Halminen kirjoittaa Emil Vaaterista yllättävän neutraalisti ja objektiivisesti. Suomalaisittain tarkastellen Vaateri oli pahimman luokan maanpetturi ja kapinantekijä. Mutta kuten asioilla yleensä, niin tälläkin on kaksi puolta. Emil Vaaterin venäläisille sukulaisille mies oli punalipun kunniamerkillä palkittu suuren isänmaallisen sodan sankari. Suomalaiselle lukijalle onkin hämmentävää huomata, kuinka roistosta muodostuu inhimillinen ja lähes sympaattinen muotokuva.

Upseeri ja vakooja -kirjan julkistamistilaisuudessa huomasin, kuinka Emil Vaaterin tarinaan oli yhdellä ja toisella tilaisuuteen osallistuneella jokin liittymäpinta. Omani tajusin vasta kirjaa lukiessa. Isoisäni Lauri Vänskä kaatui päivää myöhemmin kuin Emil Vaateri samoilla seuduilla. Kylänmiesten kautta periytyneen tarinan mukaan tuolloin suomalaisrykmenttiä vastassa oli suomensukuisista sotilaista koottu neuvostorykmentti, jonka sotilaat suomeksi huudellen houkuttelivat pahaa aavistamattomat suomalaissotilaat ansaan.

Ville Vänskä

Kirjalöytöjä hyllystäni – Sotataidon kehitys

Sotataidon kehitys vanhalla

ajalla

Heikki Nurmio

K. J. Gummerus O. Y. 1921

Sivuja 226

Itsenäisen Suomen kadettikoulutuksen käynnistyessä Kadettikoululta ja oikeastaan koko nuorilta asevoimilta puuttuivat suomenkieliset ohjesäännöt, oppaat ja oppikirjat. Opintomateriaalin muodostivat sekalaiset vanhan sotaväen, keisarillisen Venäjän, Ruotsin ja jääkäreiden Saksasta mukanaan tuomat aineistot. Leo Franckin Ensimmäinen kadettikurssi -kirjassa kuvataan hyvin, kuinka kirjavaa ja kuinka monella kielellä opetusta Arkadian kadettikoulussa annettiin. Sotahistoriaa ensimmäiselle kadettikurssille opetti itseoikeutetusti Kadettikoulun perustaja kenraalimajuri Hannes Ignatius.

Kenraali Ignatiusta kadettikurssien sotahistorian tuntiopettajana seurasi vuosina 1920–1923 jääkärikapteeni Heikki Nurmio, joka uudisti ja yhtenäisti koulun sotahistorian opetusta. Nurmio tunnetaan ehkä parhaiten Jääkärimarssin sanoittajana, mutta hän oli muutoinkin kirjallisesti lahjakas. Nurmio oli jääkäriaikanaan kirjoittamassa itsenäisen Suomen ensimmäistä ohjesääntösarjaa Suomalaista Sotilaskäsikirjaa ja vapaussodan jälkeen hän julkaisi useita teoksia joko omalla nimellään tai salanimellä Aarne Mustasalo.

Vuonna 1921 Nurmio julkaisi klassikon asemaan nousseen teoksen Sotataidon kehitys vanhalla ajalla, joka oli tarkoitettu ensisijaisesti Kadettikoulun oppikirjaksi, mutta levisi laajemminkin asianharrastajien käsiin. Aivan tyhjästä Nurmion ei tarvinnut kirjaansa kirjoittaa. Hänellä oli ennen jääkäriaikaa suoritettu filosofian kandidaatin tutkinto Helsingin yliopistosta ja hän oli toiminut muun muassa Turun Suomalaisen Yhteiskoulun historianopettajana. Lisäksi Sotataidon kehitys vanhalla ajalla -kirjan viitteistyksen perusteella aihetta käsitteleviä lähdeteoksia oli julkaistu koko joukko saksaksi ja ruotsiksi.

Sotataidon kehitystä vanhalla ajalla -kirjaa voi edelleen pitää parhaana klassisen sotataidon teoksena. Sen kronolo-

ginen esitystapa lähtee persialaissotien ajoilta 500–449 eKr., joka on varhaisin varsin laajasti dokumentoitu sotien sarja. Persialaissotien voidaan myös hyvällä syyllä sanoa olevan klassisen sotataidon alkulähde. Määrällisesti alivoimaiset kreikkalaiset heimot olivat kehittäneet falangitaktiikan, joka ammensi voimansa kurinalaisuudesta, joukon tiiviistä muodosta ja joukkovoimasta. Tuttu taistelutapa Kadettikoulun kunniamarssista, jossa falangin vaarallisin, mutta myös kunniallisin paikka oli eturivissä.

Persialaiset havaitsivat pian falangin sivustat ja selustat heikosti suojatuiksi ja iskivät näihin tunnistettuihin haavoittuvuuksiin. Marathonin taistelussa kreikkalaiset puolestaan ryhmittyivät Vranan laaksoon siten, että falangin sivustoja suojasivat vuorenseinämät, eikä saarrostus ollut persialaisille mahdollista. Kenties tästä käynnistyi ikiaikainen aseen ja vastaaseen sekä taktiikan kehitys, jossa hyväksi havaittu keino pätee hetken aikaa, kunnes vastustaja keksii siihen vastalääkkeen.

Persialais- ja peleponnesolaissotien sekä Aleksanteri Suuren sotaretkien kreikkalaisen sotataidon ja taktiikan käsittelyn lisäksi Nurmio kirjoittaa laajasti roomalaisten sotataidosta. Rooman valtakunnan mahdin takasi sen järjestäytynyt ja aikakauden modernein asevoima. Rooman

asevoima oli organisoitu erinomaisesti, erikokoisilta joukkokoonpanoilta löytyi kaikilta johtajansa ja alijohtajansa, ja liput sekä torvet mahdollistivat joukkojen tehokkaan johtamisen. Legioonista löytyivät eri aselajit, kuormasto mahdollisti liikkuvan sodankäynnin, ja mikä tärkeintä, sotajoukkoja harjoitettiin ahkerasti. Roomalaisten käyttämän manipulustaktiikan lähtökohta oli kreikkalaisten falangi, jonka monia haavoittuvuuksia roomalaiset pyrkivät korjaamaan. Menestystekijä taisteluissa oli usein oikein valittu taistelujärjestys ja ajoitus.

Yhtä paljon kuin menestyksekkäistä taisteluista ja sotaretkistä, voidaan oppia myös epäonnistumisista. Rooman legioonien voittoisten vuosisatojen jälkeen Hannibal antoi roomalaisille oppia Cannaen taistelussa vuonna 216. Hannibal suoritti myöhemmin jonkinlaiseksi sotataidon ihanteeksi nousseen kaksipuoleisen saarrostuksen. Sinänsä hieno ja kekseliäs taisteluliike aikakauden jäykän geometrisissa taisteluissa, mutta Nurmion kirjassaan tarjoilema sotataidollinen oppi onkin siinä, että roomalaisten sotapäälliköiden olisi pitänyt aavistaa Hannibalin aikeet. Hannibal oli käyttänyt samaa kaksipuoleista saarrostusta jo Trebian, Trasimenusjärven ja Fabiuksen taisteluissa. Ken ei kolmesta kerrasta opi, on tuomittu häviämään.

Historian sanotaan toistavan itseään. Nurmion Sotataidon kehitystä vanhalla ajalla -teosta lukiessa mieleen nousee, kuinka suurten sotien taustalla on lähes aina yksinvaltiaiden halu käyttää voimaa ja väkivaltaa oman valta-aseman pönkittämiseksi ja heikompien sortamiseksi. Persialaisten sotaisa kuningas Kyyros laajensi väkivalloin valtakuntaansa, lyöden Lähi-idän kreikkalaissiirtokunnat yksi kerrallaan, kunnes näennäisen pienille, mutta taajaan toistuville valloitussodille pantiin loppu. Persialaissodat yhdistivät kaupunkivaltioihin ja heimoihin pirstoutuneet helleenit yhteen rintamaan. Kenties tässä voi nähdä yhtymäkohtia Venäjän oikeudettomaan valloitussotaan Ukrainassa ja osin eripuraisen heikon lännen yhdistymiseen vastavoimaksi Venäjälle.

Ville Vänskä

Turvallisuuspoliittinen seminaari

Kadettikunta ry ja Suomen Sotatieteellinen Seura ry järjestävät turvallisuuspoliittisen seminaarin keskiviikkona 13. syyskuuta 2023 kello 17.00–19.45.

Tilaisuus järjestetään Tieteiden talossa, osoitteessa Kirkkokatu 6, Helsinki. Seminaaria voi seurata myös suoratoistoyhteydellä.

Seminaarin teemana on Naton pohjoinen ulottuvuus. Seminaariohjelma ja ilmoittautumisohjeet julkaistaan kesän aikana yhdistysten verkkosivuilla.

”Nato-yhteensopivat” raskassarjalaiset

Kaapeloinnit, johtamisjärjestelmät ja sähkömekaaniset kokoonpanot ketterästi ja kustannustehokkaasti – rautaisella ammattitaidolla

Nämä mouldatut liittimet ja monet muut räätälöidyt ratkaisut vaativien kumppaneiden haasteisiin löydät Milconista

Turvallinen urvallinen kumppani.

Puh. 010 239 2170 info@milcon fi

www.milcon.fi

STRATEGINEN KUMPPANI

NAMMO LAPUA OY

Löydät Lapuan näistä kanavista:

26. Kadettikurssi, ”Suurin ja kaunein”

Kadettikurssi 26 alkoi 167 kadetin voimin 4. kesäkuuta 1941, mutta keskeytyi kahden viikon kuluttua jatkosodan alkamisen vuoksi. Seuraavana päivänä kadetit olivat jo matkalla joukko-osastoihinsa. Kurssi alkoi uudelleen 1. heinäkuuta 1942, jolloin alkuperäisistä kadeteista oli kaatunut 28. ”Jatkokurssi” alkoi 449 kadetin voimin, jotka jaettiin seitsemään jalkaväkijoukkueeseen, yhteen pioneeri-, yhteen viesti-, kahteen tykistö- ja yhteen ilmajoukkueeseen. Kurssin päästötodistukset jaettiin 2. kesäkuuta 1943 koululla. Kurssin priimus oli kadettikersantti Kauko Antero Mäkipää.

Kurssin vahvuus viimeisenä koulupäivänä oli 410. Heistä 398 sai 4. kesäkuuta 1943 nimityksen puolustusvoimien upseerin virkaan juhlallisessa tilaisuudessa Presidentinlinnassa. Puheitten jälkeen Tasavallan Presidentti Risto Ryti ja Suomen Marsalkka Gustaf Mannerheim onnittelivat jokaista kädenpuristuksella. Kahden viikon koeajan jälkeen nimitettiin virkoihin vielä kahdeksan upseeria, joten lopullinen nimitettyjen lukumäärä oli 406.

Kesäkuun neljättä päivää 1943 vietettiin ensi kerran Suomen historiassa Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä aiemman toukokuun 16. päivän sijaan.

Nimitysjuhlan kurssilaiset viettivät Kalastajatorpalla 5. kesäkuuta 1943, minkä jälkeen seurasi kymmenen vuorokauden loma ennen ilmoittautumista tuleviin joukko-osastoihin.

Kurssilta kaatui 35, menehtyi muun syyn takia seitsemän ja haavoittui 152. Kokonaistappiot olivat siten 194, ja niin sanottuja ohiammuttuja oli siis 212.

Menetyksien vastapainoksi menestyksiä: kurssin ”rautainen nyrkki” oli viisikko Matti Varstala, Arvo Pentti, Lauri Nissinen, Paavo Koli ja Yrjö Keinonen. He olivat kurssin Mannerheim-ristin ritarit ja kaikki ritareita jo ennen kurssin päättymistä.

Kenraaliksi kurssilta yleni 13 kadettia, korkeisiin vakansseihin Puolustuslaitoksessa ja valtionhallinnossa sekä yritysmaailmassa eteni useampikin kurssilainen.

26. Kadettikurssin vuosijuhlia on vietetty lukuisia alkaen 10-vuotisjuhlasta 1953 Kalastajatorpalla, ja tänä vuon-

na oli 80-vuotisjuhlat Hotelli Vanajanlinnassa 3. kesäkuuta 2023. Kurssin rivivahvuus on laskenut kovin pieneksi, 80-vuotisjuhlia vietti enää kaksi tervaskantoa: majuri Olli Vuorio (103), Puolustusvoimiemme ikikaaderi ja kapteeni Mauri Maunula (102), Ilmavoimiemme ikikaaderi.

Mukana oli myös kurssin kolme kummipoikaa: amiraali Juhani Kaskeala, kenraaliluutnantti Heikki Lyytinen ja prikaatikenraali Juha Mäkipää. Onneksi juhlamieli oli vielä tallella, ja juhlatoivotus kurssi 26:n mottona ”pysytään pystyssä”.

Risto Maunula

Rauhan ajan suurin kokoontui jälleen

Vuonna 1967 valmistunut 51. Kadettikurssi juhli 56:tta vuosipäiväänsä Kadettikoululla Santahaminassa 18. maaliskuuta 2023 perinteisin menoin. Tasavuosia valmistujaisista kurssi on vuodesta 1977 lähtien juhlinut säännöllisesti viiden vuoden välein jo kymmenen kertaa, mutta korona siirsi 55-vuotisjuhlaa yhdellä vuodella. Tilaisuuteen osallistui tällä kertaa yhteensä 71 henkeä. Manan majoille todettiin siirtyneen jo noin 40 % kurssin päättäjäisvahvuudesta.

Sotilaskodin pullakahvien jälkeen juhlapäivän ohjelman aloitti Kadettikoulun johtaja eversti Teemu Nurmela, joka kertoi tuoreimmat kuulumiset upseerikoulutuksen nykyjärjestelyistä ja jonkin verran myös NATO-jäsenyyden mukanaan tuovista uusista tuulista. Kovin suuret muutokset eivät liene tarpeen, mutta sujuvaa englannin kielen taitoa tarvinnevat useimmat tulevina vuosina.

Koulun johtajan esityksen jälkeen pidetyssä kurssikokouksessa kadettikurssiyhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin edelleen Lauri Kiianlinna ja muiksi hallituksen jäseniksi tulivat valituiksi Heikki Hult, Lasse Härkönen, Seppo Uro, Rauno Vihriälä, Kari Vilamo ja Heikki Ylönen. Yhdistyksen sihteerinä jatkaa Las-

se Härkönen. Seuraavan kerran päätettiin kokoontua kurssin 60-vuotisjuhlaan neljän vuoden kuluttua. Ainakin pääkaupunkiseudulla asuvien kesken päätettiin jatkaa lounaita Helsingin Suomalaisella Klubilla pari kertaa keväällä ja pari kertaa syksyllä. Muuallakin asuvia kannustettiin osallistumaan näihin tilaisuuksiin mahdollisuuksien mukaan.

Kokouksen jälkeen Heikki Hultin järjestämässä perinteisessä Mister J -kilpailussa tentattiin läsnäolijoiden tietoja Kadettikoulun ja upseerikoulutuksen muinaishistoriasta. Kilpailu oli nyt ensimmäistä kertaa Mr. ja Mrs. J -kisa, koska daameilla ei kurssikokouksen aikana ollut muuta omaa ohjelmaa. Parhaiten tiedot muistuivat mieleen Lauri ja Kaarina Kiianlinnalle, joiden haltuun kiertopalkintona oleva palkintohylsy päätyi.

Kurssikokouksen jälkeen tilaisuutta jatkettiin Kadettikoulun sankariaulassa. Lauri Kiianlinna ja Vesa Kämäri laskivat perinteiseen tapaan kukat sankariaulan kunniatauluille kaatuneiden kadettiupseerien muiston ja myös joukostamme poistuneiden omien kurssitoveriemme muiston kunnioittamiseksi. Heikki Hultin laulama Oi kallis Suomenmaa juhlisti hetkeä. Heikkiä säesti director musices Tuula Saarensola. Kadettikoulun ruoka-

lassa nautitusta tasokkaasta juhlaillallisesta huolehti jo perinteiseen tapaan Leijona Catering. Tarjolla oli etukäteisen valinnan mukaisesti joko liha- tai kalavaihtoehto asiaan kuuluvine juomineen.

Illallisen aikana joukkoa viihdytti jälleen musiikkineuvos Seppo Hovi yhdessä Tuula Saarensolan kanssa yli puoli tuntia kestäneellä monipuolisella musiikkikimaralla. Tuula lauloi kauniilla alttoäänellään Zarah Leanderin sota-aikana tutuiksi tekemät laulut Itke en lemmen tähden ja Der Wind hat mir ein Lied erzählt. Illan aikana esiintyi luonnollisesti myös Matti Ahtiaisen johtama kaaderikvartetti perinteisillä mieskuorolauluilla ja jo kadettiaikoina tutuiksi tulleilla serenadeillaan. Loppuillasta myös Esko Rytky saatiin houkutelluksi esiintymään. Juhlaillan päättivät Heikki Hult ja Tuula Saarensola Eino Leinon ja Oskar Merikannon herkällä duetolla Oi kiitos sä Luojani armollinen

Kotimatkalle lähti tyytyväinen joukko tavoitteena tavata seuraavan kerran viimeistään 60-vuotisjuhlassa neljän vuoden kuluttua.

Seppo Uro Kadetti 5091

52. Kadettikurssi kokoontui

55-vuotistapaamisen

Kadettikurssi 52:n tapaamiseen osallistui 23 kadettiveljeä ja 10 daamia. Ohjelma oli suunniteltu kaksiosaiseksi siten, että aamupäivällä vierailimme Maanpuolustuskorkeakoululla ja iltajuhlaa vietettiin Suomenlinnan Upseerikerholla perinteitä noudattaen. Päivätilaisuus Maanpuolustuskorkeakoululla alkoi kunnianosoituksella sankariaulassa, jossa laskimme kaatuneiden upseerien muistolaatalle kukkaseppeleen. Laskijoina toimivat Jorma Hakala ja Ilkka Kouri. Tilaisuuden päätteeksi lauloimme J-P Koskisen johdolla Ateenalaisten laulun

Maanpuolustuskorkeakoulun puolesta meidät toivotti tervetulleiksi kadettikurssin johtaja komentajakapteeni Ossi Väisänen. Hän esitteli meille tämän päivän upseerikoulutusta ja Maanpuolustuskorkeakoulun tehtäviä. Esittely jatkui kadettien opastuksella tutustumalla koulun tiloihin. Daameille oli järjestetty ”Naiset sotilasuralla” -luento, samanaikaisesti, kun kadettiveljet pitivät kurssikokouksen.

Kokouksen alussa pidimme hetken hiljaisuuden kuolleiden kadettiveljien

merkeissä

muistoksi. Puheenjohtajaksi valittiin Pentti Airio ja sihteeriksi Jyrki Ahvonen. Sihteeri on lähettänyt kokouksen pöytäkirjan kaikille kadettiveljille sähköpostilla.

Vierailumme Maanpuolustuskorkeakoululla päättyi yhteiseen lounaaseen koulun ruokasalissa.

Iltajuhlallisuudet alkoivat klo 18.00 Suomenlinnan Upseerikerholla. Prikaatikenraali Pentti Airio toivotti osallistujat tervetulleiksi ja piti juhlapuheen.

”Arvoisat daamit, hyvät veljet tervetuloa iltajuhlaan.

Kadettihenki on syvällä sisimmässämme. Meistä hitsautui yhtenäinen joukko kahden ja puolen vuoden aikana ja majuri Erkki Kairan tarkassa valvonnassa.

Palvelimme virkauramme kylmän sodan aikana. Iloksemme Neuvostoliitto hajosi, Suomi liittyi Euroopan unioniin ja uskottiin presidentti Jeltsinin länsimaistavan Venäjää. Turha toive, Venäjä miehitti Krimin vastarinnatta ja uskoi kaappaavansa Ukrainankin salamasotataktiikalla. Toisin kävi.

Suomi anoi jäsenyyttä Pohjois-Atlantin puolustusliitossa. Jäsenyys vahvistet-

tiin 4. huhtikuuta 2023. Oli siis kulunut kymmenen päivää vaille 85 vuotta siitä, kun itänaapurimme alkoi hiostaa meitä. Menetimme kaikki sukulaisia ja vanhempiemme tuttavia käydyissä sodissa. Olemme saaneet 30 liittolaista, jotka takaavat itsenäisyytemme jatkumisen tuleville sukupolville. Me kaikki niin arvon daamimme kuin te herrat upseerit olemme kylmän sodan veteraaneja.

Kohottakaamme malja vapaalle isänmaallemme!”

Puheen jälkeen siirryimme istumaan ”simppujoukkueittain” juhlapöytään. Merisotakoulun johtaja kommodori Tuomo Mero toivotti meidät tervetulleiksi ja piti meille esityksen Suomenlinnan historiasta.

Illallisen aikana Kaarle Lange piti puheen naisille. Salin takaseinälle hän asetti pyörimään kadettikurssimme 40-vuotistapaamisestamme kuvatun videotallenteen.

Kiitokset kaikille kadettiveljille, jotka osallistuivat juhlamme järjestelyihin.

Seppo Lahtinen Kadetti 5170

54. Kadettikurssi juhlatuulella

Kadettikurssi 54 vietti kolme vuotta myöhennettyä 50-vuotiskurssijuhlaansa 27.5.2023 Hämeenlinnassa perinteikkäässä hotelli Aulangossa. Kurssin juhlapäivä jakaantui kurssikokoukseen ja illalla pidettyyn iltajuhlaan. Juhlapäivä aloitettiin laskemalla kukkalaite sodissa kaatuneiden kansalaistemme kunniaksi Ahveniston sankarihautamuistomerkille.

Kurssikokous, jonne määräaikaan mennessä kertyi 29 kadettiveljeä hehkeine puolisoineen, alkoi kahvilla ja perinteisellä ryhmävalokuvalla. Kurssikokouksen aluksi kadettivääpeli Antti kertasi kurssin henkilöstötilanteen, todeten kurssin 93 valmistuneen kadettiveljen rivivahvuudesta poistuneen 43 veljeä,

joiden muistolle pidimme hiljaisen hetken. Kuulimme myös lukuisten estyneiden kadettiveljien tervehdykset. Lopuksi päätimme jatkaa perinteeksi muodostuneita kokoontumisia niin kauan kuin voimia riittää.

Kadettikurssimme 50-vuotisjuhla alkoi maittavalla kurssipäivällisellä, jonka yhteydessä kuulimme Sillin perinteisen puheen naiselle. Illan aikana katselimme harvinaisen ”autenttisen” videoesityksen ylennys- ja nimitystilaisuudestamme Kadettikoulun juhlasalissa, missä presidentti Kekkosen matkoilla ollessa hänen sijaisenaan toiminut pääministeri Mauno Koivisto hoiteli ”ensimmäisen kadettikurssinsa” opinnot päätökseen. Mainittakoon, että seuraavan kerran nimitysti-

laisuus pidettiin Santahaminassa tasan 50 vuotta myöhemmin, jolloin 104. Kadettikurssi, jonka kummikurssi olemme, nimitettiin upseereiksi.

Illan aikana katselimme myös Jokke Mattilan kokoaman yli 150 valokuvaa käsittävän valokuvakoosteen. Kuvat herättivät lämpimiä muistoja kurssiajasta ja virvoittivat veljiltä monia henkilökohtaisia muistelupuheenvuoroja. Totesimme, että pojat olivat ja ovat edelleen poikia.

Pekka Rapila Kadetti 5457

55. Kadettikurssi ja 40. Merikadettikurssi vietti siirrettyä 50-vuotisjuhlaa

Korona viivästytti kadettikurssimme juhlaa 2 vuodella, mutta viimein pääsimme juhlistamaan 50+2 vuoden jälkeen kadettikurssimme päättymistä vuonna 1971. Tällöin 96 vasta virkaan nimitettyä upseeria seisoi ryhdikkäänä Presidentinlinnassa Urho Kekkosen käteltävänä. Kadettikurssimme oli ensimmäinen, jossa kaikki puolustushaarat olivat yhdessä ensimmäisen vuoden. Meistä on enää 74 elossa ja 22 kadettiupseeria on siirtynyt ikuiseen reserviin.

Juhlamme alkoi Kadettikoululla Santahaminassa lauantaina 29. huhtikuuta 2023 lounaalla Kadettikoulun perinteisessä ruokalassa. 32 kadettiveljeä ja 20 daamia sekä yhden edesmenneen kadettiveljen poika osallistui Santahaminan tilaisuuksiin. Iltajuhla mukaan luettuna tapaamisiin osallistui 35 kadettiveljeä.

Kurssimme kadettivääpeli Juhani Palonen muistutti puheessaan sankariaulassa olevamme ketju Suomen puolustuksessa ja monien kadettiveljiemme isien olleen sodassa kadetteina tai upseerei-

na. Juhanin kanssa kadettipursimies Jouko Niskanen ja Veikko Karhumäki laskivat kurssimme kukat sankarilaatoille. Kurssimme perinteiden isä, Erkki Rajamäki, luki vielä kadettilupauksen. Ryhdikkäät kaksi nuorta kadettia, nainen ja mies, seisoivat kunniavartiossa.

Kadettitalon auditoriossa Kadettikoulun johtaja, eversti Teemu Nurmela, esitteli meille nykyisen Maanpuolustuskorkeakoulun upseerikoulutusta ja Kadettikoulun osuutta siinä. Ensimmäisen vuosikurssin kadetti Juhani Juujärvi valotti meille kadetin arkipäivää eläväisesti.

Kurssikokouksen veti jämäkästi ”kurssimme kenraali” Jarmo Peltola, sihteerinään Pentti Väänänen. Jarmo tiedotti seuraavista tapaamisista, joita on ollut nykyisin vuosittain jopa kolme. Ensi vuoden 2024 avec-tapaamisen lupasi järjestää toinen läsnä oleva kenraalimme Kari Rimpi Lahdessa. Muiden tapaamisten järjestelytoimikuntaan valittiin Ilkka Kianto Jarmon avuksi. Santahaminan osuus juhlastamme päättyi iloiseen seurusteluun päärakennuksen kaljakellarissa.

Iltajuhlaa vietimme Helsingin keskustassa hotellissa Scandic Simonkenttä. Juhlamme pääjärjestelijä Jussi Saressalo, entinen Kadettikoulun johtaja, lausui tervetulosanat alkumaljan kera. Illallisen pääpuheen piti Jarmo Peltola muistellen 50 vuoden taivaltamme nuoresta parikymppisestä kadetista nykyiseen 76-vuotiaaseen senioriin. Jarmo antoi illan kauniille daameillemme erityisen kiitoksen siitä kaikesta tuesta mitä olemme saaneet uramme varrella. Tarmo Kopare, jonka ura vei jo kolmen palvelusvuoden jälkeen siviiliin, väestönsuojelukoulun johtajaksi ja viimeksi sisäasiainministeriöön, piti kiitospuheen juhlamme järjestäjille Jussille ja Jarmolle. Tarmo kiitti yhteydenpidosta koko kurssia siviiliin siirtyneiden kadettiveljien puolesta. Perinteiden isä, Erkki Rajamäki lausui jymäkästi kirjoittamiaan runoja ja ilta päättyi tanssien sulavuudella.

Ilkka Kianto Kadetti 5513

Kumppani taktisessa tiedonsiirrossa

Connectivity to be trusted.

Valmistumisestamme 50 vuotta

Tiistaina 21. maaliskuuta 2023 tuli kuluneeksi tasan 50 vuotta siitä, kun 57. Kadettikurssin, 57. Ilmavoimien Kadettikurssin ja 42. Merikadettikurssin kadetit valmistuivat luutnantin virkoihin. Samana päivänä kokoonnuimme Maanpuolustuskorkeakoulun tiloihin viettämään tapahtuman muistojuhlaa. Opiskelun Kadettikoulussa aloitti 70 kadettia, joista valmistui 66 luutnanteiksi. Yhdeksän kadettiveljeä on siirtynyt ajasta ikuisuuteen, joten kirjavahvuutemme tänään on 57 kadettiveljeä. Valokuvauksen jälkeen siirryimme auditorio Martolaan, jossa everstiluutnantti Tuomas Liukko kertoi laaja-alaisesti tämän päivän Maanpuolustuskorkeakoulun toiminnasta. Kurssikokouksessamme päätimme myöntää daameillemme jatkossa oikeuden osallistua

kokouksiimme. Lisäksi päätimme antaa pienehköt stipendit tämän vuoden elokuussa valmistuville kummikursseillemme.

Seuraavaksi siirryimme Olutkellarin kautta sankariaulaan, jossa laskimme kukkalaitteen sodissamme kaatuneiden kadettiveljiemme muistolle. Seuranneessa cocktailtilaisuudessa seuraamme liittyivät kummikurssiemme maa- ja merisotalinjojen kadettivääpeli ja -pursimies. Kadettikuoro esitti kadettikurssiveljemme Matti Orlamon johdolla Ateenalaisten laulun

Lopuksi siirryimme juhlasaliin, jonne Leijona Catering oli luonut uskomattoman hienon kattauksen juhlaillallisellemme. Kadettivääpelimme ollessa sairauden vuoksi estynyt olemaan läsnä Pekka Majuri piti juhlapuheen. Hän kerta-

si muutaman kohokohdan kurssiemme 50-vuotisesta taipaleesta. Puheeseen vastasi kummikurssimme kadettivääpeli Joni Kosunen. Kurssiemme kuopuksen Ilkka Haapalinnan puhe naisille herätti daameissamme erityistä mielihyvää.

Matti Orlamo oli saattanut Kadettikuoron uskomattomaan iskuun. Matin säestämänä kuoro esitti useita lauluja sooloesityksinä ja kuorona päättäen esiintymisensä Jääkärimarssiin. Juhlayleisö antoi raikuvat aplodit seisomaan nousten. Kiitokseni kaikille osallistuneille, terveisensä lähettäneille ja tapahtumaan myötävaikuttaneille.

Mikko Mäkinen Kadetti 5689

Kolmas kerta toden sanoi – 64. Kadettikurssi vietti 40-vuotisjuhlaansa

Keskiviikkona 17. toukokuuta

2023 Helsingin Suomalaiselle

Klubille kokoontuivat 64. Kadettikurssin ja 48. Merikadettikurssin kadettiupseerit daameineen. Kaikkiaan kutsua noudatti 27 kurssiveljeä ja 10 daamia. Historiallinen miljöö oli täsmälleen sopiva paikka juhlakokoontumiselle, joka päästiin viimein järjestämään reilut kolme vuotta oikean ajankohdan jälkeen koronapandemian siirrettyä kaksi aiempaa ajankohtaa aina myöhemmäksi.

– Kolmas kerta toden sanoi, aloitti kurssi-isännistöön kuuleva kadettiveli Mika Peltonen oman puheenvuoronsa. Hän korosti omassa puheessaan kolmea teemaa, jotka ovat vaikuttaneet hänen upseerin uraansa: muutos, pysyvyys

ja arvot. Mika päätti osuutensa tuttuun lauseeseen: Tee työtä, jolla on tarkoitus.

Kurssi-isäntä Martti Sahrakorpi toimi tapaamisen vetäjänä. Hän haastatteli lyhyesti kahta kadettikurssimme veljeä; Urpo Leppäjärveä Ukrainan tilanteesta ja Lauri Siparia Afganistanin kokemuksista. Molemmat aiheet virittivät useita lisäkysymyksiä kadettiveljien taholta. Kurssisihteeri Jarmo Valtimo kertoi joitakin tilastotietoja kadettikurssistamme. Keväällä 1980 kurssiltamme valmistui 97 upseeria, joista seitsemän osalta on maallinen elämä jo päättynyt. Valitettavasti 35 kurssiveljeen ei ole saatu mitään yhteyttä.

Iltapäivän aikana kuultiin myös kaksi spontaania lauluesitystä. Ensimmäisenä

Martti Herman Pisto esitti Nocturnen, Eino Leinon suositun ja tunnelmallisen kesäyön runon sanoituksella. Kadettikuoroon kuuluneet Jarmo Valtimo ja Jukka Tonteri lauloivat duettona illan daameille Urpo Jokisen säveltämän ja sanoittaman laulun Kadetin Serenadi

Kurssitapaamisen päätteeksi keskusteltiin tulevaisuudesta ja sovittiin, että viimeistään vuonna 2025 järjestetään seuraava tilaisuus avec-tapahtumana.

Kimmo Hakanen Kadetti 6400

94. Kadettikurssi ja 77. Merikadettikurssi 10 vuotta

Koronaviruspandemia siirsi kaksi kertaa 10-vuotisjuhlaamme, joka oli alun perin suunniteltu valmistujaisvuotemme (2010) kunniaksi syksylle 2020. Näin ollen päädyimme viettämään yhteistä uuttavuotta Hämeenlinnan Wisahovissa vuodenvaihteessa 2022–2023 juhlistamalla kurssimme 12-vuotista taivalta. Juhlaan osallistui kaiken kaikkiaan 53 henkeä, joista kurssimme edustajia oli 28. Tilaisuuteen osallistuivat myös kurssinjohtajamme puolisoineen, sekä kummikurssimme edustaja kadettivääpeli

Matti Savonjousi.

Tilaisuus aloitettiin hiljaisella hetkellä muistamalla keskuudestamme ajasta ikuisuuteen siirtyneitä kadettiveljiä.

Tämän jälkeen ilta eteni perinteisellä kaavalla iloisen puheensorinan säestämänä. Asiaan kuului tietenkin kurssin paikalla olleiden ”kuorokadettien” joukosta kootun kaaderikuoron esiintyminen Misa Hattusen osaavassa johdos-

sa sekä kummikurssilaisemme kadettivääpeli Matti Savonjousen koskettava ja ajankohtainen puhe.

Vanhoja ja uudempia seikkailuja muistellessa ilta meni nopeasti huipentuen tansseihin sekä enemmän ja vähemmän sävelkorvaa hivelevään karaokeen. Illan kruunasi lähestulkoon kadettikoulun aikainen spektaakkeli, jossa pääkallokelissä erinäiset osastot suorittivat hajautetun jalka- ja moottorimarssin juhlapaikalta hotellille (ilman tiedossa olevia tappioita).

Tulevaisuudessa pyrimme siihen, että kurssimme kokoontuu ainakin hieman säännöllisemmin, kuin mitä nyt olemme päässeet kokoontumaan. Toiveena olisi aktivoida myös enemmän ”luonnonvoimien” eli Merivoimien ja Ilmavoimien kurssiveljiämme. Pyrimme kokoontumaan seuraavan kerran kesällä 2024 jollain formaatilla. Lopuksi todettakoon vielä, että ilman Tuomon keskeistä roolia ja napakkaa otetta tämä juhla

olisi jäänyt pitämättä, kiitokset kadettivääpelillemme Tuomolle.

Nykyiseen maailmantilanteeseen liittyen on hyvä lopettaa otteeseen kummikurssilaisemme Matti Savonjousen puheesta, jossa hän toteaa Eino Leinon nähneen jo 1919 oleellisen:

Kuin syyttäjät seisomme aamussa ajan, Ukraina ja Puola ja Suomi ja Viro, tuli tuiskavi myös Lätin, Liettuan pajan, yks meillä on yhteinen tunnus ja kiro, me selvän nyt vaalimme raakuuden rajan, kuin lieneekin valtioviekkaus sen siro, näät Moskova pettää, on pettänyt ennen, ja pettävi tuhanten vuosien mennen!

Tomi Lehtoaro

Kadetti 10612

CONSTANTEM DECORAT HONOR

Ylennetty Rajavartiolaitoksessa ja Puolustusvoimissa

Kadettikunta

ja Kylkirauta onnittelevat ylennettyjä!

Al A järven Apteekki

Keskuskatu 14, 62900 Alajärvi, puh. 06 557 2249 www.alajarvenapteekki.fi

H AA pA järven l ämpö o y www.haapajarvenlampo.fi

e ir A n i sännöitsijätoimisto o y toimisto@2727350.fi

mAA l Ausliike sA lo o y

m uovil A mi o y Ähtäri, www.lamidoors.com

Härmä, puh. 06 484 8730 päijänne s ä H kö o y Villähde

Hautakivitunnus kadettiupseerin haudalle

Suomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiö on valmistuttanut hautakivitunnuksen kiinnitettäväksi kadettiupseerin hautakiveen.

Reliefinomaisesti toteutettu merkki on 60 mm korkea, 45 mm leveä ja sen kokonaisvahvuus on noin 7 mm. Tunnus kiinnitetään hautakiveen piilokiinnityksenä kahden mukana olevan tapin avulla.

Hautakivitunnuksen hinta on 52 euroa + postimaksu 6 euroa. Kiinnitys hautakiveen maksaa merkin myyjä-

yrityksessä Helsingissä 15 euroa. Merkin kiinnityksessä voi olla yritys- ja paikkakuntakohtaisia eroja.

Hautakivitunnuksen voi tilata Hautaustoimisto Autio Oy:stä, osoite Runeberginkatu 42, 00260 Helsinki, puhelin 09 448 346, fax 09 449 841 ja sähköposti info(at)hautaustoimistoautio.fi. Tunnuksia myydään vain kadettiupseerin hautakiveen kiinnitettäväksi. Hautaustoimisto tarkistaa osto-oikeuden tarvittaessa Kadettikunnasta.

Kadettikunnan merkki kuolinilmoituksiin

Helsingin Sanomat on Kadettikunnan esityksestä ottanut Kadettikunnan jäsenmerkin (upseerin tutkinnon merkki) niiden merkkien joukkoon, joita on mahdollisuus liittää kuolinilmoitukseen.

Merkin käyttö edellyttää upseerin tutkinnon suorittamista. Merkin saa Helsingin Sanomien toimituksesta ja se on ladattavissa Kadettikunnan verkkosivuilla kohdassa jäsenistölle.

antaa Kadettikunta ry:n jäsenille

antaa Kadettikunta ry:n jäsenille

oikeudellista neuvontaa perhe- ja perintöoikeuden sekä riita-asioiden alalta. Ensimmäinen puhelinneuvonta on maksuton.

oikeudellista neuvontaa perhe- ja perintöoikeuden alalta sekä avustaa perintöoikeuteen liittyvässä verosuunnittelussa. Maksutonta puhelinneuvontaa voi saada enimmillään tunnin ajan.

Puh. 02 251 1004 toimisto@asianajotoimistolindell.fi

Puhelin 02 251 1004, www.asianajotoimistolindell.fi Olli-Pekka Lindell, asianajaja, varatuomari Elisa Nordling, asianajaja, varatuomari, sposti: elisa.nordling@asianajotoimistolindell.fi

www.asianajotoimistolindell.fi

Neuvontapalvelu perustuu Kadettikunta ry:n ja Asianajotoimisto Lindell Oy:n sopimukseen.

Neuvontapalvelu perustuu Kadettikunnan perustaman Suomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiön ja asianajotoimiston väliseen sopimukseen.

Testamenttilahjoitus

Kadettikunnan maanpuolustusaatteellista työtä tai Suomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiön sosiaalista tukitoimintaa voi tukea testamenttilahjoituksilla.

Yleishyödyllisen yhteisön, kuten Kadettikunnan, ei tarvitse maksaa testamenttilahjoituksesta perintöveroa. Asianajotoimisto Lindell Oy avustaa testamenttilahjoituksen laatimisessa.

IN MEMORIAM

Koponen

Matti Veikko

Majuri

s. 26.8.1946

k. 22.1.2023

Kad.nro 5417

54. Kurssi

Lehtinen

Erkki Ilmari

Everstiluutnantti

s. 1.6.1941

k. 16.2.2023

Kad.nro 4530

49. Kurssi

Kunnari

Jukka-Pekka

Kapteeni

s. 14.10.1984

k. 5.3.2023

Kad.nro 10277

91. Kurssi

Hietavalkama

Ilpo Kalevi

Majuri

s. 6.1.1934

k. 13.3.2023

Kad.nro 3891

45. Kurssi

Takala

Jussi-Veikko

Everstiluutnantti

s. 21.3.1943

k. 21.3.2023

Kad.nro 5068

51. Kurssi

Lumme

Matti Pekka

Eversti

s. 22.2.1936

k. 5.4.2023

Kad.nro 3823

44. Kurssi

Lassila

Jari Antero

Majuri

s. 2.8.1963

k. 25.3.2023

Kad.nro 7364

72. Kurssi

Palosaari

Kalevi Johannes

Everstiluutnantti

s. 27.8.1937

k. 12.4.2023

Kad.nro 4357

48. Kurssi

Huikkonen Kyösti Ilmari

Majuri

s. 9.9.1947

k. 15.4.2023

Kad.nro 5496

55. Kurssi

Jäppinen Kyösti

Majuri

s. 11.8.1928

k. 12.5.2023

Kad.nro 3428

39. Kurssi

Koivisto Pertti Tapio

Everstiluutnantti

s. 27.3.1946

k. 12.5.2023

Kad.nro 5415

54. Kurssi

Fraktman Ilkka Heikki Tapani

Everstiluutnantti

s. 7.5.1946

k. 15.5.2023

Kad.nro 5395

54. Kurssi

Paronen Hannu Juhani

Eversti

s. 23.6.1940

k. 16.5.2023

Kad.nro 4561

49. Kurssi

Veijalainen

Kari Jyrki

Eversti

s. 22.3.1960

k. 26.5.2023

Kad.nro 6925

68. Kurssi

© 2023 Lockheed Martin Corporation