Taiteilija Rafael Wardin värikäs työ on hänen keltaiselta kaudeltaan. Eeva Joenpelto tutustui Wardiin Lauttasaaressa koiralenkeillä, molemmat olivat koiraihmisiä. Joenpellolla oli aina mäyräkoira. Hämyisä kirjastohuone vakiintui Eeva Joenpellon työhuoneeksi. Kirjoituspöytä oli ikkunan edessä. Ikkunasta näkyy alarinteessä oleva Joenpellon lapsuudenkoti, joka aikoinaan oli myös hänen vanhempiensa kauppa. Moni residenssissä ollut kirjailija on halunnut kirjoittaa juuri samalla paikalla kuin Joenpelto.
EEVA JOENPELLON KOTI
Eevan talossa Sirkku Saariaho Tiiu Kaitalo
T
ervetuloa Eeva Joenpellon kirjailijakotiin Sammattiin, toivottaa kirjailija Marianna Kurtto. Hän on ollut talossa residenssissä syksystä 2018 asti. Punainen rotloo, kuten isoa maalaistaloa sammatiksi kutsutaan, on kahdeksan metriä leveä ja 32,5 metriä pitkä. Kylän suurin. Joenpelto asui Helsingissä yli 30 vuotta, mutta Sammatti oli hänen sielunmaisemansa. Kun avio32
liitto Jarl Hellemannin kanssa kuihtui eroon 1975, Joenpelto halusi palata lapsuutensa kotiin. Hänen lähes 90-vuotias äitinsä kannusti tytärtään rakentamaan oman talon, ja niin tytär teki. Talo valmistui vuonna 1978. Joenpelto asui ja kirjoitti Vares-Kantolaksi nimeämässään talossa kuolemaansa saakka, vuoteen 2004. Kaikkien yllätykseksi Joenpelto oli testamentannut kotinsa WSOY:n kirjallisuussäätiölle kirjailijakodiksi. Hänelle oli tärkeää, että talossa kirjoitetaan proosaa hänen jälkeensäkin. —Säätiö noudattaa tarkasti Eevan tahtoa. Vares-Kantola on kirjailijakoti ja kirjailija myös asuu siellä. WSOY:n kirjallisuussäätiön asiamies Annaliina Rintala kertoo. Vuodesta 2005 asti talossa on asunut ja työskennellyt kirjailija aina kolme vuotta kerrallaan. Talossa ovat saaneet alkunsa ainakin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja sekä Katja Ketun Kätilö.