Kirja-lehti 2020

Page 38

MAX SEECK

Hulluus on itseään toteuttavaa

 Sirkku Saariaho  Tiiu Kaitalo

Kirjailijaksi Max Seeck ryhtyy kolmekymppisenä. Nyt 36-vuotiaana hänen viides kirjansa, Pahan verkko, myydään ennen valmistumistaan 20 maahan. Hänen edellistä kirjaansa työstetään jo tv-sarjaksi Los Angelesissa. Mikä ihmeen Max Seeck?

M

ax Seeckin tarina kuulostaa kirjalta itsessään, kauppatieteilijästä kansainväliseksi trilleristiksi muutamassa vuodessa: Loppuvuodesta 2019 Suomessa uutisoitiin, kuinka Seeckin Uskollinen lukija -kirjan oikeudet on myyty Yhdysvaltoihin. Seeck oli tyytyväinen. Hän oli hyvin kiinni tavoitteessaan. Oikeuksien ostaja oli isoista tuotannoistaan tunnettu Stampede Ventures. The Witch Hunter -sarjasta suunnitellaan 8–12-osaista sarjaa suoratoistoyhtiölle, kuten Netflixille. Sopimukseen kuuluu myös mahdollisuus jatko-osaan. —Tämä on unelmaani, en voisi olla tyytyväisempi, Seeck hehkuttaa tuotantoyhtiön tiedotteessa.

Uutinen ei ollut yllätys Seeckin kustantajalle, kirjallisuusagentille tai edes Seeckin vanhoille kavereille. Se oli järjestelmällisen työn tulosta. Yhdysvallat, isot käännös- ja elokuvaoikeudet ovat koko ajan olleet Seeckin tavoitteena. Ehdottomasti, kuten hän sanoo, alusta asti. —Hulluus on itseään toteuttavaa. Ehkä minulla on vähän suuruudenhullut ajatukset. Kun luin vaikka Jo Nesbøta, ajattelin että kirjoja on myyty 60 miljoonaa kappaletta. Minä tykkään niistä, ne ovat hyviä, mutta eivät hirveän ihmeellisiä. —Ajattelin, että minun pitäisi tähän pystyä. Mietin näin jo vuonna 2012, jolloin minulla ei ollut ensimmäistäkään kirjaa valmiina, Seeck jatkaa. Los Angelesissa Seeck on käynyt joka vuosi viiden vuoden ajan tapaamisissa ja tilaisuuksissa esittelemässä itseään ja töitään ihmi36

PROFIILI Espoolainen Max Seeck (s. 1985) on noussut muutamassa vuodessa Suomen kärkitrilleris­ tiksi. Seeckin esikois­ trilleri Hammurabin enkelit ilmestyi vuonna 2016. Se oli ­arvosteluja myyntimenestys. Hänen edellisen romaaninsa Uskollinen lukija (2019) käännös­ oikeudet myytiin ennä­ tysajassa 38 maahan. Kirjasta on myös kehitteillä tv-­sarja Hollywoodissa. Pahan verkko on Seeckin viides romaani.

—Kirjojen väliin tulee muutaman ­kuukauden tauko. Seuraavan ­kirjan teemat alkavat jossakin ­vaiheessa pyöriä päässä, ­kirjoittaminen alkaa vähitellen joulukuussa.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Tuomas Kyrö

1min
pages 98-100

Maria Veitola

2min
pages 96-97

Jalkapallo

2min
pages 78-81

Keittiössä

3min
pages 92-94

Meiju Niskala

0
page 95

Lastenhuone

2min
pages 88-89

Itämeri

1min
pages 90-91

Perhepeli

0
pages 86-87

Disney

3min
pages 82-85

Kirjan prosessi

2min
pages 76-77

WSOY:n kirjallisuussäätiön taidekokoelma

2min
pages 70-73

Antti Jokinen

4min
pages 66-69

Aapinen

2min
pages 64-65

Bazar + Kosmos

2min
pages 74-75

Arttu Tuominen

3min
pages 52-55

Doggerland

3min
pages 56-59

Niklas Natt och Dag

4min
pages 60-63

Näkymättömät naiset

2min
pages 50-51

Tommi Kinnunen

2min
pages 44-45

Max Seeck

6min
pages 38-43

Saara Turunen

4min
pages 46-49

Eeva Joenpellon koti

2min
pages 34-37

Portfolio

1min
pages 30-33

Maaret Kallio

5min
pages 24-29

Paula Noronen

4min
pages 20-23

Huomioita ja havaintoja

2min
pages 14-15

WSOY:n arkistoista

1min
pages 18-19

Lukupaikka

0
page 10

Kirjahylly: Leena Lehtolainen

1min
pages 16-17

Huomioita ja havaintoja

2min
pages 12-13
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.