Helsingin Diakonissalaitoksen potilashuone 1800- ja 1900-lukujen taitteessa.
Helsingin Diakonissalaitos
Yksityinen on ollut aina
Kilpailu ei ole mikään uusi ilmiö terveydenhuollossa.
S
uomalaisen yksityisen lääkäritoiminnan varhaista historiaa ei juurikaan tunneta, mutta periaatteessa yksityislääkäreitä on ollut aina. A. J. Palmén kirjoittaa Sairaala Mehiläisen 50-vuotishistoriikissa, että perhelääkärit hoitivat säätyläisperheiden sairaudet ja synnytykset 1800-luvun lopulle saakka kodeissa. Myös kilpailua on ollut aina. Lääkäriliitto joutui 1900-luvun alkuvuosikymmeninä käsittelemään useita kollegiaalisuuskiistoja, joissa lääkäri oli tullut oman alueensa ulkopuolelle harjoittamaan ammattiaan toisen lääkärin alueelle. Kunnanlääkäriyhdistyksen puheenjohtaja katsoi Lääkäriliiton kokouksessa vuonna 1925, että ehdoton kielto ei tullut kysymykseen, mutta epäystävällistä kilpailua virkalääkärin kanssa oli vältettävä. Paikkakunnan lääkäreiden oli pyrittävä veljelliseen yhteistyöhön ja uudemman – yleensä nuoremman – lääkärin tuli olla aloitteellinen hyvien suhteiden luomisessa. YKSITYISIÄ SAIRAALOITA 1800-LUVUN LOPULTA ALKAEN A. J. Palménin mukaan sairaaloita, ”hospitaaleja”, oli Suomessa ollut jo keskiajalta saakka, mutta ne olivat ”turva- ja eristyslaitoksia, joissa spitaaliset ja muut parantumattomat saivat viettää elämänsä murheelliset loppuvuodet”. Ensimmäinen oikea sairaala, jossa oli lääkäreitä, oli Turun lasaretti, joka avattiin vuonna 1759. Raili Lehtonen kertoo Eiran sairaala 100 vuotta -kirjassa, että 1900-luvulle tultaessa sairaalat olivat jo ohittaneet kotihoidon kaikissa sosiaaliryhmissä. 1800-luvun lopulla oli kotilääkäripalveluiden rinnalle alkanut syntyä myös yksityisiä sairaaloita.
10
Sairaaloiden lisäksi oli joitakin yksityisiä poliklinikoita. Valtaosa poliklinikkatoiminnasta oli kuitenkin julkista. Potilaat saivat niissä edullista hoitoa ilman sairaalaan kirjautumista. Yksityislääkärit pitivät sitä epäreiluna kilpailuna, jossa yhteiskunnan tukema hoitojärjestelmä kilpaili heidän kanssaan. Myös julkisten sairaaloiden yksityispaikat herättivät kiivasta keskustelua lääkärikunnassa. Osa oli sitä mieltä, että kaikilla tuli olla oikeus saada hoitoa tasokkaassa yleisessä sairaalassa, mutta varakkaimmille piti varata mahdollisuus kustantaa itse hoitonsa. Osa lääkäreistä oli sitä mieltä, että yksityispaikat ovat valtion tukemaa epäreilua kilpailua ja aiheuttavat turhia kuluja yhteiskunnalle. Tämä kiistely jatkui pitkään, kunnes 1960-luvulla perustettiin erikoismaksuluokka julkisten sairaaloiden yksityispotilaita varten. Tämä järjestelmä lakkautettiin vuonna 2008. SAIRAUSVAKUUTUSLAKI KÄYNNISTI LÄÄKÄRIKESKUSBUUMIN Vuonna 1964 voimaan tullut sairausvakuutuslaki oli lähtölaukaus järjestäytyneelle lääkärikeskustoiminnalle. Sairausvakuutuslain nojalla korvataan Kelan kautta osa kustannuksista, jotka aiheutuvat yksityisessä terveydenhuollossa annetusta hoidosta tai tutkimuksesta. Tämä laki kannusti lääkäreitä perustamaan yksityisiä lääkärikeskuksia. Se helpotti julkisten terveyspalveluiden rahoituspaineita, koska yksityisellä käyvät potilaat maksoivat hoitonsa pääosin omasta kukkarostaan. Kela-korvaus oli tehokas kannustin hakeutua yksityiselle ja raottaa omia kukkaronnyörejä.
