Lapin arjen turvallisuuden tiekartan tausta-aineistot ja analyysit

Page 20

19 Hanketta tuki ja ohjasi Lapin turvallisuusverkoston jäsenistä koostuva asiantuntijaryhmä, joka kokoontui 1–3 kertaa kuukaudessa hankkeen toiminta-aikana. Tämän lisäksi toimintaa ohjasi hankkeen ohjausryhmä, joka kokoontui kolme kertaa hankkeen aikana.

2.3

Tutkimusaineistot ja kehittämisasetelma

Hanke jakaantui kolmeen vaiheeseen, joista ensimmäisessä vaiheessa laadittiin arjen turvallisuuden tilannekuva. Tilannekuva muodostettiin strategia- ja ohjelmakatsauksen, toimijakuvauksen, hankekatsauksen ja tilastokatsauksen kautta. Toisessa vaiheessa hankittiin työpajojen, tapahtumien ja asiantuntijahaastatteluiden kautta ideoita ja näkemyksiä siitä, mitä tulevaisuudessa pitäisi tehdä, jotta lappilaisten arki olisi entistä turvallisempaa. Kolmannessa vaiheessa laadittiin tiekartta (ks. tark. Helameri ym. 20216). Aineistot muodostuvat valtakunnallisista, alueellisista ja paikallisista asiakirjadokumenteista ja tilastoista sekä keskusteluaineistoista, joita kerättiin palveluiden tuottamisesta vastaavien alueellisten ja paikallisten tahojen asiantuntijahaastatteluissa ja työpajoissa sekä palveluja käyttävien kuntalaisten kansalaistilaisuuksissa koronapandemian sallimien reunaehtojen puitteissa. (Taulukko 2.)

Taulukko 2. Raportin luku

Hankkeen tutkimusaineistot. Aineisto

N

3.1

Valtakunnalliset strategiat ja ohjelmat

12

3.2

Lapin maakunnalliset strategiat ja ohjelmat

5

3.3

Kansainväliset strategiat ja ohjelmat

4

4.1

Valtakunnalliset toimijat

10

4.2

Lappilaisen arjen turvallisuuden toimijat

28

4.3

Lapin maakuntaan paikantuva kehittämishankkeet

331

5.1

Hyvinvointitilastot

36

5.2

Turvallisuustilastot

8

Turvallisuustilastojen kautta lappilaiskuntien hyvin/pahoinvoinnin kuntatarkastelu suhteessa koko maahan ja Lapin maakuntaan

21

Asiantuntijahaastateltavien näkemystietoa lappilaisesta hyvinvoinnista ja arjen turvallisuudesta

171

Eri väestöryhmien kokemustietoa lappilaisesta hyvinvoinnista ja arjen turvallisuudesta

Asiantuntijahaastattelut: 6

✓ julkinen sektori, n=13 ✓ järjestösektori, n=6 ✓ yksityinen sektori, n=2

Käyttötarkoitus Valtakunnallisten strategia- ja ohjelmakatsaus taustoittamaan lappilaista hyvinvoinnin ja arjen turvallisuuden strategia- ja ohjelmakatsausta Lappilainen strategia- ja ohjelmakatsaus taustoittamaan lappilaisia hyvinvoinnin ja arjen turvallisuuden toimijoita Kansainvälinen strategia- ja ohjelmakatsaus taustoittamaan lappilaisia hyvinvoinnin ja arjen turvallisuuden toimijoita Valtakunnallinen toimijakatsaus taustoittamaan lappilaisia hyvinvoinnin ja arjen turvallisuuden toimijoita Lappilainen arjen turvallisuuden toimijakuvaus kuvaamaan lappilaista hyvinvointi- ja turvallisuustyötä Lappilainen kehittämishankekatsaus alueellisesta hyvinvointi- ja turvallisuustyöstä Hyvinvointitilastojen kautta lappilaiskuntien hyvin/pahoinvoinnin kuntatarkastelu suhteessa koko maahan ja Lapin maakuntaan

Kansalaistapahtumien osallistujat: 7

6

✓ Karungin alakoulun koululaiset,

n=72 ✓ Kylätoimijatapahtuma, n=19

Helameri, E., Iivari, P., Raasakka, E. & Viinamäki, L. 2021. Lapin arjen turvallisuuden tiekartta. Lapin ammattikorkeakoulun julkaisuja Sarja D. Muut julkaisut 5/2021, https://www.lapinamk.fi/loader.aspx?id=7783a9a0-90e8-490b-aa94-cbbb28b8415a


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

KIRJALLISUUS

1hr
pages 245-287

tiekartta

11min
pages 237-244

8.7 Seutukuntatyöpajojen väliyhteenveto

19min
pages 223-236

8.5 Tornionlaakson seutukunta

3min
pages 213-216

8.6 Tunturi-Lapin seutukunta

6min
pages 217-222

8.2 Kemi-Tornion seutukunta

5min
pages 193-198

8.4 Rovaniemen seutukunta

7min
pages 203-212

8.3 Pohjois-Lapin seutukunta

4min
pages 199-202

8.1 Itä-Lapin seutukunta

5min
pages 187-192

7.5 Kansalaistapahtumien väliyhteenveto

2min
pages 183-184

7.4 Kylätapahtuma

6min
pages 180-182

7.3 Saamelaissenioreiden keskustelutapahtuma

10min
pages 176-179

6.4 Asiantuntijahaastatteluiden väliyhteenveto

2min
pages 164-165

7.2 Lapin yliopiston harjoittelukoulun yläkoulun 9. luokkalaiset

8min
pages 172-175

6.2 Järjestösektorin asiantuntijahaastattelut

10min
pages 157-161

6.3 Yksityisen sektorin asiantuntijahaastattelut

6min
pages 162-163

6.1 Julkisen sektorin asiantuntijahaastattelut

23min
pages 149-156

6 ASIANTUNTIJAHAASTATTELUT

0
page 148

5.3 Tilastokatsauksen väliyhteenveto

1min
page 147

5 HYVINVOINTI- JA TURVALLISUUSTILASTOKATSAUS

1min
page 58

4.4 Toimijakuvauksen ja hankekatsauksen väliyhteenveto

0
page 57

kannalta

1min
page 48

4.3 Lapin arjen turvallisuuden kehittämishankkeet

2min
pages 53-54

3.4 Strategiakatsauksen väliyhteenveto

0
page 51

toimeenpanosuunnitelma 2020–2025

1min
page 46

pois –toimenpideosio 2014–2017

1min
page 47

maailman puhtaimmassa maakunnassa. Tilannekuva, visio ja painopisteet 28.2.2019

3min
pages 44-45

toteuttaminen Lapissa

1min
page 43

Lapissa?

1min
page 40

työperusteisen maahanmuuton vahvistamiseksi

1min
page 39

toimeenpanosuunnitelma

3min
pages 31-32

maaseudun kehittämisstrategia 2017–2020

2min
page 35

turvallisuudesta harvaan asutuilla seuduilla

5min
pages 36-38

valtioneuvoston periaatepäätös

4min
pages 33-34

toimintaohjelma onnettomuuksien ehkäisemiseksi

1min
page 30

3.1.4 ENSKA. Poliisin ennalta estävän työn strategia 2019–2023

1min
page 29

turvallisuussuunnittelun kansalliset linjaukset

1min
page 28

1 JOHDANTO

0
page 17

2.3 Tutkimusaineistot ja kehittämisasetelma

5min
pages 20-22

2.4 Lapin arjen turvallisuuden tilannekuva

2min
page 23

JULKAISUN SAATTEEKSI

1min
page 16

strategian toimeenpanoraportti 31.5.2019

3min
pages 26-27

LAPIN ARJEN TURVALLISUUDEN TOIMIJAKUVAUKSET JA

2min
pages 5-7

TAULUKKOLUETTELO

4min
pages 11-13

2.2 Hankkeen organisaatiokuvaus

1min
page 19
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.